Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot III

Bysantti muototuu

Keisari Diocletianus (284–304 jKr) esitteli Rooman valtakunnan organisaatiojärjestelmän, joka muotoili ensimmäisenä Bysantin. Hänen strategiansa avain oli imperiumin jakaminen suuriin alueisiin, joita hän kutsui "hiippakunniksi", jotka sitten jaettiin provinsseihin. Jokaisella näistä alueista oli joukko siviilihallinnollisia tehtäviä. Ehkä merkittävintä on se, että Diocletianus erotti siviili- ja sotilasjohtajuuden, jolloin maakuntien kuvernööreillä ei saanut olla omia sotilasjoukkoja, kun taas sotilaskomentajat saivat provinssien rajoja laajemman lainkäyttövallan.

Kun kristinusko laillistettiin keisari Konstantinoksen alaisuudessa, kirkko omi maantieteellisten rajojen käsitteen hallinnolleen ja määritti piispan hiippakunnan rajat täsmälleen Rooman hallituksen siviiliprovinssiverkoston rajoihin.

6. vuosisadan aikana imperiumin hallintorakenne järjestettiin uudelleen. Siviili- ja sotilasjohtajuus vahvistettiin siten, että valtakunta jaettiin nyt sotilaspiireiksi nimeltä themata. Sotilaskenraalit palvelivat thematan provinssin kuvernöörinä ja olivat suoraan vastuussa keisarille. Siviilivirkamiehillä oli edelleen tärkeä rooli sekä keskushallinnossa että maakunnissa, mutta sotilaalliset edut muuttivat Bysantin hallinnon luonnetta.

9. vuosisadalla pyrittiin tietoisesti erottamaan toisistaan varsinaisia hallinnollisia tehtäviä hoitavien arvonimien haltijat ja puhtaasti kunnianimikkeet. Näiden kahden erottamisen helpottamiseksi todelliset arvot myönnettiin virallisella nimityksellä, kun taas kunnianimikkeet myönnettiin vain tutkintotodistuksella tai todistuksella.

Toimistot – Ὀφφίκια

Sana ὀφφίκια on johdettu latinan sanasta officium, joka merkitsi henkilöä, jolla on tietty velvollisuus tai jotakuta, joka saavuttaa ehdottoman kunnioituksen.

Aluksi termi ὀφφίκια (viranhaltija) viittasi vain keisarillisen hallituksen tietyllä hallintoosastolla työskenteleviin; se ei viitannut vastaavaan kabinettivirkailijaan. Kun valtakunta militarisoitiin kuudennella vuosisadalla, ὀφφίκια annettiin sotilaille sekä siviiliviranomaisille. Kymmenennellä vuosisadalla ὀφφίκια viittasi sekä tietyn osaston vastuuhenkilöön että kaikkiin hänen lainkäyttövaltaan kuuluviin, olipa heillä hallinnollisia tai vain pieniä tehtäviä. Siellä oli hierarkkinen järjestys vaihtelevalla auktoriteettitasolla, mutta kaikkia kutsuttiin virkamiehiksi.

Varhaiskirkossa latinankielinen termi "jumalallinen virka" (officium divinum) merkitsi kirkon päivittäisiä jumalanpalveluksia. Varhaisen keskiajan idän ja länsimaisen kristillisen perinteen välillä on suuri samankaltaisuus officium divinumissa, mikä todistaa, että jumalanpalveluksen idea on peräisin yhteisestä lähteestä, ja osoittaa, että mahdolliset erot kehittyivät kreikkalais-roomalaisen kulttuurin joustavuuden mukaan.

Termi officium esiintyy Raamatussa ja tarkoittaa erilaisia siviili- ja sotilasupseereita sekä heidän palvelijoitaan. Termi voi tarkoittaa kirjanoppineita (hepreaksi shōter), jotka liittyivät osavaltion korkeampiin sotilas-, siviili- ja oikeusviranomaisiin, joilla oli sihteeritehtäviä; heprealaisten Egyptin orjuuden aikana tekemän työn rekisteröinnin valvoja; virkamies Palestiinan kaupungeissa; sotilasjohtaja; ja veron keräämiseen valtuutetut. Uudessa testamentissa termi löytyy vankilasta vastaavan virkamiehen palvelijan henkilöstä. Ja apostoli Paavali katsoo, että hänellä on sama suhde Jumalaan "Kristuksen palvelijoina ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajina".

Secretum ja Secreti

Termi secretum on johdettu latinan sanasta secerno, joka tarkoittaa erottamista tai jakamista. Kuvannollisesti se tarkoittaa erottelua tai syrjäytymistä, mutta suppeammassa merkityksessä sana secretum tarkoittaa vetäytymistä, eristäytymistä tai jotain salaista, kuten yksityistä neuvostoa.

Secretum 400-luvulla oli keisarillinen neuvosto (keisarin konsistoria tai yksityinen neuvoa-antava ryhmä). Se oli myös paikka, jossa valtuusto piti kokouksensa. Samaa termiä käytetään Theodosian Codexissa osoittamaan niitä, jotka osallistuivat keisarillisten neuvostojen kokouksiin. Sanaa konsistorium käytettiin tarkoittamaan keisari Diocletianuksen yksityistä neuvostoa, ja se on johdettu verbistä consistere (pysähtyä), koska neuvoston jäsenet seisoivat keisarin edessä. Neuvosto toimi sekä imperiumin yleisneuvostona että myös valtakunnan korkeimpana tuomioistuimena. Neuvoston kokouksia kutsuttiin silentiaksi ja sen jäseniä silentiariiksi. Viidennen vuosisadan jälkeen heitä kutsuttiin salaisiksi, secreticiksi.

Kuudennen ja seitsemännen vuosisadan aikana termi secretum oli erityinen termi, jota käytettiin valtakunnan jokaiseen palvelukseen. Myös kirkko omaksui termin secretum, ja se alkoi viitata ekumeenisen patriarkaatin sihteeristöihin. Tästä sai alkunsa titteli "se, joka vastaa secretumista". Secretarius vastasi sihteeristöstä. Kymmenennellä vuosisadalla sana secretum laajennettiin kattamaan lähes kaikki eri toimistot, joissa tehtävät olivat pääosin sihteeri- ja toimistotyötä. Mikael VIII Palaiologoksen (1259-1282) hallituskaudella korkein keisarillinen tuomioistuin perustettiin uudelleen Konstantinopolin takaisinvalloituksen jälkeen ristiretkeläisiltä, ja sitä kutsuttiin keisarilliseksi secretumiksi tai yksinkertaisesti secretumiksi. Tuomareita kutsuttiin katholikiksi, roomalaisten tuomareiksi.

Nimikkeet ja niiden organisaatio

Seuraavissa tätä aihetta käittelevisä tieoiskuissa on luetteloja ekumeenisen patriarkaatin edelleen käytössä olevista Ὀφφίκιαista, jotka on myönnetty ekumeenisen patriarkan arkoneille niiden myöntöhetkellä. Mikäli mahdollista, huomiota kiinnitetään nimikkeen kreikkalaiseen tai roomalaiseen alkuperään sekä tapoihin, joilla arvoa käytettiin Bysantin aikana.

Ὀφφίκια on järjestetty ekumeenisen patriarkaatin Suuren Euhologionin eli rukouskirjan nykyaikaisessa painoksessa olevien luetteloiden mukaan. Kirjan luettelo ei ole tyhjentävä (se sisältää vain 21 nimikettä). Loput otsikot esitetään aakkosjärjestyksessä Suuren Euhologionin neljännen ryhmittelyn jälkeen.

(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )

---

edellinen <-> seuraava