Risti - voitonmerkki (opetuspuhe)

(neljännen paastoviikon aloittavana Ristinkumartamisen sunnuntaina, neljä viikkoa ennen pääsiäistä)

”Tänä sunnuntaina, paaston kolmantena, me vietämme kunnioitettavan ja eläväksitekevän Ristin kumartamisen juhlaa.

Näin tapahtuu seuraavasta syystä: Koska neljänkymmenen päivän paastolla mekin himojen kuolettamina tavallaan ristiinnaulitsemme itsemme, katkeroidumme, masennumme ja lankeamme, meidän eteemme tuodaan eläväksitekevä Risti virkistämään ja vahvistamaan meitä sekä lohduttamaan Herramme kärsimyksien muistamisella…

Kuten ne, jotka kulkien pitkää ja vaivalloista tietä, nähdessään lehtevän puun, uupuneina istahtavat levähtämään sen varjossa ja sitten ikään kuin nuorentuneina kulkevat loppumatkan, samoin nytkin paastoamisen vaikean matkan ja kilvoituksen aikana pyhät isät ovat istuttaneet elämän antavan Ristin suomaan meille lepoa ja virkistystä sekä tekemään meidät uupuneet miehuullisiksi ja alttiiksi jatkamaan ponnistusta.

Tai toinen vertauskuva: Kuninkaan lähestyessä ensin näkyvät hänen lippunsa ja valtansa merkit, sitten hän itse tulee iloisena saavuttamastaan voitosta ja saa iloitsemaan alamaisensakin. Samoin meidän Herramme Jeesus Kristus, tahtoen näyttää meille voittonsa kuolemasta ja ilmestyä meille kunniassa ylösnousemuksen päivänä, lähettää meille edellään valtikkansa, kuninkuuden tunnusmerkin - eläväksitekevän Ristin - joka täyttää meidät ylenpalttisella ilolla ja virkistää meidät sekä tekee meidät valmiiksi ottamaan vastaan mahdollisuutemme mukaan myös itsensä kuninkaan ja ylistämään Hänen voittoaan…

Kaikki tämä tapahtuu keskellä suurta paastoa, sillä nelikymmenpäiväinen paasto on Maaran katkeran lähteen kaltainen murehtimisen ja paaston tuottaman katkeruuden ja masennuksen vuoksi… mutta Kristus lohduttaa meitä, jotka olemme ikään kuin erämaassa, kunnes Hän johdattaa meidät hengelliseen Jerusalemiin ylösnousemuksensa kautta…

Kun Ristiä kutsutaan elämän puuksi, joka istutettiin keskelle Eedenin paratiisia, niin tästä syystä meidän isämme ovat istuttaneet Ristin keskelle suurta paastoa muistaen sekä Aadamin pidättäytymättömyydestä johtunutta lankeemusta että sitä, kuinka hänen oli määrä vapautua siitä sen puun kautta, josta osallistumalla me emme kuole vaan tulemme eläviksi jälleen…”

(Ristinkumartamisen sunnuntain synaksarion, lainattu: A. Schmemann, Suuri paasto)

Eikö ollut valoisaa ja kaunista tekstiä? Ristin merkityksestä ja erilaisista kuvista ja symboleista siihen liittyen voisi valmistaa kokonaisen luentosarjan. Niin merkityksellinen risti on ollut kristityille läpi kristikunnan historian. Lähdetään tällä kertaa rakentamaan pohdiskeluamme äsken luetun tekstin varaan, joka on luonteeltaan liturginen. Se kuuluu jumalanpalvelukseen. Pohjaksi tällaiseen aiheeseen olisi luontevaa ottaa pohjaksi Raamatun lukukappaleita, muita jumalanpalvelustekstejä tai isien opetuksia ristin merkityksestä. Valittu teksti tuo hyvin selkeästi ja kaunein vertauskuvin esille ristinkumartamisen merkityksen paaston puolivälissä ja sitä kautta ristin merkityksen koko kristityn hengellisessä elämässä.

Paaston puoliväli on nyt saavutettu. Jäljellä on vielä kolme paastoviikkoa ja suuri viikko lisäksi. Matkaa on jäljellä vielä yhtä paljon kuin sitä on takanakin. Paaston jäljet alkavat jo tuntua, vaikka määränpäähän, pääsiäiseen on vielä aikaa. Luettu teksti puhuu katkeroitumisesta, masentumisesta ja lankeamisesta. Omien syntien tutkiminen tuskin mitään muuta voi ollakaan. Paasto – kuten koko hengellinen elämä on nähtävä nimenomaan mahdollisuutena, jonka Jumala meille tarjoaa. Sunnuntain evankeliumissa Kristus kehotti meitä ottamaan ristimme ja seuraamaan itseään. Kristus näyttää meille jälleen kerran tien pelastukseen – Itsensä.

Näin ollen paasto ei tarkoitukseltaan ole surullinen asia, päinvastoin. Syntiinlankeemuksen tuoma kuolema ja kärsimys ovat surullisia asioita ja niitä jokaisen tulee omalta kohdaltaan surra. Oma tila on tiedostettava, muuten tilaa ei voi parantaa. Eihän lääkärikään voi tehdä taudille, jota ei tunne, kuin korkeintaan lievittää sen aiheuttamia kipuja. Paasto ja hengellinen elämä on siis nähtävä mahdollisuutena asettaa oma tila koko raakuudessa silmien eteen ja tutkittava se perinpohjin. Tästä masennuksesta ja katkeroitumisesta synaksarion puhuu ja jatkaa: "… eteemme tuodaan eläväksitekevä Risti virkistämään ja vahvistamaan meitä sekä lohduttamaan Herramme kärsimysten muistamisella."

Nyt alamme lähestyä Ristin todellista merkitystä nimenomaan kristittyjen voitonmerkkinä. Kristuksen kärsimykset lohduttavat meitä pitkällä ja vaivalloisella matkalla. Jumala itse koki äärimmäisen nöyryytyksen, kärsimykset ja kuoleman. Kannattaa muistaa, että ristiinnaulitseminen oli roomalaisista teloitustavoista kaikkein häpeällisin. Ristin merkki oli vielä varhaisimmille kristityillekin asia, josta heitä pilkattiin, ja siksi se pidettiinkin salassa. Silti se oli heille yhtä tärkeä ja kallis voitonmerkki kuin meillekin. Olihan heidän Herransa ja Vapahtajansa kääntänyt tuon häpeän puun merkityksen päälaelleen. Risti on ase, jonka kautta syntiinlankeemuksen aiheuttama kuolema kukistettiin. Sen päällä kuoli Jeesus Kristus, ihminen ja Jumala. Kuolema luuli saaneensa saaliikseen taas yhden kuolevaisen, mutta nielaistessaan Kristuksen tajusikin tukehtuvansa äärettömään Jumalaan. Tästä tapahtumasta kertoo Raamatun ulkopuolinen Nikodeemuksen evankeliumi, jossa Kuoleman ja Saatanan vuoropuheluna kuvataan Kuoleman katkera kuolinkamppailu. Rististä, häpeällisestä ja tuskallisesta teloitusvälineestä on näin tullut kristityille voitonmerkki – Eläväksitekevä risti.

On erittäin tärkeää pitää mielessä, että ortodoksisen kirkon perinteessä Ristiä ja Ylösnousemusta ei voi käsittää toisistaan erillään. Ne kuuluvat erottamattomasti yhteen. Palmusunnuntain veisut kertovat, miten olemme tulleet Kristuksen kärsimysten juhlaan. Pääsiäistä olisikin ajateltava kolmepäiväisenä juhlana Suuresta perjantaista pääsiäissunnuntaihin. Siten juhlan nimikin, kreikan pasha ja heprean pesah, jotka voidaan esimerkiksi englanniksi kääntää passover, "läpikulkeminen", tulee todella ymmärrettäväksi. Kuten Israel kulki Jumalan johdatuksella Punaisen meren läpi, niin mekin kuljemme kärsimysten ja kuoleman läpi iankaikkiseen Ylösnousemukseen Kristuksessa. Tämä tosiasia antaa mallin myös hengelliselle elämälle: synninkatumuksen tuska on vääristynyttä ellei se liity kiinteästi toivoon - tietoon - voitosta synnin tuomiosta ja kuolemasta. Ja toisaalta riemu ylösnousemuksesta on vääristynyttä, ellemme tunnusta langennutta tilaamme ja myönnä, että yksin Jumala voi meidät pelastaa, jos vain itse haluamme ja täytämme Jumalan käskyn: rakastamme toinen toistamme kuin itseämme ja Jumalaa yli kaiken.

Tämän kaiken vuoksi synaksarion kertoo ristin olevan kuin lehtevä puu, jonka varjossa voi levähtää paaston matkan varrella ja lähteä kulkemaan loppumatkaa ikään kuin nuorentuneena. Suurempaa lohtua ei ihmiselle voi antaa keskellä alituista kamppailua synnin ja kuoleman kanssa kuin Herran kärsimykset. Jumala kärsi ja kuoli ihmisenä, jotta koko ihmisyys voitaisiin pelastaa. Toinen vertaus, jonka synaksarion esittää, on voittoisalta sotaretkeltä palaava kuningas, joka alamaisilleen lähettää voittosanoman jo edeltä käsin. Kristus Kuninkaan valtikka on Hänen ristinsä, jonka Hän lähettää meille jo edeltä käsin kumarrettavaksi.

Koska Kristus oli ihminen ja siis meidän kaltainen, me voimme osallistua Hänen voitostaan aivan kuten kuninkaan voitosta hyötyvät hänen alamaisensakin. Osallistuminen voitosta vaatii kuitenkin osallistumista myös taisteluun. Voittopalkinto on saavutettu ja tarjottu meille. Nyt meidän pitäisi ottaa se vastaan. Tämän vuoksi meidän on kiellettävä itsemme, ristiinnaulittava langennut luontomme ja seurattava Kristusta, jotta voimme osallistua voittopalkinnosta. Tämä pätee kaikilla aikaväleillä: jokaviikkoisessa kilvoituksessa sunnuntaiden välillä, vuotuisessa pääsiäiseen valmistautumisessa ja varsinkin Kristuksen toisen tulemisen odotuksessa. Emme voi emmekä saa hellittää hetkeksikään, koska emme tiedä aikaa emmekä hetkeä, jolloin Kristus kirkkaudessaan saapuu. Kiitollisina voimme kuitenkin todeta, että meille on annettu keitaat tälle matkalle. Suuren paaston matkalla se on Ristin kumartamisen sunnuntai, paaston puoliväli.

Koska kuitenkin paaston tarkoituksena on osallistua Kristuksen kärsimyksiin ja sitä kautta saavuttaa mielenpuhtaus, jolla voimme hyvin omintunnoin käydä pääsiäisen viettoon, on Ristin viikko, siis tämä viikko, kirkon perinteessä Suuren paaston ensimmäisen viikon ohella muita viikkoja ankarampi paastoviikko. Myös paaston painopiste siirtyy puolivälin myötä omista synneistämme Kristuksen kärsimyksiin, jotka ovat meidän lohdutuksemme. Ja juurihan olemme saaneet maistaa jo ennalta pääsiäisen riemua, joten voimme uusin voimin ponnistaa paaston loppuun. Pari viikkoa on jäljellä erämaata ja vaivalloista tietä. Suuri viikko kulkeekin sitten omassa juhlallisuudessaan, pääsiäisaamun säteiden jo valaistessa äärimmäistä surua Jumalan kärsimyksistä.

isä Teemu Toivonen

Helsingin seurakunnan nuorisopappi