Suuri saatto (opetuspuhe)

KS Joensuun piispa Arseni on ottanut Pyhät Lahjat vastaan papeilta suuren saaton päätteeksi Mikkelin ylienkeli Mikaelin kirkossa.
(kuva © Hannu Pyykkönen)

Suureksi saatoksi kutsutaan sitä liturgian juhlallista osaa, jossa diakoni ja pappi kantavat Kerubiveisun aikana saatossa ehtoollislahjat valmistelupöydältä (uhripöytä) Pyhälle pöydälle. Saatto toimitetaan siten, että alttarista tullaan kirkkosalin puolelle ikonostaasin pohjoisovesta, josta siirrytään solealle. Monissa seurakunnissa saatto kiertää selkeästi kirkkosalin ennen saapumistaan solealle. Tässä kohden pappi ja diakoni kansaan päin kääntyneinä muistelevat hiippakunnan piispaa, kaikkia läsnä olevia ja kaikkia kristittyjä. Tämän jälkeen ehtoollislahjat asetetaan Pyhälle pöydälle, jonka aikana kuoro laulaa Kerubiveisun jälkimmäisen osan loppuun.

Onko Suuri saatto aina toimitettu näin ja miten se on mahdollisesti ajan kuluessa muuttunut?

Lähtökohtana tälle kaikelle on se, että leipä ja viini tosiaan siirretään valmistuspöydältä alttarin Pyhälle pöydälle, jossa ne Eukaristiassa muuttuvat todelliseksi Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Joku voisi tietysti kysyä, että vaatiiko lahjojen siirtäminen pöydältä toiselle näin ”suurta saattoa”, joka joissakin paikoissa kiertää vieläpä lähes koko kirkkosalin?

Varhaisempana käytäntönä on ollut, että ihmiset toivat leipää ja viiniä mukanaan tullessaan kirkkoon. Esimerkiksi Konstantinopolin Hagia Sofiassa on ollut erillinen rakennus (kreikaksi: σκευοφιλακιον / skeiofilakion) kirkon vieressä, jossa säilytettiin ehtoollislahjoja liturgiaa varten. Samaisessa rakennuksessa säilytettiin myös ehtoolliskalustoa. Liturgian aikana diakonit tulivat tähän huoneeseen, ottivat sieltä nämä tarpeelliset ehtoollislahjat, valmistelivat ne, jotka sitten saatossa kannettiin kirkkosalin halki alttarin ovelle, jossa piispa otti ne vastaan. Tämän jälkeen piispa asetti lahjat Pyhälle Pöydälle. Huomaamme edellä tärkeän yksityiskohdan, jota ei sovi jättää mainitsematta. Yhä edelleen piispallisessa liturgiassa, piispa itse ei lähde mukaan saattoon. Hän jää alttariin ja Pyhältä portilta vastaanottaa saatossa kannettavat lahjat. Vaikuttaakin siltä, että juhlien ja piispan johdolla toimitettujen jumalanpalvelusten kaavat ovat säilyttäneet paremmin alkuperäisen muotonsa.

Löydämme käytännöllisen, symbolisen ja teologisen merkityksen Suurelle saatolle. Käytännöllinen syy on se, että leipä ja viini siirretään Pyhälle pöydälle. Symbolinen merkitys löytyy sillä, että Suurta saattoa on kuvattu Kristuksen matkana kärsimyksiin. Symbolisetkaan merkitykset eivät ole turhia, sillä ne toimivat joissain kohdin hyvänä opetuksen välineenä, vaikka niiden selityksistä ei saa tehdä asian itsetarkoitusta. Teologinen merkitys tässä tapauksessa on se, että Jumala antaa ihmisille maan sadon, jonka ihminen jalostaa elämälle tarpeelliseksi ravinnoksi, leiväksi ja viiniksi. Tämän he tuovat kirkkoon Jumalalle. Nämä ihmisten uhrilahjat kannetaan alttarille, jotka pyhittämisen jälkeen annetaan ihmisille takaisin. Tällöin kysymys ei ole enää leivästä ja viinistä, vaan Kristuksen Ruumista ja Verestä. Tässä toteutuu eräs eukaristian syvimmistä rukouksista:

”Sinun omaasi Sinun omistasi me Sinulle edes kannamme kaiken tähden ja kaiken edestä”.

Huomattakoon vielä sekin seikka, että kirkkoon kertyi suuri määrä leipää, jota ei tarvittu itse liturgiassa. Sitä ei suinkaan heitetty pois, vaan annettiin niille, jotka sitä erityisesti tarvitsivat.

Aiemmin mainittiin jo se, että nykypäivänä monissa seurakunnissamme toimitetaan Suuri saatto siten, että se kiertää selkeästi kirkkosalin kautta. Tämä on itsessään hyvä tapa, koska siinä osoitetaan toiminnan suunta. Kysymys on ihmisten lahjasta, jota kannetaan kohti alttaria, eli Jumalaa. Löydämme kansan keskellä kulkevalle saatolle myös symbolisen tuen. Kulkihan Kristus kansanjoukon keskellä palmusunnuntaina kohti vapaaehtoisia kärsimyksiä. Hänen tarkoituksensa ei ollut toimia salassa, vaan kaiken kansan nähden ja heidän keskellään.

Saaton tultua perille on tapana, että Ehtoolliseen osallistujat astuvat jo muutaman askeleen lähemmäksi soleaa. Ei voida pitää mitenkään pahana tapana sitä, että nämä ihmiset jäisivät tämän jälkeen jo tälle alttaria lähemmäksi olevalle paikalleen. Tämähän tapahtuu kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun osallistujat kokoontuvat lukemaan yhteen ääneen Ehtoollista edeltävää rukousta: ”Uskon Herra ja tunnustan …”. Ihmisten lähemmäksi kokoontumisella on myös se käytännön merkitys, että papisto pystyy tällöin paremmin arvioimaan Ehtoolliseen osallistujien lukumäärän.

Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa Suurta saattoa ei samalla tavoin toimiteta. Tämä johtuu siitä, että siinä tilanteessa nimensä mukaisesti kannetaan jo pyhitettyjä lahjoja, eli Kristuksen Ruumista ja Verta alttarille. Saaton suunnan tarkoituksena ei ole tuolloin enää kulkea maailmasta kohti alttaria, vaan ainoastaan siirtää ne sille paikalle, jonka äärellä Pyhää palvelusta toimitetaan. Tapana onkin, että kaikki ovat maahan kumartuneina tämän saaton aikana.

Palatkaamme vielä Suureen saattoon, jota voidaan pitää liturgian käännekohtana. Saaton aikana veisattava Kerubiveisu kannustaa kirkkokansaa ”heittämään pois kaikki maalliset huolet”. Me emme enää silloin murehdi maallisista asioista, koska edessä on jotain paljon tärkeämpää. Kysymys on tuolloin osallisuudesta Kristuksen pyhästä Ehtoollisesta. Hänestä, ”joka on murrettava, mutta samalla jakaantumaton, aina syötävä, mutta ei koskaan kuluva, vaan siitä osallistuvat pyhittävä.”

isä Andrei Verikov

Katso myös

• Suuri saatto – sisältää myös videon suuresta saatosta

Kirjallisuus

• Wybrew, H. The Orthodox Liturgy: The Development of the Eucharistic liturgy in the Byzantine Rite. St Vladimir's Seminary Press, 2003.