Lähdekoodi sivulle Pyhän Johannes Krysostomoksen opetuksia (opetuspuhe)

[[Pyhä]] '''[[Johannes Krysostomos]]''' syntyi Antiokiassa vuosien 344 ja 354 välillä. Hänen äitinsä '''Antusa''' oli kristitty nainen, joka jäi leskeksi 20-vuotiaana. Antusa huolehti, että hänen poikansa sai hyvän klassisen koulutuksen. Johanneksen opettajana toimi muun muassa kuuluisa antiokialainen reettori ja uuspakana '''Livanios''' (k. 393).

Johannes [[kaste]]ttiin Kirkon jäseneksi pääsiäisenä 368. Hän kilvoitteli neljä vuotta [[yhteisluostari]]ssa (370-374) ja kaksi vuotta [[erakko]]na (374-376) vuoristossa Antiokian lähistöllä. Lopulta hänen terveytensä heikkeni niin pahoin, että hän palasi Antiokiaan. Paluustaan huolimatta Johannes säilyi koko loppuelämänsä [[munkki]]na. Hän noudatti maailmassa eläessään luostari[[askeesi]]n ihanteita. Johannes vihittiin [[diakoni]]ksi 381 ja papiksi viisi vuotta myöhemmin. Hänet vihittiin [[Konstantinopoli]]n [[arkkipiispa]]ksi 398.

Johannes palveli diakonivuosinaan (381-386) [[piispa]]n alaisuudessa lähinnä liturgisissa tehtävissä, mutta hän järjesti myös hiippakunnan sairaanhoitoa ja köyhäinavustusta. Krysostomoksen sosiaalinen tietoisuus yhdistyi luovasti hänen teologiseen näkemykseensä Jumalan ja ihmisen suhteesta. Krysostomos korosti opetuksissaan ja elämässään ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan armon yhteistoimintaa. [[Kirkkoisä]]n [[saarna]]t kuvaavat rehellisesti 300-luvun suurkaupungin aistillista ja [[Synti|synnillistä]] elämää. Ihmiset etsivät Jumalan valtakunnan sijaan ajallisia nautintoja. He olivat täynnä kopeutta, aistillisuutta ja ahneutta. Rikkaus ja ylellinen elämä hallitsi ihmisiä. Heiltä ei liiennyt aikaa Jumalalle ja lähimmäisille.

Krysostomos suri kristittyjen hengellistä alennustilaa. Kaikesta huolimatta hän uskoi ihmisen kykyyn muuttaa itseään ja maailmaa. Hänen mielestään yhteiskunnan epäoikeudenmukaiset rakenteet ja käytännöt osoittivat kristittyjen hengellisen pysähtyneisyyden eli uskon rappion ja hengellisen elämän halvaantumisen. Pyhän Johanneksen mukaan ihmisen todellinen kunnia ei ylellisessä elämässä tai korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, vaan lempeydessä, nöyryydessä ja armeliaisuudessa.

== Usko toteutuu rakkauden teoissa ==

Pyhän Johannes Krysostomoksen (344-407) monipuolinen toiminta [[Katolinen|Katolisen]] ja [[Apostolinen|apostolisen]] Kirkon hyväksi avaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia häntä koskeville tutkimuksille. Vuonna 2007 tuli kuluneeksi 1600 vuotta hänen kuolemastaan. Muun muassa Romaniassa pidettiin toukokuun alussa 2007 teologinen seminaari, jossa keskityttiin Krysostomoksen elämään ja opetuksiin. Pyhän [[esipaimen]]en tutkielmat, opetuspuheet, sosiaalinen toimintansa, kirkollinen ura ja ennen muuta elämän esikuvallisuus ovat innoittaneet lukuisia tutkijoita ja ortodoksisen teologian opiskelijoita.

Johanneksen rakkaus kaittaviaan kohtaan näkyi hänen väsymättömässä työssään köyhien ja unohdettujen ihmisten hyväksi. Kirkkoisän laaja opetuspuhekokoelma tarjoaa selkeän teologisen, kirkollisen ja sosiaalisen näkökulman hänen keskeisistä ajatuksistaan. Pyhä Johannes Krysostomos oli dynaaminen opettaja ja saarnaaja. Hän rakasti opettamista ja näki sen papin velvollisuudeksi. Kirkkoisä vetosi ihmisen vapaaseen tahtoon: ''"Meidän on pelastettava ihmiset sanoin, sävyisyydellä ja kehottaen."''

[[Pappeus]] merkitsee hengellistä arvovaltaa. Keisari pakottaa, mutta papin arvovalta perustuu kehottamiseen. Papit vetoavat ihmisen tahdon vapauteen ja vaativat ihmisiä tekemään päätöksiä. Kristus tuli maailmaan, kuten Krysostomoksella oli tapana muistuttaa, parantamaan ihmisen tahdon. Jumala osoittaa ihmisille oikean tien ja varoittaa heitä pahuuden vaaroista, mutta ei pakota ihmisiä oikealle tielle. Kirkon pappien tulee toimia samoin. Heidän tulee huolellisesti paimentaa hengellisiä lampaitaan, ruokkia heitä oikeilla opeilla, parantaa heidät Jumalan armon avulla hengellisistä sairauksista, suojella heitä vihollisen hyökkäyksiltä ja tuoda takaisin laumaan siitä eronneet.

Johannes oli esikuvallinen pastoraalinen piispa, erinomainen kirjoittaja ja vertaamaton puhuja. Hän tiesi, miten tulee saarnata. Hänen saarnansa ja opetuspuheensa olivat käytännöllisiä. Krysostomos pyrki välttämään puheissaan keinotekoisuuksia. Hän osasi saarnaajana hyödyntää olosuhteet ja mahdollisuudet. Hänen korosti opetuksissaan ehtymättömästi Kirkon elämän oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kukaan 300-luvun kirkkoisä tai opettaja ei ole käsitellyt yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia yhtä käytännöllisesti kuin Krysostomos, kun hän toimi pappina Antiokiassa ja myöhemmin Konstantinopolin arkkipiispana (398-404). Luonnollisesti jo ennen häntä käsittelivät sekä idän että lännen isät sosiaalisia kysymyksiä, mutta kukaan heistä ei vedä vertoja Krysostomoksen raamatulliselle ja käytännölliselle opetukselle.

Kirkkoisän teologiassa oli yksi kuninkaallinen tie: rakkaus. Rakkaus ja keskinäinen yhteenkuuluvaisuus loivat pohjan hänen kirkolliselle ajattelulleen ja toiminnalleen. Krysostomoksen mukaan mikään hyvä ei ole Kirkossa mahdollista ilman hyveellistä elämää ja käytännön rakkautta. Usko merkitsi hänelle oikeaa elämäntapaa, sillä Kirkon dogmit on elettävä todeksi käytännössä. Hänen mielestään oikea kristillinen elämä on ainoa riittävän oikean uskon koetinkivi, sillä usko toteutuu kristillisen rakkauden teoissa.

Pyhän Johannes Krysostomoksen elämä todistaa, miten pyhä [[Raamattu]] voi innoittaa kristityn pyrkimyksiä. Raamatusta kasvoi hänen pyhyyden ja elämän puhtauden kaipuunsa. Raamattu innoitti kirkkoisää moraaliseen voimaan ja palavaan lähimmäisen rakastamiseen. Raamattu ohjasi Johannes Krysostomosta kristilliseen oikeudenmukaisuuteen ja totuuteen. Krysostomoksen pastoraalisen toiminnan tarkoituksena oli johtaa hänelle uskottua hengellistä laumaa Kristuksen opetusten tuntemiseen ja sen kautta pelastumiseen. Kirkkoisän mielestä ei riittänyt, että Kirkon jäsen uskoi Kristukseen, kristityn tuli myös elää Hänessä.

Kristillinen Kirkko oli kirkkoisän aikoihin jo voimakas instituutio, jonka valta oli levinnyt eri puolille keisarikuntaa. Kirkon piispat harjoittivat toisinaan alistavaa valtaa kansaan nähden. Luostarielämässä oli jo nähtävissä höltymisen merkkejä. Maallistuneet munkit olivat kiinnostuneita poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista. Pyhän Johanneksen kaudella vahvistui Konstantinopolin piispan asema. Mutta tämä voimistuminen oli enemmänkin hengellistä ja moraalista kuin taloudellista tai ulkoista voimistumista. Kirkkoisä taisteli ylimysluokan turhamaisuutta, tuhlailevaisuutta ja jumalattomuutta vastaan. Osansa saivat myös makeaa elämää viettäneet maakunnista Konstantinopoliin keräytyneet piispat ja munkkisäädyn edustajat. Johannes yritti palauttaa kurittomat munkit takaisin luostareihin. Eräät Konstantinopolin munkit nousit tämän vuoksi avoimeen sotaan Krysostomosta vastaan. He levittivät piispastaan perättömiä juoruja.

== Vertaus rikkaasta miehestä ja [[Lasarus|Lasaruksesta]] ==

Krysostomos rakasti kansaa, joka kerjäsi kirkkojen ulkopuolella ja toreilla. Hän rakasti heitä, jotka Lasaruksen tavoin elivät rikkaiden armopaloilla. Jo Antiokiassa pappiskautensa aikana Johannes piti saarnoja Kristuksen vertauksesta: [[Rikas mies ja Lasarus]]. Krysostomos aloitti nämä saarnansa tammikuun 2. päivänä, edellisenä päivänä vietettiin näet pakanallista ja irstasta Saturnalia-juhlaa. ''"Eilen, vaikka se oli saatanan juhlapäivä, te piditte parempana pitäytyä hengellisessä juhlassa ja ottaa vastaan sanamme. Te vietitte suurimman osan päivästä täällä kirkossa ja joitte itsehillinnän juomaa ja karkeloitte Paavalin kuorossa. Näin te saitte kaksinkertaisen hyödyn, koska pysyitte poissa juopuneitten sekasortoisesta tanssista ja iloitsitte tasapainoisesta hengellisestä karkelosta."''

Johannes Krysostomos korostaa, miten rikas mies laiminlöi velvollisuutensa osoittaa armeliaisuutta köyhää ja sairasta Lasarusta kohtaan. Hän ei niinkään hyökkää omaisuutta, vaan sen väärää käyttöä vastaan. Kirkkoisän mielestä ihmisen on koottava aarteita taivaaseen eikä maan päälle, sillä kaikki maalliset aarteet ovat katoavaisia ja epätodellisia. Rikkaus orjuuttaa ihmissielun ja estää sitä palvelemasta Jumalaa. Johannes Krysostomos käsitteli kysymystä rikkaudesta kristillisenä moralistina. Kun hän hyökkää rikkautta vastaan, hän haluaa vaikuttaa rikkaiden omaantuntoon. Krysostomos pyrki vaikuttamaan heidän kovasydämisyyteensä.

Kirkkoisän opetuksissa rikkaus ja köyhyys ovat tässä elämässä ikään kuin "teatterissa käytettävät puvut", jotka peittävät todellisen ihmisyyden. ''"Useimmat ihmiset, kun he näkevät jonkun nälkäisenä, pitkäaikaissairaana tai jonkun äärimmäisen epäonnisena, eivät pidä häntä edes hyvämaineisena, vaan tuomitsevat hänet hänen elämänsä vaikeuksien vuoksi. He ajattelevat, että tällainen surkeus on seurausta hänen pahuudestaan."'' Johannes Krysostomos on realisti ihmisten suhteen. Hänelle ei rikkaus tai köyhyys ole sinänsä mitään, kuten ei kunnia eikä maine. Rikkailla on kirkkoisän mielestä kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kiusauksiin kuin köyhillä. Mielettömyys, turhamaisuus, lukemattomat himot, viha ja vääryys piirittävät rikasta.

Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk.16:19-31) herättää kysymyksiä. Miksi Lasarus on hyvä esikuva Kirkon jäsenelle? Miksi rikas mies on puolestaan kelvoton esikuva? On ehkä paikallaan käsitellä lyhyesti, miten pyhä Johannes Krysostomos lähestyy näitä kysymyksiä kyseiseen vertaukseen liittyvissä homilioissaan. Miksi Lasarus on hyvä esimerkki kristityille? Ei sen vuoksi, että hän oli köyhä, sairas ja eli ahdingossa. Krysostomos opettaa, että hyve on ihmisen todellisen suuruuden mitta. Sitä ei ole ihmisen yhteiskunnallinen asema eikä varallisuus. Pyhä Johannes sanoo, ettei häntä kiinnosta onko ihminen herra vai orja. Kirkkoisää kiinnostaa ihmisen hyveet eli hänen sieluntilansa.

Lasaruksen persoonassa on olennaista hänen hyveensä. Lasaruksen luonne ja käyttäytyminen asettaa hänet kristitylle esikuvaksi. Lasaruksen köyhyys ja kurjuus ei tee hänestä uskon sankaria, vaan pikemminkin hänen sankarillisuutensa on siinä, miten hän kantaa kurjuutensa. Lasarus sai taistella sairautta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja lukemattomia muita koettelemuksia vastaan. Lasarus kesti äärimmäisen epäonnen rohkeasti ja kärsivällisesti. Hän ei lohduttautunut maallisella viisaudella, vaan turvautui Jumalan käsittämättömään rakkauteen luomakuntaa kohtaan. Hän ei kyseenalaistanut Jumalan kaitselmusta, kun hän näki rikkaan miehen huikentelevaisen elämän. Hän ei valittanut eikä syyllistynyt Jumalan pilkkaamiseen ja kiroamiseen. Sen sijaan Lasarus ylisti ja kiitti Jumalaa.

Krysostomoksen mukaan kestävyys kärsimyksissä on [[Katumus|katumuksen]] ja hyvien tekojen lisäksi syntejä pois pesevä voima. Omasta tahdostaan köyhyyden valinneet seuraavat uskollisimmin apostolisen köyhyyden esikuvaa ja noudattavat Kristuksen kehotusta tulla täydelliseksi. He ovat valinneet köyhyyden elääkseen palvomatta mammonaa ja omistaakseen aarteita taivaassa. Heitä on kutsuttava rikkaiksi, sillä he ovat köyhiä Kristuksen tähden. Köyhyyden ies on sen valinneille marttyyriuteen verrattava elämänosa. Lasaruksesta kasvoi kaiken epäinhimillisyyden keskellä hyveiden opettajaksi niin rikkaille kuin köyhille. Krysostomoksen mukaan Lasarus opettaa elämällään, ettei köyhyydessä itsessään ole mitään pahaa, samoin kuin rikkaus on ilman hyveitä arvotonta. Todellisesti rikas ihminen ei ole se, joka omistaa paljon, vaan se, joka tarvitsee elämässään vähän. Samoin köyhä ei ole se, joka omistaa vähän, vaan se, joka kaipaa monia asioita. Tässä on rikkauden ja köyhyyden todellinen mitta. Pyhä Johannes Krysostomos tekee kuulijoilleen kuitenkin selväksi, miten hirvittävä Lasaruksen ulkoinen tila oli. Hän ei ollut ainoastaan köyhä, vaan myös yksinäinen ja sairas. Hän kulki tässä maailmassa kaitaa eli hyveen ja kärsimyksen tietä.

Miksi rikas mies on kristityille kelvoton esimerkki? Jälleen on kirkkoisän mielestä syytä tähdentää, etteivät rikkaan miehen ulkoiset olosuhteet ratkaise asiaa. Rikasta miestä ei tuomittu ikuiseen kadotukseen siksi, että hän oli rikas, vaan sen vuoksi miten hän käytti tai paremmin sanoen väärinkäytti rikkauttaan. Rikas mies omistautui ylelliseen elämään. Hän kestitsi ihmisiä, jotka kertoivat hänelle, mitä hän halusi kuulla. Nämä Krysostomoksen mainitsemat "loiset" eivät välittäneet, miten tuhoavaa heidän ylistyksensä oli rikkaan miehen sielulle. Kirkkoisä kutsuu näitä ihmisiä "paholaisen teatterin susiksi". He tuhosivat liehittelyllään rikkaan miehen sielun. He sokaisivat rikkaan miehen hengellisen näkökyvyn ja pahensivat hänen hengellistä sairauttaan.

Rikas mies ruokki Lasaruksen sijaan näitä "ruton kantajia". Lasarus makasi joka päivä hänen porttikäytävässään, mutta rikas mies jätti huomiotta hänet, jonka Jumala oli lähettänyt rikkaan miehen pelastuksen välikappaleeksi. Rikkaalla miehellä oli Lasaruksessa oiva tilaisuus oppia hyveen maailmaa ja osoittaa hyveen mukaista rakkautta. Mutta rikas mies torjui Lasaruksen ja petti itsensä sydämettömällä ahneudellaan. Hän ei halunnut jakaa rikkauttaan Lasaruksen kanssa. Krysostomos opettaa: ''"Lasarus makaa talosi sisäänkäynnin edessä ikään kuin helmi mudassa, etkä näe häntä? Lääkäri on porttikäytävässä, ja sinä et hyväksy hoitoa?"'' Rikas mies kuolettaa itsensä ylellisessä elämässä. Hän hautaa sielunsa ruumista palvelevaan ylellisyyteen. Kirkkoisä kutsuu häntä itseriittoiseksi, varkaaksi jopa ihmispedoksi. Rikas mies yhdistää elämässään rikkauden ja rosvoamisen ja niin hänestä tulee susi. Hän on nimellisesti rikas, mutta hänellä ei ole edes nimeä. Köyhällä miehellä sen sijaan on nimi - Lasarus. Pyhä Johannes kysyy: ''"Missä on rikkaan miehen nimi? Ei missään, hän on nimetön. Kuinka paljon hänellä on rikkautta. Eikä hänen nimeään edes löydy. Millaista rikkautta sellainen on?"'' Rikas mies kieltäytyi ruokkimasta Lasarusta ja niin rikkaan miehen oma sielu menehtyi nälkään. Rikas mies kärsi hengellisen haaksirikon. Hän valitsi elämässään helpon tien, mutta joutui tiensä päässä ikuisen vaivan paikkaan.

Kuinka voimme Krysostomoksen mukaan käyttää hyväksemme näitä vertauksen esimerkkejä? Ensiksikin välttämällä ylellistä elämää. Kirkkoisän mielestä ihmiselämässä ei ole mitään niin pahaa ja hengellisesti hedelmätöntä kuin ylellisyys. Kirkon jäsenen tulee omistautua mässäilyn ja juopottelun sijaan hengelliseen valvomiseen eli omistautua rukoukseen ja laupeuden työhön. Almujen antaminen ja vieraanvaraisuus on hänestä mahdollista kaikille ihmisille. ''"Almujen antaja on satama niille, jotka elävät köyhyydessä: satama ottaa vastaan kaikki, jotka ovat kokeneet haaksirikon ja vapauttaa heidät vaarasta; olivat he sitten hyviä tai pahoja, satama saattaa heidät turvaan."''

== Kirkon piispa ja kasvattaja ==

Pyhä Johannes Krysostomos ei ollut kiinnostunut itse rikkaudesta, vaan omaisuuden oikeasta ja tasapuolisesta käytöstä yhteiseksi hyväksi. Hän tarkasteli kriittisesti aikansa yhteiskuntaa ja sen vallan ja omaisuuden käytön ongelmia. Hän käsitteli laajasti varallisuuteen, sosiaaliseen kurjuuteen ja epätoivoon ankkuroituvia kysymyksiä. Kirkon piispana hän ei ummistanut silmiään ympäröivän yhteiskunnan vääryyksiltä.

Johannes Krysostomos oli kilvoitellut autiomaassa, mutta nyt hänen osakseen tuli toimia ensin diakonina ja pappina Antiokiassa ja sitten piispana Konstantinopolissa. Munkkina ja askeettina hän luonnollisesti ajoi köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Mutta vaikka hän itse eli yksinkertaisesti, hän ei markkinoinut tätä elämänasennettaan ainoana oikeana. Kirkkoisä ei pakottanut ketään köyhyyteen, vaikka näki Kirkon askeettisen köyhyyden elämänmuodoista myönteisimpänä. Johannes Krysostomos oli vakuuttunut siitä, ettei yksityisomaisuus ole kristillinen ihanne, vaikka se on maallisen lain mukaista. Hän korostaa: ''"Pyydän teitä muistamaan tämän ilman petosta, että silloin, kun me emme jaa omaisuuttamme köyhien kanssa, varastamme ja riistämme heidän elinehtonsa, sillä rikkautemme ei ole meidän vaan heidän."''

Johannes Krysostomos arvosti suuresti työtä tekeviä ihmisiä. Hän viittaa raamatullisiin esikuviin ja kutsuu työtätekeviä "veljiksi". Vaikka hän osoittaa kärkevää arvostelua ihmisten rosvoamista ja riistoa kohtaan, hän ylistää työn tekemistä. Laiskuus paljastaa hänen mielestään kaikkinaisen heikkouden piirteet. Hänen mukaansa mikään ei ole niin arvotonta kuin se, että ihminen omistaa kaiken aikansa laiskuudelle ja tyhjänpäiväiselle ylellisyydelle. Johannes Krysostomos vastusti jyrkästi Konstantinopolin kaudellaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhien sortamista. Pastoraalisena kasvattajana hän tajusi, miten rikkaita oli vaikeampi opettaa kuin köyhiä. Rikkaat olivat usein paheellisia, pahansuopaisia ja epäoikeudenmukaisia. Ylelliset kutsut, tanssiaiset, herkkuja notkuvat ruokapöydät, moraalittomuus ja arvoista piittaamattomuus tekivät kristillisen rakkauden rikkaille monesti mahdottomaksi.

Mutta Konstantinopolin kansa rakasti Johannesta ja kuunteli mielellään tämän opetuspuheita. Johannes Krysostomos ei ollut hallintovirkamies. Hän eli ja vaikutti kansan keskellä ja puhui väsymättä Konstantinopolin asukkaitten kristillisistä ihanteista vieraantumisesta. Näihin aikoihin Bysantin keisarikunta oli jakaantunut kolmeen yhteiskuntaluokkaan: ylä- ja keskiluokkaan sekä orjiin. Yhteiskunnan jäsenten eriarvoisuus johti väistämättömästi myös lain käytön epäoikeudenmukaisuuteen. Yhteiskunnan suurin ongelma oli kuitenkin orjuus.

Krysostomoksen edeltäjä, [[arkkipiispa]] '''Nektarios''', rakennutti keisarin myötävaikutuksella loistavan ja ylellisen piispanpalatsin. Johannes Krysostomos puolestaan käytti piispallisen residenssin kalleuksista saadut varat vastarakennetun sairaalan ylläpitämiseen . Tämä herätti närkästystä piispoissa, jotka olivat siirtäneet Kirkon omaisuutta lähisukulaisilleen ja ystävilleen. Johannes Krysostomos näki piispojen ja pappien avoimen turmeltuneisuuden. Hän pyrki kaikin tavoin puhdistamaan Konstantinopolin kirkkoa simoniasta ja korruptiosta. Edeltäjänsä arkkipiispa Nektarioksen ylellisen elämän hän leimasi "temppeleitten ryöstämiseksi, Kirkon varojen vääräksi käytöksi".

Johannes Krysostomos tunnusti valtion arvovallan siksi, että maailma säilyisi tuholta. Kuitenkin hän toisaalta opettaa, ettei maallisten viranomaisten tule puuttua Kirkon kanonisiin kysymyksiin. Kirkkoisän mielestä hallitsijaa on kunnioitettava niin kauan kuin hän pitäytyy hallintoalueeseensa.  Johannes Krysostomos uudisti Kirkon hengessä aikansa [[bysantti]]laista yhteiskuntaa eettisellä opetuksellaan. Hän taisteli palavasti lahjontaa, epäoikeudenmukaisuutta ja moraalittomuutta vastaan. Hän hyökkäsi poliittista ja taloudellista lahjontaa vastaan. Hän vastusti kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta. Hän toimi ennen muuta Kirkon piispana.

Johannes Krysostomoksen korkea käsitys pappeudesta johti hänet näkemään Kirkon ennen muuta vaikuttajana maailmassa. Kirkko oli hänelle [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] lahjojen suojelija. Profeetallisesti hän korosti, että Kirkon on jatkettava työtään oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen tasa-arvon puolesta. Kirkon voima kasvaa hänen mukaansa sen jäsenten ykseydestä.  Johannes Krysostomoksen mukaan Kirkon tehtävänä yhteiskunnassa ei ole ainoastaan suojella köyhiä rikkaitten riistolta, vaan myös pyrkiä poistamaan sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Siksi hänen opetuspuheensa heijastavat Uuden testamentin alkuperäistä elämää ja ne ovat eettisiä, yksinkertaisia ja selkeitä.

Johannes Krysostomos oli Kirkon piispa ja kasvattaja. Hän pyrki luomaan sosiaalisen auttamisen ilmapiiriä ihmisten keskuuteen ja siksi hän vastusti ylellisyyttä, tapojen moraalittomuutta ja julmuutta. Johannes Krysostomos rakasti liturgian toimittamista, mutta hänen liturgiansa jatkui myös kirkkorakennuksen ulkopuolella.

Johannes Krysostomoksen mukaan armeliaisuuden osoittaminen avaa ihmiselle ehtymättömät mahdollisuudet: ''"Armeliaisuus on taidetta ja samalla kaikkia taiteita parempaa. Sillä jos erityistaide on jossakin mielessä tärkeä asia, niin ei ole hyödyllisempää kuin armeliaisuus, sillä on ilmeistä, että armeliaisuus on sekä taidetta että samalla parempi kuin kaikki taiteet. Tämän elämän taiteista jokainen omistaa ja tekee todelliseksi vain yhden kohteen. Almujen antamiseen me emme tarvitse mitään muuta kuin järjestelykykyä. Ja jos sinä sanot, että tarvitaan rahaa, asuntoja, vaatteita ja kenkiä, niin lue Kristuksen sanat köyhästä leskestä: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun (Matt.12:43) ja lakkaa olemasta levoton. Sillä olitpa sinä kuinka köyhä tahansa, jopa köyhempi kuin hän, joka kerjää, heitä hänelle kaksi ropoa ja sinä olet täyttänyt kaiken. Jopa silloinkin, kun sinulla ei ole muuta kuin yksi ohraleipä, anna se hänelle, ja sinä koet tämän taiteen huipentuman."''

Johannes Krysostomos taisteli välillä kiivaastikin rikkaiden hedelmätöntä elämänasennetta vastaan. Samoin eräät tekstit (esim. 12. Hom. ensimmäiseen Timoteus kirjeeseen) osoittavat hänen vastustaneen yksityisomaisuutta. Johannes kirjoittaa: ''"Varallisuus ei ole omistamista eikä omaisuutta, vaan se on käyttöä varten tarkoitettua lainaa. Sillä kuinka sinä voit väittää, että se on omaisuutta, koska kun sinä kuolet, tahdot sitä tai et, kaikki mitä sinulla on, siirtyy toisille, jotka taas siirtävät sen toisille. Meidän omaisuutemme ei ole meidän. Meidän omaamme ovat ainoastaan sielumme hyveet almujen antamisena ja armeliaisuutena. Me emme voi ottaa varallisuutta mukaamme, kun kuolemme, mutta me voimme ottaa mukaamme armeliaisuutemme."''

Johannes Krysostomoksen esikuva on alati ajankohtainen. Hänen ajatuksensa kertovat Kirkon paimenesta, joka omistautui kokonaisuudessaan Kristuksen Pappeuden palvelemiselle. Hänen eli palavasti käytännöllisen kristillisen rakkauden apostolina. Hän uskoi Kirkon rakkauden terapeuttiseen voimaan. Maallistunutta kirkkoa hallitsee ihmisajattelu. Todellinen Apostolinen ja Katolinen Kirkko on terapeuttinen yhteisö. Krysostomos kehotti ihmisiä arvostamaan lähimmäistä hänen sisäisten ominaisuuksiensa perusteella. Ihminen, joka rakastaa lähimmäisiään ja huolehtii köyhistä, on rikas, sillä hän kokoaa rikkauksia Jumalan valtakuntaan. Kristus samastaa Itsensä köyhiin. Hän asettuu heidän osaansa. Kristus elää ja vaikuttaa jokaisessa puutteenalaisessa ja hylätyssä ihmisessä. Kristillisessä mielessä köyhyydellä on ainakin kaksi ulottuvuutta: aineellinen ja hengellinen köyhyys. Edellinen tarkoittaa pelkistettynä ihmisarvoa loukkaavaa tilaa ja jälkimmäinen hengellistä lapseutta.

Pyhä Johannes Krysostomos tiesi kokemuksesta, millaista oli elää köyhänä, sillä hän oli kilvoitellut erakkona ennen diakoniksi vihkimistä. Johannes ajoi askeettina köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Todellinen köyhyys on Konstantinopolin arkkipiispalle köyhyyttä Kristuksen tähden. Askeettinen köyhyys johtaa kilvoittelijan himottomuuteen ja vapauteen Jumalassa. Kirkkoisä kutsuu luostareita “murheen asumuksiksi”. Kilvoittelijalla on säkki ja tuhka. Kilvoittelijan arkea ei täytä kevytmielinen nauru eikä elämän huolet. Hän paastoaa ja makaa maassa. Kaikki on puhdasta paistin kärystä. Ilmaa ei täytä meteli, hälinä eikä väenpaljous. Luostari on suotuisa satama. Suuri hiljaisuus ja rauha. Siellä ei ole minun omaani ja sinun omaasi. Rahaa ei ole, ruumis ja sielu on.

Kirkon askeettinen hengellisyys opettaa, kuinka vaarallista ihmiselle on sitoutua ulkoiseen valtaan ja omistamiseen. Syvän elämän puutetta ei voi korvata ylikorostamalla ulkoista elämää. Joka sijoittaa elämässään kaiken ulkoiseen, menettää mahdollisuuden sisäiseen Jumalan mielen mukaiseen elämään. Mitä enemmän ihminen juoksee maallisen perässä, sitä enemmän hän kadottaa Jumalan hänelle antamaa ihmisarvoa, sisäistä elämää ja iankaikkisuuden lahjaa. Hän lakkaa vähitellen olemasta ihmispersoona. Hänellä ei ole enää lopulta vertauksen rikkaan miehen tavoin edes nimeä.

Kirkko kutsuu meitä etsimään elämällemme merkitystä. Me tarvitsemme hengellisesti sairaina pyhien isien opetusta ihmistä rakastavasta Jumalasta ja Jumalan mielen mukaisesta elämän muutoksesta. Kirkko opettaa meille pyhän Johannes Krysostomoksen hengessä, että elämän välttämättömät muutokset tulevat sisältäpäin uskosta ja uskon mukaisesta elämästä. Kirkko kutsuu meitä löytämään Jumalan elämän merkityksen ja pyhyyden. Yksinkertainen ja vaatimaton elämä opastaa meitä parhaiten Kirkon yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kirkon yhteinen uskon kokemus, rukouselämä, [[paasto]] ja [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalvelus]] kasvattaa meitä lähimmäisen ymmärtämiseen ja palvelemiseen.

'''Isä Jarmo Hakkarainen'''

Kirjallisuutta

    * Florovsky, Georges
          o 1975 St. John Chrysostom: The Prophet of Charity.- Aspects of Church History. Belmont.
          o 1987 The Eastern Fathers of the Fourth Century. Belmont. Fouyas, Methodios
          o 1968 The Social Message of St. John Chrysostom. Athens.
    * Hakkarainen, Jarmo
          o 1986 Johannes Krysostomoksen opetuksia työstä, varallisuudesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. - Bysantin kulttuuriperintöä tavoittamassa. Pieksämäki.
          o 1995 Filantropia ja sosiaalinen hyvinvointi. - Ajaton Bysantti II. Joensuu.
    * Hakkarainen, Pentti
          o 2000 Pyhä Köyhyys. - Ortodoksinen Kulttuuri 2/3:2000. Joensuu.
    * Johannes Krysostomos
          o 1981 Kuusi kirjaa pappeudesta. Kreikankielestä suomentanut sisar Kristoduli. Joensuu.
          o 2001 Pyhä Johannes Krysostomos: Luostareista ja luostarien asukkaista (PG 62.575-576; 576-578). Suomennos Johannes Seppälä. - Ortodoksinen Kulttuuri.1-2/2001. Joensuu.
    * John Chrysostom
          o 1984 On Wealth and Poverty. Translated and Introduction by C.P. Roth. Crestwood.
            Phan, Peter
          o 1983 Social Thought. Message of the Fathers. Vol. 20. Wilmington.



[[Luokka:Opetuspuheet]]