Toiminnot

Valentinos Interamnumin piispa

Kohteesta Ortodoksi.net

(Ohjattu sivulta Valentinos, Interamnumin piispa)

Pappismarttyyri Valentinos ja hänen kolme oppilastaan, Proculos, Efebos ja Apollonios sekä vanhurskas Abundios elivät 200-luvulla. Pyhä Valentinos oli piispana Umbriassa , nykyisessä Italiassa, Interamnumin (Interamnan) kaupungissa. Hänellä oli Jumalalta saatu armolahja parantaa erilaisia vaivoja.

”Ystävänpäivän pyhä”

Helmikuun 14. päivänä vietetään kautta maailman Valentinoksen päivää eli suomalaisittain Ystävänpäivää. Päivä on saanut nimensä pyhän pappismarttyyri Valentinokselta, mutta juhlan osalta perinne perustuu osin jo nykyään poisjääneeseen roomalaiskatoliseen pyhimyskalenterin juhlaan. Osin juhlassa on myös viitteitä vanhasta pakanallisesta Lupercalia-juhlasta, jota tosin vietettiin päivää myöhemmin, mutta aikojen saatossa – etenkin 400-luvulla – juhlat yhdistyivät ja kristillistyivät. Juhla hävisi Euroopasta, mutta koki uuden nousun Pohjois-Amerikassa, josta sen on nyt levinnyt kautta maailman.

Julistaja ja parantaja

Piispa Valentinos oli erinomainen evankeliumin julistaja sekä ihmeidentekijä ja parantaja. Hän paransi kerran roomalaisen tribuunin veljen Frontanuksen.

Samoihin aikoihin kolme pakananuorukaista, Proclos, Efebos ja Apollonios tulivat Ateenasta Roomaan opiskelemaan. He löysivät itselleen tutorin nimeltään Craton ja elivät hänen luonaan. Tämän kuuluisan filosofin, Cratonin, poika Cherimon oli vakavasti sairas. Hänen selkärankansa oli vääntynyt niin, että hänen päänsä oli polvien väliin taittuneena. Craton oli kuullut ystäviltään Frontanuksen paranemisesta ja siksi hän kysyi piispa Valentinosta auttamaan hänen sairasta poikaansa.

Pyhä piispa meni sairaan luo hänen huoneeseensa ja rukoili hartaasti koko yön. Kun päivä koitti, hänen onnelliset vanhempansa näkivät, että poika oli parantunut. He kaikki, koko perhe ja kolme oppilasta, antoivat kastaa itsensä tapahtuman vuoksi kristityiksi.

Ihmiset kääntyvät kristityiksi

Cratonin luona asuneista opiskelijoista tuli tämän jälkeen pyhän Valentinoksen opetuslapsia. Piispan maine alkoi levitä pian tämän jälkeen ja moni ihminen kääntyi hänen vuokseen kristityksi. Heidän joukossaan oli prefektin, käskynhaltijan, poika Abundios, joka myös avoimesti tunnusti olevansa kristitty. Tämä oli rohkea teko häneltä, sillä maassa vallitsi silloin vielä pakanuus ja kristittyjä vainottiin keisari Marcus Aureliuksen johdolla.

Prefekti Furius Plasidin ja muiden kaupungin johtohenkilöiden viha lankesi piispa Valentinoksen ylle, koska hän oli opettanut näitä nuoria. Kaupungin johtajat vaativat heitä luopumaan Kristuksesta ja palvomaan epäjumalia.

Marttyyrikuolema

Lukuisten kidutusten jälkeen Valentinos heitettiin vankilaan, mihin hänen oppilaansa tulivat häntä tapaamaan. Tästä ärtyneenä prefekti käski sotilaita ottamaan Valentinoksen vankilasta ja mestaamaan hänet. Mestauksen jälkeen hänen oppilaansa Proclos, Efebos ja Apollonios ottivat pyhän ruumiin ja veivät sen Interamnumiin ja hautasivat ruumiin sinne. Tämä tapahtui vuonna 273.

Sekä uskovaiset että pakanat kääntyivät oppilaiden puoleen ja he käännyttivät useita pakanoita todelliseen, oikeaan uskoon. Kun viranomaiset kuulivat tästä, he pidättivät nämä nuoret ja heittivät myös heidät vankilaan. Peläten ihmisten särkevän vankilan ja vievän nuoret mukanaan, pyöveli mestasi heidät yön aikana.

Abundios kuultuaan, että hänen ystävänsä oli suljettu vankilaan, kiirehti katsomaan heitä, mutta tosi heidät jo kuolleiksi, koska mestaus oli toimitettu. Hän hautasi nuorten ruumiit lähelle piispa Valentinoksen hautaa.

Reliikit

Pyhän Valentinoksen reliikit sijaitsivat Romaniassa Bukarestissa Delea-Noua Calistissa, josta ne lahjoitettiin Italian Terniin vuonna 2005.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää marttyyripiispa Valentinosta ja hänen oppilaitaan Proclosta, Efebosta ja Apolloniosta aina vuosittain heinäkuun 30. päivänä.

Valentinoksen päivä ~ Ystävänpäivä

Pyhä marttyyripiispa Valentinos (Valentinus) on antanut nimensä ystävänpäivälle, (englanniksi Valentine’s Day). Ystävänpäivä on helmikuun 14. päivänä ja se oli merkitty roomalaiskatoliseen kalenteriinkin aina vuoteen 1969 saakka, jolloin se paavi Paavali VI:n toimesta poistettiin heidän kalenteristaan, koska roomalaiskatolisen kirkon mielestä oli epäselvyyttä pyhän henkilöstä (heidän mielestään oli kaksi eri Valentinusta, pappi ja piispa) sekä hänen kanonisoimiseensa liittyneistä epäselvyyksistä.

Muualla maailmassa Valentinuksen päivä on rakastavaisten juhla, mutta Suomessa se on jossain määrin ”latistettu” vain ystävänpäiväksi. Siksi tervehdysten lähettämisessä muualle maailmaan saattaa joskus tulla kulttuurien törmäyksiä, kun suomalaiset lähettävät ystävänpäiväkortteja, mutta vastaanottaja ajattelee juhlaa rakastavaisten juhlana. Kalenterissa se on ollut Suomessa vuodesta 1987 lähtien. Helmikuun 14. päivä ei ole kirkollinen juhlapäivä.

HAP

Katso myös