Johannes Kronstadtilainen

Pyhä Johannes Kronstadtilainen, Lintulan luostari.
(kuva © Hannu Pyykkönen)

Pyhä Johannes Kronstadtilainen
(kuva © Lintulan luostari)

Johannes Kronstadtilaisen epitrakiili Lintulan luostarin analogissa.
(kuva © Pyykkönen)

Johannes Kronstadtilainen. Valamon luostarin museo
(kuva © Pyykkönen)

Pyhä Johannes Kronstadtilainen, oikealta nimeltään Ioann Iljitš Sergijev, syntyi heikkona ja heiveröisenä lapsena 19. lokakuuta 1829 Vienanjoen sivujoen Pinegan ja Surajoen yhtymäkohdassa olevassa Surassa, Arkangelin läänin Pinegan piirikunnassa. Kiireisessä kasteessa heikko lapsi sai nimensä tuona päivänä muisteltavan bulgarialaisen pyhän Johannes Rilalaisen mukaan.

Johannes oli heikko ja sairaalloinen pitkälle kouluikään saakka ja hän oli kerran jopa lähellä kuolemaa vaikean sairauden vuoksi, mutta äidin rukouksien voimalla ja avulla lapsi selvisi koettelemuksista.

Pienen Johanneksen isä Ilja oli köyhä lukkari ja hänen sukunsa isoisästä taaksepäin oli ollut monta sukupolvea pappeja. Hänen isänsä ja äitinsä Feodora eivät olleet kovin oppineita ja lukeneita ihmisiä.

Koulunkäynti ja opiskelu

Kotona tapahtuneen alkuopetuksen jälkeen Johannes lähetettiin vuonna 1839 seurakuntakouluun pois kotoa Arkangeliin vain 10-vuotiaana. Opiskelu oli vaivalloista monenlaisten taloudellisten ja muidenkin huolien vuoksi.

Seurakuntakoulusta hän siirtyi seminaariin, jolta ajalta on olemassa kovin vähän tietoja. Se tiedetään, että hän menestyi hyvin näissä opinnoissaan ja päätti seminaarin erinomaisin tiedoin vuonna 1851.

Seminaarin jälkeen hän sai jatkaa opiskeluaan vapaaoppilaana Pietarin hengellisessä akatemiassa. Taloudelliset huolet kasvoivat Johanneksen isän kuoltua ja opiskelijan jouduttua opiskelujensa ohessa toimimaan myös palkattuna kirjurina akatemian kansliassa.

Monenlaisten kriisienkin kautta Johannes valmistui keskinkertaisin paperein akatemiasta vuonna 1855.

Työ ja kirkolliset tehtävät

Johanneksen toiveena oli päästä lähetystyöhön Kiinaan, Siperiaan tai Amerikkaan, mutta johdatus vei hänet muualle. Opiskelujensa loppupuolella hän tapasi rovasti K.P. Nesvitskin tyttären Elisabetin, jota hän kosi ja jonka kanssa meni avioon vuonna 1855 lukukauden päättyessä.

Kohta sen jälkeen Johannes vihittiin papiksi Pietarissa Pietari-Paavalin linnoituksen pääkirkossa. Vihkijänä toimi Vinnitsan piispa Kristoforos.

Ensimmäisenä tehtävänään isä Johannes sai nuoremman papin tehtävät apostoli Andreaksen kirkossa Kronstadtissa. Hänen elämänsä kietoutui tämän kaupungin ja tuon kirkon ympärille niin, että hän palveli koko elämänsä siellä. Jossain vaiheessa hänen sukunimensäkin jäi unohduksiin useilta seurakuntalaisilta ja siksi häntä alettiin kutsua Johannes Kronstadtilaiseksi.

Vuonna 1899 isä Johannes sai mitrarovastin arvon.

Kilvoittelija ja hyväntekijä

Isä Johanneksen hyväntekeväisyys oli todella laajaa. Hän auttoi monin tavoin lukuisia ihmisiä heidän asemaansa, uskontoonsa tai moneen muuhunkaan ulkoiseen seikkaan katsomatta. Hänen avullaan parani lukuisia ihmisiä vaikeista sairauksista ja hänen maineensa ihmeidentekijänä kasvoi.

Hyväntekeväisyydessäkin hän oli laajalti kuuluisa. Hän ruokki, vaatetti, rakensi työpajoja, perusti kirkkoja, kouluja, turvakoteja. Hän tuki sairaaloita, lastenkoteja, luostareita ja monenlaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä. Kotikyläänsä Suraan sekä Pietariin hän perusti naisluostarit, joista tuohon jälkimmäiseen, Pietarin Karpovkajoen luostariin hänet myöhemmin haudattiin.

Uskonnonopettaja ja kasvattaja

Isä Johannes oli myös taitava kasvattaja ja hyvä uskonnonopettaja. Näitä tehtäviä hän hoiti menestykkäästi 25 vuotta, mutta joutui sitten kuuluisuuden myötä niistä luopumaan. Hän oli lempeä, ymmärtäväinen opettaja, joka ei nöyryyttänyt eikä rangaissut lapsia. Isä Johanneksen lempiaiheita opetuksessa olivat pyhien elämäkerrat, joita hän ahkerasti kertoi opetettavilleen ja joiden kautta jakoi uskonnon oppeja.

Hyvän viestin viejänä muillekin

Kuuluisuus seurasi isä Johannesta kaikkialle. Hänen lähtiessään liturgiasta suuri joukko ihmisiä odotti häntä ja seurasi häntä joka paikkaan. Hän vieraili usein Pietarissa sairaiden luona ja matkusti myöhään takaisin kotiinsa, jossa hänelle ei jäänyt paljoa lepoaikaa ennen seuraavaa jumalanpalvelusta. Liturgia ja ihmisten puolesta rukoileminen ja toimiminen olivat erottamaton osa hänen elämäänsä.

Kirjallinen tuotanto

Kaikesta kiireestä huolimatta isä Johannekselta liikeni kuitenkin aikaa myös kirjoittamiseen. Hänen kirjallinen tuotantonsa koostuu saarnoista, muistelmista, kirjeistä sekä päiväkirjamuistiinpanoista. Näistä muistiinpanoista on koottu kolmen niteen kirja, tuhatsivuinen ’Elämäni Kristuksessa’, isä Johanneksen pääteos, joka kertoo hänen omasta sisäisestä elämästään ja hengellisestä taistelustaan.

Pappina yli 50 vuoden ajan

Pitkällisen ja tuskallisen tulehduksen väsyttämä ja uuvuttama isä Johannes vilustui joulukuussa 1908 ja hänen tilansa heikkeni entisestään. Joulukuun 20. päivänä vuonna 1908 hän sitten kuoli aikaisin aamulla.

Isä Johannes haudattiin Pietariin Johannes Rilalaisen nunnaluostariin, joka suljettiin pian vallankumouksen jälkeen vuonna 1924 eikä isä Johannesta saanut mainita edes nimeltä pitkään aikaan.

Kielloista huolimatta häntä muisteltiin ja kadulla käytiin rukoilemassa rakennuksen vierellä. Vuonna 1989 luostari palautettiin Kirkolle ja hautakappeli avattiin pyhiinvaeltajille.

Vuonna 1990 isä Johannes kanonisoitiin eli luettiin pyhien joukkoon kuuluvaksi harvinaisena poikkeuksena Kirkon kanonisoimien pyhien joukossa. Hän oli ns. tavallinen kaupungin seurakuntapappi, ei siis mikään munkki tai edes piispa. Venäjän ulkomaalaiskirkko oli kanonisoinut isä Johanneksen jo paljon aikaisemmin omilla päätöksillään vuonna 1964, mutta poliittiset olot Venäjällä mahdollistivat kanonisoinnin siellä vasta siis vuonna 1990.

Hannu Pyykkönen

Katso myös

• Akatistos pyhälle Johannes Kronstadtilaiselle

Kirjallisuutta

• Pyhä Johannes Kronstadtilainen, elämä, otteita päiväkirjasta, toim. nunna Ksenia (Lintulan luostari)
• Synaksarion, joulukuu, toim. munkki Serafim, s. 286 - 295