Klemens Aleksandrialainen

Pyhä Klemens Aleksandrialainen
(kuva: wikipedia)

Klemens Aleksandrialainen, alkuperäiseltä nimeltään Titus Flavius Clemens, oli syntyjään kreikkalainen. Hänen syntymänsä sijoittuu vuosien 140 ja 150 välille. Kotikaupunki oli luultavasti Ateena.

Elämänvaiheet

Suuren osan elämästään Klemens Alexandrialainen eli Aleksandriassa. Vuonna 202 tai 203 hän lähti sieltä lopullisesti nähtävästi vastustajiensa pakottamana. Kristittyjä ja heidän lähetysjulistustaan vastustettiin ja tämä vastustus voimistui keisari Septimus Severuksen (146 - 211) aikana. Hän vaelteli opintomatkoillaan valtakunnan kreikkaa puhuvissa maakunnissa Vähästä-Aasiasta aina Etelä-Italiaan ja Egyptiin saakka. Aleksandriassa hän tapasi etsimänsä henkilön, arvostetun opettajan, jonka oppilaaksi hän jäi. Tämä mies oli Pantainos, kristillisen koulun tai opiston johtaja, joka antoi suullista opetusta. Kirjallista jäämistöä häneltä ei ole periytynyt. Klemens siirtyi hänen paikalleen noin vuonna 180. Noin vuonna 211 Klemensin mainitaan "vahvistaneen kirkkoa ja avartaneen sen tietämystä". Sieltä hän oli matkustanut Syyrian Antiokiaan mukanaan sanoma Kirkosta (Eusebios: Hist.Ecc. VI:11.5 ss). Hän kuoli luultavasti tämän jälkeen, koska noin vuonna 215 -216 aikaisempi Kappadokian piispa Aleksander jo sisällyttää "pyhän Klemensin" erinomaisiin "mestareihin ja veljiin" Pantainoksen ohella, "niiden isien kanssa, jotka ovat edesmenneet ennen meitä" (Eusebios: mt. VI: 14. 8 ss).

Klemens ei syntynyt kristinuskon parissa. Vaikka tiedot hänen elämästään vaihtelevat, tästä aleksandrialaisesta opettajasta ilmeisesti tuli kristitty varhaisaikuisuudessa.

Klemensiä on sanottu oppineimmaksi varhaisen kirkon isistä. Hän oli oikeauskoinen kristitty, eikä hän ollut jyrkkä käännyttäjä, vaan maltillinen, asiallisiin syihin vetoava keskustelija. Aleksandrian, silloisen suurkaupungin monipuolinen kulttuuriympäristö oli hänelle mitä sopivin kotipaikka. Hän perehtyi kaikkeen, idän filosofisiin virtauksiin ja idän mysteeriuskontoihin, etsi totuutta ja totuuden siemeniä, mistä niitä uskoi löytävänsäkään, ja päätyi sitten perustukseen, jonka kristillinen usko on löytänyt Kristuksessa, jumalisuuden salaisuudessa. Klemens Aleksandrialaisesta on sanottu, että hän oli "filosofi ja gnostikko, filosofi aluksi, gnostikko lopuksi, mutta molempia kristittynä". Klemens ei ollut akateemikko sanan suppeassa mielessä. On totta, että hänen maineensa on suurin opettajana, ja se laitos, johon historia hänet kiinteimmin yhdistää, oli katekeettikoulu. Kuitenkaan Klemens ei ollut vain opettaja, hän oli paimen ja myöhempinä vuosinaan kirjailija. Klemensin toiminnasta opettajana tiedetään tarkasti vain vähän ja useimmat käsitykset hänen kyvykkyydestään johtunevat hänen maineestaan koulun johtajana. Klemensiä kuvataan lempeäksi, perusteelliseksi ja oppineeksi mieheksi. Hän oli paljon lukenut ja laajasti oppinut, ja hänen koko elämänsä oli täydellisesti pyhitetty oppimiselle. Hän ei koskaan kulkenut tavanomaisia uria, vaan tietoisesti vältti tavanomaisia kaavoja ja iskulauseita, eikä koskaan lakannut kyselemästä, tutkimasta ja ajattelemasta. Hän oli mestari väittelyssä, voisi melkein sanoa: oppimestari ja boheemi. Hän oli myös keskusteleva ihminen, hengellisen kokemuksen mies ja harjaantunut sielujen paimen.

Myöhempi Kirkko kieltäytyi liittämästä Klemensiä tunnustamiensa pyhien joukkoon.

Kirjallinen tuotanto

Eusebios Kirkkohistoriassaan mainitsee seuraavat Klemens Aleksandrialaisen teokset: Stromata, Hypotyposes eli Institutions, Protreptiokos eli Kehotus kreikkalaisille, Paidagogos eli Kasvattaja, tutkielma nimeltä Kuinka rikas voi pelastua (Mk.10:17-31), Kirja pääsiäisestä, Kehotus kärsivällisyyteen sekä Kirkkokaanon.

Klemensin kirjallinen perintö joutui saman kohtalon alaiseksi kuin kaikkien tämän kauden isien: suurin osa niistä on kadonnut. Kirjasarja Stromata (Kirjavia kankaita tai Tilkkutäkki) sisältää kahdeksan osaa nimensä mukaisesti erilaista ja sekalaista materiaalia, yhteenliitettynä niin kuin värit matossa. On otaksuttu, että Klemens ajatteli teoksesta eräänlaista tieteellistä dogmatiikkaa. Stromatassa aineistoa ei ole olleenkaan järjestetty. Se muodostuu kokonaan alustavista luonnoksista ja katkelmista, joita Klemens on aikonut käyttää myöhemmin. On epäselvää, kuinka pitkälle Stromata oli tarkoitettu laajemmalle yleisölle. Se kirjoitettiin ennen Paidagogosta. Jotkut osat siitä ovat mahdollisesti kadonneet. Vain muutamissa jäljellejääneistä kahdeksan kirjan 193 kappaleesta on kasvatusteorian luonne. Kaikki ne kuitenkin käsittelevät henkistä kulttuuria. "Kankaiden" tai "mattojen" tai "tilkkutäkkien" on sanottu muodostavan hengellisen puutarhan, jossa on istutettuna sekaisin hedelmällisiä ja hedelmättömiä puita, niin ettei kukaan utelias tai teeskentelijä voi niitä varastaa. Mutta sisäisesti valmistunut löytää ne ja voi niistä nauttia. Tärkein aihe Stromatassa on kristinuskon suhde maalliseen sivistykseen. Filosofia nähdään Jumalan antamana ja asetettuna samaan asemaan kuin laki juutalaisille. Siinä käsitellään myös todellisen marttyyriuden, kristillisten veritodistajien merkitystä. Erityisellä rakkaudella kirjoittaja ajattelee täydellistä "gnostikkoa", kristittyä, jossa tieto ja rakkaus ovat yhdistyneet.

Hypotyposes eli Ääriviivoja kuuluu kadonneiden kirjoitusten joukkoon. Se on muodostunut kahdeksasta kirjasta ja Eusebios (Hist. Ecc.VI:14.1) sanoo, että se sisältää kaikkien kanonisten kirjoitusten selityksen.

Protreptikos, Kehotus kreikkalaisille, on kuin laajahko kristillinen mainos- tai lähetyslehtinen, joka on laadittu kokonaan muinaisten filosofisten "kehotusten" tyylillä. Siinä lukijaa vaaditaan vanhojen jumalien kunniaksi sepitettyjen myyttisten laulujen sijasta mieluummin kuuntelemaan uutta Orfeusta, joka on Siionista lähtenyt Logos. Samalla tunnustetaan filosofiaan sisältyvä suhteellinen totuuspitoisuus, koko totuuden ollessa Logoksessa.

Paidagogos eli Kasvattaja sisältää ohjeita äsken kääntyneille. Kasvattajan ymmärretään olevan itsensä Kristuksen. Yksityiskohtaisesti neuvotaan, missä kulkee oikea tie eri asioissa ja tilanteissa, koskien syömistä ja juomista, asuntoa ja sen varusteita, juhlia ja huvituksia, nukkumista ja pukeutumista, kanssakäymistä yhteisössä ja eri sukupuolten välillä. Teos päättyy hymniin Kristuksen kunniaksi. Klemensin kasvatusta koskeva ajattelu näissä kirjoituksissa pysyttelee perusasioissa. Silti Stromatasta on mahdollista löytää perusta kaikille myöhemmille kristillisille koulu- ja kasvatusjärjestelmille. Vaikka hän ei suoranaisesti asettelekaan kysymystä kasvatuksesta meidän aikamme tavoin, voi sanoa hänen pohdiskelleen, mikä on koulun ensisijainen tarkoitus.

Klemensin kadonneet kirjoitukset käsittelevät mm. ylösnousemusta, profetioita, inspiraatiota ja sielua.

Klemens filosofina

Klemens etsi kaikkialta totuutta, kaikkein syvintä, koko totuutta, joka voi vakiinnuttaa ja sitoa yhteen koko inhimillisen elämän, joka merkitsee hänelle tietoa Jumalasta, moraalista, ratkaisua, järkeä, kaikkea yhdessä. Klemensillä on oma versio Justinuksen omintakeisesta käsitteestä "Logoksen siemenet", jotka on kylvetty totuuden siemeninä kaikkiin järjellisiin olentoihin. Klemens toistaa Justinuksen väitteen, että Kristuksessa oleva koko totuus on vain osaksi läsnä filosofian yksityisissä koulukunnissa (Strom.I:37).

Klemensillä on kaksi pääteoriaa filosofian alkamisesta. Hän kirjoittaa, että kreikkalaiset plagioivat Moosesta ja profeettoja. Jumala, joka antoi Vanhan testamentin saattaakseen juutalaiset Kristukselle, antoi kreikkalaisille filosofian samassa tarkoituksessa. Vanha testamentti ja kreikkalainen filosofia ovat yhden suuren virran kaksi sivujokea (Strom.I:28 -29; VI:67; 117). Klassiset filosofit ja Vanhan testamentin "barbaariset" profeetat seisovat melkein samalla viivalla toistensa kanssa sen totuuden tienraivaajina, joka tuli ilmi Kristuksessa. Kaitselmus ei hyljännyt koskaan mitään kansaa kokonaan, lopulta "yksi todellinen Jumala on kaiken kauneuden ainoa Luoja, olkoonpa sitten hellenistinen tai omamme" (Strom.1:28). Se tosiasia, että filosofeista on löydettävissä monia "rikkaruohoja", yhtä selvästi kuin Raamatussa, ja että "eivät kaikki pähkinät ole syötäväksikelpaavia" (Strom.I:7, 3), ei vaikuta tähän perusnäkemykseen. Filosofian myönteinen arvo teologialle on pelkkä luonnollinen seuraus Luojan ihmiseen juurruttamasta järjen ja ymmärryksen kyvystä. Kuitenkaan pelkästään teoreettinen tieto ei voi olla muuta kuin valmistautumista, eräänlaista esitietoa ja alkeisymmärrystä, samanlainen apukeino kuin geometria ja muu propaideumata, alkeiskasvatus, on filosofialle. Edes kristillinen kirja, itse Raamattukaan, joka sisältää kaiken viisauden, ei voi korvata opettajaa. Hengen tuli voi syttyä vain elävästä tulesta.

Klemens kehottaa jokaista valitsemaan sellaisen hengellisen oppaan ja ystävän, joka kertoo hänelle totuuden aivan avoimesti. Korkeamman uskonnollisen tiedon piirissä opettajan persoona saa vieläkin pitemmälle ulottuvan merkityksen. Hän ei ole pelkästään tarkkaavainen opettaja, sokraattinen auttaja ja kumppani tiellä totuuteen, vaan itse asiassa totuuden välittäjä. Klemens tuon tuostakin vakuutaa, että tieto ja usko eivät ole yhteensopimattomia, vaan toisilleen välttämättömiä (Strom.V:1.3). Klemensin mukaan todellista elämään perustuvaa tietoa saadaan henkilökohtaisesti. Sitä voidaan opettaa, esittää ja synnyttää vain henkilökohtaisesti, suusanallisesti, suoranaisessa vastavuoroisessa kohtaamisessa. Perimmäistä tietoa ei voi saada kirjoista, eikä sitä pitäisi paljastaa kirjoissa. Lapsen käteen ei voi panna veistä. Tarvitaan opettajaa. Hengellisen opettajan ja oppaan ei tule pelätä tarpeen vaatiessa olla tiukka parannus- ja apukeinona.

Kristinusko ei Klemensille merkitse ensi sijaisesti ulkonaisiin asioihin pitäytymistä, mikä saattaa hänen mielestään muodostua hyvin keskeiseksi askeettisessa munkki-ihanteessa. Hän näkee kristillisyyden lähinnä sydämen asiana, ihmisen kokonaisasennoitumisena elämään. Kristinusko on Klemensille myös uutta elämää, uutta olemista, joka ylittää kaiken järjen tiedon ja lainomaisen moralismin. Se on jumalayhteyttä uskossa, toivossa ja rakkaudessa, koko inhimillisen kulttuurin ja uskon kruunu. Hän hylkää asketismin vaatimukset ehdottomalla päättäväisyydellä ja hyväksyy maallisen hyvän puhtaan nauttimisen luonnollisena ja Jumalan tahdon mukaisena ["Miksi en nauttisi niistä? Sillä ketä varten ne olisivat luodut, ellei meitä (Paedagog. II:119,2)], hän näyttää olevan melkein liberaalisen teologian perustyyppi.

Raamatulle Klemens antaa suuren arvon. Se ylittää arvossa ja totuuspitoisuudessa kaikki muut kirjat. Sille, joka varmasti uskoo Raamattuun, jumalalliseen kirjoitukseen, kuuluu siinä Jumalan ääni ja todistus, joka on kiistämätön. Eräiden muiden kirkkoisien tavoin Klemens käyttää allegorista selitystapaa.

Klemens kasvattajana

Klemens Aleksandrialainen oli ensimmäinen kristillinen ajattelija Justinus Marttyyrin (n. 100 - 165) ohella, joka todella oli tietoinen kasvatusteoriasta. Hän osoitti ymmärtävänsä itseopiskelun tarpeen ja oli tietoinen roolista, jota älyllisellä kulttuurilla voisi ja pitäisi olla kristillisen sanoman levittämisessä ja vahvistamisessa. Hänen kasvatusteoriansa löytyy hänen kolmesta teoksestaan: Protreptikos (Kehotus kreikkalaisille), Paidagogos (Kasvattaja tai Ohjaaja) ja Stromata. Hänen sanotaan suunnitelleen nämä kirjat trilogiaksi kristillisestä kasvatuksesta. Klemensin aikaan kasvatusteoria oli paljon käytännöllisempää kuin nykyisin, samoin aiheet, joita hän saattoi käsitellä näyttävät pikemminkin vierailta nykyiselle kasvatusteorialle. Tuon ajan suuri kysymys pyöri pohdiskeluissa, mitä kasvatus on. Siitä ei ollut kiistaa, miksi kasvattaa. Tuolloin oli myös liian aikaista ajatella tieteellisin käsittein sitä, kuinka kasvattaa. Kysymykseen miksi tuli kasvattaa, Klemensin ajan kristityille oli vastaus ilmiselvä. Iankaikkisuuden näkökulma oli määräävä, kasvatukselliset tavoitteet olivat kaikki alistettu palvelemaan ihmisen perimmäistä päämäärää.

Klemensin trilogian ensimmäisen teoksen kristillisestä kasvatuksesta on arveltu olevan "Kehotus kreikkalaisille". Se on puhetaidollinen vetoomus kreikkalaisille tutkia kristinuskoa lähemmin. Kaksi jälkimmäistä, Paidagogos ja Stromata, ovat ne, jotka todella käsittelevät kasvatuskysymyksiä., mutta kasvatusteorian perusta löytyy ensimmäisestä teoksesta, joka on johdantona. Siinä hän pyytää kreikkalaisia, samoin kuin kaikkia ihmisiä käyttämään järkeään, joka on ihmisen ylin lahja. Sen kouluttaminen johtaa ihmisen inhimilliseen totuuteen, joka puolestaan antaa ihmiselle laajemman näkemyksen jumalallisesta totuudesta. Paidagogos käsittelee moraalista kasvatusta ja Stromata sisältää valikoiman älyllisiä asioita.

Klemensin katsomuksen mukaan Kristus on sekä esimerkki että opettaja. Paidagogoksessa hän käsittelee vain moraalia tai hyveen kehittämistä. Hän ei sivuuta oppimista ja älyllistä hyvettä, mutta näin tehdessään hän ei yksinomaan ajattele vain Kristuksen viisautta ja tietoa.

Moralistina Klemens on huolestunut kaikin tavoin arkielämän kysymyksistä, peräti stoalaisen hyökkäyspuheen tyylillä hän käsittelee sen suosikkiaiheita: onko mentävä naimisiin ja synnytettävä lapsia(Strom. II:137 ss; Protr. 113)? juodako viiniä ja syödäkö kallista ruokaa (Paidagog. II:1 ss), pitääkö naisen opiskella filosofiaa (Strom.IV:59)? tuleeko rikkaan luopua hyvinvoinnistaan (Paidagog. III:34)? jne. Klemensin moraalisen kasvatuksen pohdiskelu ei ole tarkoitettu koulun opettajille yksinomaan vaan sen tarkoitus on olla yleismaailmallinen vetoomus, joka kohdistuu kaikille kristityille, jotka ovat nuorten opettajia moraalisessa kasvatuksessa. Tämä asenne tulee selvästi ilmi hänen kirjoittaessaan: "Kuten on yksi harjoitustapa filosofeille, toinen puhujille ja toinen taas urheilijoille, niin on myös hyväntahtoinen asenne sopiva valittavaksi, mitä tulee moraaliseen kauneuteen, joka on tuloksena harjaantumisesta Kristukseen" (Protr. I:XII).

Klemens pitää koko kristillistä yhteisöä suurena koulutalona, kristittyjä ihmisiä sen koululaisina ja Kristusta, Logosta, Taivaallista Sanaa, todellista Järkeä, Kasvattajana ja Pedagogina: "On selvää, että on vain yksi meidän Kasvattajamme - oikea, hyvä, oikeamielinen, Isän kuva ja kaltaisuus, Hänen Poikansa, Jumalan Sana... (Paidagog. I:IX).

Kurilla ja nuhteella on tärkeä sija hänen kasvatusajattelussaan. Hän on halukas sisällyttämään kreikkalaisen viisauden kristilliseen järjestelmäänsä, kuten hän kirjoittaa: "Niinpä myös Platon... huomauttaa, 'että kasvattamaton on mitä suurimmassa määrin epäpuhdas ja kelvoton siitä syystä, että häntä ei ole nuhdeltu, kun taas sen, jonka osana onnellisuus, tulee olla puhdas ja parhain' " (Protr.I:IX). Klemensin kurimenetelmää voi kuvata järjestelmänä, jossa pelkoon sekoittuu myötätunto. "Ihminen, olet vastaanottanut jumalallisen rukouksen armosta, olet kuullut vastakkaisen uhkauksen rangaistuksesta. Näiden kautta Herra pelastaa, pitäen ihmisen kurissa pelolla ja armolla. ... Niin muodoin pelon katkerat juuret pidättävät syntiemme polttavista haavoista, minkä vuoksi siis pelko on terveellinen..." (Paidagog. I:IX). Sovellettaessa hänen ajatuksiaan nykykoulun oppilaisiin, huomaamme, että Klemens liittää kasvattajan ominaisuuksiin viisaan tarkkanäköisyyden järjestelmän, menetelmän, joka pyrkii havainnoimaan ja määrittelemään epäonnistumisen syyt ja sitten soveltamaan asiaankuuluvaa hoitoa. Hän kuvaa tätä kasvatusmenetelmää: "Sillä kuten peili ei ole paha rumalle ihmiselle siksi, että se osoittaa hänet sellaiseksi kuin hän on, ja kuten lääkäri ei ole paha sairaalle, koska hän kertoo tälle hänen sairautensa, - niin ei myöskään hän, joka muistuttaa väärin häntä kohtaan asennoituvaa...". Paikoitellen käy ilmi, että Klemens kannattaa lempeämpää menetelmää kuin mitä oli tavallista hänen aikanaan.

Hän myös suosittelee hyvänä kasvatusmenetelmänä moitetta ja kiitosta: "Sanon vielä, että moite ja kiitos ovat mitä olennaisin lääke kaikille ihmisille. Jotkut ovat sairaita, jotka tarvitsevat hoitoa ja raudan tavoin muotoilua hahmoonsa tulella ja vasaralla ja alasimella, ts. pelolla ja nuhteilla ja ojennuksella, kun taas toiset kasvavat... kehumalla". Toisaalla hän vielä mainitsee ankaruuden ja ojennuksen arviosta: "Rangaistuksen pureva ja puhdistava hyve on hedelmällistä juuri purevuutensa takia" (Paidagog. I:IX)

Klemens suosittaa elämänohjetta "kohtuus kaikessa" erityisesti ruuan suhteen. "Liiallisuus, mikä kaikissa asioissa on pahaa, on erityisen tuomittavaa ravintoasioissa". Nauruna ilmenevän ilonkin on pysyttävä rajoissa. Hymyily on ymmärtäväisen ihmisen nauramista. Säädyttömiin puheisiin on reagoitava ankarin katsein, jopa kovin sanoin, sillä sellaiset merkitsevät myös valmistautumista siveettömiin tekoihin. Pidättyvyys puheessa on harjoitusta taistelussa kurittomuutta vastaan. Kuitenkaan Klemens ei halua kieltää elämän terveitä ja luonnollisia iloja.

Klemensin etiikalle on perustana oppi luomisesta, joka sulkee pois fanaattisen askeettisen "toismaailmallisuuden" ja pakanallisen yhteiskunnan materialismin ja hedonismin. Kristinusko on keskitie näiden kahden välillä. Hän vastustaa jäykkää puritanismia. Viini ja avioliitto kuuluvat Luojan hyvien asioiden joukkoon ja ovat tarkoitetut kiitoksella vastaanotettaviksi ja oikein käytettäviksi. Klemens aina päätyy karun vaatimattomuuden puolestapuhujaksi, vaikka itse olikin liberaali ja mukavuutta rakastava. Ylellisyyttä hän vastustaa kiihkeästi. Hänen seksuaalietiikkansa ei vain tuomitse homoseksuaalisuutta, aborttia ja aviollista kanssakäymistä pelkkänä omien halujensa tyydyttämisenä (Paidagog. III:44; 87;96; II:87;92; 107), vaan myös yleensäkin erotiikan yhteiskunnassa. Vanhemmuus on yhteistoimintaa Luojan kanssa (Paidagog. II:83; Strom.III:66) ja selibaattia on väärin pitää hengellisempänä kuin aviollista tilaa (Strom.III:105; VII:70). Klemens ei salli avioeroa tai uutta avioliittoa eron jälkeen. Hän hyväksyy toisen avioliiton aikaisemman puolison kuoleman jälkeen (Strom. III:82; 145- 146).

Osa kasvatuksesta muodostuu ihmisluonnon luovuuden harjoittamisesta. Menetelmää voidaan toteuttaa useammalla kuin yhdellä tavalla, esimerkiksi askeetti tai puritaani voi pyrkiä tekemään lopun esteettisestä aistista, kauneuteen ohjaaja muokkaa sitä hillittömään kohtuuttomuuteen. Viisaus näiden välillä on kasvattajan käyttämä keskitie. Klemens itse kallistuu askeettisen mielipiteen puolelle.

Klemens pitää "kiintymystä koreiluun" suurempana paheena kuin "herkkujen ja viinin rakastamista". Mielenkiintoista on huomata Klemensin puolustavan ruumiillisia harjoituksia miehille ja naisille. Naisille hän suosittelee enemmän aktiivista toimintaa kodissa, miehille taas myllyn pyöritystä ja puun hakkaamista jne.

"Älköön se, joka ostaa tai myy mitään, pitäkö kahta hintaa sille, mitä ostaa tai myy" (Paidagog. III:XI). "Harjoitelkaa puhumaan totta". "Rangaistakoon vannomisesta". Ja jos halutaan esimerkki Klemensin aitoudesta ja hänen vilpittömyydestään, seuraava terävä, tavallisen elämän tarkkanäköinen huomio on tyydyttävä: "Rakkautta ei testata suudelmalla, vaan hyväntahtoisella mielellä". Ja vielä: "Mitä sitten paasto tarkoittaa...? Irrottakaa kaikki turmeluksen siteet. Purkakaa raskaiden sopimusten solmut. Päästäkää sorretut vapaiksi ja katkaiskaa jokainen epäoikeudenmukainen kahle. Murtakaa leipää nälkäiselle ja viekää koditon taloonne" (Paidagog. III:XII)

Isä Raimo Sissonen

Julkaistu Ortodoksinen Kulttuuri -lehdessä N:o 1-2 /2003, ss. 26 -31 ja Tsasounan suunnalta -sivustolla

Kirjallisuus

• Exhortation to the Heathen(Proreptikos), ANF II; The Early Church Fathers Series in Win Help Format; A 37-volume electronic collection of writings from the first 800 years of the Church

• The Instructor (Paidagogos), , ANF II; The Early Church Fathers Series in Win Help Format; A 37-volume electronic collection of writings from the first 800 years of the Church

• The Stromata Or Miscellanies, , ANF II; The Early Church Fathers Series in Win Help Format; A 37-volume electronic collection of writings from the first 800 years of the Church

• The Cambridge History of Later Greek and Early Medieval Philosophy,Edited by A.H.Armstrong. Cambridge. At the University Press 1967

• The Fathers of the Greek Church. Translated by Stanley Godman. Second Printing. 1959 Pantheon Books Inc.

• Main Currents in the History of Education. Second Edition. Edward J. Power.. 1962, 1970 by McGraw-Hill. Inc.