Lähdekoodi sivulle Pyhien ikonien puolustajat (opetuspuhe)

[[Kuva:Nikean 7 ekumeeninen kirkolliskokous ikoni wiki.jpg|300px|thumb|<center>''Nikean seitsemäs<br>ekumeeninen kirkolliskokous''<br> 1600-luvun ikoni<br>[[Novodevitšin nunnaluostari]],<br> Moskova.<br><small>''Kuva: Wikipedia''</small></center>]]
[[Ortodoksinen kirkko]] muistelee lokakuun sunnuntaina Nikean [[Seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous|seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen]] 350 isää.

Bysanttilaiset isät esittivät Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 787 [[ikoni]]n teologisen perusajatuksen: ikonissa kaiken tulee muistuttaa Jumalan aineettomasta valtakunnasta ja ihmisistä, jotka on luotu Jumalassa kuolemattomuuteen. Bysanttilaisen teologian terapeuttinen ajatus Kirkon hengellisestä maailmasta ja sen kirkastamista ihmisistä avaa uskoville ikonien maalaamisen ja ymmärtämisen merkityksen.

Pyhä ikoni ilmaisee hengellistä kauneutta. Bysanttilaisten isien teologisissa kirjoituksissa toistuu usein ajatus hengellisestä kauneudesta. Heidän teologiassaan ihmisen halu kasvaa täydellisyyteen ja jumalayhteyteen yhdistyy usein ihmisen pyrkimykseen kehittyä kohti sielun kauneutta ja Jumalan kauneuden näkemistä. Isät pitävät Jumalaa korkeimpana kauneutena ja opettavat, että hyveet kasvattavat ihmissielusta Jumalan kaltaisen eli kauniin.

Isille maallinen elämä merkitsee ''“koettelemusten aikaa”'', kun taas hengellinen elämä kuvastaa ihmisen sisäistä eheytymistä ja kasvamista. Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä on keskeistä Jumalankaltaisuuden toteutuminen ihmisessä. Jumalankaltaisuuden toteutuminen on ihmisen olemassaolon sisältö ja päämäärä. Isien mukaan ihmisen osallistuminen Jumalan elämään on sitä, mikä tekee ihmisestä todellisen ihmisen. Tätä Jumalankaltaisuutta ihminen kutsutaan toteuttamaan elämässään ja teoissaan.

Pyhittäjä [[Maksimos Tunnustaja]] (''k. 662'') kuvaa ihmisessä olevaa ja vaikuttavaa valinnan lahjan tärkeyttä: 
:: ''“Jokainen sielu, joka rakastaa Jumalaa, pehmenee vahan tavoin ja ottaa vastaan jumalalliset vaikutelmat ja luonteenomaisuudet ja näin sielusta tulee Pyhässä Hengessä Jumalan asuinpaikka”''.

Pyhällä ikonilla on kasvatuksellinen tehtävä: ikoni tuo uskovalle mieleen pyhän tapahtuman. Mutta ikoni on olemassa myös aiheuttaakseen muutosta rukoilijan sisäisessä maailmassa.

Pyhä ikoni saa ihmisissä aikaan kunnioitusta, synnintunnustamista ja katumusta, mutta sen tarkoituksena on myös kannustaa ihmisiä tekemään hyvää ja välttämään pahaa. Pyhä [[Johannes Damaskolainen]] (''k. 750'') puhuu Kirkon jäsenen elämästä ''“taisteluna pahaa vastaan”'' ja pyrkimyksenä kulkea Herran askelissa. Hän tuo esille bysanttilaisen teologisen käsityksen ihmisen vapaudesta, yrityksestä, motivaatiosta ja aikomuksesta seurata elämässä Jumalaa eli aikaansaada meissä Jumalan nälkä ja jano. Luultavasti tämän takia seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous sisällytti ikoneja koskevaan säädökseensä opetuksen, että ahkera ikonien tutkistelu kohottaa ihmiset muistamaan ikonien esittämiä esikuvia ja kaipaamaan heitä.

Kirkko kohtaa kasvatustyössään suuren haasteen yrittäessään saada jäseniään ymmärtämään, mitä on olla Jumalan kansa, mitä on maailma ja mitä on maailman voittaminen. Kirkon alkuaikoina kristitty tiesi olevansa syntinen, jonka synnit on anteeksi annettu ja joka - ilman omaa ansiotaan - on saanut luvan tulla osalliseksi uudesta elämästä ja Jumalan valtakunnasta.

Nykyaikainen ihminen torjuu sen sijaan lähes kaiken Kirkon tarjoaman terapian, olipa sitten kyse Kirkon elämästä vieraantumisesta tai uudesta elämästä Kristuksessa. Hän tyytyy parhaimmillaankin muodolliseen synnintunnustukseen, liturgiseen mukanaoloon ja ehtoollisesta osallistumiseen.

Maailmasta otetut esikuvat ruokkivat hänessä Kirkon hengellisen elämän vastaista mielialaa. Katumuksesta tulee pelkkä muodollisuus eikä se vaikuta mitenkään ihmisen hengellisen elämän kehittymiseen.

[[Kuva:Portaat.jpg|300px|thumb|<center>''Taivaallisen nousun portaat''<br>ikoni 1100-luku<br>Pyhän Katariinan luostari, Siinai<br><small>''Kuva:Wikipedia''</small></center>]]

Metropoliitta [[Anthony Bloom]]in (''k. 2003'') mukaan maallistuneelle yhteiskunnalle on luonteenomaista kaksi seikkaa. Ensiksikin maallistuneen yhteiskunnan ihmisillä on heikko, hämärtynyt ja aneeminen käsitys Jumalasta. Toiseksi maallistuneen yhteiskunnan ihmiset ovat kiihkeän tietoisia ajallisen elämän merkityksestä. He näkevät maailman ja elämän aineellisin käsittein. Siksi he ovat esipaimenen mielestä taipuvaisia hylkäämään ja unohtamaan Jumalan maailman iankaikkisen läsnäolon.

Maallistunut ihminen kieltäytyy kutsumuksestaan elää Jumalaa palvelevana olentona. Hän kadottaa elämästään Jumalan pyhyyden kaipuun eikä aseta Kirkon yhteistä jumalanpalvelusta yhteyteen koko elämänsä kanssa.

Maallistuminen on vallalla myös kirkossa. Katumus on lähes tulkoon kadonnut kirkon opetuksesta ja elämästä.

Ihminen on ikonin edessä kasvotusten pyhän eli Jumalan kanssa, ja Jumalan kohtaaminen on langenneessa maailmassa elävälle ihmiselle kriisi. Historiallisten tapahtumien tai teologisten ideoiden mietiskely on harrastus, johon syntinenkin voi antautua varsin kevyesti. Sekä Jumala että pyhät ihmiset ovat kuitenkin ennen kaikkea persoonia, ja he tulevat ikonien kautta todella läsnä oleviksi ihmiselle, joka sen sallii tapahtua.

Syntiselle ihmiselle pyhän kohtaaminen ei ole ihanaa eikä myöskään rauhoittavaa, vaan ennalta eletty tuomiopäivä. Ilman katumusta ihminen ei voi kohdata pyhää.

Jumalallinen elämä murtaa ikonin liikkumattomien viivojen ja tummuneiden värien kehikon tullen kohti ja kysyen: Missä sinä olet? On jumalallinen ihme ja todistus [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] olemassaolosta, että ihminen kaipaa pyhyyttä ja janoaa sitä kohti, vaikka Jumalan pyhyys on hänen langenneelle ja synnin haavoittamalle tahdolleen kuin kuluttava tuli.

Bysanttilainen ikoni, fresko tai mosaiikki ei ole pelkkä [[Symbolismi|symboli]] tai Kirkon [[traditio]]ta sisältävä tietokanta. Ortodoksisen kirkon uskollisille jäsenille totuus ei ole joukko opinkappaleita tai lainomaisia säädöksiä, vaan Kristus jumalinhimillisenä persoonana. Jumalan Totuuden tunteminen on elämää yhteydessä Kristukseen, osallistumista Kirkon eukaristisessa yhteisössä Hänen elämäänsä.

Serbialainen [[arkkimandriitta]] ja teologi [[Justin Popovitš]] (''k. 1979'') opettaa: 
:: ''“Se, joka uskoo Kristukseen, kasvaa Hänen jumalallisen totuutensa rajattomuudessa. Hän kasvaa koko olemuksellaan, mielellään, sydämellään ja sielullaan. Kristuksessa eletään olemalla totuudellisia rakkaudessa, ainoastaan siten kasvamme kaikin tavoin Hänessä. Näin kasvamme kaikkien pyhien ihmisten kanssa Kirkossa ja Kirkon kautta, koska muutoin ei voi kasvaa Kristuksessa.”''

'''Isä [[Jarmo Hakkarainen]]'''


== Tropari ja kontakki ==
'''Seitsemännen yleisen kirkolliskokouksen isät, 11.10.'''

''TROPARI, 8 säv.:''<br>
''Suuresti ylistetty olet Sinä, Kristus, meidän Jumalamme,<br>joka olet isämme valoksi maan päälle määrännyt<br>ja heidän kauttansa olet meidät kaikki oikeaan uskoon ohjannut.<br>Kunnia olkoon Sinulle, oi ylenarmollinen.'' 

''KONTAKKI, 8 säv.:''<br>
''Apostolien saarna ja isien uskonkappaleet ovat<br>kirkolle yhden uskon vahvistaneet<br> ja Kirkko puettuna totuuden pukuun, ylhäältä annetusta jumaluusopista kudottuun,<br>oikein hoitaa ja ylistää hurskauden suurta salaisuutta. ''

== Katso myös ==
* [[Bysantin ikonitaide]]
* [[Bysantin ikoniperinteen teologista taustaa (opetuspuhe)]]

[[Luokka: Ikonit]]
[[Luokka:Opetuspuheet]]
[[Luokka:Opetuspuheet/Historia]]