Lähdekoodi sivulle Efraim Syyrialaisen rukous

[[Kuva:Efraim_syyrialainen2_net.jpg|thumb|250 px|<center>Pyhä Efraim Syyrialainen</center>]] [[Kuva:TitoC-Vesa Takala.jpg|thumb|250 px|<center>Tito Colliander<br><small>(''Kuva: isä [[Vesa Takala]], isä Sergius Collianderin albumista)</small></center>]]
Joka päivä, lukuun ottamatta lauantai- ja sunnuntaipäiviä, [[Suuri paasto|suuren paaston]] aikana ennen pääsiäistä luetaan kaikissa ortodoksisissa kirkoissa [[Efraim Syyrialaisen paastorukous|Efraim Syyrialaisen rukous]]. Se luetaan jokaisessa jumalanpalveluksessa useita kertoja sekä illalla että aamulla. Pappi asettuu suuren alttarioven eteen ja lausuu:
<blockquote>''"Herra, minun elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki."'' </blockquote>
Minkä jälkeen hän heittäytyy polvilleen ja kumartaen koskettaa otsansa maahan. Seurakuntalaiset tekevät samoin. Pappi nousee heti jälleen seisomaan ja jatkaa
<blockquote>''"Anna minulle, Sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki."'' </blockquote>

Seurakunnan kanssa toistaa hän syvän kumarruksen, nousee ja päättää rukouksen;
<blockquote>''"Oi Kuningas ja Herra, anna minun nähdä minun rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet Sinä iankaikkisesti. Amen."'' </blockquote>
Kolmannen kerran heittäytyy hän maahan ja seurakunta hänen kanssaan.
<br>
Tällä tavoin luetaan rukous kirkoissa – se on eräs suuren nelikymmenpäiväisen paaston jumalanpalvelusjärjestyksen monista erikoisuuksista. Mutta eräissä kirkoissa ja luostareissa, joissa on käytettävissä enemmän aikaa, täydennetään rukous. Amenin jälkeen seuraa vielä kaksitoista kertaa toistuvana <blockquote>''"Jumala puhdista minua syntistä ja armahda minua."'' </blockquote> Sitä seuraa yhtä monta pientä kumarrusta, ns. ''metanoiaa'', ja niin toistetaan koko rukous vielä kerran ja päätetään maakumarruksella.
<br>
Tämä on Efraim Syyrialaisen rukous. Sen ikä on kunnioitettava: pyhä Efraim Syyrialainen kuoli vuonna 373 tai 379, ja rukous kuuluu hänen koottuihin kirjoituksiinsa epäilemättä alkuperäisenä. Se voi antaa aiheen tutkistella lähemmin hänen kolmea paksua nidosta käsittävää tuotantoansa, hänen askeettisia elämänihanteitaan sekä hänen elämäänsä historiallisena henkilönä, sekä idän että lännen kirkkojen tunnustamana pyhänä, kuin myös hänen elämäänsä liittyviä legendoja. Miten runsaasti tutkimuksen aiheita!<br>
<br>
Houkuttelevaa olisi myös tutkia, milloin ja millä tavalla rukous sai sijansa jumalanpalvelusjärjestyksessä; tätä tutkimuksen alaa käsittelevä kirjallisuus kasvaa vuosi vuodelta ja tuntuu olevan ajankohtainen juuri nyt. Toinen näköala taas avautuisi, jos otettaisiin tehtäväksi tutkia rukousta kristillisen askeettisen elämänkatsomuksen ilmauksena: mitä, tarkoittavat Efraim Syyrialainen ja hänen aikalaisensa kilvoittelijat sanoilla "laiskuus", "velttous", "vallanhimo" jne. Vastauksen etsiminen veisi meidät kauas Syyrian, Egyptin, Theban "hengellisille vainioille" ja kosketukseen kaikkien niiden äärettömän viisaiden erakkojen ja munkkien, pyhien isien, kanssa ja heidän ankaran ihmissielun ja evankeliumin vaatimusten syväluotauksen ääreen.<br>
<br>
Tässä yhteydessä voidaan myös selvittää, minkä tähden rukous luetaan paastossa, selvittää ei sen historiallista, vaan pikemminkin eetillistä sisältöä, sen arvoa kristillisuskonnollisena todistuskappaleena, rukouksena.<br>
<br>
Mutta täten eivät tutkistelun mahdollisuudet ole vielä loppuun käytetyt. Efraim Syyrialaisen rukous näet ei sisällä vain sanoja - siihen liittyy myös liikkeitä. Sekä yksityisessä että kirkollisessa käytössä Efraim Syyrialaisen rukoukseen liittyvät erottamattomasti toistuvat syvät kumarrukset; ilman niitä on rukous epätäydellinen, katkelma, joka ei vastaa tarkoitustaan.<br>
<br>
Sen vuoksi lienee aihetta tarkastella lyhyesti myös tätä rukouksen tärkeää puolta.<br>
<center><b>*</b></center>
'''[[Aabraham]]''' "lankesi kasvoilleen", kun Jumala puhutteli häntä; [['''Jaakob''']] kumarsi seitsemästi maahan asti kohdatessaan '''[[Esau]]n'''; [[Mooses Jumalan näkijä|'''Mooses''']] ja [[Aaron Mooseksen pappi|'''Aaron''']] lankesivat kasvoilleen koko Israelin kansan nähden. Mutta myös '''Perjantai''' lankesi kasvoilleen maahan luullen, että '''Robinson''' oli Jumala; ja lankeavathan muhamettilaisetkin kasvoilleen rukousmatollaan. Se on ikivanha inhimillinen ele, joka ilmaisee murtumista, kunnioitusta, pelkoa ja alistumista, ja se ymmärretään kaikkialla missä ihmisiä elää.<br>
<br>
Apostolit [[Pietari Apostoli|'''Pietari''']], [[Jaakob Sebedeuksen poika|'''Jaakob''']] ja [[Johannes Teologi|'''Johannes''']] [[Taborin vuori|Taborin vuorella]] "lankesivat kasvoilleen ja peljästyivät kovin", ja samoin teki [[Paavali Apostoli|'''Saulus''']] Damaskoksen tiellä valoilmestyksen edessä. Niin myös Jeesus kuolemansa edellä "lankesi kasvoilleen ja rukoili" Öljymäellä. Tämän kautta Hän pyhitti tuon rukoustavan koko kristikunnan käyttöön kaikiksi ajoiksi.<br>
<br>
Mutta samalla se sai myös uutta sisältöä. Eräs kristinuskon ominaisuuksiahan on, että se syleilee kaikkea, mutta samalla valaisee ja luo sen uudelleen. ''"Ei ole juutalaista eikä kreikkalaista…"'' Kristinuskolla on varaa liittää itseensä sekä kreikkalaisia että juutalaisia aineksia, pakanallisia tapoja ja menoja sekä ajattelutapoja mitä erilaisimmilta tahoilta, sillä niin pian kuin ne tulevat kosketukseen evankeliumin kanssa, ne sulautuvat siihen, muuttuvat, jalostuvat.<br>
<br>
Kristitty seuraa Mestariansa, joka heittäytyy ahdistuksissaan maahan: ''Isäni, ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä!'' Samoin: ''Minä olen heikko ja kurja, armahda Sinä minua syntistä!'' Mutta hän ei jää maahan kauaksi aikaa; hän nousee pian jälleen. Onhan Kristus jälleen kohottanut ihmisen.<br>
<br>
Kristillisen käsityksen mukaan ihminen ei ole tuomittu alaspainettuna ja murskattuna maassa makaamaan; Luoja on rakkaudessaan kutsunut hänet taivaaseen. Ottamalla ihmisen muodon Hän pyhitti sen kokonaisuudessaan: sekä sielun että ruumiin. Ihmisen ruumis "Pyhän Hengen temppelinä" on eroamattomasti yhdistetty Häneen, joka on kuolleista ylösnoussut ja taivaaseen astunut.<br>
<br>
Ja kuinka usein ja kuinka syvälle ihminen vajoaakin, on hänellä mahdollisuus nousta jälleen – armosta. Seitsemänkymmentä kertaa seitsemän annetaan hänelle anteeksi; joka kerran, kun hän syvimmässä tuskassaan huutaa: armahda minua syntistä, annetaan hänelle armahdus ja samalla mahdollisuus nousta. Vain mieletön lapsi kompastuttuaan jää maahan makaamaan ja voivottelemaan.<br>
<br>
Näin rukoilija ilmaisee syvällä kumarruksella jokaiselle kristitylle keskeisen tapahtuman. Ruumis yleensäkin ilmaisee, mitä sielu tuntee: kun sanon "kyllä", niin samalla nyökkään päätäni, kun rakastan, haluan syleillä ja suudella rakkauteni kohdetta. ''"Jokaiseen riviin suudelman mä tahdon painaa palavan"'', sanoi '''Runeberg''' kuvaillessaan Suomen sotaa. Eikä vain ajatuksissaan, ei myöskään vain kielellään ja huulillaan, ei kurkkutorvellaan ja äänijänteillään, vaan koko Jumalan pyhittämällä ruumiillaan ilmaisee rukoilija, mitä koko hänen olemuksensa tuntee.<br>
<br>
Mutta samanaikaisesti on tuo rukousliike koko kirkon käsittävän, yleisen kristillisen totuuden vertauskuva: ihminen lankeaa, mutta jälleen nousee Kristuksen kautta. Sillä tavoin persoonallinen liittyy yleiseen, yksilön elämys on myös kaikkien elämystä. Kristittyhän on aina yhteisyyden osa, kirkon jäsen: kukaan ei voi yksinään pelastua. Yksilön täytyy luopua kaikesta mitä hän omistaa "minänä": ensin ennakkoluuloille rakentuvasta "ylpeydestään", lopuksi omasta sielustaan vapautuakseen individualismin pakkopaidasta ja voidakseen kulkea siihen vapauteen, jonka rakkaus lahjoittaa. Hän masentaa ylpeyttänsä, alistuu, heittäytyy "kasvoilleen maahan" tomuun, mutta juuri sen tähden nousee hän heti jälleen ylös – vapautuneena. Sillä se, joka on vähäisin, on tuleva suurimmaksi.<br>
<br>
Niin laajenee ei ainoastaan vertauskuvallinen, vaan myös tunne- ja ilmaisuarvo yksinkertaisessa rukousliikkeessä käsittämään koko kristinopin peruskäsitteiden asteikon. Siitä tulee tämän kautta jotain paljon enemmän kuin pelkkä ele. Siitä tulee sekä uskontunnustus että avain yhä uusiin hengellisiin rikkauksiin: se antaa tietämystä, jota ei koskaan voida saavuttaa muutoin kuin juuri kokemuksen kautta.<br>
<center><b>*</b></center>
Vasta sellaista taustaa – suuren kumarruksen taustaa – vasten saa Efraim Syyrialaisen rukouksen sanamuoto oikeat mittasuhteet. Se tulee täydelliseksi, viimeistellyksi, sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.<br>
<br>
''"Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki"'' – kaikki ominaisuudet itsekorostuksen merkkejä. Mutta koska tiedän, että minä alituiseen lankean juuri näiden ominaisuuksieni vuoksi, niin minä heittäydyn murtuneena maahan. Sinulla yksin, Herra, minun elämäsi Valtias, on mahdollisuus kohottaa minut ja antaa minulle, Sinun palvelijallesi ''"sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki"'' – inhimillisen yhteyden tunnusmerkit. Mutta tietoisena siitä, kuinka kaukana minä olen niistä, minä lankean uudelleen maahan. Kuitenkaan en minä jää maahan makaamaan – se olisi epäluottamusta Herraa ja Kuningasta kohtaan, joka on antanut minulle toivon ja armon. Ne antavat minulle voimaa jälleen seistä suorana, kun minä rukoilen: ''”Anna minun nähdä minun rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi”'' – toisin sanoen: vapauta minut itserakkauden ja omahyväisyyden saituudesta, individualismin kuolettavasta itsensäjumaloinnista, ''”sillä Sinä olet siunattu isankaikkisesti. Amen.”''<br>
<br>
<b>Tito Colliander</b><br>
<br>
<i>(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Se on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.6/1954, joka ilmestyi maaliskuun 10. päivä 1954, sivuilla 43-45 [s.3-4])

[[Luokka:Aamun Koitto]]