Toiminnot

Liturgian alkuosa (osa 3.)

Kohteesta Ortodoksi.net


Tämä on Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, isä Andrei Verikovin kirjoittaman sarjan "Liturgia selitettynä" kolmas osa. Muut osat löytyvät ohessa olevasta listasta.


Liturgian alkuosa

Jos liturgian alkuosaa pitäisi luonnehtia jollakin sanalla, voisi sitä kutsua yksinkertaisesti johdannoksi. Slaavilaisessa ja sitä kautta myös suomalaisessa käytännössä liturgiaa edeltää usein III:n hetken palvelus joka omalta osaltaan jo rauhoittaa ja johdattaa meitä itse liturgiaan.

Liturgia alkaa alkusiunauksella:

Siunattu on Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Tämä alkusiunaus muistuttaa meitä siitä, että liturgiajumalanpalvelus ei ole mikä tahansa toimitus, vaan jumalanpalvelus joka tekee todeksi Jumalan valtakunnan niille jotka ovat kokoontuneet yhteen sitä viettämään. Jumala on läsnä siellä, missä Hänen nimessään kokoonnutaan. Kristus itse sanoo tästä seuraavasti:

Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. (Matt. 18:20)

Alkusiunausta seuraa Suuri eli Rauhan ektenia, jossa tiivistyvät rukoukset koko kirkon ykseyden ja sen jäsenten puolesta. Tässä ekteniassa keskitytään rukoilemaan maailmanlaajuisen hyvinvoinnin, rauhan ja oman esivallan puolesta. Kirkko on aina rukoillut esivallan puolesta, koska yhteiskunnallinen rauha, järjestys ja hyvinvointi ovat kaikkien etujen mukaista.

Diakoni lukee ekteniaa.
Kuvassa ylidiakoni Paavo Kokotti.
(Kuva © Andrei Verikov)

Lisäksi ekteniassa rukoillaan vangittujen ja kaikkien matkustavien puolesta sekä sitä, että Jumala päästäisi meidät kaikesta vaivasta, vihasta, vaarasta ja hädästä. Rukoussarjan lopussa käännytään Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien puoleen, jotta voisimme antaa koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun. Käytännössä tämä rukous kannustaa meitä elämään Jumalan tahdon mukaista elämää Jumalansynnyttäjän ja kaikkien pyhien ihmisten esirukouksien kannattamina.

Suuren ektenian jälkeen veisataan ensimmäinen antifoni, joka sunnuntaipäivinä on psalmi 103 (4:

”Kiitä sieluni, Herraa ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä”.

Juhlapäivinä tässä kohden veisataan juhlaan liittyviä psalminjakeita, joiden kertosäkeenä lauletaan:

”Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden, Vapahtaja pelasta meidät”.

Tämän jälkeen seuraa pieni ektenia:

”Taas ja taaskin rukoilkaamme rauhassa Herraa”

tai ääneen luettu antifonirukous (5. Edesmennyt arkkipiispa Paavali käynnisti Suomessa liturgisen uudistuksen jonka tarkoituksena oli liturgisessa perinteessä juurille, jopa alkukirkon aikaan palaaminen. Liturgisiin uudistuksiin liittyen arkkipiispa Paavali muokkaisi liturgiakäsikirjan uudelleen.

Monissa seurakunnissamme käytetäänkin tuota käsikirjaa, jonka mukaan pappi lukee suurimman osan rukouksista ääneen. Tällöin liturgian alkuosa muuttuu Vanhan Testamentin perinteestä nousevasta psalmilaulannasta ja pienten ektenioiden toistosta selvästi kristillissisällölliseksi rukoukseksi. Tämä antaa myös mahdollisuuden kuninkaalliselle papistolle eli koko kirkkokansalle osallistua näistä anomuksista joissa rukoillaankin nimenomaan kirkkoon kokoontuneiden puolesta. Muuta kuin arkkipiispa Paavalin muokkaamaa käsikirjaa käytettäessä pappi lukee nämä rukoukset salaisesti ja ääneen luetaan ainoastaan rukouksen loppuosa, kuten esimerkiksi:

”Sillä Sinun, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on voima ja Sinun on hallitus, valta ja kunnia nyt ja aina ja iankaikkisesti.”

Pientä ekteniaa seuraa II antifoni, joka on tavallisesti psalmi 146

”Ylistä minun sieluni, Herraa. Minä ylistän Herraa kaiken ikäni”

tai juhlina psalminjakeita, joiden kertosäe viittaa itse juhlaan. Esimerkiksi teofaniana se on

”Pelasta, Jordanissa kastettu Jumalan Poika, meidät, jotka Sinulle veisaamme: Halleluja.”

Toisen antifonin perään veisataan välittömästi Jumalan ainokainen Poika-veisu. Tämä veisu on lyhyt, mutta sitäkin syvällisempi uskontunnustus Jumalan Pojasta ja siitä, että Hän meidän pelastuksemme tähden syntyi tähän maailmaan. Käytännössä veisu vastaa kysymykseen kuka Kristus on?

Tätä veisua seuraa taas pieni ektenia ja III antifoni, joka on tavanomaisesti Autuaaksi julistus. Juhlapäivinä Autuaaksi julistuksen sijaan veisataan juhlan veisu eli tropari, jota toistetaan useampaan otteeseen. Toistojen välissä luetaan psalminjakeita. Autuaaksi julistuksen veisaaminen liturgian alkupuolella on hyvin luontevaa, Aloittihan Kristus opetustyönsä Vuorisaarnasta josta Autuaaksi julistus on poimittu.

Kaikki edellä mainittu on laitettu myös seuraavanlaisen luettelon muotoon:

Sana antifoni tarkoittaa vuorolaulua, jonka tulisi tapahtua kahden kuoron vuorottelemana. Varhaisessa liturgisessa käytännössä psalminjakeita laulettiin kuitenkin niin, että esilaulaja / kuoro lauloi jakeita, joihin kansa vastasi laulaen, esimerkiksi nykyisinkin juhlissa käytetyllä rukoushuokauksella Jumalansynnyttäjän esirukouksien tähden, Vapahtaja pelasta meidät. Monet käytössämme olevista psalmeista mahdollistaisivat edelleen sen, että kansalla olisi mahdollisuus toistaa tiettyjä psalmin kertosäkeitä. Esimerkkinä tästä suuren ehtoopalveluksen I katisma, psalmissa 1 Autuas se mies, voi kansa laulaa ikään kuin kertosäkeenä Halleluja, halleluja, halleluja.

Konstantinopolissa nämä liturgian alkuosan psalmit olivat aikoinaan kirkkoon ristisaatossa matkalla olleiden ihmisten laulamia matkalauluja. Lisäksi ne toimivat myös odotuslauluina kirkon esipihalla, sillä varsinaista liturgiaa ei aloitettu ennen kuin piispa ja kaikki seurakuntalaiset olivat saapuneet paikalle. (6 Liturgian alkusiunaus, Rauhan ektenia ja antifonit ja antifonirukoukset toimivatkin johdantona sille matkalle, joka johdattaa meitä Jumalan Sanan kuulemiseen ja Herran Pyhään Ehtoolliseen.

Isä Andrei Verikov


Viitteet:
4) Liturgian alussa veisattavien psalmien historiaa ei pystytä tyhjentävästi selittämään, mutta varhaisempana käytäntönä sunnuntaisin on ollut tässä kohden veisata psalmia 66 ”Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto—”. (Kucharek 1971, s.366.) Meillä on kuitenkin vakiintuneena käytäntönä laulaa tätä psalmia ainoastaan arkisin.

5) Arkkipiispa Paavalin tekemää liturgista uudistusta kritisoidaan edelleen esimerkiksi siitä, että papin lukemien antifonirukousten järjestystä on sekoitettu (rukoukset 1 - 2 - 3 ovat Paavalin käsikirjassa järjestyksessä 3 – 1 – 2). Näiden rukousten järjestyksestä riitelemistä voidaan pitää kuitenkin epäoleellisena seikkana, huomioonottaen että tämä osa toimituksesta on käytännössä ollut johdantoa Sanan liturgiaan, joka on alunperin alkanut Pienestä Saatosta. Antifonirukouksilla ei myöskään sisällöllisesti ole viittauksia antifoineihin, joita niiden yhteydessä lauletaan. Jaakobin liturgiassa löydämme muistutuksen varhaisemmasta perinteestä, jossa varsinaisia antifoneja ei veisattu enää kirkon seinien sisäpuolella. Mutta jos vielä hieman tutkimme näitä rukouksia, niin Arkkipiispa Paavali itse perusteli rukousten järjestyksen muuttamista liturgiakirjan johdannossa seuraavasti: ”Varhaisajan liturgian alkamiseen em. 'sisääntulolla’ viittaa myös kolmannen antifonin rukous, jossa puhutaan ’yhteen kokoontuneista’. Kun tällä rukouksella ei ole kreikkalaisessa eikä kirkkoslaavinkielisessä laitoksessa doksologiaa ja kun Jumalan kansan yhteen kokoontuminen tapahtuu nykyisin jo ennen ensimmäistä antifonia, on tämä rukos siirretty liturgian nykyiseen alkuun suuren ektenian päätteeksi” (Jumalallinen liturgia, s.222, 1985) Paavalin perusteluiden lisäksi on syytä viitata liturgiaa laajasti tutkineen professori Juan Mateoksen artikkeliin ”The Evolution Of Byzantine Liturgy” (1966). Hän on todennut toisesta antifonirukouksesta sen, että se on sisällöllisesti päätösrukous. Itse asiassa se on alkuosaltaan täysin yhtenäinen ambonintakaisen rukouksen kanssa, joka päättää koko liturgian. Paavali itse ei ole tähän viitannut, mutta professori Mateoksen huomio tukee Paavalin käsikirjaan järjestystä siltä, osin, että juuri 2. rukous on laitettu noiden kolmen antifonirukouksen sarjassa viimeiseksi.

6) Kucharek 1971, s.369.