Joosef (Konevitsan munkki)

Munkki Joosef (maalliselta nimeltään Johannes Pantelejeff) syntyi 27.1.1864 Uskenjiegassa Arkangelin läänissä ja kuoli Heinäveden Valamon luostarissa 2.2.1960 ja on haudattu Valamon hautausmaalle.

---

(Kuuntele artikkeli)

---

Aamun Koitto 1954 nro 4 / 20.2.1954 s. 6 (31)

Suomen vanhin munkki 90-vuotias

Munkki Joosef
(kuva: Valamon luostarin kokoelmista / kuvan parantelu Ortodoksi.net)

Munkki Joosefin hauta Heinäveden Valamon hautausmaalla
(kuva: Hannu Pyykkönen / Ortodoksi.net)

90 vuotta täytti 9.2.(1954) munkki Joosef, maallikkonimeltään Johannes Pietarinpolka Pantelejeff. Hän on syntynyt Venäjällä Uskenjiegassa Arkangelin läänissä maanviljelijän poikana. Lapsia oli viisi, joista Johannes on kolmas. Ennen peltisepän oppiin menoaan, mikä tapahtui hänen ollessaan 12-vuotias, hän kävi neljä luokkaa alkeiskoulua ja halusi mennä kimnaasiin, mutta kun isä oli kuollut jo pojan ollessa aivan pieni, hankki varaton äiti hänelle oppipaikan Pietarista. Saman mestarin johdolla hän sitten työskenteli 25 vuotta, kunnes tapaturmaisesti putosi katolta ja pahoin loukkaantuneena joutui sairaalaan. Siellä hän lupasi Jumalalle mennä Solovetskin luostariin, jos vielä paranee. Puolen vuoden kuluttua hän paranikin, mutta meni kuitenkin takaisin peltisepän töihin.

Työskennellessä sattui taas onnettomuus: metallipala lensi hänen oikeaan silmäänsä. Vaikka se saatiinkin pois, heikkeni näkö. Lupaus luostariin menosta alkoi nyt yhä voimakkaammin painaa mieltä ja hän puhui siitä rippi-isälleen, joka sanoi, että kaikki luostarit ovat yhtä lähellä Jumalaa ja kehotti häntä lähtemään Valamoon. Matkalla laiva myrskyn takia pysähtyi Konevitsaan, jossa hän sai papeilta kuulla, että luostarissa kipeästi tarvitaan peltiseppää, ja jäi Konevitsaan. Hän oli tällöin 37-vuotias. Luostarissa ollessaan hänet on kaksi eri kertaa määrätty luostarin kirkon kattamistöihin Pietariin. Lisäksi hän on suorittanut vastaavia kattamistöitä eri paikoissa Karjalassa sekä Turussa ja Helsingissä. Hänet on vihitty munkiksi vuonna 1912 ja saanut tällöin nimen Joosef.

Työtä on munkki Joosef tehnyt koko íkänsä ja vielä äskettäinkin hän näytti, ettei ole menettänyt työtaitoaan ja -nopeuttaan. Hänen fyysinen vetreytensä onkin mainitsemisen arvoinen, Viime kesänä hän oli heinäpellolla väelle teetä keittämässä ja pois lähdettäessä omin avuin nopeasti kiipesi traktorin perävaunussa olevan heinäkuorman päälle, jonne me nuoret paljon vaivalloisemmin pääsimme. Kirkonkattajan pitää helposti päästä korkealle! Hänen hyvän kuntonsa salaisuus lienee löydettävissä hänen iloisesta mielestään ja leikillisestä luonteestaan, joka valppaasti huomioi kaiken ympärillä tapahtuvan. Tästä myöskin johtunee hänen hyvä muistinsa. Kuin eilen tapahtuneet asiat hän selittää, että nykyinen luostarin igumeni on kymmenes hänen aikanaan ja jatkaa juttuaan irrallisten tapausten kertomisella, jossa huumorilla on tärkeä sija ja jota eloisat silmät ja vartalon ja käsien myötäilevät liikkeet täydentävät. Merkkipäivänään sai isä Joosef arkkipiispalta siunauskirjan.

Olkoon isä Joosefin vanhuus rauhaisa ja onnellinen ja antakoon Korkein hänelle jatkuvasti kilvoittelun tuomaa siunausta!

Onni Koivisto (1954)