Toiminnot

Epifanios Kyproslainen

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 27. tammikuuta 2010 kello 17.47 – tehnyt Petja (keskustelu | muokkaukset)
Tiedosto:Epifanios kyproslainen01.jpg
Epifanios Kyproslainen, muistopäivä 12.5.
Kuva:Wikipedia.org

Epifanios Kyproslainen (310–320 – 403) oli kristillisen oikeaoppisuuden voimakas puolustaja. Hänet tunnettiin ahkerana harhaoppisten kirjoitusten etsijänä ja vastustajana kristikunnan vaikeina aikoina Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeen.

Elämä

Epifanios syntyi juutalaiseen perheeseen pienessä Besandukin asutuskeskuksessa Palestiinassa. Hän kääntyi kristinuskoon ja eli munkkina Egyptissä, jossa sai koulutuksen ja törmäsi valentinolaisiin ryhmiin. Juudeaan Epifanios palasi noin vuonna 333 ja perusti luostarin kotikaupunkiinsa. Hän toimi luostarin johtajana kolmekymmentä vuotta. Epifanios perehtyi samalla useisiin kieliin, mm. hepreaan, syyriaan, egyptiin, kreikkaan ja latinaan, ja häntä kutsuttiinkin "viisikieliseksi".

Oppineen maineensa ansiosta Epifanios sai paikan Salamiin piispana Kyproksella vuonna 367 ja toimi samalla myös Kyproksen metropoliittana. Epifanios oli piispan virassa melkein neljäkymmentä vuotta ja matkusti samalla laajalti taistellakseen epäsovinnaisia uskomuksia vastaan. Hän oli paikalla vuonna 376 Antiokian kirkolliskokouksessa, jossa kolminaisuusopin kysymyksiä käsiteltiin apollinarismia vastaan.

Vuonna 394 Palestiinan matkallaan Epifanios hyökkäsi Origeneen seuraajia vastaan ja vaati, että Jerusalemin piispa tuomitsisi näiden kirjoitukset, jotka lopulta tuomittiin Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 553. Vuonna 402 melkein 80 vuoden iässä piispa Theofiloksen pyynnöstä Epifanios lähti Konstantinopoliin taistelemaan Johannes Krysostomosta vastaan. Kun Epifanios tajusi, että Theofilos oli käyttänyt häntä vain hyväkseen vastustamaan Johannes Krysostomosta, joka oli antanut suojapaikan Theofiloksen vainoamille munkeille, Epifanios aloitti kotimatkan takaisin Salamiiseen. Hän kuitenkin kuoli merellä vuonna 403.

Työt

Epifanioksen varhaisimpia töitä oli Ankoratos ("Hyvin ankkuroitu"), joka esitteli argumentteja areiolaisuutta vastaan ja Origeneen opetuksia.

Hänen parhaiten tunnettu teoksensa on Panarion ("Lääkelaukku"), joka on kirjoitettu vuosien 374 ja 377 välisenä aikana. Se muodosti käsikirjan kerettiläisten käsittelemiseen. Teos esitteli 80 kerettiläistä oppia, joista osasta ei ole säilynyt tähän päivään muita dokumentteja. Vaikka Epifanios kiihkonsa nousta faktojen yläpuolella, niin Panarion on merkittävä tietolähde kristillisestä kirkosta 300-luvulta.

Lähde: Wikipedia.org

Muualla Internetissä