Katakombi

Agape-ateria, jossa naishenkilö pitää maljaa. Maalaus pyhien Marcellinuksen ja Pietarin katakombissa Via Labicanalla Roomassa.
(Kuva: Wikipedia)

Eukaristia roomalaisen katakombin 200-luvun seinämaalauksessa (Catacombe di San Callisto).
(Kuva: Wikipedia)

Kristus kuvattuna kreikkalaisen mytologian Orfeukseksi. Roomalaisen katakombin seinämaalaus 300-luvulta (Catacombe di Santi Marcellino e Pietro).
(Kuva: Wikipedia)

Kristus kuvattuna aurinko-jumalana. Mosaiikki Rooman Pietarinkirkon alla sijaitsevan nekropolin paavi Julius I haudan katosta, jossa Kristus on kuvattu 300-luvun alussa aurinko-jumala Helioksena tai Sol Invictuksena tai Apollonina ratsastamassa hevosvaunuilla.
(Kuva: Wikipedia)

Ensimmäisiä parrakkaana kuvattuja Kristus-maalauksia 300-luvun lopulta, roomalaisesta katakombista (Catacombe di Commodilla).
(Kuva: Wikipedia)

Hyvä paimen roomalaisen katakombin seinämaalaus 200-luvun puoliväli. Velatien kammion katto, Priscillan katakombi (Catacombe di Priscilla).
(Kuva: Wikipedia)

Leipien ja kalojen ihme, roomalaisen katakombin seinämaalaus. Lucinan kryptasta Callixtuksen katakombusta (Catacombe di San Callisto).
(Kuva: Wikipedia)

Tulinen pätsi on kertomus kolmesta heprealaisesta Vanhan Testamentin Danielin kirjassa, jotka Nebukadnesar heitätti liekkeihin ja jotka enkelin väliintulo esti kuolemasta. Maalaus huokuu pelastuksen toivoa. Seinämaalaus roomalaisesta Priscillan katakombista Velation kammiosta 200-luvun puolivälistä (Catacombe di Priscilla).
(Kuva: Wikipedia)

Profeetta Joona joutumassa pedon kitaan, roomalaisen pyhien Pietarin ja Marcellinuksen katakombin kryptan holvin seinämaalaus 200-luvun lopulta. (Catacombe di Santi Marcellino e Pietro)
(Kuva: Wikipedia)

Jumalansynnyttäjä Orantti ja Kristus-lapsi. Maalaus roomalaisesta katakombista 300-luvulta.
(Kuva: Wikipedia)

Aadam ja Eeva roomalaisesta katakombista, 300-luvun alku (Catacombe di Santi Marcellino e Pietro).
(Kuva: Wikipedia)

Apostoli Paavali kuvattuna filosofina roomalaisen katakombin 300-luvun seinämaalauksessa. Filosofiksi hänet tunnistaa kääröistä, käärökorista ja puvusta.
(Kuva: Wikipedia)

Katakombi on maanalainen hautausmaa, joka koostuu halleista ja käytävistä, joiden seinillä on syvennyksiä hautoja varten (The New Encyclopaedia Britannica 2, 1991). Castren (2000) määrittelee katakombin maanalaiseksi keisariaikaiseksi hauta-alueeksi. Katakombeja käytettiin hauta-alueena vain muutamassa paikassa. Yleisempää kristittyjen keskuudessa oli haudata kuolleet avoimelle hautausmaalle.

Terminologia

Ei tiedetä, mistä nimitys katakombi tulee, ja sitä ilmeisesti käytettiin ensimmäisen kerran Rooman Via Appian varrella olevasta San Sebastianoksen maanalaisesta hauta-alueesta (The New Encyclopaedia Britannica 2, 1991). Termin alkuperästä annetaan joskus kömpelö selitys kreikan- ja latinankielen sekoituksena. Tässä selityksessä termi tulisi San Sebastianoksen hauta-alueen lisänimestä ad catacumbas, joka muodostuisi kreikan kielen sanasta kata (alla) ja latinankielen sanasta cumba (laakso) ja jonka väitetään viittaavan hauta-alueen maastoon (Castren 2000). Tämä selitys ontuu sen verran, että on viisaampaa sanoa, ettei termin katakombi alkuperää varmuudella tiedetä.

Termillä katakombi tarkoitettiin myöhemmin kaikkia Rooman alueen maanalaisia hauta-alueita ja termi on saanut myöhemmin myös laajemman merkityksen. Laajemmassa merkityksessä katakombi voi tarkoittaa mitä tahansa maanalaista rakennelmaa, jossa on huoneita ja tunneleita, huolimatta siitä, mihin tarkoitukseen se on alun perin rakennettu. Termin laajemmassa merkityksessä ei siis huomioida, onko maanalainen rakennelma alun perin tehty hauta-alueeksi. Tällainen on esimerkiksi niin sanottu Pariisin katakombi, joka oli alun perin hylätty kivilouhos, jota käytettiin ensimmäisen kerran hautaukseen vasta vuonna 1787. Myöskään kuuluisat Kappadokian luolakaupungit eivät ole katakombeja, vaikka ne ovat suuria maanalaisia rakennelmia, koska niitä ei ole käytetty hauta-alueena vaan asuinalueena. Laajemmassa merkityksessä katakombeiksi luetaan siis kaikki luolat, grotot ja maanalaiset rakennelmat. Grotto on luonnollinen tai tehty luola, jota käytettin koristeellisena elementtinä 1700-luvun eurooppalaisissa puutarhoissa (The New Encyclopaedia Britannica 5, 1991).

Lähdemme siis siitä oletuksesta, että jokainen kuoppa ei ole katakombi, vaan sellaiseksi määritellään vain alun perin hauta-alueeksi suunniteltu maanalainen rakennelma. Emme myöskään tässä yhteydessä tarkastele keski-, uuden- tai modernin ajan katakombeja, vaan keskitymme keisariaikaisiin katakombeihin. Tällaisia katakombeja löytyy vain Italiasta (Roomasta, Napolista ja Etruriasta), Maltalta, Sisiliasta (Taorminasta ja Syrakusasta) ja Pohjois-Afrikasta (Egyptistä, Libanonista ja Tunisiasta) (Krautheimer 1986, Hawkes 1993, The New Encyclopaedia Britannica 2, 1991). Katakombeja rakennettiin vain sellaisiin paikkoihin, joissa maan hinta oli korkea, paikalla ollut kivilaji oli pehmeää ja helposti työstettävää sekä paikalla oli edellinen kaivaus (esimerkiksi louhimo), joka antoi alkupisteen katakombille (Krautheimer 1986).

Rooman lähiympäristön katakombit

Katakombeja on esiintynyt erilaisina jo ennen Rooman katakombeja. Esimerkiksi etruskit hautasivat kuolleet maanalaisiin luoliin. Alun perin roomalaiset polttivat kuolleet, mutta kristinuskon saadessa enemmän sijaa alettiin suosia hautausta, koska ruumiin haluttiin olevan valmis Kristuksen toiseen tulemiseen ja kristityt halusivat säilyttää jotakin kuolleidensa yksilöllisyydestä.

Rooman lähiympäristössä on yli 40 katakombia, joiden yhteispituus on yli 500 kilometriä. Suurin osa niistä sijaitsee noin viiden kilometrin säteellä Rooman keskustasta pääteiden varrella (Via Appia, Via Ostiense, Via Labicana, Via Tiburtina, Via Nomentana). Rooman katakombien seinissä on ruumiin mittaisia sijoja (loculus) tai perhehautoja (cubicula). Niitä on jopa seitsemässä kerroksessa. Hautakäytävän korkeus saattaa olla jopa yhdeksän metriä ja vanhimmat haudat ovat ylimpänä, koska käytävää kaivettiin lisätilaa tarvittaessa alaspäin. Käytävien laajennuksiin tehtiin paaveja ja marttyyreita varten rukouspaikkoja ja heidät haudattiin usein puolipyöreisiin seinähautoihin (arcosolium). Haudat suljettiin tiilillä tai kivilaatalla ja sen ulkopuolelle kirjoitettiin haudatun nimi. (Castren 2000, Hawkes 1993)

Rooman katakombimaalaukset

Rooman maaperä on pehmeää tufaa, jota on helppo työstää. Katakombit kaivoivat fossoret, jotka pitivät itseään tavallisia haudankaivajia parempina, eräänlaisina pappeina, jotka samalla myös koristelivat katakombit maalauksin ja kaiverruksin. Maalaukset eivät ole taiteellisesti arvokkaita, mutta ne ovat ainoita säilyneitä kuvia varhaiskristittyjen ajalta. Suosittuja aiheita olivat Vanhan Testamentin kertomukset sekä Uudesta Testamentista erityisesti Lasaruksen herättäminen, joka aiheensa puolesta sopi hyvin kuolleista herättämistä odottaville. Lasaruksen herättämistä kuvaavia maalauksia on Rooman katakombeissa yli 50. Tunnettuja katakombien maalauksia ovat myös Hyvä Paimen, joka oli lainattu ajan pakanallisesta taiteesta ja Eukaristia. Varhaiskristityt kuvasivat Jumalan vapaasti, sillä Jumalan kuvaamisen kieltämisestä päätettiin vasta vuoden 787 Nikeassa pidetyssä seitsemännessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa. (Hawkes 1993, Lassus 1967)

Katakombimaalausten tarkoitus ei ollut opetuksellinen, kuten myöhemmillä kirkollisilla maalauksilla. Ne ennemminkin vihjaavat kuin kuvaavat, mutta niillä ei ollut salailevaa merkitystä esimerkiksi vainojen takia. Kuvat vain eivät yksinkertaisesti auenneet sellaisille ihmisille, joilla ei ollut tarvittavia kristillisiä taustatietoja. Katakombeissa kuvattiin myös arkisia asioita, kuten talonrakennusta, kaupantekoa ja haudankaivamista. Katakombien maalaukset ovat sävyltään vaaleita, jotta ne olisi selvempiä kynttilän valossa. Dura-Europosin kaivauksissa on huomattu, että katakombien maalaukset olivat tyyliltään samanlaisia kuin kristittyjen talojen maalaukset. (Hawkes 1993, Lassus 1967)

Rooman katakombien käyttö

Vainoaikoina jumalanpalvelukset pidettiin yksityiskodeissa. Useissa kirjoissa edelleenkin pyörivä tieto siitä, että kristityt pitivät palvelukset katakombeissa, on väärä. Katakombeja oli vain Sisiliassa, Pohjois-Afrikassa, Napolissa, Roomassa ja Maltalla. Yhtään katakombia ei ollut tarkoitettu tai käytetty koskaan säännöllisiin jumalanpalveluksiin. Kristittyjä oli vuonna 220 pelkästään Rooman kaupungissa tuhansia, eivätkä he olisi mitenkään voineet livahtaa palveluksiin huomaamatta. Lisäksi katakombit olivat pimeitä, kosteita, epämiellyttäviä ja niiden suurimpaankin tilaan mahtui vain 50 ihmistä. Pienet ryhmät saattoivat ehkä hätätapauksissa kokeilla jumalanpalveluksia katakombeissa, mutta hekin pitivät enemmän maan yläpuolella olevista rakennuksista. Sen sijaan pienimuotoisia muistopalveluksia katakombeihin haudattujen puolesta saatettiin pitää myös katakombeissa. (Krautheimer 1986, Castren 2000, Hawkes 1993, Lassus 1967, The New Encyclopaedia Britannica 2, 1991)

Kun kristinuskosta tuli valtauskonto, katakombien tila ei riittänyt hautaustarpeisiin. Ne jäivät pois käytöstä ja niistä tuli pyhiinvaelluskohteita 500-luvulla (Castren 2000). Kun Rooma joutui ostrogoottien, vandaalien ja langobardien hyökkäysten kohteeksi, he ryöstivät katakombeja ja pyhäinjäännökset siirrettiin turvaan kirkkoihin. Kerrotaan esimerkiksi, että vuonna 609 vietiin 28 vaunulastillista pyhäinjäännöksiä turvaan Santa Maria ad martyres -kirkkoon ja vuonna 756 langobardien hyökätessä niitä siirrettiin vielä lisää (Hawkes 1993). Paavi Paschalis I (817-24) siirrätytti vielä yli 2300 marttyyrin pyhäinjäännökset San Prasseden kirkkoon. Katakombit tyhjenivät merkkihenkilöistä ja ne unohdettiin 900-luvulla, kunnes ne taas löydettiin vahingossa vuonna 1578. Tämän jälkeen Antonio Bosio käytti valtavasti aikaa niiden tutkimiseen ja hän löysi noin 30 katakombia. Bosio kirjoitti kirjan Roma Sotterranea eli Maanalainen Rooma (1632). Tällöin löydettiin myös viisi 200-luvun paavia, jotka tunnistettiin hyvin säilyneistä nimistä. Ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen katakombeista teki arkeologi Giovanni Battista de Rossi (1822-1894). Vuosina 1956 ja 1959 Italian viranomaiset löysivät vielä lisää katakombeja Rooman alueelta. (Hawkes 1993)

Petja Pyykkönen

Lue myös

• Varhaiskirkon elämää
• Krypta
• Nekropoli

Lähteet

• Castren, Paavo. Pietilä-Castren Leena. Antiikin käsikirja, s. 254. Otava 2000.
• Hawkes, Nigel. Maailman suuret rakennelmat, s.193-197. Otava 1993.
• Lassus, Jean. Maailmantaide – Varhaiskristillinen ja Bysantin taide, s. 9-32. Tammi 1968.
• Catacomb julkaisussa The New Encyclopaedia Britannica, Osa 2, s. 944. 1991.
• Crypt julkaisussa The New Encyclopaedia Britannica, Osa 3. 1991.
• Grotto julkaisussa The New Encyclopaedia Britannica, Osa 5, s. 514. 1991.
• Nekropoli julkaisussa The New Encyclopaedia Britannica, Osa 8. 1991.
• Wikipedia

Muualla Internetissä

• Virtuaalimatka Vatikaanin nekropoliin
• Lista maailman nekropoleista