Teodora Sihlalainen

Teodora Sihlalainen (© Pyykkönen)

Äiti Teodora Sihlalainen (Karpaattialainen, romaniaksi Sfânta Cuvioasa Teodora de la Sihla) (7.8.) on yksi Romanian kirkon merkittävimmistä ja kuuluisimmista pyhistä. Hän eli Romanian vuorilla 1600-luvun alkupuolella. Hän syntyi 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla Vanatorin kylässä Neamţun alueella pajari Stefan Joldean perheeseen.

Avioliitosta nunnaksi luostariin

Pyhä Teodora oli naimisissa, mutta hänen puolisonsa Ismail, joka tunnettiin sittemmin nimellä Eleutherius Hesykasti, päätti lähteä elämään Poiana Maruluin luostarin skiitaan. Myös Teodora lähti luostariin. Onnettomuudet kohtasivat kuitenkin Teodoraa, sillä luostari tuhoutui turkkilaisten toimesta ja hänen hengellisen äitinsä, entinen Varzarestin luostarin igumenia skeemanunna Paisia kuoli noin vuosien 1670-1675 tienoilla. Rukoiltuaan Neamţun ihmeitä tekevän Jumalanäidin ikonin (muistopv 26.6.) äärellä Teodora hakeutui pappismunkki Barsanufius Sihăstrialaisen ohjaukseen ja eli erämaassa vuoden verran. Nähtyään Teodoran suuren halun erämaakilvoitukseen ja todettuaan hänet siihen sopivaksi, Barsanufius osoitti Teodoralle uuden ohjaajan, pappismunkki Paavalin rippi-isäksi ja hänen ohjauksessa Teodora päätyi viimein erakkoelämään luolaan Neamţun alueelle.

Erakkoelämää vuorilla

Etsiessään erakkoelämään sopivaa paikkaa, isä Paavali ja Teodora kohtasivat Sihlan vuorilla erakkovanhuksen, joka antoi oman luolansa äiti Teodoralle ja siirtyi itse toiseen paikkaa. Tässä luolassa äiti Teodora sitten elikin noin kolmekymmentä vuotta.

Jumalan hänelle antamilla voimilla hän selviytyi ankarista olosuhteista ja paholaisen kiusauksista. Hän ei koskaan poistunut vuorilta eikä tavannut muita ihmisiä kuin rippi-isänsä, isä Paavalin. Isä Paavali vieraili Teodoran luona ajoittain tuoden hänelle ehtoollista sekä muita hänen tarvitsemiaan tavaroita ja tarvikkeita.

Pyhä Teodora vietti ankaraa askeettista elämäänsä luolassaan. Hän saattoi jopa viettää kokoöisen rukouksen kädet kohotettuina kohti taivasta. Aamun valjetessa ja auringon säteiden ilmestyttyä hän söi hieman yrttejä ja muita kasviksia, joi sadevettä, jota hän keräsi pieneen kalliokoloon. Tämä kalliokolo tunnetaan yhä nimellä Pyhän Teodoran lähde.

Turkkilaisten hyökättyä Neamţun alueelle, kyläläiset ja luostarien asukkaat pakenivat metsiin. Muutama nunna pakeni Teodoran luolalle ja Teodora luovutti paikan heille ja siirtyi itse lähistölle toiseen luolaan. Siellä turkkilaiset saivat hänet kiinni ja lähes surmasivat hänet, mutta ihmeellisellä tavalla Teodora rukoiltuaan Jumalaa pelastui turkkilaisten käsistä.

Kuoleman lähestyessä

Teodoran vanhetessa hänet unohdettiin vuorille, eikä kukaan enää huolehtinut hänestä. Luottaen Jumalaan hän kuitenkin jatkoi hengellistä elämäänsä saavuttaen siinä korkean hengellisen tason. Sanotaan, että rukoillessaan pyhän Teodoran mieli nousi taivaisiin ja hänen ruumiinsa kohosi maasta, kuten ammoisien aikojen pyhillä, hänenkin kasvonsa loistivat säteilevää valoa ja rukouksen sanat tulivat suusta kuin liekit.

Aikanaan hänen vaatteensa kuluivat rääsyiksi ja jalat eivät enää kannattaneet häntä. Silloin hän eli luolassaan aivan kuin profeetta Elias, lintujen ruokkimana. Linnut toivat hänelle leipäkannikoita Sihăstrian skiitalta. Nähdessään lintujen tulevan skiitalle ja lentävän jälleen pois pieniä leivän muruja nokassaan, igumeni lähetti kaksi munkkia seuraamaan niitä. Yö saapui heidän kulkiessaan kohti Sihlaa ja he kadottivat linnut ja tien metsässä. Päätettyään jäädä ja yöpyä, he aamulla ensitöikseen rukoilivat Jumalaa. Silloin he yhtäkkiä näkivät taivaalla kirkkaan valon ja he menivät tutkimaan asiaa. He löysivät naisen rukoilemassa, hän loisti ja hänen ruumiinsa oli kohonnut maasta rukouksen aikana.

Pyhä Teodora sanoi munkeille: ”Veljet, älkää pelästykö, sillä olen vain nöyrä Kristuksen palvelijatar. Tuokaa minulle hieman vaatteita, sillä olen alaston.” Sitten hän kertoi munkeille omasta elämästään ja lähestyvästä kuolemastaan. Hän pyysi munkkeja palaamaan skiittaan ja pyytämään isä Antonia ja munkkidiakoni tuomaan hänelle ehtoollisen. Munkit kysyivät Teodoralta, kuinka he löytävät tien takaisin skiittaan yöllä, koska he eivät tunteneet tätä reittiä. Teodora kertoi heidän edellään kulkevan valon ohjaavan heidät skiittaan.

Seuraavana aamuna isä Antoni meni Sihlaan kahden diakonin ja kahden munkin kanssa ja he löysivät pyhän Teodoran rukoilemassa puussa luolan edustalla. Teodora ripittäytyi ja osallistui Kristuksen pyhään myseerioon, ehtoolliseen ja antoi sen jälkeen sielunsa Jumalan käsiin. Munkit hautasivat pyhän Teodoran luolaan suurella kunnioituksella. Tämä tapahtui todennäköisesti noin 1700-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Pyhän kunnioittaminen alkaa

Uutinen hänen kuolemastaan levisi nopeasti ja ihmisiä tuli kaikkialta kunnioittamaan hänen hautaansa. Hänen pyhät jäänteensä säilyivät maatumattomina ja haudalla kerrottiin tapahtuneen useita ihmeitä.

Pyhän Teodoran aikaisempi aviopuoliso, pappismunkki Eleutherius kuuli myös, että Teodora oli elänyt Sihlassa ja hän päätti myös mennä haudalle pian Teodoran kuoleman ja hautaamisen jälkeen. Surren entistä vaimoaan Eleutherius ei enää palannut luostariinsa, vaan jäi elämään yksinään pieneen keljaan Sihlan kallioiden alle. Hän eli lähistöllä paastoten, rukoillen ja toimittaen pyhää liturgiaa noin kymmenen vuoden ajan ennen kuolemaansa. Hänet haudattiin erakkolan hautausmaahan ja Pyhän Johannes Kastajan skiitta on rakennettu hänen hautapaikalleen.

Reliikit muualla

Pyhän Teodoran reliikit siirrettiin vuosien 1828 – 1834 aikana Kiovan luolaluostariin ja siellä hänet tunnetaan nimellä Teodora Karpaattialainen.

Sihăstrian luostarissa on pyhän Teodoran muistolle vuonna 1997 pyhitetty kirkko. Alueelta löytyy myös hänen muistolleen omistettu, vuonna 1990 perustettu munkkiskiitta, joka kuuluu osana Sihăstrian luostariin.

Romanian kirkko kanonisoi pyhän Teodoran kesällä 1992 ja hänet liitettiin pyhien luetteloon ja lisättiin Romanian kirkon synaksarioon. Pyhää Teodoraa muistellaan Romanian ortodoksisessa kirkossa aina vuosittain elokuun 7. päivänä.

Hannu Pyykkönen