Toiminnot

Pistis, Elpis ja Agape ja heidän äitinsä Sofia

Ortodoksi.netista

(Ohjattu sivulta Elpis (marttyyri))
Marttyyrit Pistis, Elpis ja Agape sekä heidän äitinsä Sofia
venäläinen ikoni 1500-luku.
Kuva: Wikipedia

Pistis, Elpis ja Agape (Agapi), joilla on slaavilaisessa traditiossa nimet Veera, Nadežda ja Ljubov ja suomeksi Usko, Toivo ja Lempi (Rakkaus) olivat keisari Hadrianuksen (117-138) aikana toisella vuosisadalla Roomassa eläineitä ja uskonsa tähden marttyyrikuoleman kokeneita lapsia.

Elämäntarina

Sisarusten äiti Sofia oli leski ja syntyisin ylhäisestä suvusta. Hän kasvatti lapsensa Jumalaa kunnioittaviksi ja hurskaiksi kristityiksi. Hänet lapsineen kavallettiin kuitenkin erään hovia lähellä olevan ihmisen taholta ja sekä äiti että tyttäret pidätettiin ja he joutuivat tiukkoihin kuulusteluihin.

Kuulusteluissa ja sitä seuranneissa painostuksissa keisari ja hänen miehensä yrittivät saada 12-vuotiaan Pistiksen, 10-vuotiaan Elpiksen ja 9-vuotiaan Agapen tunnustamaan Artemis-jumalan. Lapsia kuulusteltiin yhdessä ja erikseen sekä lopulta kidutettiin julmalla tavalla, mutta he pysyivät lujina uskossaan eivätkä taipuneet epäjumalanpalvontaan.

Yksi kerrallaan lapset joutuivat hirvittäviin koettelemuksiin, mutta Jumala suojeli heitä ja varjeli kivulta, tulelta ja muilta kidutusvälineiltä niin, etteivät he osoittaneet kärsivänsä kipua eikä tuskaa vaan kasvot kirkastettuina he kävivät kohti kuolemaansa.

Jokainen lapsi mestattiin lopulta miekalla, koska muut keinot eivät heihin tehonneet. Heidän äitinsä Sofia hautasi lapsensa juhlallisesti ja kuoli pian lastensa jälkeen noin vuonna 137.

Lasten ohella myös äidille, Sofialle on annettu marttyyrin nimitys, sillä keisari halusi lasten kuolemalla kiduttaa myös äitiä. Äiti haudattiinkin sitten omien lastensa viereen.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee marttyyreja Pististä, Elpistä ja Agapea sekä heidän äitiään Sofiaa vuosittain aina syyskuun 17. päivänä.

HAP

Tropari ja kontakki

Tropari, 4.säv.

Kirkko juhlii ja iloitsee kolmen tyttären, | Veeran, Ljubovin ja Nadesdan juhlana. | Ja niin myös heidän äitinsä Sofia, | nimetty viisautensa mukaan, | sillä hän synnytti kolme jumalallista hyvettä. | Nyt he ovat ikuisesti sulhasensa Jumalan Sanan luona. | Riemuitkaamme hengellisesti heitä muistellessamme ja itkekäämme: | Meidän kolme taivaallista suojelijaamme, || säilyttäkää, vahvistakaa ja voimistakaa meitä uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Tropari, 1.säv.

Elämänjuoksun päätettyänne ja uskon säilytettyänne |kärsimykset saattoivat teitä, te sanalliset karitsat, Kristus-karitsan ja paimenen tykö. | Sentähden hengessä iloiten ja Kristusta ylistäen || me tänään juhlimme teidän pyhää muistoanne, oi ylen ihmeelliset marttyyrit.

Kontakki, 1.säv.

Lapset Veera, Ljubov ja Nadesda, nämä kolme lupaavaa nuorta pyhyydessä kunniallisella Sofialla. Jumalallisen armon kautta he kirosivat kreikkalaisen filosofian. He taistelivat ja saivat kuihtumattomat seppeleet Kristukselta kaikkien Valtiaalta.

Kontakki, 1.säv.

Pyhän Sofian hurskaina vesoina | te Pistis, Elpis ja Agape, pimensitte armovoimalla pakanain viisauden, | Voittajiksi kilvoiteltuanne || Kristus, kaikkien Valtias, kruunasi teidät kuihtumattomin seppelein.

Kirjallisuutta

  • Kirkkovuoden pyhät I
    • Marttyyrit Pistis, Elpis ja Agape sekä heidän äitinsä Sofia ss. 48-53
  • Munkki Serafim (toim.): Synaksarion - syyskuu
    • Marttyyrit Pistis, Elpis ja Agape sekä heidän äitinsä Sofia ss. 190-192

Katso myös