Toiminnot

Kirkas pimeys

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirjan kansi
Jarmo Hakkarainen ja Pentti Hakkarainen:
Kirkas pimeys ja kuoleman musta siipi - Artikkeleita ja runoja
ISBN 978-952-92-7487-1
Julkaisija ja kustantaja: omakustanne
Julkaisupäivämäärä: kesäkuu 2010
Sivumäärä: 324 sivua
Sidos: nidottu / pehmeäkantinen
Tilaukset: jarmo.hakkarainen(at)uef.fi

Kustantajan esittely

Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) opettaa, että Kirkko on sairaala, jossa hoidetaan synnin haavoittamia ihmisiä. Laupias samarialainen -vertauksessa (Luuk.10:33−35) käytetään tällaista kielikuvaa. Kristus on vertauksen laupias samarialainen. Hän huolehtii maailman elämän himojen ja halujen haavoittamasta ihmisestä. Vertaus osoittaa uskoville totuuden Kirkon terapeuttisesta elämästä. Kirkon työ on terapeuttista. Kristus johtaa synnin haavoittaman ihmisen majataloon, “sairaalaan” eli Kirkkoon. Hän huolehtii ihmisen sielun ja ruumiin vammoista.

Piispat ja papit kutsutaan pyhässä pappeudessa toimimaan Jumalan kansan terapeutteina. Terapia on myös Kirkon teologian tehtävä. Kun viitataan ortodoksiseen teologiaan, sillä ei tarkoiteta yksinomaan teologian historiaa. Teologit ovat “Jumalan näkijöitä”. Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) korostaa, että intellektuaalinen teologia eroaa ratkaisevasti Jumalan näkemisestä. Palamaksen mukaan teologit ovat Jumalan näkijöitä, jotka seuraavat Kirkon metodia ja pyrkivät saavuttamaan kilvoituksessaan uskon täyteyden, mielen kirkastumisen ja jumaloitumisen.

Ortodoksinen teologia johtaa ihmisen hengelliseen eheytymiseen ja Jumalan tuntemiseen. Himot vääristävät sielun voimat. Sielun voimien väärinkäyttäminen merkitsee synnin tekemistä ja sairautta. Pyhien isien mukaan kyyneleet, murhe, katumus ja tuska vaikuttavat hoitavasti sielun tervehtymiseen. Jumalan uskollinen palvelija rakastaa sisäistä tuskaa, katumusta ja surua. Ihminen, joka rakastaa Jumalan Totuutta, rakastaa hiljaisuutta. Hiljaisuus yhdistää kilvoittelijan Jumalaan. Kirkon elämässä on keskeisessä asemassa vanhus eli hengellinen ohjaaja, sielun ja ruumiiden parantaja, sakramentaalinen elämä, koko luomakunnan jumalalliseen arvoon saattaminen. Hänelle on luonteenomaista terapeuttinen henki, joka kantaa maailman syntejä eikä sälytä niitä muiden kannettavaksi.

Ortodoksisen kirkon elämän päämäärä on teologinen. Autenttisella ortodoksisella teologialla on kirkollinen luonne. Teologia on Kirkon omatunto. Kirkosta tulee ilman teologista todistamista ja kritiikkiä kokemuksellisten tarpeidensa ja maailman pragmaattisen hengen vanki. Yksilöllisyyttä palvova kulttuuri, elämäntyylien moninainen kirjo, maailmanlaajuiset yhteydet ja muutosten kiihkeä rytmi ovat tämän päivän valhemaailmaa. On ironista ja kirkollisesti kestämätöntä, että monet itseään ortodoksikristittyinä pitävät yrittävät epätoivoisesti mukautua maallistumiseen.

Me tarvitsemme elävän uskon ravitsemista kirkkoyhteisöissä. Eukaristia määrittää ortodoksisen elämäntavan. Se on itsessään uskovien keskinäisen rakkauden, huolenpidon ja yhteenkuuluvaisuuden sinetti. Ortodoksinen palveleminen on Kirkon jäsenten yhteisöllistä taistelua itsekkyyttä ja sortoa vastaan. Kirkon jäsenen elämä on kasteesta lähtien jatkuvaa askeettista sotaa Saatanaa ja hänen joukkojaan vastaan.

Ortodoksisen teologian mukaan Kirkon jäsenen elämä ja hengellinen terveys perustuu Jumalan tarjoamaan pyhyyteen ja elämän kunnioittamiseen, jonka ihminen voi ottaa vastaan katumuksessa. Sielu tarvitsee paljon askeesia vapautuakseen himoista. Ihminen, joka ei vapaudu Kristuksessa himoista, ei ota vastaan anteeksiantamusta. Aivan kuten ihminen, joka on sairastanut pitkään, ei voi hetkessä parantua, samoin on himojen voittaminen hetkessä mahdotonta.

Ihminen tarvitsee aikaa kilvoitella. Mitä syvemmin ihminen katuu, sitä enemmän synnintunto kasvaa hänessä. Jumala asuu murtuneessa sydämessä. Kärsivällisyys on askeesissa olennainen tekijä. Kärsivällisyys on sitä, että sielu pyrkii vaivoja säästämättä hyveisiin. Kun bysanttilaisessa teologiassa puhutaan kärsivällisyydestä, sillä ei tarkoiteta pelkästään ihmisen kestävyyttä elämän koettelemuksissa, vaan kärsivällisyyttä kasvaa Jumalan Rakkauden yhteyteen.

Ihmisten on vaikea hyväksyä kuolevaisuuttaan, epäonnistumisiaan ja haavoittuneisuuttaan. He vihaavat elämän epätäydellisyyttä ja rikkonaisuutta. Ortodoksisen kirkon terapeuttinen, ihmisen kokonaisvaikutteiseen eheytymiseen ja Jumalan tuntemiseen ohjaava teologia on heille vastenmielistä.

Suomen ortodoksisessa arkkipiispakunnassa kirkollisesti kiinnostavan ulkomaalaisten käytännön kotouttamisen tarjoaa isä Jarmo Hakkaraisen mielestä Kajaanin ortodoksinen seurakunta, jossa jo vuosikymmenien ajan on hyvällä tavalla integroitu alueelle muuttaneita Lähi-idän ja Afrikan alueen meille läheisiä varhaisten itäisten kirkollisten perinteiden vaikutuspiiriin kuuluneita kristittyjä. Kajaanin seurakunta on isä Pentin kaudella (vuodesta 1973) korostanut pastoraalisessa työssä Kirkon varhaisen, terapeuttisen ihmiskuvan ja sen sisältämien filantrooppisten arvojen merkitystä.

Bysantin kirkon isät tunnistivat ihmismielen käsittelemättömät traumat eli hengellisen elämän vammat, sanojen tavoittamattomissa olevat kätketyt häpeän, narsismin ja voimattoman vihan jäljet, joita sanallinen anteeksiantaminen ei koskaan saavuta. Muodollinen katumus tukee usein vain ihmisen monikasvoista maailmaa ja kyvyttömyyttä omien häpeän ja vihan tunteiden anteeksiantavaa kohtaamista.

Kajaanin freskomaalaukset ovat avanneet isä Jarmon näkemään entistä selvemmin valtavan eron, joka vallitsee ns. akateemisen ikonimaalauksen muodollisen, naturalistisen sommittelun ja kauneudentajun ja bysanttilaisen terapeuttisen taideperinteen välillä. Bysanttilaisen ikonitaiteen kuvakieli ja värien käyttäminen palvelee Kirkon taideterapiaa. Kirkon taideterapian keskeisinä arvoina ovat ihmismielen sisäiset ulottuvuudet ja niihin kätkeytyvä moraalinen ja eettinen arvopohja. Teoksen ensimmäisen osan kirjoituksissa näkyy isä Jarmo Hakkaraisen kiintymys kiinalaiseen elämänviisauteen, pyhien isien sosiaaliseen ajatteluun ja käytäntöön sekä Bysantin historiaan ja kulttuuriin.

Toisessa osassa kirjallisuus, elokuva ja Kirkko hengellisenä sairaalana paljastavat ihmisen kärsimyksen, tuskan ja ahdistuksen. Maailman yllä välähtää venäläisen naisrunoilija Anna Ahmatovan (k. 1966) sanoin ”kuoleman musta siipi”. Stalinismista paljastuneet asiat ylittävät pahimmat kuvitelmat ihmisen moraalisesta alhaisuudesta. Mukana ovat kaikki mahdolliset pahuuden ainekset: terrorismi, varkaudet, sabotointi ja rappio.

Kirkko on ainoa paikka, jossa ihmiselle annetaan mahdollisuus eheytyä synnin haavoista ja kivuista. Pyhien isien mukaan ihminen ei voi lähestyä Jumalan Rakkautta ilman elämän puhtautta. Ihmisen matka iankaikkiseen elämään tai helvettiin riippuu hänen uskostaan ja rakkaudestaan. Ihmiselämän helvetti merkitsee persoonallisen rakkauden puuttumista. Synnin ja vallan väärinkäyttämisen tulee johtaa jokaisessa kirkkoyhteisössä itsetutkisteluun ja katumukseen. Ortodoksisen kirkon pastoraalisella palvelutehtävällä ei ole mitään tekemistä lähimmäisen alistamisen ja nöyryyttämisen kanssa. Kuinka paradoksaalista onkaan, että ortodoksinen kirkko on vuosisatojen aikana kehittänyt ja suosinut monissa paikalliskirkoissa kirkollisen johtajuuden kuvaa, joka on olennaisesti vastakkainen vanhan Kirkon korostamalle myötätunnolle ja ykseydelle. Kirjan kolmas osa koostuu kirkkolaulua syvällisesti tuntevan isä Pentti Hakkaraisen artikkeleista, joissa hän käsittelee venäläistä ortodoksista kirkkomusiikkia ja sen tutkimusta. Kirjan viimeisessä osassa ovat isä Jarmon parikymmentä, lähinnä Yhdysvalloissa kirjoittamaa runoa.

---

Sisällysluettelo

Jarmo Hakkarainen

  • LUKIJALLE

Osa 1: Kiinalaista viisautta ja Bysantin elävää kulttuuria

Osa 2: Ihmisen kodittomuus maailmassa

  • VII NIKOLAI GOGOL JA FEODOR DOSTOJEVSKI: KAKSI ERILAISTA MAAILMANKUVAA
  • VIII KIRJAILIJA CHARLES DICKENS - KÖYHIEN PUOLESTAPUHUJA VIKTORIAANISESSA ENGLANNISSA
  • IX NIKOS KAZANTZAKIS - KOSMISEN KODITTOMUUDEN KIRJAILIJA
  • X ISÄ GEORGES FLOROVSKI JA UUSPATRISTINEN SYNTEESI
  • XI SERGEI EISENSTEIN - OHJAAJA JA ELOKUVATEOREETIKKO
  • XII KIRJAILIJA ALEKSANDR SOLZHENITSYN - STALINISMIN VALHEEN PALJASTAJA
  • XIII ELOKUVAOHJAAJA KRZYSZTOF KIESLOWSKIN SISÄINEN KELLO
  • XIV VENÄLÄINEN SYNODAALIKIRKKO TAISTELI KOMMUNISMIN VIRUSTA VASTAAN
  • XV KIRKKO IHMISSIELUJEN SAIRAALANA

Pentti Hakkarainen

Venäläisestä kirkkolaulusta ja sen tutkimuksesta

  • PJOTR TSAIKOVSKIN NÄKY ORTODOKSISESTA KIRKKOMUSIIKISTA
  • STEPAN SMOLENSKI — VANHAN VENÄLÄISEN KIRKKOMUSIIKIN PUOLUSTAJA
  • ISÄ VASILI METALLOV — VENÄLÄISEN KIRKKOLAULUN TUNTIJA
  • SERGEI RAHMANINOVIN LITURGISESTA MUSIIKISTA

Jarmo Hakkarainen

Runoja

  • IHMISEN AIKA