Pyhän Johannes Krysostomoksen juhlana (opetuspuhe)

Ortodoksinen Kirkko muistelee marraskuun 13. päivänä pyhää Konstantinopolin arkkipiispa Johannes Krysostomosta (k. 407).

Pyhä Johannes oli tulisieluinen saarnaaja. Hän rakasti saarnaamista ja koki sen papin velvollisuudeksi. Kirkkoisän mukaan papit vetoavat Kirkon jäsenen vapaaseen tahtoon ja vaativat häntä tekemään hengellisen elämään liittyviä päätöksiä. Krysostomos puhui mielellään rikkaudesta ja kurjuudesta. Hän näki, millaista ihmisten elämä oli suurissa ja ylikansoitetuissa kaupungeissa. Pyhä Johannes koki aikansa yhteiskunnalliset ongelmat ennen kaikkea eettisinä ongelmina. Hän teki saarnoissaan tarkkoja yhteiskunnallisia arviointeja. Kirkkoisää kauhistutti Antiokian ja myöhemmin Konstantinopolin rikkaiden elämän hedelmättömyys. Kukaan ei voi kasvaa kristittynä, ellei hän palvele lähimmäisiään.

Konstantinopolin arkkipiispan opetus rikkaudesta ja köyhyydestä oli evankeliumin hengen mukaista. Ihmisen tulee koota aarteita taivaaseen eikä maan päälle, sillä maailmalliset aarteet ovat katoavia. Pyhän Johanneksen mukaan omaisuuden ainoa oikeutus on sen käyttäminen nälkäisten ruokkimiseen, köyhien auttamiseen ja puutteenalaisista huolehtimiseen. Pyhän Johanneksen mukaan ihminen ei voi olla rikas muuten kuin pitämällä lähimmäisiään köyhinä. Rikkaus perustuu aina epäoikeudenmukaisuuteen. Hän muistutti, että Kristus tulee luoksemme kerjäläisenä eikä rikkaana.

Pyhät Isät kuuluvat ortodoksisen elämän ytimeen

Kirkon pyhät isät todistavat historiassa Jumalan elävästä totuudesta. Kun me viittaamme pyhiin isiin, emme viittaa käsitteelliseen perinteeseen tai pelkkiin opinkappaleisiin. Me viittaamme pyhiin isiin ihmispersoonina, jotka kantoivat huolta ja pitivät yllä Pyhän Hengen jatkuvaa läsnäoloa Kirkossa. Pyhät isät kuuluvat ortodoksisen uskon ja elämän ytimeen. Heidän teologiansa todistaa kaikkina aikoina elävän Jumalan salaisuudesta sanassa, ajattelussa ja teoissa. Pyhien isien teologinen sana oli seurausta heidän kirkollisesta kokemuksestaan, sillä se merkitsi ratkaisevasti Kirkon elämän muotoutumiseen ja kehittymiseen.

Ortodoksinen teologinen tieto tarkoittaa kokemuksellista osallistumista, ykseyttä ja Jumalan näkemistä. Ortodoksinen teologia on Kirkon terapeuttista elämää. Pyhien isien perinteessä teologeja kutsutaan “Jumalan näkijöiksi”. He seuraavat pyhän Gregorios Palamaksen mukaan Kirkon “metodia” eli ovat ottaneet vastaan täydellisen uskon, mielen valistumisen ja jumaloitumisen.

Ortodoksista teologiaa voidaan syystä kutsua ihmisen hengellisen parantumisen tieksi. Ortodoksinen teologia edellyttää ihmiseltä osallistumista uskon salaisuudesta. Kirkon jäsenen elämä on kasteesta lähtien jatkuvaa askeettista sotaa saatanaa ja hänen joukkojaan vastaan.

Kirkon patristinen traditio ei ole sosiaalifilosofiaa, eettinen järjestelmä eikä uskonnollista dogmatismia. Patristinen perinne merkitsee Kirkon terapiaa. Se yhdistyy tässä suhteessa läheisesti lääketieteeseen, erityisesti psykiatriaan. Kuitenkaan maalliset tieteet eivät saa aikaan ihmissielun parantumista. Kirkon hengen mukainen parantuminen synnin sairauksista on mahdollinen ainoastaan pyhien isien askeettisen ja terapeuttisen opetuksen kautta.

Ihmisen puhdistuminen himoista ei voi tapahtua sielun neutraalissa tilassa, vaan ihmisen tulee korvata himot hyveillä. Oikea usko on hengellisen elämän ensimmäinen askel. Ortodoksinen usko keskittyy hyvään, ja hyvä on toteutunutta uskoa. Jumala asettaa ihmiseen hyvyyden pyhässä kasteessa. Ihmisen hyveellinen elämä rakentuu pyhässä kasteessa saatuun Jumalan hyvyyteen. Jumalan hyvyyden toteutuminen riippuu ihmisen yhteistyöstä Luojansa kanssa.

Pahat henget vaikuttavat synnin saastuttamassa sydämessä. Jumala toimii ihmisessä puhtaan sydämen kautta. Kirkon jäsenten haastava lähetystehtävä on tänäkin päivänä saattaa lihaksi Jumalan rakkaus ja totuus. Jumalan Pyhän Hengen ohjaama Kirkko on luova, elävä ja parantava Kristuksen Ruumis, joka etsii kaikkina aikoina Jumalan mielen mukaisia uudistumisen teitä.

Kun ihminen osallistuu Kristuksen Ruumiin eli Kirkon elämään, hän osallistuu Kristuksen valkeuteen. Pyhien isien opetuksessa ajallinen elämä merkitsee koettelemusten aikaa, kun taas hengellinen elämä kuvastaa ihmisen sisäistä kasvamista ja eheytymistä Jumalassa.

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus - portteja Jumalan valtakuntaan

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Kirkko on itsessään ihmisten valmistautumista iankaikkiseen elämään. Luodun maailman eettinen ja moraalinen sekasorto kasvaa ihmisen aineellisista, itsekkäistä, aistillisista asenteista ja kiintymyksistä. Eukaristia on Kirkon yhteisöllisen elämänmuutoksen keskus. Liturgian ja elämän ykseyden palauttaminen muodostaa kirkollisen elämän uudistumisen lähtökohdan.

Ortodoksisen kirkon eukaristinen näkemys luomakunnasta Jumalan lahjana panee liikkeelle kaiken hengellisen taistelun, askeesin ja pastoraalisen työn. Pyhän Johanneksen opetuksissa kaikkien hyveiden täyttymys on rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Hänen yksinkertainen elämäntapasa on meille ortodokseille esikuvana kulutuksemme ja mukavuutemme säätelemisestä ja muutenkin luomakunnan ykseyden varjelemisesta.

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat jumalallisia portteja Jumalan valtakuntaan. Isät korostavat opetuksissaan ihmisten olemuksellista kasvamista Kristuksen ihmisyydessä Jumalan ykseyteen. Ihmistä kutsutaan elämään liturgisena olentona, joka kirkkorakennuksesta lähdettyään jatkaa liturgiaa köyhien ja unohdettujen parissa eli tekee elämästään liturgian.

Kirkon uskollinen jäsen löytää kaikkialla Kristuksen ja iloitsee Hänessä. Ortodoksisen kirkon rikas teologinen traditio kuvastaa yhteisöllistä terapeuttisuutta. Kirkko on sairaala meitä synnin sairastuttamia varten. Siksi on vaarallista, että ortodoksisen kirkon keskeisellä toimintamuodolla pyhällä liturgialla ei ole juurikaan yhteyksiä kirkollisen elämän muihin alueisiin. Liturgia ymmärretään pyhäksi sinänsä ja sen vuoksi tavallinen elämä on entisestään maallistettu kirkon seinien ulkopuolelle.

Eukaristisen uhrin kantaminen on Kirkon liikettä, joka vaatii meiltä sisäistä uudistumista toteutuakseen elämässämme eukaristiana eli elävänä uhrina Jumalalle. Eukaristinen liturgia tulee näin jokapäiväisen elämän esikuvaksi ja terapeuttiseksi lähteeksi eli liturgian jälkeiseksi liturgiaksi. Se on myös ihmisen uudistuneen jumalasuhteen esikuva malli, joka ei perustu pakkoon, vaan vapauteen.

Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan Kristukseen uskominen on katumusta, perinpohjaista koko elämän käsittävää mielenmuutosta niin, että näemme Jumalan rakkauden avulla elämämme syntinä ja kuolemana. Katumus on kasteen jumalallinen voima, joka elää ja vaikuttaa Kirkossa. Katumus saa sakramentaalisen voimansa pyhästä kasteesta. Meille, jotka alituisesti jätämme Kristuksen ja erottaudumme Hänen yhteydestään, on tarpeen palata Hänen luokseen ja ottaa yhä uudelleen vastaan lahja, joka on kerran ja kaikiksi ajoiksi annettu Kristuksessa.

Liturgia muodostaa ortodoksisessa kirkossa sosiaalisen taistelun ytimen. Liturgia on ortodoksista teologiaa, jolla on syvällinen ihmisen olemassaoloa koskeva merkitys. Ortodoksinen liturgia opettaa ihmisille oikean suhteen yksilön ja yhteisön välillä. Yksilöllisyyttä palvova kulttuuri, elämäntyylien moninainen kirjo, maailmanlaajuiset yhteydet ja muutosten kiihkeä rytmi ovat tämän päivän valhemaailmaa. On ironista, että itseään kristittyinä pitävät mukautuivat epätoivoisesti maallistumiseen, kun maallistuminen itse osoittautuu kestämättömäksi hengen asenteeksi.

Nuoret etsivät kokemuksia. He eivät ole tyytyväisiä siihen, että vain kuulevat toisinaan puhuttavan Jumalasta. Tietämättöminä siitä, että Kirkko voi tarjota heille elävän Jumalan maailman, he altistuvat maailmallisen elämän korvikkeille. He tuhlaavat elämänsä mielihyvän tavoittelemiseen.

Me tarvitsemme elävän uskon ravitsemista kirkkoyhteisöissä. Evankeliumin julistaminen ei ole Kirkon ainoa tehtävä. Sitä ovat myös jumalanpalvelus, opetettavien opettaminen, pastoraalinen ohjaaminen, lähimmäispalvelu ja lähetystyö. Kirkon lähetystyön tehtävänä on vapauttaa maailma Saatanan vallasta, synnin ja kuoleman ja kaiken muun orjuudesta. Kirkon jäseninä meidän tulee kantaa huolta lasten ja nuorten kirkollisesta kasvattamisesta.

Me elämme ajassa ja kulttuurissa, jossa ihmisten on vaikea hyväksyä kuolevaisuutta, haavoittuvuutta ja heikkoutta. Ortodoksisen kirkon elämässä on olennaisen tärkeää, miten kohdataan heikot, vammaiset ja apua tarvitsevat lähimmäiset.

Pyhän Johannes Krysostomos esimerkki velvoittaa Kirkon jäseniä. Eukaristia määrittää uuden ihmisyyden elämäntavan. Eukaristia on itsessään uskovien keskinäisen rakkauden, huolenpidon ja yhteenkuuluvaisuuden sinetti. Ortodoksinen palveleminen on Kirkon sosiaalista taistelua yksilön ja yhteisön itsekkyyttä ja sortoa vastaan. Kirkon uskollisille jäsenille taistelu merkitsee askeesia ja rakkauden äärimmäistä riskiä, sillä sen päämääränä on vapaus ja rauha Jumalassa.

Pyhä Johannes Krysostomos uskoi voimakkaasti kristillisen rakkauden luovaan voimaan. Juuri sen vuoksi hän on Kirkon kaikkien aikakausien opettaja. Kirkkoisälle katolinen usko oli elämäntapa. Kirkon pyhät opetukset on elettävä todeksi käytännössä. Oikea kristillinen elämä on oikean uskon koetinkivi. Usko toteutuu kristillisen rakkauden teoissa.

Isä Jarmo Hakkarainen