Ekumeenisen patriarkan pääsiäistervehdys 2009

Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen patriarkaalinen julistus pääsiäisenä 2009

Istanbul, Turkki 16.4.2009

Rakkaat veljet ja lapset Kristuksessa,

Kristus nousi kuolleista!

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos
(kuva © Pyykkönen)

Kaikessa yrmeydessään eräänä päivänä 1800-luvulla ihmiskunta kuuli traagisen filosofin huulilta: "Jumala on kuollut! Me surmasimme hänet! Me kaikki olemme hänen murhaajiaan... Jumala pysyy kuolleena! Mitä muuta ovat kirkot kuin Jumalan hautakammioita ja hautoja? " [1] Ja vain muutamia vuosikymmeniä myöhemmin kuulimme hänen nuoremman kollegansa huulilta: "Hyvät herrat, julistan teille Jumalan kuoleman!" [2]

Nämä ateististen filosofien julistukset ravistelivat ihmisten omaatuntoa. Seurasi paljon sekaannusta hengen ja kirjallisuuden aloilla sekä taiteissa ja joskus jopa teologiassa, jossa erityisesti lännessä keskusteltiin jopa "Jumalan kuoleman teologiasta”.

Tietenkään kirkolla ei ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä siitä, että Jumala on kuollut. Tämä tapahtui vuonna 33 Golgatan mäellä Jerusalemissa, roomalaisen Juudean kuvernöörin Pontius Pilatuksen hallituskaudella. Kärsittyään sanoin kuvailemattoman kärsimyksen Hänet ristiinnaulittiin kuin rikollinen ja juutalaisten pääsiäisen valmistautumispäivän noin yhdeksännellä hetkellä Hän sanoi: "Se on täytetty!" ja luovutti henkensä. Tämä on kiistaton historiallinen tosiasia. Ainosyntyinen Poika ja Jumalan Sana, Jeesus Kristus, todellinen Jumala, kuoli meidän puolestamme. [3]

Omaksuttuaan kaiken, mitä meillä on: ruumiin, sielun, tahdon, energian, vaivan, tuskan, kivun, surun ja ilon, kaikki asiat lukuun ottamatta syntiä, Hän lopulta otti omakseen suurimman huolenaiheemme –kuoleman – ja todellakin sen julmimmalla ja nöyryyttävimmällä tavalla eli ristin kuolemalla. Tähän saakka olemme samaa mieltä filosofien kanssa. Voimme jopa hyväksyä, että kirkkomme, temppelimme, ovat "Jumalan hautakammioita ja hautoja". Ja sittenkin ... me tunnustamme, elämme ja palvomme tätä Jumalaa, joka on kuollut, "mitä elähdyttävimpänä kuolleena".

Vain vähän aikaa sen kauhean juutalaisten pääsiäisen valmistautumispäivän jälkeen, ensimmäisenä sapattina, Herran päivän aamuvartiolla tapahtui lihan jumalallinen maailmanjärjestys, kärsimys, ristin kuolema ja tuonelaan laskeutuminen. Ylösnousemus! Ja tämä ylösnousemus on aivan yhtä kiistaton historiallinen tosiasia! Tästä todellisuudesta on välittömiä ja pelastavia seurauksia meille kaikille. Jumalan Poika, joka samalla on Ihmisen Poika, oli noussut kuolleista. Jumala oli ylösnoussut yhdessä kaiken sen inhimillisyyden kanssa, jonka Hän oli ottanut omakseen: siinä ruumiissa, jonka hän oli saanut puhtaalta, kaikkein pyhimmältä Jumalansynnyttäjältä, kuin myös pyhimmässä hengessään. Hän oli noussut kuolleista "herättäen koko Aadamin suvun rakastavasta ystävyydestään".

Kristuksen hauta, Joosefin "tyhjä hauta", on ikuisesti tyhjä. Sen sijaan, että se olisi kuolleen hauta, se on muistomerkki kuoleman voitosta, se on elämän lähde! Oikeamielisyyden hengellinen aurinko on koittanut "kauniina haudasta" antaen meille himmentymättömän valon, rauhan, ilon ja iankaikkisen elämän. On totta, että temppelit olivat Jumalan "hautakammioita", mutta ne olivat tyhjiä hautakammioita, täynnä valoa, "elämän tuoksua" [4], kevään pääsiäisen tuoksua, täynnä täydellisyyttä ja erinomaisuutta, kunniaan pukeutuneena ja täytettynä todellisen toivon elämää antavilla kukilla.

Jumalan kuolema kumosi kuoleman toimivallan; kuolema itse alennettiin vain vähäpätöiseksi tapaukseksi esitellen ihmisyyden kuolemasta elämään. Kirkot, ne "Jumalan hautakammiot", ovat jumalallisen rakkauden avoinna olevia portteja, avattuja vastaanottohuoneita Jumalan Pojalle, joka "tuli ulos haudasta kuten ylkä", kun taas me uskovaiset menemme sinne sisälle ja "juhlimme kuoleman kuolemaa, tuonelan tuhoamista, uuden alkua, ikuista elämänkulkua, ja siten iloiten laulamme hymnejä tapahtuneelle, yksinomaan siunatulle ja kunniakkaalle Isällemme Jumalalle." [5]

On siten onni, että Jumala kuoli, koska Hänen kuolemastaan tuli meidän elämämme ja ylösnousemuksemme lähde. On hyvä, että on niin paljon Hänen "hautakammioitaan" ympäri maailmaa, niin paljon pyhiä temppeleitä, joihin jokainen voi vapaasti mennä, kun on tuskissaan, väsynyt ja lohdutusta vailla, joissa voi asettaa taakkansa, kärsimyksensä, tuskansa, pelkonsa ja turvattomuutensa Jumalan eteen – päästäkseen eroon kuolemasta. On onni, että meillä on kirkkoja ristiinnaulitulle, kuolleelle, kuolleista nousseelle ja elävälle Kristukselle, joissa tänä toivottomuuden aikana, kaikkien epäjumalien, niiden "alhaisten jumalien" pettäessä, jotka ovat varastaneet sydämemme, kuten talous, ideologia, filosofia, metafysiikka ja kaikki ne "tyhjät ajatukset" [6] "petollisena aikanamme" [7], voimme löytää suojapaikan, lohdun ja pelastuksen.

Ekumeenisesta patriarkaatista, äitikirkosta, joka elää korkeimmalle Kristuksen kärsimykselle, kivulle, ristille ja kuolemalle, sekä Kristuksen ylösnousemukselle, saatamme kaikille kirkon uskoville pääsiäistervehdyksen ja –siunauksemme koko sydämestämme, yhdessä Herramme Jeesuksen Kristuksen syleilyin, joka nousi kuolleista ja elää ikuisesti, antaen elämän kaikille ihmisille. Hänen on valtakunta, voima ja kunnia, yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, iankaikkisesti. Aamen.

Pääsiäisenä 2009

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos

Luettavaksi kirkoissa pääsiäisliturgiassa heti evankeliumin jälkeen.

(käännös Petja Pyykkönen)

• [1] F.Nietzsche.
• [2] J.-P.Sartre.
• [3] 2.Kor.5:14.
• [4] 2.Kor.2:16.
• [5] Pääsiäiskanonin tropari
• [6] Kol.2:18.
• [7] Akatistos Jumalansynnyttäjälle, 7.kontakki

Lue englanninkielinen tervehdys/English saksaksi/Deutsch - ranskaksi/Français - kreikaksi/Ελληνικά - venäjäksi/Русски - italiaksi/Italiano - espanjaksi/Español - ukrainaksi/Українська