Suonenjoen rukoushuoneen valmistuttua (AK 1958)

Aamun Koitto nr. 13-14, helluntaina 1958 sivu 147-148
KESKEN

Suonenjoen Kristuksen kirkastumisen rukoushuone 1958
(Kuva: AK-ON)

Suonenjoen Kristuksen kirkastumisen kirkko 2021
(Kuva:Ortodoksi.net)

Suonenjoen Kristuksen kirkastumisen kirkon pyhäportti 2021
(Kuva:Ortodoksi.net)

Suonenjoen Kristuksen kirkastumisen kirkko 2012
(Kuva:Ortodoksi.net)

(Kuuntele artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)

"Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta sinun nimellesi sinä Korkein, aamulla julistaa sinun ar- moasi ja yön tullen sinun totuuttasi."
(Ps. 92: 2 3)

Suomen ortodoksinen väestö elää kenties suurimmassa myötätuulessa, mitä se on historiansa aikana milloinkaan saanut elää. Menneitä vuosisatoja ajatellen tuntuu miltei uskomattomalta tai vähintään ihmeeltä, että ennen kovasti vainottu Karjalan ortodoksinen usko nyt pienestä vähemmistöasemastaan huolimatta toisena kansankirkkona valtiovallan tukemana pystyttää uutta perustusta aineellisen elämän alalla toisuskoiseen muuhun Suomeen. Eduskunnan säätämän jälleenrakennuslain nojalla kohoaa ortodoksisia kirkkoja ja rukoushuoneita seuduille, joissa ortodoksinen usko on ennen olut täysin tuntematon ja vieras. Kirkkokunnassamme tämä jälleenrakennuskausi on uuden elämän, uuden aamun sarastuksen aikaa. Meidän tulisi vaan huomata, että saamamme hyvyys on Jumalan armoa, Korkeimman kaikkiviisasta hyvyyttä ja laupeutta meitä ihmisiä kohtaan. Nöyrinä meidän tulisi siitä Herraa kiittää. Kun nyt meille uusi aamu sarastaa, on hyvä, jos muistamme julistaa Hänen armotöitänsä.

Suonenjoen ortodoksisen rukoushuoneen rakennusvaiheiden aikana on jäänyt lähtemättömästi mieleeni kaksi tapausta, joista en malta olla julkisesti mainitsematta. Kun rakennuslautakunta oli päättänyt tehdä rukoushuoneeseen ikonostaasiseinän, oli jollakin keinoin saatava siihen tarvittavat ikonit. Yhtenä mahdollisuutena oli käyttää Valamon luostarin aarteita. Tämä osoittautui aluksi melko vaikeaksi, miltei mahdottomaksi. Kävi kuitenkin niin, että mitenkään etukäteen tarkoituksellista järjestämistä satuin Heinäveden Papinniemeen ikoninhakumatkalle kauniina elokuisena päivänä 1957, jolloin luostarissa oli Kristuksen kirkastusjuhla. Sain mukaani luostarista arvokkaat Kuninkaan ovien ikonit sekä alttariristin. Lähtöhetkellä kaikui luostarin kirkkosalista päivän juhlajumalanpalveluksen messu ja laulu, tornista kuului juhlava kellojen soitto, turisteja oli laivarannassa ja kesäinen luonto kauneimmillaan muualla ympäristössä.

Juhlatunnelma oli ylevä, kun lähdin saaliineni "ristisaatossa" kotimatkalle. Koko tapahtumasarjassa näin Luojan käden ohjauksen. – Karjalan ortodoksien kohtalontiessä on Valamon luostarilla ollut tärkeä merkitys hengellisen valistuksen antajana. Kun Suonenjoen ortodoksinen rukoushuone on vihitty ja pyhitetty samalle tapahtumalle kuin Valamon luostarikin, Kristuksen kirkastumiselle, on Suonenjoen rukoushuone saanut arvokkaan ja kalliin perinnön kahdessa muodossa. Kristuksen nimen kirkastuminen sydämissämme ja Hänen pelastustyönsä suuren merkityksen tajuaminen pyhän Herran huoneen välityksellä johtaa ajatuksemme kirkkauden valtakuntaan, johon matkamme tulisi suunnata. Tästä KS Esipaimenemme, piispa Paavali piti meille vihkiäisliturgian saarnassaan kauniin, sisältörikkaan ja mieliinpainuvan esityksen.

Toinen tapaus, josta on myös tässä yhteydessä puhuttava, koskee kirkon tehtävää nykyajassa. Kysymys ei suinkaan ole mikään uusi, vaikka se yllättikin minut omalaatuisella tavalla, enkä voi siitä ilman muuta vaieta. – Kaitselmuksen käden ohjauksena näen, että alttaritaulun kehys oli se esine, joka valmistui viimeisenä ennen vihkimistä, ja että sen kuljetus ja paikalleen asettaminen tapahtui pari päivää ennen vihkimistilaisuutta, vaikka aikaa olisi ollut käytettäväksi monta kuukautta. – Vapun päivänä jouduin hakemaan alttaritaulun kehystä Iisvedeltä. Tehtävä lykkäytyi sattumalta tälle päivälle. Kun tulin Suonenjoelle, tuli vastaani kulkue. Jokainen lukija tietysti arvaa, mikä kulkue vappuna voi vastaan tulla.

Oli siellä keulassa yleväkin lippu, sitten muita lippuja ja paljon erilaisia julisteita, joita ihmiset kantoivat. Tuli raastava ristiriita mieleeni. Kannoinhan alttaritaulun kehystä. Välähti silloin ajatus, että kehyksessä olisi pitänyt olla Kristuksen arvokas kuvakin. Olisi tilanne selvinnyt toisillekin. Eri suuntiin – vastakkaisiin – kulkevat julisteet. Henki ja materia vastakkain. Päämääräkin on erilainen. Eri tahoille ne ihmistä johtavat. Vastaani tuli mainostauluja ja ihmisiä, joiden leirissä julistetaan materian maailmanvaltaa ja sellaista aatetta, ettei Jumalaa edes ole olemassa. Se on muka humpuukia. Sellaiset julisteet kutsuvat ihmistä ainetta, materiaa palvelemaan. Jumalaa ja jumalallista pyhyyttä tämä maailmankatsomus vihaa. Tämä on sitä pimeyttä ja sitä yötä, jolla sokaistaan ihmisiä. Tähän yöhön pitäisi uskaltaa julistaa Jumalan Pojan Jeesuksen totuutta.

Kirkko nykyajassa elää vaikeata aikaa ainoastaan henkisten ja hengellisten arvojen maailmassa. Siellä on havaittavissa se inflaatio, joka jäytää kirkon perusteita. Aineellinen hyvinvointi on probleemana yhteiskunnassamme sen runsauden tähden. Kirkkokunnassamme aineellinen jälleenrakennus onnistuu, mutta henkisen ja hengellisen jälleenrakennuksen myös pitäisi onnistua. Siinä tarvitaan valveutuneiden ihmisten yhteistyötä ja yhteishenkeä.

Suonenjoen rukoushuone on enemmän kuin tavallinen tšasouna. Se on kirkko. Ja kenties joskus vielä vihitäänkin kirkoksi. Rakennus kokonaisuutena on tyylikäs, väreiltään rauhallinen, tarpeeksi tilava ja asiallinen. Sitä se ei olisi ilman työtä, vaivaa ja ponnistelua, ei ilman aulista yhteishenkeä. Yritystä ovat tukeneet monet sadat seurakuntalaiset, jopa kuka seurakunnan ulkopuoleltakin sekä luterilaiset, pienemmin, kuka suuremmin lahjoituksin. Kaikki ne ovat olleet arvokkaita. On kuitenkin hyvin tärkeätä, ettei kukaan almun antaja ylpeile saavutuksellaan, sillä kirkon työ on Jumalan työtä. Vuosituhantisen kirkon historian aikana on lukematon määrä tuntemattomia nimiä, joiden uhrausten ja elämäntyön perustalla lepää nykyinen saavutuksemme. Ei Suonenjoenkaan rukoushuonetta ole tehty yksinomaan nykyaikaa varten. Tuleville polville sen pitää tietä viittoa Jumalan valtakunnasta. Uskon, että näin ajatellen ei kukaan pidä uhraustaan liian suurena eikä kerskumisen arvoisena. Jumala kyllä näkee ja palkitsee vaatimattominkin elein suoritetun hyvän työn.

Meillä on käsillä "aamuhetki" Iloiten julistakaamme siitä Jumalan armoa. Me näemme myös samanaikaisesti pimeyden ruhtinaan hyökkäykset Kristuksen Kirkkoa vastaan. Valppaana tulee "yön hetkenäkin" julistaa Korkeimman totuutta.

Väinö Jyrkinen