Akaki (munkki)

AK1984: Isä Akaki, 110, nukkui kuolonuneen

Munkkivanhus Akaki
(kuva: Aamun Koitto 1984)

Isä Akakin kuolinilmoitus vuoden 1984 Aamun Koitossa
(kuva: Aamun Koitto / ON)

Isä Akaki, Petsamon luostarin viimeinen munkki nukkui kuolonuneen 30.1.1984 Heinävedellä. Hän oli syntynyt 17.10.1873 ja oli siis kuollessaan 110-vuotias.
Hänen maallikkonimenä oli Andrei Kuznetsov. 86 vuotta kestäneen luostarikilvoittelunsa hän aloitti Solovetskissa, jatkoi sitä Petsamossa ja eli viimeiset vuosikymmenet Valamossa.

Hautaus toimitettiin 3.2. Liturgian palveli pappismunkki Herman ja ruumiinsiunauksen toimitti igumeni Panteleimon. Kanttorikurssin kuoro lauloi. Igumeni puhui isä Akakin muistolle.

Muistoaterialla KP Metropoliitta Leo muistutti, että Petsamon Pyhän Kolminaisuuden luostari menetti isä Akakin mukana viimeisen munkkinsa. Hän kertoi myös nykyisestä toiminnasta Petsamon luostarin "opetuslasten" kolttien keskuudessa, koltankielisistä käännöstöistä ja Nellimiin suunnitellusta tsasounasta.

Saattoväkeä oli luostarin ulkopuolelta noin 70 henkeä.

Igumeni Panteleimonin muistopuhe

Munkkivanhus Akakin ruumiinsiunauksessa
Olemme saattamassa munkkivanhus Akakin maallista majaa viimeiselle matkalle tielle, jolle meidän jokaisen on aikanaan astuttava. Isä Akakin harvinaisen korkean iän vuoksi hänen ulkonaisesti vaatimaton olemuksensa nostettiin erityisesti viime vuosina koko maailman tietoisuuteen. Viime vuoden lokakuussahan hän täytti 110 vuotta ja oli siten koko Pohjoismaiden vanhin asukas. Isä Akakiin yhdistettiin myös tieto, että hän oli Petsamon luostarin viimeinen jäsen. Pyhän Trifonin 1500-luvun alkupuolella perustaman Pyhän Kolminaisuuden luostarin toiminta päättyi tällä erää isä Akakiin. Nimellisesti Petsamon luostari jatkaa kyllä edelleen toimintaansa mutta sen yhteydestä puuttuu tärkein eli kilvoitteleva ihminen.

Näin Jumala soi isä Akakin kumaraiselle olemukselle julkisuutta tämän maailman silmissä hänen sitä itse tahtomattaan.

Tämä korkean iän aiheuttama tietty kuuluisuus ei millään muotoa vaikuttanut isä Akakin totuttuun elämänjärjestykseen. Vanhus eli sitä samaa yksinkertaista ja vaatimatonta elämänkulkuaan, johon oli tottunut pitkän luostarikilvoituksen aikana. Isä Akaki oli munkki ja häneen, jos kehen, voi sovittaa tuon sanan merkityksen. Munkki tarkoittaa yksineläjää, jota kehotetaan muistamaan vain kaksi tietä. Toinen niistä johtaa kirkkoon, toinen keljaan eli kammioon. Isä Akakille oli olemassa vain nämä kaksi tietä.

Luostarin yhteinen jumalanpalvelus oli hänelle suuri ilo ja lohdutus. Niin pitkään kuin hän vain pääsi vähänkin omin neuvoin liikkumaan, nähtiin vanhus kumaraisena hitaasti kulkevan kohti kirkkoa. Viimeiset vuodet hän rukoili keljassaan toistaen ulkoa muistamiaan rukouksia. Isä Akakin lähellä asuvat kuulivat usein hänen keljastaan voimakasäänistä rukouksien lukemista ja laulamista. Isä meidän, Uskontunnustus, Iloitse Jumalan Äiti ja Pääsiäistropari toistuivat usein hänen kirkkoslaavinkielellä lukemissaan rukouksissa.

Vanhuksen luona käyneet tapasivat hänet myös usein toistamassa ns. Jeesuksen rukousta: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.

Herää kysymys. Mitä katumista tällä vanhuksella enää oli? Hän oli katunut syntejään luostarissa jo 86 vuotta ja oli jo sitä ennen viettänyt meidän mielestämme pyhää elämää. Ja kuitenkin vanhus viimeisiin hetkiinsä saakka toisti: Herra Jeesus Kristus armahda minua syntistä.

Isä Akaki eli ikään kuin toisessa maailmassa. Hän eli sisäistä elämää ja hänen hengellinen näkökykynsä oli valaistu. Me sitä vastoin elämme maailmallista elämää. Olemme kiinni aineellisissa asioissa ja arvostelemme asioita ulkonaisen havaintomme perusteella.

Kirkon isien opetuksissa meille selitetään että mitä pitemmälle pyhät ihmiset kilvoituksessaan edistyivät, sitä syntisemmiksi he samalla itsensä tunsivat. Kilvoituksen myötä heidän hengellinen näkökykynsä kirkastui. Siten pyhät kilvoittelijat todella näkivät sisimpäänsä. He näkivät sydämessään olevat syntiinlankeemuksen haavat. Tämän vuoksi he katkerin kyynelin itkivät syntejään aina kuolemaansa saakka. Sama hengellisen näkökyvyn avautuminen sai vanhus Akakin toistamaan publikaanin rukousta viimeiseen saakka. Mutta samalla se sai hänet koko olemuksellaan riemullisesti veisaamaan niin pääsiäistroparia kuin muita kirkon juhlaveisuja.

Eilen vietimme kirkossa Kynttilänpäivää eli Herran temppeliintuomisen muistoa. Juhlan tapahtumassa kerrotaan kuinka vanhus Simeon lupauksen mukaan otti Jerusalemin temppelissä vastaan 40 päiväisen Jeesus-lapsen. Hän kiitti Jumalaa tästä suuresta armosta ja lausui: "Herra, nyt Sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan: sillä minun silmäni ovat nähneet Sinun autuutesi." Miten hyvin nämä vanhurskaan Simeonin sanat sopivat tähän hetkeen ja isä Akakin hyvästelyyn!

Vanhus eli pitkän elämän työssä, rukouksessa ja iankaikkiseen elämään valmistautumisessa. Koko hänen elämänsä oli suuntautunut tuonpuoleiseen, iankaikkiseen elämään ja Jumalan näkemiseen. Nyt isä Akakin maanpäällinen kilvoitus on päättynyt, viimeisetkin ajallisuuden ja rajallisuuden siteet on katkaistu. Kristus, Jumala on kutsunut uskollisen palvelijansa rauhaan, näkemään Hänen kirkkautensa kasvoista kasvoihin.