Toiminnot

Gregoriaaninen kalenteri

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 20. tammikuuta 2010 kello 18.47 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Gregoriaaninen kalenteri (eli uusi kalenteri) on yleisimmin esim. Euroopassa käytössä oleva kalenteri. Sen laaditutti roomalaiskatolinen paavi Gregorius XIII ja se otettiin käyttöön ensi kertaa vuonna 1582. Kyseisenä vuotena korjatakseen ajan määräytymistä kalenterista otettiin pois 10 päivää väliltä 4.10. -> 15.10.

Gregoriaanisen kalenterivuoden pituus on 365 päivää. ”Oikea vuosi” eli ns. trooppinen vuosi (aurinkovuosi) on tarkasti sanottuna 365,2421897 vuorokautta.

Gregoriaanisessa kalenterissa muutettiin vanhempaa karkauspäiväsääntöä jonkin verran. Nykyinen käytössämme oleva gregoriaaninen kalenteri tekee noin 26 sekunnin virheen joka vuosi, jonka johdosta joka 3323 vuosi tarvitaan yksi ylimääräinen karkauspäivä tasaamaan kuluvan ajan oikeaksi.

Gregoriaaniseen kalenteriin siirryttiin katolisissa maissa siis jo vuonna 1582, protestanttiset kirkot ovat seuranneet esimerkkiä myöhemmin. Mm. Iso-Britanniassa siirryttiin uuteen kalenteriin vuonna 1752 ja Ruotsissa vuonna 1753. Tuon ajan aikamääreissä puuttuu 11 päivää väliltä 17.2. -> 1.3.

Ortodoksisessa kirkossa ei käytetä Suomen ortodoksista kirkkoa ja osaa Viron kirkkoa lukuunottamatta gregoriaanista kalenteria, vaan niissä käytetään joko juliaanista kalenteria tai ns. korjattua juliaanista kalenteria. Gregoriaaninen kalenteri on nykyään 13 päivää edellä juliaanista kalenteria eli kaikki tapahtuu gregoriaanisessa kalenterissa aikaisemmin.

HAP