Paavali Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa

KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavali (1960 - 1987)
Kuva © Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

Arkkipiispa Paavali apulaispiispana
Kuva © Oulun hiippakunta

Arkkipiispa Paavali Mikkelin Visulahden tšasounan vihkiäisjuhlassa. Kuvassa myös apulaispiispa Tiihon.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Arkkipiispa Paavali (1914 – 2.12.1988), siviilinimeltään Yrjö Olmari (ent. Gusev) oli Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa vv. 1960 – 1987.

Lapsuus ja koulunkäynti

Yrjö Paavali Gusev syntyi asessori Alvi Gusevin ja hänen vaimonsa Annan (os. Vodomensky) perheeseen Pietarissa elokuun 28. päivä vuonna 1914. Perhe muutti vallankumouksen jaloista Viipuriin ja muutti sukunimensä suomalaiseksi Olmariksi.

Yrjö Olmari kävi koulunsa Viipurissa ja suoritti v. 1936 pappisseminaarin Sortavalassa, jonka jälkeen hän siirtyi v. 1937 Laatokan Valamon luostariin. Paavali vihittiin pappismunkiksi 23-vuotiaana v. 1938.

Sotien aika

Sotien aikana hän toimi ensin talvisodassa sotilaspastorina Valamon ja Mantsin lohkoilla ja osallistui Vanhan Valamon evakuointiin. Hänen oli määrä ryhtyä Petsamon luostarin johtajaksi, mutta välirauha ja jatkosota muuttivat suunnitelmat. Jatkosodan alussa pappismunkki Paavali toimi sotilaspastorina valloitetulla alueella, josta hänet karkotettiin pois mm. alueen suomalaistajien ärsyyntyessä hänen kasteistaan, joita hän suoritti paikallisille ortodokseille. Hänet määrättiin sotavankien sielunhoitajaksi, minkä jälkeen hän toimi opettajana Itä-Karjalan sotilashallinnon esikunnan opettajaleirillä. Tästäkin tehtävästä hänet vapautettiin lähinnä poliittisista syistä. Toiminta aitona ortodoksina ortodoksien parissa ei miellyttänyt valloittajia.

Sotien jälkeinen aika

Viime sotien jälkeen hän toimi Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa mm. kanttorina, Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston tehtävissä ja ortodoksisen kirkon pää-äänenkannattajan Aamun Koitto –lehden päätoimittajana. Vuonna 1955 Paavali valittiin kirkkokunnan apulaispiispaksi ja vuonna 1960 Karjalan ja koko Suomen arkkipiispaksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1987.

Karismaattinen henkilö

Paavali oli erittäin karismaattinen henkilö. Hänen koko olemuksensa viestitti syvää hengellisyyttä ja rukouksellisuutta. Hänen mieliaiheenaan kirkkokunnassa oli erityisesti jumalanpalveluselämä. Jeesuksen rukous eli sydämen rukous ja myöhemmin päivittäin toimitettava liturgia olivat hänelle tärkeitä asioita omassa uskonelämässään.

Arkkipiispana Paavali kiinnitti huomiota paljon myös Uuden Valamon luostariin, joka kehittyi hänenkin toimintansa auttamana monipuoliseksi ortodoksiseksi kulttuurikeskukseksi, jossa toimivan luostarin lisäksi oli nykyaikainen ortodoksinen kulttuuri- ja tutkimuslaitos.

Kirjallinen toiminta ja kunnianosoitukset

Arkkipiispa Paavali on toimittanut ja kääntänyt useita ortodoksista hengenelämää esittäviä julkaisuja mm.

• Erämaan hedelmälliset puutarhat,
• Abba Dorotheoksen kaksitoista opetuspuhetta,
• Valamon vanhuksen kirjeitä,
• Vaeltajan kertomukset.

Viimeiset hänen itse kirjoittamansa kirjat olivat

• Miten uskomme ja
• Uskon Pidot (WSOY).

Elina Karjalainen on kirjoittanut hänestä kirjasarjassa

• Legenda jo eläessään (WSOY).

V. 1979 julkaistiin häneen 75-vuotisjuhlakirjansa nimellä

• Isä Esipaimen (OPL)

ja v. 1989 julkaistiin muistokirja

• Ollos iäti muistettu arkkipiispamme Paavali (WSOY).

V. 1967 arkkipiispa Paavali kutsuttiin Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kunniatohtoriksi ja samana vuonna hänet valittiin Leningradin hengellisen akatemian kunniajäseneksi.

Arkkipiispa Paavali on haudattu Uuden Valamon luostarin hautausmaalle Heinävedelle.

HAP

Katso myös

• TT Juha Riikonen: Arkkipiispa Paavali – esipaimen ja jälleenrakentaja

Kirjallisuutta

• Nunna Kristoduli: Arkkipiispa Paavali hengellisen lapsensa silmin, 2008, Minerva-kustannus, ISBN 978-952-492-176-3
• Karjalainen, Elina: Arkkipiispa Paavali legenda jo eläessään, 1974, WSOY, ISBN 951-0-06002-X