Sielun kuolemanjälkeinen olotila

"Mitä sanoo ortodoksinen uskonoppi sielun kuolemanjälkeisestä olotilasta?"

---

Tässä vastaus kirjasta:

Rovasti Dimitri Pádalka: Ortodoksisen kirkon uskonoppi (2. painos, Kuopio, 1941)

s. 302-303

---

X. Oppi Jumalasta tuomarina ja palkitsijana

§ 114. Sielujen kuolemanjälkeinen olotila ennen viimeistä tuomiota

Jokaiselle ihmiselle erikseen, samoin kuin koko ihmiskunnalle yleensä, on määrätty aika, jonka kuluessa heidän tulee omaksua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen suorittama pelastustyö. Tämän ajan rajana on Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuleminen tuomarina ja palkitsijana. Hän tulee silloin vaatiakseen ihmisiltä tiliä siitä, kuinka he ovat käyttäneet hyväkseen niitä keinoja, jotka heille on annettu persoonallisen pelastuksen saavuttamista varten, sekä palkitakseen jokaisen tekojensa mukaan. Jokaiselle yksityiselle ihmiselle on tällaisena ajan rajana hänen kuolemansa, mutta koko ihmiskunnalle näkyväisen maailman loppu.

Ihmisen kuolema on siinä, että hänen sielunsa eroaa ruumiista, ja ruumis, joka on tomua, muuttuu maaksi, jona se olikin ennen ihmisen luomista, ja sielu, joka kuuluu hengelliseen maailmaan, palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin (Salom. Saarn.12:7). Siitä tilasta, johon ihmisen sielu joutuu kuolemansa jälkeen, sanoo apostoli Paavali seuraavaa:

ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio (Hebr.9:27 <- uusi käännös).

Koska apostoli Paavali ei puhu näissä sanoissaan mitään kuoleman ja tuomion välisestä olotilasta, niin ihmisen tuomio todennäköisesti tapahtuu heti hänen kuolemansa jälkeen. Tätä tuomiota nimitetään, erotukseksi viimeisestä ja yleisestä tuomiosta, yksityiseksi tuomioksi.

Siitä, miten tapahtuu tämä yksityinen tuomio, jonka Jumala langettaa ihmisten sieluille, ei puhu meille Pyhä Raamattu mitään. Mutta voidaan ajatella, että ihmisen omatunto, joka tuomitsee hänen tekonsa jo tässä ajallisessakin elämässä, jouduttuaan kaikkitietävän Jumalan eteen herää näkemään kaikessa selvyydessä eletyn elämän ja lahjomattomasti ilmaisee hänen siveellisen tilansa. Jumalan vanhurskaus taas määrää hänelle joko rangaistuksen tai palkinnon. Tämä Jumalan tuomion laatu riippuu ehdottomasti ihmisen siveellisestä arvosta; vanhurskasten sielujen osaksi tulee ilo ja autuus, mutta syntisten sielujen osaksi päinvastoin murhe. Tästä todisti selvästi itse Vapahtajamme. Vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta hän sanoi, että hurskas Lasarus joutui heti kuolemansa jälkeen Aabrahamin helmaan, mutta syntinen rikas vaivojen paikkaan (Luuk.16:22-28). Ryövärille, joka hänen kanssaan ristiinnaulittiin, hän sanoi:

tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa (Luuk.23:43 <- uusi käännös).

Mutta se tila, johon ihmisen sielu joutuu Jumalan yksityisen tuomion jälkeen, ei ole vielä lopullinen. Ortodoksinen kirkko opettaa, että ihmisen sielu erottuaan ruumiista siirtyy heti joko iloon tai murheeseen eli vaivaan, mutta tämä ilo tai murhe eivät ole vielä täydellisiä (Itäm.patr.lähetysk., 18 kpl.); se on joko iankaikkisen autuuden tai iankaikkisen kärsimyksen esimakua. Täydellisen palkinnon ihmiset saavat lasta sitten, kun kaikki kuolleet nousevat ylös ja joutuvat täydellisinä ihmisinä, so. sielussaan sekä ruumiissaan, Jumalan yleiselle tuomiolle.

Kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, sanoo apostoli Paavali, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa (2.Kor.5:10 <- uusi käännös).