Toiminnot

Elisa Profeetta

Ortodoksi.netista

(Ohjattu sivulta Elisa (profeetta))

Profeetta Elisa syntyi noin vuonna 900 ennen Kristuksen syntymää. Hän oli Abel-Meholahista kotoisin olleen Safatin poika. Hänen hepreankielinen nimensä Elisa merkitsee suomeksi Jumalan pelastusta.

Elian seuraaja

Elisasta tuli profeetta Eliaan seuraaja ja opetuslapsi ja Eliaan kuoleman jälkeen hänestä tuli eräänlainen johtava profeetta Israelissa ja hänen mielipiteitään kuunneltiin laajalti, vaikka hänellä oli myös vihamiehiä arvostelevien ja suorien sekä tuomitsevien mielipiteittensä vuoksi. Hänellä oli - oman pyyntönsä mukaisesti (2.Kun.2:9) - "tupla-annos" Eliaan hengen voimaa ja kuudenkymmenen vuoden ajan (vv. 892 - 832 eKr.) hän piti itsellään Israelin profeetan asemaa. (2.Kun.5:8)

Elisa Raamatussa

Hänen nimensä esiintyy ensimmäisen kerran Vanhassa Testamentissa Eliaalle annetussa käskyssä voidella Elisa hänen seuraajakseen. Tekstin mukaan Horebin vuorella tämä Elisa, Safatin poika, oli tullut Jumalan valitsemaksi seuraajaksi Eliaalle profeetallisessa tehtävässään. Elia ryhtyi tekemään todeksi jumalallista tahtoa ja hän löysi Elisan matkallaan Siinaista Damaskokseen kyntämästä yhdellä kahdestatoista härkäparista (1.Kun.19:19). Elisa viipyi sen verran, että teurasti härkäparin ja kypsensi lihan ikeestä ja aurasta tehdyllä tulella ja hyvästeli vanhempansa. Elia meni Elisan ohi, heitti viitan hänen hartioilleen ja adoptoi heti hänet pojakseen ja asetti hänet profeetalliseen tehtäväänsä (vertaa tekstiä: Luuk.9:61-62).

Elisa hyväksyi kutsun noin neljä vuotta ennen Israelin kuninkaan Ahabin kuolemaa. Seuraavien seitsemän tai kahdeksan vuoden aikana Elisasta tuli Eliaan läheisin seuraaja ennen kuin Elia otettiin taivaaseen. Näiden vuosien ajalta emme voi lukea mitään Elisasta lukuun ottamatta tekstejä, jotka ovat yhteydessä Eliaan elämän tapahtumiin.

Elisan ennustuksia

Elisan elämästä ja hänen tekemistään ihmetöistä voi lukea Raamatusta Vanhasta Testamentista 2. kuninkaiden kirjasta. Hän ennusti monia tulevaisuuden tapahtumia. Raamatusta löytyvät kertomukset mm.:

  • Joen vesien jakamisesta kahtia Mooseksen tavoin
  • Jerikon vesien puhdistamisesta
  • 42 pojan kiroamisesta ja kun karhut raatelivat heidät kuoliaiksi
  • Israelin ja Juudean sotavoitosta Moabista
  • Sunemilaisen lesken öljyn monistamisesta
  • Kuolleista herättämisestä
  • Myrkyllisen ruoan puhdistamisesta
  • Sadan miehen ruokkimisestä kahdellakymmenellä leivällä
  • Aramin kuninkaan sotapäällikön parantamisesta pitaalista
  • Uponneen kirveen noususta pintaan itsestään
  • Aramilaisten sotilaiden sokaisemisesta

Elisa kuoli korkean iän saavuttaneena, profeetta Eliaan voiteleman kuningas Jehun lapsen lapsen, kuningas Jooaksen aikana. Tälle kuninkaalle Elisa ennusti voiton syyrialaisista. Vielä kuolemansakin jälkeen Elisa teki ihmetekoja, joista voi myös tarkemmin lukea Raamatusta (2.Kun.13:14 - 15).

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää profeetta Elisaa aina vuosittain kesäkuun 14. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 4.säv.

Vapahtajan sanojen selittäjänä, | opettajana ja lain varjossa olevien valistajana | sinä olit tunnettu kaukana merkkiesi ja ihmeittesi kautta, | sillä sinä perit tisbeläisen armon. || Puolusta meitä aina, oi jumalallinen profeetta Elisa.

Kontakki, 2.säv.

Oi Jumalan profeetta, sinä otollisesti sait kaksinkertaisen armon, | sillä sinä olit Eliaan toveri. || Rukoile hänen kanssaan Kristusta, meidän Jumalaamme, lakkaamatta.

Minea

Kirjallisuutta

  • Kirkkovuoden pyhät II
    • Profeetta Elisa ss. 902 - 906