Lähdekoodi sivulle Jeesus herättää lesken pojan Nainissa (opetuspuhe)

:: ''Sunnuntai 7.10.2007 / 19. helluntain jälkeinen sunnuntai'' (''Luuk.7:11-16'')

== Jeesus herättää lesken pojan Nainissa ==

:: ''Pian tämän jälkeen Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: "Älä itke." Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.''

:: ''Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi."''
(''Saarna vanhusten viikkoon liittyvänä vanhusten kirkkopyhänä 7.10.2007'')

''Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,''

Päivän [[Evankeliumi]]luku kertoo meille [[Jeesus|Kristuksen]] suuresta ihmeteosta, jossa Hän herättää Nainin kaupungissa lesken ainoan pojan. Ennen kuin Kristus herätti pojan kuolleista Evankeliumissa kerrotaan, että Hänen kävi sääliksi tätä naista. Tämähän on oikeastaan hyvin ymmärrettävää, sillä tuohon aikaan ei ollut minkäänlaista sosiaalihuoltoa, joka olisi pitänyt huolta yksinäisistä ihmisistä. Perhekunta ja nimenomaan omat lapset pitivät huolta ikääntyvistä vanhemmistaan. Itse asiassa ei meidän tarvitse palata ajassa taakse päin kuin muutamia vuosikymmeniä, kun Suomessa tilanne oli ihan samanlainen.

Evankeliumin kertomuksessa tuo nainen oli siis aiemmin jäänyt leskeksi ja nyt ainoa poika, joka olisi tässä tapauksessa pitänyt hänestä huolen oli kuollut. Tilanne oli siis hyvin surullinen. Tuo suru kuitenkin kääntyi iloksi ja suureksi hämmästykseksi, kun Kristus herätti tuon pojan kuolleista.

Evankeliumi todistaa meille Kristuksen suurista ihmetöistä ja tekee selväksi sen, että Kristus on Jumalan Poika, jolla on kaikki valta niin eläviin kuin kuolleisiin. Mutta tietysti on hyvä muistaa, että Evankeliumi ei ole pelkästään todistus Kristuksen ihmetöistä, vaan se on myös elävä ja alati vaikuttava tänäkin päivänä.

Kristus puhuttelee meitä jatkuvasti Evankeliumin kautta ja meidän tulisi tällöin myös osata elää todeksi Hänen opetustaan. Tähän ihmetekoon kätkeytyy opetus siitä, että meidän tulisi Kristuksen tavoin osata huomioida ne, jotka ovat yksinäisiä ja heikkoja.

Meillä on yhteiskunnassa toimiva eläke- ja hoitojärjestelmä, joka takaa sen, että ikääntyneiden ihmisten ei tarvitse enää samalla tavoin olla riippuvaisia perheenjäsenistään, vaikka oikein onkin, että pitäisimme huolta läheisistämme.

Mutta ei kaikki oli kuitenkaan täydellistä meillä Suomessakaan. Olemme varmasti hyvin tietoisia siitä, että palvelualalla olevat hoitohenkilöt ovat hyvin ylityöllistettyjä ja heillä ei ole aikaa oikeastaan muuhun kuin kaikkein välttämättömimpien asioiden hoitamiseen.

Meiltä kysytään hyväntahtoisuutta siinä, että huomioisimme ne, jotka joutuvat elämään yksinäisyydessä. Kristushan olisi voinut kulkea tuon hautajaissaattueen ohi ja kenties ääneen voivotella sitä, mitä oli tapahtunut. Mutta sen sijaan Hän pysähtyi ja osoitti armonsa tuolla yksinäiselle naiselle. Kristus on jälleen kerran antanut meille esimerkin siitä, että meidän tulisi myös osata pysähtyä niiden kohdalle, jotka apua tarvitsevat.

Lähimmäisten kohtaaminen ja rakkauden osoittaminen eivät ole vaikeita tai vaativia asioita. Kysymys on jälleen kerran siitä, että miten me käytämme omaa aikaamme ja mitkä asiat sanelevat elämisen tahdin.

Maallisista asioista on meille hetken ilo, mutta hengelliset hyveet ja nimenomaan rakkaus ovat asioita, jotka kestävät ikuisesti. Eivät siis pelkästään tämän maallisen elämämme ajan, vaan rakkaus kulkee mukanamme myös iankaikkisuuteen. Surullista ja jopa pelottavaa on se, jos meille ei ole mitään mukanamme, kun siirrymme tästä ajasta iankaikkisuuteen.

Uskonmukainen elämä vaatii meiltä tekoja ja sen vuoksi emme voi pelkästään istua neljän seinän sisällä ja hokea sitä, että: ''"en tee pahoja asioita, en tee pahoja asioita."'' Mutta jos uskonmukainen elämä pitää sisällään käytännönläheiset teot, niin mitä ikääntyneet tai liikuntarajoitteiset ihmiset voivat sitten tehdä, jotka eivät enää voimiensa tähden kykene suuriin käytännön tekoihin?

Venäläisestä luostariperinteestä löydämme oivan esimerkin. Siellä vanhemmat kilvoittelijat on vihitty ''"[[Suuri skeema|suureen skeemaan]]"'', jolloin he päivittäisten ruumiillisten työtehtävien sijaan keskittyvät rukoukseen ja muiden hengelliseen opastukseen.

Ikääntyminen ja eläkkeelle jääminen eivät siis tarkoita sitä, että ihmisen tulisi lopettaa tekeminen ja toimiminen kokonaan. Päinvastoin, nyt hänelle avautuu aikaa syventyä rukoukseen ja hengelliseen kasvuun. Saattaa kuulostaa oudolta, että ihmisen tulisi vielä vanhoilla päivilläänkin syventyä hengelliseen kasvuun. Tosiasia on kuitenkin se, että hengellisessä kasvussa emme voi saavuttaa päätepistettä. Hengellisen kasvun perusasia taas on rukous, joka parhaimmalla tavalla johdattaa meitä Jumalan luokse.

Vaikka me kuinka paljon tahansa rukoilisimme ja osallistuisimme Kirkon elämään, niin silloin olemme vasta tehneet sen, mitä meiltä kristittyinä vaaditaankin. Hengellisessä elämässä ei ole ''"ylitöitä"'', vaan kaikki on välttämätöntä. Kristus on itse tästä opettanut seuraavasti:

:: ''"Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään."'' (''Luuk.17:9-10'')

Tämän Kristuksen opetuksen valossa meidänkin tulee jatkaa rukoustamme ja kasvaa hengellisissä hyveissä. Ei pelkästään itsemme tähden, vaan siksi, että saisimme voimia auttaa ja tukea niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, nyt aina ja iankaikkisesti. Amen.

'''isä [[Andrei Verikov]]'''
[[Luokka:Opetuspuheet]]