Lapset ja Kirkko (opetuspuhe)

Yleensä lapsista on mieluisaa olla kirkossa. Tämä vaistomainen viehätys ja mielenkiinto jumalanpalvelusta kohtaan on perusta, jolle meidän tulee rakentaa uskontokasvatuksemme.

Kun vanhemmat murehtivat, että lapset väsyvät pitkissä palveluksissa, he yleensä alitajuisesti ilmaisevat huolensa omasta, eivät lastensa puolesta. Lapset pääsevät rituaalin ja liturgisen symbolismin maailmaan helpommin kuin aikuiset. He aistivat jumalanpalvelustemme tunnelman ja pitävät siitä. Pyhyyden kokemus, kohtaamisen taju Hänen kanssaan, joka on jokapäiväisen elämän tuolla puolen, tämä mysterium tremendum kaiken uskonnon taustalla, on jumalanpalvelustemme ydin, ja siihen lapset pääsevät helpommin sisälle kuin me.

”Ellette tule lasten kaltaisiksi,” nämä sanat viittaavat siihen vastaanottavaisuuteen, avomielisyyteen, luonnollisuuteen, jonka menetämme kasvaessamme ulos lapsuudesta. Kuinka monet ovat omistaneet elämänsä Jumalan palvelemiseen ja vihkiytyneet Kirkon tehtäviin siksi, että lapsesta lähtien ovat vaalineet rakkauttaan Herran huonetta ja jumalanpalveluksen iloa kohtaan! Siksi vanhempien ja kasvattajien ensimmäinen velvollisuus on ”antakaa lasten olla älkääkä estäkö heitä” (Matt.19:14) - tulemasta kirkkoon.

Kirkossa, ennen kuin missään muualla, lasten on saatava kuulla Jumalan Sanaa. Luokassa sanaa on vaikea ymmärtää, se jää abstraktiksi, mutta kirkossa se on omassa elementissään. Lapsuudessa meillä on kyky käsittää, ei älyllisesti vaan koko olemuksellamme, ettei maan päällä ole suurempaa iloa kuin olla kirkossa, osallistua kirkon palveluksiin, hengittää Taivaan valtakunnan tuoksua, joka on ”Pyhän Hengen ilo ja rauha”.

Kirkossa käymiseen tulisi liittyä varhaisimmasta lapsuudesta kodin ilmapiiri, joka edeltää ja jatkaa kirkon tunnelmaa. Esimerkiksi sunnuntaiaamuna. Kuinka lapsi voi aistia tuon aamun pyhyyden ja sen mitä hän kirkossa tulee näkemään, jos kodin täyttää radion ja television meteli, vanhemmat tupakoivat ja lukevat lehtiä, ja vallitsee arkinen tunnelma? Kirkkoon lähtemistä tulisi edeltää kokoontumisen tuntu, tietty hiljaisuus ja juhlallisuus. Lampukan sytyttäminen ikonin eteen, sen pyhän epistolan ja evankeliumin lukeminen, puhtaat ja raikkaat vaatteet, juhlaa varten siivotut huoneet - usein vanhemmat eivät tajua kuinka nämä kaikki asiat muovaavat lapsen uskonnollista tietoisuutta ja jättävät vaikutuksia, joita mitkään myöhemmät koettelemukset eivät pyyhi pois.

Sunnuntain ja kirkkovuoden juhlien aattoina, paaston aikana ja niinä päivinä, jolloin valmistaudumme osallistumaan katumuksen sakramenttiin ja ehtoolliseen, kodin tulisi heijastaa kirkkoa, sen tulisi olla sen valon valaisema, jonka tuomme jumalanpalveluksesta.

Isä Aleksander Schmemann

Artikkelista Children and the Church suomentanut isä Heikki Huttunen

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin myös osoitteessa: www.ort.fi/espoo/Lapset_ja_kirkko.PDF ja artikkelin käännös on julkaistu Ortodoksi.netissä kääntäjän luvalla.