Athos-vuori

Mt. Athos, 1998
Copyright: Hieromonk Anastasios

Bysantin lippu,
joka on käytössä myös Athoksella
(Kuva © Pyykkönen)

Athoksen kartta
(Kuva:Wikipedia)

Kreikassa sijaitsevalla Athosvuorella on värikäs historia. Antiikin tarustoissa se on Gigantti Athoksen viimeinen leposija, ortodoksisuudessa taas Jumalanäidille pyhitetty puutarha. Athosvuori kiehtoo edelleen – niin tavallisia ortodoksisia pyhiinvaeltajia kuin kuninkaallisia ja valtionpäämiehiäkin.

Athosvuori (Άγιο Όρος / Pyhä Vuori) on ollut jo yli tuhat vuotta ortodoksisen kirkon luostarielämän keskus. Se on edelleen yksi ortodoksisuuden pyhimmistä – ja samalla läntisen maailman suljetuimmista – alueista. Athosvuorella sijaitsee 20 suurta luostaria, joissa asuu yhteensä noin 2000 munkkia.

Athos sijaitsee Makedoniassa, Pohjois-Kreikassa, Halkidikin niemimaalla. Se kuuluu Kreikkaan, mutta sille on Kreikan valtion perustuslaissa myönnetty itsehallinto ja oma kaksipäisen kotkan koristama keltainen lippu. Athosvuoreksi kutsutaan koko 390 km² laajuista aluetta, sekä itse vuorta että sitä ympäröivää niemimaata.

Alueen rajalla sijaitsevaan Uranopoliksen kaupunkiin on ainoastaan puolentoista tunnin ajomatka Thessalonikista. Satunnaisella matkailijalla ei kuitenkaan ole mitään asiaa Uranopoliksesta eteenpäin, sillä Athokselle saa vierailuluvan vain rajallinen määrä pyhiinvaeltajia lyhyeksi ajaksi kerrallaan.

Jokainen Athosvuorelle mielivä tarvitsee sinne päästäkseen etukäteen hankitun luvan, eräänlaisen viisumin. Luvan saa Pyhiinvaeltajien toimistosta. Perusperiaate on, että Athokselle otetaan päivittäin enintään sata ortodoksipyhiinvaeltajaa ja kymmenen ei-ortodoksia. Naisia ei Athokselle päästetä.

Koskematon luonto

Athos on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista, ja alueella tehdään kansainvälisten järjestöjen tuella mittavia korjaustöitä. Ainutlaatuiseksi Athoksen tekee paitsi sen uskonnollis-kulttuurinen erityisyys myös luonnon koskemattomuus.

Athosta pidetään itäisen Välimeren alueen luonnontilaisimpana alueena. Kumpuileva ja vaikeakulkuinen vuoristoinen maisema on yleisilmeeltään karu mutta monin paikoin monipuolisen kasvillisuuden ja metsän peittämä. Athoksella elää 35 kasvilajia, joita ei tavata luonnossa muualla, sekä erilaisia villieläimiä kuten sakaaleja, peuroja, kettuja, villisikoja ja jopa susia.

Athoksen omaperäinen historia ja luonto houkuttelevat paikalle yhä enemmän kiinnostuneita kävijöitä. Toisin oli vielä vuonna 1963, Athosvuoren 1000-vuotisjuhlien aikaan. Silloin luostarien elämä vaikutti hiipuvan ja munkkeja oli vähemmän kuin koskaan.

1970-luvulta lähtien munkkien määrä on kuitenkin kääntynyt jyrkkään nousuun. Lisäksi yhä useammat Athokselle asettuneet munkit ovat nuoria ja korkeasti koulutettuja. Heitä tulee eri maista, myös perinteisten ortodoksimaiden ulkopuolelta.

Pitkä historia

Athosvuoren tunnettu historia ulottuu antiikin klassiseen ja jopa arkaaiseen aikaan. Persian kuningas Kserkses I (hallitsijana 485 - 465 eKr.) teki Athoksesta väliaikaisesti saaren rakennuttamalla persialaissotien aikaan niemimaan halki kanavan laivastoaan varten.

Luostarielämän kannalta olennaisempi jakso Athoksen historiassa liittyy kuitenkin bysanttilaiseen kulttuuriin. Yksittäiset erakkomunkit asuttivat Athosta luultavasti jo noin 300-luvulta lähtien, mutta järjestäytyneen luostarikulttuurin toi tullessaan munkki Athanasios Athoslainen.

Hän perusti vuonna 963 Suuren Lavran, Athoksen ensimmäisen ison ja monia rakennuksia käsittävän luostarin. Suuri Lavra toimi esikuvana tuleville luostareille, ja Athanasioksen toiminnan seurauksena yhteisöllinen elämäntapa Athoksella yleistyi. Suuri Lavra on edelleen Athoksen luostarien hierarkiassa kaikkein ylimpänä.

Athoksen merkitys bysanttilaisen kulttuurin vaalijana ja ylläpitäjänä on vertaansa vailla. Siellä kehittyi ja säilyi omanlaisensa ikoni- ja freskomaalausperinne, bysanttilaisen kirkkolaulun traditio sekä linnoitusmainen luostariarkkitehtuuri.

Kaikki merkittävät luostarielämän käytännöt – rukous, jumalanpalveluselämä, työ ja lepo sekä näiden rytmitys – juontavat juurensa bysanttilaiselta ajalta ja ovat pysyneet tuhat vuotta varsin samankaltaisina. Munkkien ns. kuuliaisuustehtävä voi yhä olla ikonien maalaaminen tai ristiriipusten punominen villalangasta, mutta yhtä hyvin erilaiset taloustyöt, puutarhanhoito, pyhiinvaeltajista huolehtiminen, kalastus tai viininvalmistus.

Nykyisin jonkun tehtävä on lisäksi hoitaa internet-yhteyksiä. Mutta eiköhän Bysantin aikaankin joku vastannut sen aikaisin keinoin yhteyksistä ulkomaailmaan!

Luostarin aika

Luostareissa ei ole televisioita eikä nyky-yhteiskunnan stressiä, mutta kylläkin oma tiukka päivittäinen rytminsä. Aamuherätys on meidän kellomme mukaan keskellä yötä, sillä munkit laskevat vuorokauden alkavan auringon laskusta. Aamupalvelukseen herätään kahdeksan tuntia auringonlaskun jälkeen eli vuodenajasta riippuen aamukolmelta tai jopa kahdelta.

Jumalanpalvelus saattaa kestää ehtoollisosuuksineen jopa viisi tuntia. Sitä seuraa yhteinen ruokailu. Aterian jälkeen levätään, rukoillaan ja suoritetaan kuuliaisuustehtäviä. Päivä jatkuu iltapäiväpalveluksella ja ilta-aterialla. Juhlapäivinä se päättyy iltapalvelukseen.

Kellot käyvät Athoksella eri tahtiin kuin muualla maailmassa. Myös ajanlaskussa noudatetaan meikäläisen gregoriaanisen kalenterin sijaan vanhaa juliaanista systeemiä. Sen takia Athoksella eletään tällä hetkellä 13 päivää muuta maailmaa jäljessä.

Perinteen vaalija

Monet Athoksella vierailleet kuvailevat unohtumattomia kokemuksiaan aamuyön jumalanpalveluksen tunnelmasta, rauhasta ja hiljaisuudesta, munkkien vieraanvaraisuudesta sekä luostarien muureista huokuvasta jatkuvuuden ja ikiaikaisen tradition tunnusta. Perinteikkyydellä on kuitenkin kääntöpuolensa: Athosta pidetään ortodoksisuuden vanhoillisimpien suuntausten tyyssijana.

Athoksen tutkijan Graham Speaken mukaan Athos tarvitsee maailmaa, mutta maailma myös tarvitsee Athosta. Luostarien yhteisö on säilyttänyt meidän päiviimme ikiaikaisia hengellisiä perinteitä välittämättä EU:sta, skeptikoista tai naiskiellon aiheuttamasta polemiikista. Kaikessa konservatiivisuudessaankin se onnistuu viestimään nykymaailmalle jotain hengellisyyden merkityksestä. Athoksen asukkaille enkelit ja demonit ovat todellisuutta ja ihmeet arkipäivää.

Arja Miller

Lähde: Speake, Graham – Renewal in Paradise, Yale University press, 2002

Tämä materiaali on näyttelystä Athos - Luostarielämää Pyhällä Vuorella
Taidemuseo Tennispalatsissa 18.8.2006 - 21.1.2007