Eukaristia - Kirkon ykseyden ikoni (opetuspuhe)

Kirkon totuus vapauttaa ihmisen

Ortodoksisen kirkon sanoma säilyy muuttumattomana, mutta maailma jossa Kirkko on "tullut lihaksi", on jatkuvien muutosten alainen. Kirkko tulee lihaksi ihmisissä, ei ideoissa tai uskomuksissa. Ortodoksinen oppi yhdistyy selkeästi kristilliseen elämään. Kirkon isät ja opettajat kantoivat huolta harhaoppien kukistamisesta, koska he näkivät että harhaopit vaikuttavat tuhoavasti kristilliseen elämään.

Kasvaminen ortodoksisen kirkon jäsenyyteen on kokonaisvaikutteista kasvamista. Kirkko on yhteisö. Kukaan meistä ei ole yksinään Jumalan edessä, me olemme osa Kirkkoa. Hengellinen elämä ei kasva itsestään, se vaatii yhteisön jäseniltä jatkuvaa kilvoittelua, lähimmäisen kohtaamista ja kasvamista tuossa kohtaamisessa. Ihmisen kristillinen kasvaminen riippuu siitä, miten hän näkee itsensä, suhteensa maailmaan ja miten hän luo yhteyksiä toisiin ihmisiin. Hengellisessä kasvamisessa on tärkeää sekä tiedon että tunne-elämän kehittäminen. Ihmisen persoonallisuus ja moraalinen kehittyminen liittyvät yhteen.

Ortodoksisen teologian mukaan ihminen on vapaa ainoastaan yhteisössä, sillä Kirkon totuus vapauttaa ihmisen elämään yhteisössä. Ortodoksisen kirkon kokemuksessa usko merkitsee luottamusta ja luottamus persoonallista suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin.

Eukaristia ykseyden ikoni

Tiedosto:Viimeinen ateria teofanes kreetalainen wiki.jpg

Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen:

"Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

Viimeinen ateria -ikoni, 1400-luku
maal. Teofanes Kreetalainen
Stavronikitan pyhä luostari, Athos
Kuva: Wikipedia

Eukaristia eli Pyhä Ehtoollinen on Kirkon ykseyden ikoni. Kirkko on rakkauden ykseys, joka julistaa Kristusta ja hänen rakkauttaan maailmaa kohtaan. Langennut maailma julistaa jakautumista, ihmisten erottautumista toisistaan. Yksilökeskeinen uskonnollisuus nakertaa pohjaa Kirkon yhteisölliseltä elämältä.

Ortodoksinen kirkko kutsuu ihmisiä toimimaan maailmassa Kristuksen tavoin. Kirkko todistaa Hänestä ja Hänen valtakunnastaan. Pyhä ehtoollinen liittää Kirkon jäsenet Kristuksen iloon. Jumalan Valtakunta on ortodoksisen uskon päämäärä, merkitys ja sisältö. Ortodoksinen elämä on Jumalan tuntemista. Se on Hänen rakastamistaan, ykseyttä ja elämää Hänessä.

Eukaristisen uhrin kantaminen vaatii uskovilta sisäistä uudistumista toteutuakseen elämässä eukaristiana, elävänä, pyhänä ja mieluisana uhrina Jumalalle. Eukaristinen uhri on suunnattu yksilön tai yhteisön itsekkäitä hankkeita vastaan. Eukaristinen elämännäkemys tuomitsee henkilökohtaisen ja yhteisöllisen elämän, jossa ei toteudu vapaa ja vapaaksi tekevä rakkaus lähimmäiseen.

Kirkollinen toiminta perustuu paikalliskirkossamme yhä enemmän maallisiin asenteisiin ja perusteisiin, joita Kirkon jäsenet ovat omaksuneet ja joita he äänekkäästi julistavat. Ihmiset takertuvat Kirkossa lakeihin ja asetuksiin. He toimivat ulkoisten lakien mukaan. Tavallinen elämä on entisestäänkin maallistettu Kirkon ovien ulkopuolelle.

Jokapäiväisen elämän esikuva

Kun keskustellaan Kirkon ongelmista, olkoot ne taloudellisia, hallinnollisia tai minkälaisia tahansa - ja niitähän on - pitäisi aina muistaa, että papit ja maallikot edustavat saman palveluksen kahta eri muotoa. Molemmat ovat Jumalan palvelemisen muotoja. Molemmat ovat kuuliaisuuden muotoja. Jokaisen Kirkon jäsenen pitää hyväksyä kutsumuksensa Kirkossa kuuliaisuustehtävänä. Kirkon ihanteena on, että kaikki palvelevat kaikkia.

Ortodoksisen kirkon hengellinen askeesi on taistelua ihmisten itsekkäitä pyrkimyksiä vastaan. Itsekkäät halut johtavat yksilön tai yhteisön egoismiin. Vieraantuneisuus lisääntyy, ylpeys herää eikä kukaan enää ole kiinnostunut toisen ihmisen tarpeista, hänen elämästään yleensä tai yhteydenkaipuustaan. Eukaristia paljastaa vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi elämäntavan, joka toteuttaa aineellista hyvinvointia ja unohtaa lähimmäisen. Se tuomitsee kaikenlaisen lähimmäisen riistämisen, koska vain oikeudenmukaisuus, rauha ja rakkaus mahdollistavat oikeudenmukaiset suhteet ihmisten välillä.

Eukaristinen liturgia on jokapäiväisen elämän esikuva ja lähde kaikkina päivinä. Se on uudistuneen Jumala-suhteen esikuva. Suhteen, joka ei perustu pakkoon vaan vapauteen. Suhteeseen, joka on elävä ja dynaaminen. Eukaristinen liturgia on esirukousta, suvaitsevaisuutta, rakkautta ja avunantoa. Yhteinen jumalanpalvelus on ihmiskunnan muistamista elävän Kolmiyhteisen Jumalan edessä. Liturgia tuomitsee teologian, joka on välinpitämätön Kirkon elämästä tässä maailmassa. Teologia, joka ei perustu Kristuksen Hengen kokemiseen, muuttuu uskonnolliseksi ideologiaksi. Se ei puolusta Kirkon eukaristista yhteyttä, vaan omaa etuaan.

Meidän tulee korostaa entistä enemmän Bysantin ortodoksisen kristillisyyden käsityksiä Jumalan lihaksitulemisesta, Jumalan Pojan syntymisestä ihmiseksi. Ihmisen olemassaolon todellinen merkitys ja lopullinen tarkoitus on ilmoitettu ja toteutuu Kristuksen lihaksitulemisessa. Kirkko rukoilee sen, minkä Raamattu opettaa. Jeesus Kristus, lihaksi tullut Jumalan Sana tuli maailmaan vapauttaakseen ihmisen demonisesta harhasta, pimeydestä ja synnin orjuudesta.

Bysanttilainen arkkitehtuuri opettaa meille lihaksi tulleen Kristuksen totuutta, Jumalan alentumista ja luotujen ihmisten jumaloitumisen mahdollisuutta. Bysanttilainen kirkkorakennus on eukaristinen tapahtuma. Se on uuden, kirkastetun maailmankaikkeuden kuva. Uskovien yhteisö tulee kirkkorakennukseen elääkseen Kirkkona. Siksi kirkkorakennus ei ole pelkästään rakennustaiteellinen suunnitelma, vaan sen muodossa yhdistyy elämä ja sen kulku.

Liturgia ilman huolenpitoa lähimmäisestä on ritualismia

Kristuksen syntymisessä ihmiseksi koko aineellinen luomakunta korotettiin Jumalan valtaistuimelle. Sen vuoksi Kirkko ei ole organisaatio, joka arvovallallaan määrää toisistaan erillisiä yksilöitä. Kirkko on persoonien ykseys, jonka tehtävänä on vahvistaa yhteisöllistä elämää. Ilman tätä persoonien ykseyttä kristittyjen elämä on teoriaa, naiivia idealismia ja romanttista utopiaa.

Liturgia ilman yhteisöllistä huolenpitoa lähimmäisistä on ritualismia ja johtaa elämän kavennuksiin ja vääristymiin. Ortodoksinen kirkko ei ole yhteisö, joka pakenee kaikin tavoin ryhmänä tai yksilöinä tästä maailmasta maistaakseen ikuisuuden mystistä autuutta. Kirkko on liturgia. Sen tehtävänä on toimia tässä maailmassa Kristuksen tavoin, todistaa Hänestä ja Hänen valtakunnastaan.

Luodun ihmisen ja luomattoman Jumalan elävässä ykseydessä on Kirkon sakramentaalisen elämän ja askeesin perusta ja päämäärä. Eukaristia on yhteyden mysteerio ja totuuden hetki. Me näemme maailman Kristuksessa sellaisena, kuin se todella on, emmekä omasta, yksityisestä ja sen vuoksi rajoittuneesta näkökulmastamme.

Eukaristinen näkemys maailmasta muovaa ortodoksien teologista asennetta luomakuntaan. Se eroaa maallistuneesta ajattelusta ja pessimistisestä nihilismistä, joka on ilotonta, koska se ei kykene ymmärtämään Jumalan läsnäoloa luomakunnassa. Eukaristinen käsitys elämästä vapaana uhrina, joka rakkaudessa kannetaan Jumalalle ja lähimmäisille, on kaiken Kirkon hengellisen taistelun, askeesin ja diakoniatyön liikkeelle paneva voima.

Nykyihminen on täynnä itseään

Me elämme voimakkaiden muutosten ja uudistusten todellisuudessa. Itsekkyys ja oman edun valvonta lisääntyy yhteiskunnassa ja Kirkossa. Itsekeskeinen ihminen haluaa saada kaiken itselleen, hän ei iloitse antamisesta, jakamisesta, yhteistyöstä, rakkaudesta; hän epäilee toisia, on innokas ottamaan ja hyvin vastahakoinen antamaan. Hän on yksinäinen, vailla ihmissuhteita. Hänen voimansa riippuu siitä, mitä hän omistaa ja toisaalta hänen varmuudestaan siitä, että hän voi sen säilyttää.

Nykyihminen omistaa paljon tavaroita ja hän käyttää monia esineitä, mutta hän on hyvin vähän. Hänen tunteensa ja ajatuskulkunsa ovat surkastuneet kuin harjaantumattomat lihakset. Hän on täynnä vain omaa itseään, hän muuttaa koko maailman omakseen.

Itseriittoisen ihmisen kaikki mielenkiinto suuntautuu omaan itseen, omaan ruumiiseen, omaan henkeen, omiin tunteisiin ja mielenkiinnon kohteisiin. Näin on myös ihmisen uskonnollisessa elämässä. Ihmisen hengellinen ja eettinen elämä perustuu yksilön ratkaisuun ja henkilökohtaiseen uskoon. Yksilön uskoa ja käyttäytymistä säätelee se, ettei hän suoranaisesti aiheuta vahinkoa toiselle yksilölle eikä rajoita hänen yksilöllisiä oikeuksiaan ja vapauksiaan.

Yksilökeskeinen uskonnollisuus väheksyy ortodoksisen Kirkon olemuksellista yhteisöllisyyttä. Se turmelee Kirkon liturgisen ja eukaristisen todellisuuden. Niin kauan kuin me takerrumme kiinni Kirkossa lakeihin ja säännöksiin, me olemme toivottoman epäkirkollisia. Kaavamaisuus väijyy elämämme jokaisessa vaiheessa. Ehkä suurin Jumalan luomistyötä kohdannut vahinko oli, että ihmistä petettiin, hänen elämänsä jähmettyi pysyviin malleihin, kaavoihin, jotka hän itse asetti. Kaavamaisuus on ihmiselämässä kuoleman läsnäoloa. Kristus osoittaa meille omalla elämällään, että kaavojen rikkomiseen sisältyy aina suuri vaara. Se on luovan ja avoimen Kirkon jäsenen raskas osa. Hän maksaa aitoudestaan jokapäiväisellä tuhoutumisen tunnolla. Mutta tärkeintä on, että hän todistaa läsnäolollaan Jumalan elämästä.

Hyveet ovat Pyhän Hengen hedelmää

Kirkon uskollisen jäsenen elämä on lakkaamaton, jokapäiväinen vastalause tavanomaisuutta vastaan. Mikään kaava ei pysty vaatimaan sitä omakseen. Aidossa etsimisessä ei ole kyse pelkästään meille luovutetun hengellisen perinnön tuntemisesta, vaan sen sisäistämisestä.

Ihminen tarvitsee sielun terapiassaan ennen kaikkea itsetuntemusta. Jos hän ei tunne sielun sairauttaan on parantuminen mahdotonta. Kaikki hyvä on lähtöisin Jumalasta ja Hänen kaitselmuksestaan. Hyveet ovat Pyhän Hengen hedelmää ihmiselämässä, eivät pelkästään inhimillisen tason energioita.

Jumalan mielen mukainen himottomuus vaatii kilvoittelijalta runsaasti aikaa ja vaivannäköä. Himoton ihminen vapautuu kaikista maailman asioista. Hänen näkee Jumalan kauneuden. Hän rakastaa tasavertaisesti kaikkia ihmisiä.

Nöyryys johtaa ihmisen Jumalan rakkauden yhteyteen ja hyveisiin. Hyveet johtavat ihmisen itsehillinnässä sielun ja ruumiin täydellistymiseen. Kärsivällisyys on hengellisen elämän olennainen tekijä, koska kirkollinen elämä on matka muutoksiin. Kärsivällisyys on sitä, että sielu pyrkii vaivoja säästämättä jumalallisiin hyveisiin.

Paratiisi merkitsee Jumalan rakkautta, jossa ihmiset voivat elää osallisina Jumalan kaikista siunauksista. Helvetti tarkoittaa ihmisessä Jumalan rakkauden kärsimystä. Synti, helvetti ja kuolema ovat ilmiöitä, eivät olemuksia. Synti on tahdon hedelmä, helvetti on synnin hedelmä.

Jumalan tuleva maailma kuuluu kokonaan hyvyydelle, rakkaudelle, armolle ja autuudelle.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuus

• Boojamra, John, 1989, Foundations for Orthodox Christian Education. New York.
• Chryssavgis, John, 1990, Repentance and Confession in the Orthodox Church. Brookline.
• Florovsky, Georges, 1974, Christianity and Culture. Vol. II. Belmont.
• Hakkarainen, Jarmo
  • 1993, Ortodoksinen sosiaalietiikka hengellisen kasvamisen teologiaa. Erga. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja N:o 6. 10-60.Joensuun yliopisto. Joensuu.
  • 1995, Yksilöllisyydestä yhteisöllisyyteen.Johdatus ortodoksiseen etiikkaan. Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. N:o 9. Joensuu yliopisto. Joensuu.
  • 2009, Bysantin kirkko ja paavin valtapolitiikan pitkä varjo. Bysanttilaista terapeuttista teologiaa ja latinalaista uskonnollisuutta. Joensuu.
• Hakkarainen, Pentti
  • 1979, Kirkko  uusi todellisuus. Joensuu.
  • 1994, Sinisten vaarojen paimen. Artikkeleita ja puheita 1971-1994. Joensuu.
• Harakas, Stanley, 1983, Toward Transfigured Life. The Theoria of Eastern Orthodox Ethics. Minneapolis.
• Phan, Peter C., 1984, Social Thought. Message of the Fathers of the Church 20. Wilmington.
• Schmemann, Alexander
  • 1975, Of Water and the Spirit. New York.
  • 1979, Church, World, Mission. Reflections on Orthodoxy in the West. Crestwood.
• Vlachos, Hierotheos, archimandrite, 1994, Orthodox Psychotherapy. The Science of the Fathers. Transl. by E. Williams. Levadia.
• Yannaras, Christos, 1984, The Freedom of Morality. Translated by Elizabeth Briere. New York.