Lähdekoodi sivulle "Kaanon"

<center><small>[[Vanha testamentti ja sen kaanon#Sisällys|Sisällysluettelo]]</small></center>
'''TT Hannu Pöyhönen''': 
== 2. ==
 "Kaanon"

Kristittyjen normatiivisesta [[Raamattu|Raamatun]] kirjakokoelmasta on tullut tavaksi käyttää nimitystä '''kaanon'''. Niinpä me itse kukin puhumme usein sekä [[VT|Vanhan testamentin]] että [[UT|Uuden testamentin]] kaanonista. Koska sanan ''kaanon'' sisältö kuitenkin saattaa olla meille, ainakin yksityiskohdissaan, hämärä ja hahmottumaton, lienee paikallaan pysähtyä siihen hetkeksi.

Sana ''kaanon'', joka tulee kreikan kielestä (''“kanon”''), on iältään vanha sekä sisällöltään rikas ja monimerkityksinen. Tätä alun perin ruokoa tarkoittavaa sanaa käytettiin esikristillisenä aikana kaikista suorista kepeistä ja niiden kaltaisista esineistä, joiden avulla oli mahdollista tukea jotakin tai piirtää vakaasti viivoja. Sanaa käytettiin myös rakennusmiesten mittakepeistä. Tästä konkreettista perusmerkityksestään sanan sisältö lähti kehittymään kahteen eri suuntaan. Se tuli nyt merkitsemään toisaalta mittaa, normia, ohjetta ja sääntöä ja toisaalta taas listaa, luetteloa.

Merkityksessä ''mitta'', ''normi'', ''ohje'', ''sääntö'' sanan kaanon otti käyttöön Kirkossa ensi kertaa, ainakin säilyneiden todistuskappaleiden valossa, [[Paavali (apostoli)|apostoli Paavali]] (''Gal.6:16''), minkä jälkeen se tavataan seuraavaksi [[Klemens Roomalainen|Klemens Roomalaisella]] hänen n. 96 jKr. korinttilaisille lähettämässään kirjeessä (''1.Kleem.1:3, 7:2''). Hieman myöhemmin, 200-luvulla, sana yhdistetään erityisesti kaikkia kristittyjä sitovaan totuuden sääntöön (kreikaksi: ''kanon tis alitheias'') eli uskon sääntöön (kreikaksi: ''kanon tis pisteos'', latinaksi: ''regula fidei''), jolloin sillä tarkoitetaan sen ulkonaista muotoa, ''formulaa'', tai joskus myös tämän formulan kuvaamaa ''sisältöä''. Seuraavalla vuosisadalla eli 300-luvulla termi ulotettiin koskemaan myös ''kirkolliskokousten synodaalistia päätöksiä''. 

Merkityksessä lista, luettelo sana kaanon puolestaan tavataan jo esikristillisenä aikana, jolloin sitä käytettiin erilaisista matemaattisista ja tähtitieteellisistä listoista, mutta myös klassisen ajan kirjailijoiden luetteloista. Tässä merkityksessä sanaa on Kirkossa käytetty mm. [[Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous|Nikean kirkolliskokouksessa]] (''325''), jossa sillä tarkoitettiin virallisia luetteloita hiippakunnissa virkaansa toimittavista [[Pappi|papeista]], [[Diakoni|diakoneista]] ja kanttoreista, sekä [[Eusebios Kesarealainen|Eusebios Kesarealaisen]] (''k. 339'') teksteissä, joissa hän viittaa sanalla [[evankeliumi]]en pohjalta laatimiinsa luetteloihin [[Evankelista|evankelistojen]] käyttämistä ''paralleelisista'' eli ''rinnakkaisista [[Perikooppi|perikoopeista]]'' ja heidän erityismateriaalistaan. Merkityksessä lista, luettelo sana kaanon epäilemättä esiintyy myöhemmin myös Kirkon [[hymnografia]]ssa, jossa sillä ymmärretään yleensä yhdeksän oodin muodostamaa runomuotoista kokonaisuutta kaikkine siihen kuuluvine osineen.

Raamatun ohjeellisen kirjakokonaisuuden nimityksenä sanaa ''kaanon'' alettiin käyttää vasta 300-luvulla jKr. ja nimenomaan kristillisessä kirkossa. Koska sanalla kuitenkin on kaksi toisistaan selkeästi poikkeavaa merkitystä, [[Eksegetiikka|nykyeksegetiikassa]] on tavallaan ymmärrettävästi kyselty, onko nimityksellä alun perin tarkoitettu sellaista Pyhien Kirjojen kokoelmaa, joka on Kirkkoa sisällöllisesti sitova opin määrittelyssä ja elämän säätelijänä, vai merkitseekö se yksinkertaisesti vain luetteloa Kirkon hyväksymistä Pyhistä Kirjoista. Erityisesti sanasta Pyhien Kirjojen yhteydessä yleisesti käytettyjen adjektiivisten johdannaisten, kuten ''kanoniset'' (kreikaksi: ''kanonika''), ''kaanoniin kuuluvat'' (kreikaksi: ''kanonizomena'' tai ''kekanonismena'') vastakohtana ''epäkanonisille'' kirjoille (kreikaksi: ''akanonista'' ja ''apokryfa''), perusteella voidaan pitää todennäköisenä, että käyttöön otettaessa sillä on ymmärretty ennen kaikkea virallisesti hyväksyttyä ja siten autoritatiivista listaa, luetteloa. Käytännössä näkemykset eivät kuitenkaan ole kaukana toisistaan siitä syystä, että Raamattu, so. Raamatun kaanon siihen sisältyvine kirjoineen, on Kirkon käsityksen mukaan jumalallisen inspiraation vaikutuksesta syntynyt pyhä ilmoitus ja sellaisenaan Kirkon uskon ja opin lähde, mutta Kirkon itsensä tulkitsemana eli osana sen laajempaa pyhää [[traditio]]ta.

Kaanon ja kanoninen ovat siis kirkollisia termejä niin Vanhan kuin Uudenkin liiton kirjoitusten kohdalla. On eräällä tavalla mielenkiintoista ja yllättävääkin, että juutalaiset hahmotellessaan omaa pyhien kirjojensa luetteloa eivät koskaan tulleet kehitelleeksi mitään vastaavantyylisiä lyhyitä ja ytimekkäitä nimikkeitä, joilla olisivat helposti saattaneet ''“sinetöidä”'' kirjojensa pyhyyden. Toki heilläkin oli oma terminologiansa pyhien kirjojen erottamiseksi profaaneista, vaikka [[Sekularismi|sekularisoituneen]] nykyihmisen näkökulmasta se tosin on varsin yllättävä. Heille kanonisia kirjoja olivat ne, jotka ''“saastuttavat kädet”''. Ilmauksen taustalle kätkeytyy vallitsevan tulkinnan mukaisesti ajatus siitä, että yhteys pyhään aivan kuten saastaiseenkin ''“jättää ihmiseen jälkensä”'', minkä seurauksena hänen on rituaalisesti peseydyttävä ennen paluutaan tavallisen arkitodellisuuden pariin. Voidaan myös ajatella, että sanonta ainakin osaltaan liittyy myös kirjakääröä käsittelevän ihmisen tapaan kohdata pyhä teksti, so. välttämättömyyteen käsitellä sitä kunnioittavasti ja säästävästi, toisin kuin mitä tahansa muita kirjoja.
----
<- edellinen osa: [[Vanhan testamentin merkitys kristitylle|Osa 1. Vanhan testamentin merkitys kristitylle]] ~ seuraava osa: [[“Suomalainen” Vanhan testamentin kaanon]] ->
----
&copy; [[Hannu Pöyhönen]]
<center><small>[[Vanha testamentti ja sen kaanon#Sisällys|Sisällysluettelo]]</small></center>

[[Luokka:Raamattu|Kaa]]
[[Luokka:Vanha testamentti|Kaa]]