Valamo-trilogia (osa I)

Kylän loistavan yhteistyön tulos: "Isän varjo"

Munkki Sergei, luostarin apumies Hermanni, munkki Timofei, munkki Johannes (Juhani Partanen, Risto Martikainen, Hannu Virolainen, Keijo Issakainen).
Kuva © Juha Katila

Heinäveden Karvion kylällä toimii aktiivisia ja aikaansaavia ihmisiä. Karvion kesäteatteri ja sen esittämä "Isän varjo" -teatteriesitys, ensimmäinen osa Valamo-trilogiasta on osoitus siitä. Pieni, pääasiassa harrastelijavoimin toimiva teatteri on aikaansaanut noin 70 vapaaehtoisen voimin esityksen, joka sopii loistavasti paikkakunnalle (Valamon luostarin läheisyyteen) ja joka koskettavalla tavalla kertoo maamme lähihistoriasta yhdestä sen erikoisista tapahtumista: kokonaisen luostarin muuttamisesta evakkoon Raja-Karjalasta Laatokan saarelta umpi-luterilaiseen ja savolaiseen Suomeen Heinävedelle. Puolessa välissä esityksiä (joita kaikkiaan kesällä 2012 on 18 kpl) katsojamäärä on nyt alun huonoista säistä huolimatta noussut jo yli 3000 ja sunnuntain (1.7.) esityksessä meitä oli kaikkiaan peräti yli 520 katsojaa.

Sota ja sen kauheudet

Tarina alkaa viime sodista ja sen seurauksena tapahtuneista dramaattisista tapahtumista niin yksilötasolla kuin laajemminkin koko kansan tasolla. Pieni savolaispoika menettää sodassa rakastamansa Ensio-isän ja kohtaa Juojärven maisemissa muiden kyläläisten ryssiksi kutsumia kummajaisia, munkkeja, osa heistä karjalaispoikia ja täysin suomea puhuvia, suurin osa täysin venäläisiä. Pieni Orvo-poika ja Timofei-munkki ystävystyvät pojan isän kuoleman jälkeen ja tietyllä tavalla kumpikin tukevat toinen toistaan mullistuneen elämän käänteissä, jotka vyöryvät päälle sodanjälkeisessä säännöstellyssä ja sodasta toipuvassa Suomessa.

Roolitus

Rooleissa on vain yksi ns. ammattinäyttelijä, Timofeitä esittävä ja jo "Karjalan kunnaista" tutuksi tullut Hannu Virolainen, ortodoksisen kanttorin ja esitykseen musiikin valinneen, Wilhelmiina Virolaisen puoliso. Tämä liitto takaa sen, että ainakin Timofeillä oli selvästikin hyvät tiedot ortodoksisista tavoista. Ja se näkyi esityksessä kyllä muidenkin kohdalla. Pienet lapsinäyttelijät tekivät roolinsa myös hienosti: Miro Hynninen tunteikkaana Orvona, Jesse Kinnunen ahkerana Veikkona ja iso joukko Sulanderin lapsia pienemmissä rooleissa.

Juoruakka Hertta, munkki Johannes ja munkki Timofei (Päivi Svahn, Keijo Issakainen ja Hannu Virolainen).
Kuva © Juha Katila

Parivaljakon Orvo ja Timofei lisäksi yleisön suosikeiksi nousivat silloisen savolaisen kyläyhteisön sosiaalisen median edustaja, kylän juoruakka Hertta (Päivi Svahn) ja hellyyttä ja rakkautta kaipaava rikkaan talollisen Teuvon vaimo Leila (Riina Dahl). Myös oikeistolainen suurtalollinen Teuvo (Vesa Kervinen) ja munkit Johannes (Keijo Issakainen) ja Sergei (Juhani Partanen) sekä tietysti mainio ja harvasanainen luostarin apumies Hermanni (tekstiilitaiteilijanakin tunnettu Risto Martikainen) suoriutuivat vaikeista rooleistaan hyvin.

Olisi epäoikeutettua jättää mainitsematta muutkin roolisuoritukset, joten joitain niitäkin pitää ylistää. Juha Katila (ensin Ensiona, Orvon isänä ja sitten isompana Orvona), Pirkko Karvinen (ensin Orvon isoäitinä, sitten Helsingin hempukkana Frederikana), ja Irja Sallinen (toisena hempukkana Ludovikana), Hannu Laine (monipuolisena musiikki-ja laulumiehenä, osaa kyläläisistä ärsyttävänä kulkujätkä Mannisena), Arto Eteläinen ja Eila Leskinen (aviopari Sulanderina) ja tietysti vielä Eero Maasilta (yrmynä ja ahneena kauppias Kotilaisena), he kaikki suoriutuivat tehtävistään mainiosti ja olivat oivallisia "ajan kuvia", savolaisia ihmettelijöitä tai sodasta palanneita ja siitä kärsineitä miehiä tai jopa helsinkiläisiä "kultturelleja" hempukoita.

Käsikirjoitus ja ohjaus

Käsikirjoittaja ja ohjaaja ja koko teatterin taiteellinen johtaja Lauri Jänis oli saanut aikaiseksi aikaan ja paikkaan sopivan tekstin. Sitä ei haitannut suuresti sekään, että vain Orvo kasvoi ja vanheni teatteriesityksen tauon jälkeen, sen sijaan Sulanderin nuoret tytöt ja pojat pysyivät samanikäisinä kuin ennen taukoa.

Hieman olisi kaivannut ehkä syvempää otetta Orvon ja Timofein ystävyyteen, sillä se on kuitenkin tämän teatteriesityksen ydin, jonka yllä siis leijuu koko ajan - tuon ajan kurjuudessa ja köyhyydessä - hieman löyhänä ja irtonaisena "Isän varjo". Mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan tämän trilogian kahta seuraavaa osaa, jotka seurannevat tulevina kesinä jälleen Karviossa ja joiden teksti voisi osin olla tähän ensimmäiseen osaan verrattuna hieman tarkempaa ja loogisempaa, tapahtumien, syiden ja seurausten osalta.

Hannu Pyykkönen
1.7.2012

Kts. myös esityksen omat kotisivut: www.valamotrilogia.fi

Kts. myös esityksen traileri YouTubesta: Isän varjo - Valamo-trilogia, osa I (trailer)