Lähdekoodi sivulle Bysantin kaksi maailmaa

[[Kuva:Bysantin_kaksi_maailmaa_kansi.jpg|250px|thumb|<center>Isä [[Jarmo Hakkarainen|Jarmo Hakkaraisen]] kirja:<br>[[Bysantin kaksi maailmaa (kirja)|Bysantin kaksi maailmaa]]</center>]]TT [[Juha Riikonen|Juha Riikosen]] esittely isä [[Jarmo Hakkarainen|Jarmo Hakkaraisen]] kirjasta: [[Bysantin kaksi maailmaa (kirja)|Bysantin kaksi maailmaa]] 

Isä '''Jarmo Hakkaraisen''' ensimmäinen teos ''Ortodoksisuus ja yhteiskunta'' ilmestyi [[OKJ|Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston]] julkaisemana kolmekymmentä vuotta sitten syksyllä 1983.

Nyt ilmestynyt teos ''Bysantin kaksi maailmaa'' on järjestyksessään kahdeskymmenes. Se on matka bysanttilaisten isien ja opettajien terapeuttiseen maailmaan.

Ortodoksisen kirkon hengellinen ihanne rakentuu askeettiseen ja terapeuttiseen elämään. Bysantin Pyhien Isien opetus Kirkon hengellisen elämän terapiasta on ajankohtainen. Jos ortodokseilla ei ole Pyhien Isien terapeuttisen teologian näkyä, he eivät kykene toteuttamaan maailmassa Kristuksen lähetyskäskyä. Kirkon jäsenten lähetystehtävänä on tuoda langenneeseen ja Jumalasta vieraantuneeseen maailmaan Kirkon hengellisen terapian, pelastuksen ja ilon lahja.

== Kirkko vaikutti Bysantissa monin tavoin ==

Bysantin keisarikunnan hallinto, talous ja kulttuuri olivat yleisesti kehittyneempää kuin Länsi-Euroopassa. Bysantin keisarikunnan elementit ovat säilyneet nykyaikaan. Näitä ovat muun muassa ortodoksinen teologia,  Antiikin Kreikan sivistys ja roomalainen laki.

Bysantti kävi historiansa aikana läpi lukuisia poliittisia ja taloudellisia muutoksia ja eli ristiriitojen kausia. Keisarikunnan pitkäikäisyys perustui rakenteeltaan monipuoliseen talouselämään. Valtiolla oli tärkeä tehtävä talouselämän peräsimessä. Silti valtio ei ollut koskaan bysanttilaisen talouselämän ainoa toimija. Bysantin taloudellisen kehittymisen olennainen tekijä oli omavaraisuus ja sitä tukivat keisarin virkakoneisto, armeija, kirkko ja maalliset maanomistajat.

Bysantin keisarikunta oli ortodoksisen kirkon ydinalue, josta muodostui 800-luvulta alkaen kristillisen kulttuurin vaikutusvaltainen keskus. Bysantin kirkko oli riittävän voimakas vastustaakseen keisarillista painostusta. Bysantin keisarit epäonnistuivat pyrkimyksissään pakottaa ortodoksinen kirkko myönnytyksiin harhaoppisten kanssa. Bysantin ortodoksinen kirkko onnistui myöhemmin torjumaan myös keisareiden lyhytnäköiset pyrkimykset alistaa ortodoksit unionikokouksissa Rooman paavin valtaan.

Ortodoksinen kirkko vaikutti bysanttilaisessa yhteiskunnassa monin tavoin. Bysantin kirkolla oli laaja sosiaalinen ohjelma. Vastuuta köyhistä ja syrjäytyneistä kantoivat pääsääntöisesti luostarit.

Bysanttilainen filantropia perustui raamatulliseen kuvaan ihmisestä. Jumala loi vapaudessaan ihmisen sellaiseksi, että tämä voi tulla osalliseksi Jumalan iankaikkisesta elämästä. Jumala antoi luomisessa ihmiselle neljä jumalallista ominaisuutta: olemisen, ikuisuuden, hyvyyden ja viisauden. Kaksi ensimmäistä sisältyy ihmisen perusolemukseen. Hyvyys ja viisaus ovat tarjolla ihmisen vastaanotettaviksi eli ne riippuvat ihmisen tahdosta.

== Bysanttilainen teologia opettaa Kirkon hengellisestä terveydestä ==
[[Kuva:Gregorios palamas01.jpg|250px|thumb|<center>''Pyhä Gregorios Palamas''<br>romanialainen seinämaalaus<br>''<small>Kuva &copy; Hannu Pyykkönen''</small></center>]] 
Pyhien Isien Teologia on ihmisen hengellisen parantumisen tiedettä. Ortodoksisen kirkon terapeuttisessa teologiassa ihmisen katumus yhdistyy Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen.

Bysanttilaiset isät käyttivät terapeuttisessa teologiassa sielun puhdistamisen, valistumisen ja jumaloitumisen metodia, kun taas keskiajan skolastikot turvautuivat teologiassaan järjen, yhteensattumien ja mielikuvituksen metodiin.

Bysantin kirkon terapeuttisen teologinen perinne tarjoaa eurooppalaisen individualismin, hedonismin ja nihilismin sijaan hoitavan ja eheyttävän näkemyksen ihmisestä elävänä Jumalan kuvana. Eurooppalainen ajattelu omaksui valistusfilosofiasta kolme periaatetta: ihmisen ontologisen olemuksen kieltämisen, luonnon käsittämisen olemisen korkeimmaksi muodoksi ja käsityksen yhteisöstä persoonattomana yksittäisten ihmisten ryhmänä. Lännessä uskosta tuli yksityisasia. Kirkko lakkasi olemasta olemassaolon, elämän ja kuoleman kysymysten perusta.

Bysanttilainen teologia opettaa Kirkon hengellisestä terveydestä. Bysanttilainen teologia rohkaisee Kirkon uskollista kilvoittelijaa hengelliseen parantumiseen. Pyhän [[Gregorios Palamas|Gregorios Palamaksen]] (k. 1359) mukaan ortodoksinen teologia on hengellisen parantumisen hedelmää ja myös itsessään johtaa ihmisen hengelliseen parantumiseen. Hengellinen terapia tarkoittaa ihmisen mielen ja sydämen hoitamista.

Ilman sielun ja ruumiin puhdistumista ja parantumista ei ole Pyhien Isien mukaista teologiaa. Ortodoksinen teologia on parannukseen tähtäävä tiede. Usko, rukous, teologia ja Kirkon dogma ovat ortodoksikristityn hengellisen parantumisen metodeja ja tienviittoja. Pyhien Isien ilmaisema Kirkon elämä ja askeesi on olemukseltaan empiiristä.

1300-luvun bysanttilaisessa palamistisessa teologiassa yhdistyivät Kirkon dogmaattinen opetus ja hengellinen askeesi luovaksi ja persoonalliseksi uskon ja käytännön synteesiksi.

1300-luvun bysanttilainen hesykasmi oli kaukana epäterveestä uskonnollisesta hurmahenkisyydestä. Hesykasmille oli luonteenomaista hengellinen uudistuminen, joka käsitti kaikki kristillisen elämän alueet. Hesykastisessa liikkeessä hengellinen tieto ja kokemus yhdistyivät käytännön elämän toimintaan.

Pyhä Gregorios Palamas korosti luostarielämän suurta merkitystä. Ei riittänyt, että pelkästään elää luostarissa, vaan kilvoittelijan tuli elää Pyhien Isien esikuvan mukaisesti. Luostarielämä muistutti ensimmäisestä paratiisista, jossa Aadam ja Eeva elivät. Myös luostarissa on hyvän ja pahan tiedon puu, samoin kuin ovela sielun vihollinen. Luostarissa elävät kilvoittelijat saattavat myös luostarimuurien sisällä langeta pois pyhästä kutsumuksestaan. Palamaksen mukaan munkin pyrkimyksenä on kasvattaa itseään munkkina sisäiseen maailmaan. Siksi ulkoinen luostariympäristö ei riitä, vaan munkin täytyy elää luostarikutsumuksensa sisäisesti.

Pyhä Gregorios Palamas opettaa, että ortodoksinen teologia perustuu tekoihin ja elämään. Siinä on kyse Kirkon elämänkokemuksesta. Palamas ei pidä oikeana sanojen ja ajatusten kautta löydettyä tietoa, vaan sitä tietoa, mikä tulee osoitetuksi teoissa ja elämässä.

Ortodoksisessa yhteisössä on olemassa todellinen Jumalan näkeminen, tieto korkeammasta kokemuksesta, teot ja elämä, jotka merkitsevät ortodoksisen teologian järkkymätöntä ja todellista tutkimuskenttää.

== Bysanttilainen teologia sitoutuu ihmisen askeettiseen kohtaamiseen ==

Ortodoksisen kirkon terapeuttisen metodin päämäärä ei ole tehdä ihmisestä moraalisesti ja sosiaalisesti tasapainoista olentoa, vaan eheyttää hänen suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiin. Tämä kasvaa kilvoittelijan sielun haavojen parantumisesta ja himojen hoitamisesta Kirkon pyhissä mysteerioissa ja askeettisessa käytännössä.

Pyhän Gregorios Palamaksen mukaan ihminen paranee hengellisesti Kirkon sakramentaalisessa ja hesykastisessa elämässä. Ortodoksinen elämä ja teologia ei toteudu ilman niitä.

Ortodoksinen psykoterapia ei viittaa nykyajan maallisen psykoterapian koulukuntiin. Niitä ei edes mainita. Ortodoksisessa psykoterapiassa tulee esiin Bysantin kirkon hesykastisen parantumisen traditio. Parantumisen metodi tarkoittaa sielun ja ruumiin voimien kirkastumista ja yhdistymistä Jumalan kanssa. Tämä toteutuu nöyryydessä, joka on ihmisen rakkauden vapaata toimintaa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

Bysantin kirkon terapeuttinen teologia on parantavaa ja palvelevaa. Se on palvelemista eikä valtaa. Bysanttilainen teologia edellyttää ihmisiltä osallistumista uskon salaisuudesta. Se opettaa Kirkon hengellisestä terveydestä. Bysanttilainen teologia johtaa Kirkon uskollisen kilvoittelijan hengelliseen parantumiseen.

'''[[Juha Riikonen]]''', [[TT]]

[[Luokka:Kirjallisuus]]
[[Luokka:Kirjaesittelyt]]