Joulun juhlakausi (opetuspuhe)

Meille ortodokseille on selvää, että Pääsiäinen on kirkkojuhlista suurin, mutta samalla joulujuhla ei saisi jäädä sen varjoon.

Syntymän ja kuoleman hetket täydentävät toisiaan. Emme voi ymmärtää elämää tuntematta kuolemaa, kuten emme terveyttä ilman sairautta, vahvuutta ilman heikkoutta emmekä vanhuutta ilman nuoruutta.

Jos pääsiäiskausi valmistus- ja jälkijuhlineen kattaa kirkkovuoden päivistä lähes kolmanneksen, niin tekee joulujuhlakin avarasti tarkasteltuna.

Kirkkorakennuksen symboliikkaan ei liity vailla tarkoitusta erityisesti juuri näiden kahden juhlan oleellisin sanoma. Kirkkomatkamme kulkee kohdusta hautaan. Kaikki on niin taidokkaasti punottu yhteen. Sama koskee myös muita suuria kirkkojuhlia. Ne tarjoavat uskovaisten koettavaksi kokonaisvaltaisen elämyksen tässä ja nyt.

Orantti, Jumalanäidin ennusmerkki
ikoni, 1700-luku
Kizin luostari, Kristuksen kirkastuksen kirkon ikonostaasi
Kuva: Wikipedia

Ortodoksinen kirkkorakennus Neitseen Marian kuvana ja ikonina pitää koko kirkkoa jatkuvan odotuksen tilassa. Kirkon olemuksen sakramentti, mysteerio, uskon salaisuus on se, että Jumalan Sana tulee lihaksi. Joulun salaisuus on se, että Jumala tulee ihmiseksi, jotta ihminen voisi jälleen saavuttaa kadottamansa elämän mielen, Jumalan kaltaisuuden. Jumala laskeutuu alas, jotta ihminen voisi jälleen nousta ylös…

Joulujuhlan odotus ja siihen valmistautuminen alkaa varsinaisesti jo yhdeksän kuukautta sitä ennen. Ylienkeli Gabrielin ja Neitseen Marian kohtaaminen on maaliskuun 25. päivän juhlan aihe. Kreikankielisessä perinteessä juhlan nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Evangelismós on ilosanoman juhla, Evankeliumin juhla. Tuon hyvän ilosanoman viesti on se, että Neitsyt on tullut raskaaksi ja hän on synnyttävä Pojan, Immanuelin. Ja se on suomeksi, että Jumala tulee olemaan meidän kanssamme. Gabriel käyttää tervehdyksenään kreikan sanaa khaíre, iloitse. Me käytämme samaa tervehdystä akatistosveisuja veisatessamme ja tervehtiessämme pyhiä. Kreikkalaiset käyttävät samaa sanaa tervehtiessään toisiaan. Joulun todellinen sanoma on myös elämän ja uskon todellinen sisältö: ilo ja riemu.

Syksyn koittaessa joulun odotus tiivistyy kulkemiseen Neitseen Marian jalanjälkiä seuraten. Syyskuun 9. päivänä vietämme hänen syntymäjuhlaansa ja marraskuun 21. päivänä astumme mielessämme kolmivuotiaan Neitseen kanssa sisälle temppeliin valmiina suuriin tehtäviin. Tuosta päivästä lähtien alkaa kirkoissa soida riemullisen joulukanonin veisut: Kristus syntyy! Kiittäkää!

Vajaata viikkoa aikaisemmin on ennättänyt alkaa jo joulupaasto, joka on tarkalleen neljänkymmenen päivän mittainen. Joulupaasto viimeiset päivät tunnetaan joulun esijuhlapäivinä. Ne vastaavat sisällöltään ja rakenteeltaan Pääsiäistä edeltävää Suurta Viikkoa.

Joulukuun 9. päivänä joulun odotusta kiihdytetään vielä uudella odotuksen kierrolla. Silloin vietetään Neitseen Marian äidin, pyhän Annan hedelmöittymisen juhlaa. Ja niin kuin Maria ja kaikki muut äidit hänkin odottaa yhdeksän kuukautta lastaan.

Joulujuhlalla on kahdeksan päivän jälkijuhla, joka päättyy vuoden viimeiseen päivään. Kuitenkin joulun teema jatkuu siitä vielä eteenpäin. Tammikuun ensimmäisenä päivänä, kahdeksan päivää syntymän jälkeen Jeesus saa juutalaisen perinteen mukaan nimen. Tämän esimerkin mukaan antavat valveutuneet ortodoksivanhemmat kahdeksantena päivänä syntymästä nimen myös omille lapsilleen.

Suomen sana Loppiainen viittaa läntisen perinteen mukaan myös joulun päätösjuhlaan. Idän perinteessä tammikuun kuudennen päivän juhla ei ole tietäjien juhla kuten lännessä, vaan Kristuksen kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhla. Kirkon syvällisemmän opetuksen mukaan Kristuksen syntymän ja kasteen juhla liittyvät oleellisesti toisiinsa. Hurskailla kreikkalaisilla onkin tapana toivottaa hyvää joulujuhlaa kahdentoista päivän ajaksi, joulusta loppiaiseen.

Mutta joulujuhla ja Jeesus lapsi vie meitä vielä lähes kuukauden verran mukanaan. Neljäkymmentä päivää ennen joulua aloitimme joulupaaston ja neljäkymmentä päivää joulun jälkeen pääsemme maaliin. Helmikuun toisena päivänä on juhlan aiheena Kristuksen temppeliin tuomisen juhla. Ja pyhä tarkoitus on, että me tuomme myös omat vastasyntyneet lapsemme kirkotettaviksi tämän perinteen mukaisesti. Niinpä meidän joulunodotuksemme onkin elämämme mittainen.

• isä Mitro Repo

Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestin numerossa 10/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.

Katso myös

• Joulu
• Ortodoksinen joulu
• Sana tuli lihaksi (opetuspuhe)