Nil Sorski – kristillisen köyhyyden puolustaja

Pyhä Nil Sorsk (Sorski) eli Sorajokelainen
Kuva: Ortodoksi.net

Pyhittäjä Nil Sorski – kristillisen köyhyyden puolustaja Venäjällä

Venäläisen nationalismin nousu

Vanhimmat venäläiset luostarit sijaitsivat yleensä kaupungeissa tai niiden läheisyydessä. Sen vuoksi ne olivat strategisesti helppoja kohteita mongolien hyökkäyksille. Luostareita tuhottiin runsaasti mongolien hyökätessä maahan vuosina 1237-1240. Silti ei ole syytä liioitella mongolihyökkäyksen raunioittavaa merkitystä venäläisessä luostarielämässä.

1300-luvun lopulla venäläinen luostariliike alkoi voimistua. Liikkeen huomattavin edustaja oli tuolloin pyhä Sergei Radonezilainen (1314-1392). Tämän samoin kuin aikaisemman luostariliikkeen hengelliset ja hallinnolliset periaatteet saatiin Bysantista. Jo vuonna 1169 oli Athokselle perustettu pyhän Panteleimonin luostari, jossa kilvoitteli säännöllisesti slaavilaisia munkkeja 1200-luvun pahimpia tataarivuosia lukuun ottamatta.

Venäläinen myöhäiskeskiajan luostariliike ei suinkaan ollut ongelmaton. Uusien luostareiden johtajat alkoivat kerätä määrätietoisesti maallisia rikkauksia. Aineellinen vaurastuminen teki mahdolliseksi luostarien harjoittaman laupeudentyön, kehitti liturgisen elämän ulkonaista loistoa, mutta samalla myös löyhensi luostarikuria.

1300-luvulla oli bysanttilais-venäläisissä suhteissa nähtävissä voimakkaan venäläisen kansallisen ja poliittisen kriisin ainekset. Venäläinen nationalismi nosti päätään. Nämä kriisin ainekset olivat paljossa yhteydessä Moskovan (pääkaupungiksi vuonna 1328) poliittisen tietoisuuden heräämiseen. Kansallispoliittisen heräämisen myötä venäläiset alkoivat vaatia myös kirkollista riippumattomuutta Konstantinopolin ekumeenisesta patriarkaatista.

Muutamaa rauhallista kautta lukuun ottamatta autokefaliaa eli täydellistä itsenäisyyttä koskenut väittely Konstantinopolin ja Moskovan välillä jatkui koko 1300-luvun. Kiovan metropoliitaksi valitun kreikkalaisen Isidoroksen (n. 1385-1463) osallistuminen Firenzen unionikokoukseen (1438-39) ja Bysantin keisarikunnan tuhoutuminen (1453) loivat ajatuksellista venäläisten ajatuksissa pohjaa Moskovan "kolmas Rooma" -utopialle.

Venäjän ortodoksisen kirkon omavaltainen autokefaliseksi julistautuminen vuonna 1448 oli kirkkopoliittinen toimenpide, mutta sillä oli vaikutusta myös Venäjän yleiseen kulttuuriseen suuntautumiseen. Kun Bysantin uskonnollinen ja kulttuurinen arvovalta murtui Venäjällä 1400-luvulla, myös kiinnostus keisarikunnan kulttuuriperintöä kohtaan heikkeni ratkaisevasti. Venäläiset solmivat 1400-luvulla entistä voimakkaampia yhteyksiä länteen.

Lännessä vaistottiin tämä kulttuurinen muutos ja siksi sen edustajat pyrkivät määrätietoisesti Venäjän "markkinoille" niin taloudellisessa kuin kulttuurisessa mielessä. Venäjällä tätä ideologista suuntausta edustivat luonnollisesti poliitikot, mutta myös kirkolliset piirit.

Pyhittäjä Nil Sorski

Venäläisen valtapolitiikan ulkopuolella ja usein sen syrjimänä vaikutti meditatiivinen rukouspainotteinen luostarielämä, joka oli keskittynyt pieniin Pohjois-Venäjän erämaaskiittoihin. Tämän luostariliikkeen edustajat uskoivat, että maan omistaminen ja luostarimaatilat olivat sopimattomia munkkien hengelliselle elämälle.

Tämän niin sanotun omaisuudettoman luostariliikkeen syvällinen opettaja ja kehittäjä oli pyhittäjä Nil Sorski (n. 1433-1508). Pyhittäjä Nil (sukunimi oli ehkä Maikov) syntyi ja varttui talonpoikaiskodissa. Hänen elämäkertatietonsa ovat perin puutteelliset. Nil toimi todennäköisesti ennen luostariin siirtymistään kirjojen kopioijana. Luostarielämä kiinnosti häntä jo varhain ja nuorukaisesta tuli kuuluisan Belozerskin luostarin munkki. Se oli Belozeron läänin suurin luostari, joka sijaitsi Kirilovan kaupungin luona. Luostarin perusti pyhittäjä Kirill (1337-1427) ja luostarilla oli maaomistuksia Karjalassa.

Luostarissa oli pyhittäjä Nilin aikoihin erinomainen kirjasto. Nuori kilvoittelija tutustui siellä moniin bysanttilaisen patristisen kirjallisuuden teoksiin, jotka oli käännetty kirkkoslaavin kielelle.

Vietettyään muutaman vuoden Belozerskin luostarissa nuori Nil matkusti yhdessä ystävänsä Innokenti Okhlyabinin kanssa Athos-vuorelle. Athos-vuorella Nil oppi kreikkaa ja näin hän saattoi opiskella määrätietoisemmin bysanttilaista rukouksen teoriaa ja käytäntöä.

Athoksella vietetyt vuodet avasivat pyhittäjä Nilille ortodoksisten isien luostari-ihanteen. Palattuaan Venäjällä Nil ryhtyi tinkimättä ajamaan köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Hänen mielestään luostarit eivät saaneet omistaa maatiloja, munkkien tuli asua erämaassa ja hankkia omilla käsillään elantonsa. Mutta bysanttilaiselle luostariaskeesille oli Venäjällä 1400-luvun lopulla lähes mahdotonta löytää sijaa.

Ulkonaisia sääntöjä ja ritualismia

Omistava luostariliike igumeni Josif Volokalamskin (k. 1515) johdolla ajoi uskonnollis-poliittisesti Moskovan asiaa. Luostarit saivat kaikenlaisia lahjoituksia: rahaa, lahjoitusmaita, kallisarvoisia kirkkotekstiilejä, tyylihuonekaluja, viljaa ja karjaa. Sosiaalinen vastakohtaisuus suurten luostarien asukkaiden ja toisaalta luostarien omistamien lahjoitustilojen talonpoikien välillä oli räikeä.

Igumeni Josifin edustaman luostariliikkeen kannattajat rakennuttivat valtavia katedraaleja. Se osoitti osaltaan, miten tältä liikkeeltä puuttui syvä uskollisuus ortodoksisen Kirkon luostariteologialle. Venäläisessä josifolaisessa luostarielämässä korostettiin tiukkaa ritualismia ja ulkokohtaisuutta. Josifin ajatus Kirkon sosiaalisesta palvelusta ja kutsumuksesta muistuttaa 1800-luvun puolivälin venäläistä populismia, jossa korostui näkemys: "on mentävä kansan pariin". Venäläiseltä tavalliselta kansalta puuttuivat elämän voimakkaat moraaliset perusteet ja se eli ulkonaisten elämänolosuhteitten orjuuttamana. Kansa ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Se muodosti harmaan joukon, jota oli helppo hallita ulkonaisesti kirkkokurilla.

Josif näki luostarilaitoksen sosiaalisena organisaationa. Se oli hänen mielestään uskonnollinen ja venäläis-kansallinen palvelulaitos. Igumeni Josifin ajatukset kuvastivat bysanttilaiselle luostariperinteelle vieraita aineksia. Ulkonaisten sääntöjen tiukka noudattaminen ja elämän rituaalistaminen hämärsi josifolaisessa luostariliikkeessä sisäisen ihmisyyden kehittämistä. Munkkien hengellinen kehittyminen alistettiin ulkonaiselle sosiaaliselle palvelemiselle. Sanojen ja tekojen välillä oli kuitenkin usein ristiriita. Suurissa yhteisluostareissa usein ainakin luostarinjohto eli ylellisesti.

Igumeni Josif rakasti lukemista ja hankki luostarikirjastoon uusia teoksia, mutta hänen teologisen kirjallisuuden tuntemuksensa oli pintapuolista. Hän ei erityisemmin arvostanut rikasta Bysantin teologista perintöä. Siksi hänen edustamansa luostariliikkeen voitto merkitsi Venäjällä bysanttilaisen tradition kehittymisen ja syvenemisen estymistä. Ortodoksisen kulttuurin tutkiminen laiminlyötiin.

Venäläiset etsivät yksipuolisesti kulttuurisia yhteyksiä latinalaiseen länteen ja 1500-luvulta lähtien protestantismiin. Tämän yksipuolisen venäläisen kulttuuriorientaation kielteisiä vaikutteita lisäsi vielä mielivaltainen hallitsijajärjestelmä. Iivana III (1462-1505) oli hallitsijana helposti sovitettavissa Machiavellin esittämään kuvaan häikäilemättömästä ruhtinaasta.

Uskollisuutta köyhälle Kristukselle

Nil Sorski ja hänen kannattajansa (Volgantakaiset vanhukset) olivat perinteisen bysanttilaisen luostariaskeesin kannattajia ja eteenpäin viejiä Pohjois-Venäjällä. Pyhittäjä Nil Sorski oli erakko ja askeetti, mutta myös oppinut mies ja huomattava kirjailija, jonka teologinen ajattelu oli puutteineenkin ainutlaatuista tuon ajan Venäjällä. Nil oppi Athos-vuorella arvostamaan ns. skiittaelämää, jossa muutaman munkin ryhmä asui yhdessä. Jokaisella skiitalla oli hengellinen ohjaaja, jota kutsuttiin "vanhimmaksi" (kreikaksi: geron ja slaaviksi: starets). Pyhittäjä Nil Sorski toi tämän kilvoitusmuodon Venäjälle. Palattuaan Athokselta Belozerskin luostariin hän rakensi muutaman hengellisen oppilaansa kanssa ensimmäisen skiitan noin kahdenkymmenen kilometrin päähän luostarista.

Pyhittäjä Nil taisteli voimakkaasti venäläisen jumalanpalveluselämän ulkokohtaista ritualismia vastaan. Sen sijaan hän korosti hengellisen vapauden ja moraalisen täydellistymisen tärkeyttä. Hänen näkemyksissään kuvastui bysanttilaisen teologian elämän täyteyttä suojeleva opetus. Nil kirjoittaa hengellisissä ohjeissaan:

Isät selittävät meille, että huulilla lausuttu rukous, ilman mielen mukana oloa, on ilmaan lausuttua.

Pyhittäjä Nilin opetukset kasvoivat elävästä luostarikäytännöstä. Hän ei ollut teoreettinen pohdiskelija. Hän oli ensimmäinen venäläinen, joka kirjoitti yhteenvedon varhaisen Kirkon isien askeettisista opetuksista. Nil Sorskin skiitta-elämää käsittelevä ”Sääntö” on askeettisen elämän klassikko. Teoksen nimi on harhaanjohtava, kyse ei ole säännöstä, vaan laajasta ortodoksista askeesia käsittelevästä tutkielmasta.

Kirjoittaja oli tietoinen hengellisestä vaarasta, mikäli mystiikka irrotetaan askeesista eli jokapäiväisestä kilvoituksesta. Tässä hän on ajatuksellisesti hyvin lähellä pyhän Gregorios Palamaan (k.1359) opetuksia. Askeettisen elämän tulee Nilin mielestä perustua puhtaaseen rakkauteen. Jokaisen munkkiveljen tehtävänä on auttaa toistaan. Nil kieltäytyi igumenin asemasta eikä hän halunnut nimitettävän itseään ohjaajavanhukseksi. Oppilailleen jättämässään testamentissa hän toteaa, että

on vain yksi Opettaja, Kristus.

Painottaessaan köyhyyden merkitystä hengellisessä elämässä hän korosti ehdotonta omaisuuden hylkäämistä, mutta myös uskollisuutta nöyrälle ja köyhälle Kristukselle. Hän ei rajaa köyhyyttä vain munkeille kuuluvaksi, vaan näkee sen koko Kirkon ihanteena. Aineellinen omistaminen ja vauraus ruokkivat Nilin mielestä himoja ja johtavat ihmiset monenlaisiin synteihin.

Lainaten pyhän Johannes Krysostomoksen opetusta pyhittäjä neuvoi niitä, jotka toivat kirkkoon lahjoja, antamaan ne mieluummin köyhille ihmisille, sillä Kristus samaistui köyhiin ja unohdettuihin. Pyhittäjä Nil oli hengellinen realisti, joka tiedosti, miten jokainen ekonominen toimenpide oli altis oman edun tavoittelulle. Siksi tarvittiin sisäistä valvomista ja askeesia pahuuden pois karkottamiseksi.

Pyhittäjä Nil Sorskin mukaan ortodoksisen tradition luotettavia lähteitä olivat "jumalalliset kirjoitukset", pyhä Raamattu ja kirkon isien ja opettajien teokset. Hänen mukaansa oli paljon ns. hengellisiä kirjoituksia, mutta kaikilla niillä ei ollut kirkollisen tradition arvoa.

Nil toi kriittisen metodin venäläiseen hagiografiseen tarkasteluun. Hänen kritiikkinsä ei kohdistunut vain filologiaan, vaan myös tekstien historialliseen alkuperään.

Kirkastuneen ihmisyyden etsimistä

Nil näki realistisesti venäläisen luostarielämän tilan. Hän viittasi luostareihin, jossa elettiin enemmän igumenin mielivallan kuin Jumalan lain alla. Josifin tukema luostariliike korosti ulkonaista kuria ja järjestystä, mutta sisäisen ihmisyyden kehittäminen jäi usein taka-alalle. Pyhittäjä Nil Sorski oli hiljaisuuden ja hengellisen ohjauksen opettaja. Josif ja hänen kannattajansa pyrkivät maailman voittamiseen sosiaalisen toiminnan avulla. Nil Sorski korosti bysanttilaisen teologian hengessä ihmisen kirkastumista, uuden persoonallisen ihmisyyden löytämistä. Hänen näkemyksensä viitoitti tietä luovaan kulttuuriseen kasvamiseen.

Pyhittäjä Nil Sorskin elämäntyö jatkui Venäjällä syrjäisten erämaaluostar¬en hiljaisuudessa ja "maanalaisten uskovien" tietoisuudessa. Se jatkui myös Moskovassa pyhän Maksimos Kreikkalaisen (k. 1556) elämässä ja toiminnassa. Maksimos oli kreikkalainen teologi ja ortodoksisuuden puolustaja, mutta myös monipuolisesti lahjakas tiedemies, joka kuului omaisuudettomien munkkiryhmään. Maksimoksen ympärille muodostui pieni munkkiryhmä, joka uskollisesti seurasi opettajansa.

Pyhittäjä Nil Sorski kuoli vuonna 1508. Aikalaisten häntä vastaan kohdistama voimakas arvostelu osoittaa sen, miten Nilin edustama bysanttilainen luostaritraditio oli tuntematon arvostelijoille.

Pyhittäjän esittämät ajatukset nousivat uudelleen esiin vasta vuosisatoja myöhemmin. 1800-luvun lopulla venäläiset tutkijat löysivät uudestaan pyhittäjä Nil Sorskin painottamat syvät hengelliset arvot. Tämän patristisen ja kreikkalaisiin isiin liittyneen suuntauksen eräänä ilmauksena pyhittäjä Nil Sorskin nimi liitettiin venäläisten pyhien joukkoon vuonna 1903.

Pyhittäjä Nil Sorski oli sillanrakentaja Bysantin askeettisen luostariliikkeen ja Pohjois-Venäjän luostareiden välillä. Hän ei varsinaisesti perustanut teologista koulukuntaa Venäjälle, mutta hän toi venäläiseen maailmaan vaikutteita rikkaasta bysanttilaisesta kirkollisesta kulttuurista. Igumeni Josif piti arvossa sitä, mikä oli nykyaikaista ja toimivaa. Pyhittäjä Nil Sorski eli uudistavasta ortodoksisen Kirkon luostaritraditiosta. Josif oli mieltynyt ulkonaiseen valtaan, kauneuteen ja voimaan, Nil arvosti ihmisen sisäistä kasvamista ja kehittymistä.

Isä Jarmo Hakkarainen

Katso myös