Valamon historiakuvan muotoutuminen 1800-luvulla

Artikkelin on kirjoitanut FL (väit.) Kati Parppei perustuen väitöskirjaansa
"Saints, Legends and Forgeries. The Formation of the Historiographical Image of Valaam Monastery".

”Venäjän vanhin luostari”: Valamon historiakuvan muotoutuminen 1800-luvulla

Laatokan Valamon luostari on noussut neuvostoajan jälkeen uuteen kukoistukseen paitsi kilvoittelupaikkana, myös pyhiinvaellus- ja matkailukohteena. Valamossa kiehtoo paitsi sen sijainti, myös viittaukset ”Pohjolan Athokseksi” kutsutun luostarin kunniakkaaseen menneisyyteen.

Kuvaukset luostarin varhaisvaiheista sisältävät kuitenkin paradoksin. Tiedot luostarin varhaisvaiheista ovat vähäisiä, verrattain myöhäistä alkuperää ja usein keskenään ristiriitaisia. Jopa luostarin perustamisajankohta on ollut hämärän peitossa. Tutkijoiden arviot perustamisajasta ovat vaihdelleet 1100-luvusta 1400-luvulle. Taannoin löydetty, 1500-luvun toiselta puoliskolta peräisin oleva teksti ”Kertomus Valamon luostarista” viittaa Valamon perustamiseen 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa.

Niukasta lähdemateriaalista huolimatta Valamon historiasta alkoi 1800-luvulla ilmestyä yhä värikkäämpiä ja yksityiskohtaisempia kuvauksia. Esiin nousee kysymys, mistä ne ilmestyivät. Kuka niitä tuotti? Millaista materiaalia niiden koostamiseen käytettiin?

Tutkimuskohteena menneisyyden esitykset

Historiallisen kuvatutkimuksen näkökulma tekee ongelmasta – niukasta lähdemateriaalista – kiinnostavan tapaustutkimuksen lähtökohdan. Millainen prosessi tuotti kirjoitetun historian paikalle, jonka menneisyydestä ei tiedetty juuri mitään? Miten ja miksi mielikuvat Valamon luostarin historiasta muotoutuivat sellaisiksi, jollaisina ne tänäkin päivänä esitetään? Tapahtumahistorian sijaan kuvatutkimuksessa tarkastellaan niin kutsuttuja jaettuja mielikuvia, joita menneisyyden esityksillä on luotu ja ylläpidetty.

Mielikuvien pysyvyydestä kertoo se, että samat varhaishistoriaan liittyvät väitteet löytyvät niin 1800-luvun toisella puoliskolla julkaistuista Valamo-kirjoista kuin luostaria koskevasta 2000-luvun kirjallisuudestakin. Toistuvia teemoja ovat ajatus Valamosta yhtenä vanhimmista venäläisluostareista, legenda apostoli Andreaksen vierailusta saarella sekä perustajapyhimysten kreikkalainen alkuperä. Niin ikään kuvauksissa toistuvat Valamon vaikea asema rajaseutuluostarina sekä siihen liittyvä tarina ruotsalaiskuningas Magnus Erikssonin haaksirikkoutumisesta luostariin. Valamon merkitys korostuu ajatuksessa ”Pohjoisesta Athoksesta”, samoin kuin listassa luostarissa kilvoitelleista pyhistä.

Elpyvä Valamo ja sen perustajat

Rajaseudun levottomuudet ja alueen siirtyminen Ruotsille aiheuttivat luostarin autioitumisen sadaksi vuodeksi 1600-luvun alussa. Uudelleen se perustettiin vasta sata vuotta myöhemmin.

Valamon alkutaival ei ollut helppo aikana, jona luostarit ylipäänsä olivat ahtaalla. Valamossa ei edes voitu vedota vankkaan perustajakulttiin, koska sen alkuperäisinä perustajina pidetyistä Sergeistä ja Hermanista ei tiedetty juuri muuta kuin heidän oletetun hautansa sijainti. Perustajakulttia alettiin toden teolla elvyttää vasta igumeni Efremin aikana (1749–1782), kun luostarin olemassaolo oli saatu turvattua.

Efremin seuraajan, igumeni Nazarin (1782–1801) aikana Valamon tilanne oli jo vakaampi. Nazari kiinnittikin edeltäjäänsä enemmän huomiota perustajakultin ja Valamon statuksen vahvistamiseen. Sijainti lähellä uutta pääkaupunkia Pietaria sekä luostarin johtajien hyvät yhteydet valtapiireihin pohjustivat Valamon kehittymistä varakkaaksi ja tunnetuksi luostariksi. Tärkeä tekijä oli myös luostarilaitoksen elvyttämiseen liittynyt yleinen asketismin korostaminen, jonka myötä Valamon vahvistuminen sai vankkaa tukea kirkon johtavista piireistä. Nazarin oli nimittänyt tehtäväänsä Pietarin ja Novgorodin metropoliitta Gavriil, oppinut ja vaikutusvaltainen luostareiden puolestapuhuja, jonka erityishuomion kohteita olivat Valamo ja Pietarissa sijaitseva Aleksanteri Nevskin luostari. Gavriil myös käännätti kreikkalaisperäisen Philokalia-kokoelman slaaviksi käyttäen apuna Valamon munkkeja.

Käsitys Sergeistä ja Hermanista lähetystyöhön tulleina kreikkalaismunkkeina näyttääkin juontavan juurensa näihin vuosisadan vaihteen kreikkalaiskorostuksiin. Se ilmestyy Valamoa koskeviin teksteihin vasta 1800-luvun alussa. Sen varhaisempia viitteitä perustajien alkuperään ei ole tiedossa.

Aineksia elämäkerroista ja kronikkateksteistä

Kansallisromanttisten aatteiden kantautuminen Venäjälle herätti kiinnostuksen kansakunnan historian kirjoittamiseen. Historiainnostuksen myötä löydetyt tekstit tarjosivat aineksia myös Valamon historian koostamiselle, vaikka tiedot olivatkin useimmiten hataralla pohjalla. Avraam Rostovilaisen elämäkerran 1700-luvun versiot osoittautuivat erityisen arvokkaiksi: niihin tehtyjen lisäysten voitiin tulkita tarkoittavan, että Valamo olisi perustettu jo 900-luvulla. Edelleen se mainitaan useissa populaarihistoriallisissa esityksissä.

Vuonna 1792 Pyhä Synodi pyysi pappeja ja luostarien johtajia toimittamaan sille kansallisesti merkittävät historialliset lähteet. Nazari lähetti vastaukseksi 1500-luvun version 1400-luvun novgorodilaisesta kronikkatekstistä, joka kertoo ruotsalaisen kuninkaan Magnus Erikssonin haaksirikkoutuneen sotaretkellään erään luostarin rantaan, kääntyneen ortodoksiksi ja kuolleen munkkina. Saatekirjeessään igumeni kertoi ”paikallisesta traditiosta”, jonka mukaan luostari olisi ollut Valamo.

Yhteys Valamon ja rajaseutukysymyksiä heijastelleen tekstin välillä näyttää olleen puhtaasti 1700-luvun lopun tuote. Magnus Erikssonin legenda ja sitä tukemaan kaiverrettu kuninkaan ”hautakivi” sulautuivat kuitenkin tiiviisti Valamon populaarihistorialliseen kuvaan. Ortodoksisen kirkon moraalista yliotetta korostanut teksti sopi siihen hyvin. Lisäksi tarina oli dramaattinen ja mieleenpainuva. Anekdootti kiinnitti luostarissa kävijöiden huomion ja se mainittiin lukuisissa matkakertomuksissa. Kansalliseen historiankirjoitukseen Valamon ja Magnuksen legendan kuvitteellinen yhteys päätyi, kun historioitsija N. M. Karamzin mainitsi asiasta pääteoksensa alaviitteessä.

Väärennöksiä ja suhteita vallanpitäjiin

Valamon statuksen kannalta tärkeää aikaa olivat 1800-luvun ensimmäiset vuosikymmenet, jolloin luostarin johtajana toimi igumeni Innokentii (1801–1823). Tuohon aikaan osui tapaus, jolla oli kauaskantoiset seuraukset Valamon historiakuvan kannalta. Pietarilainen amatöörihistorioitsija ja keräilijä Aleksandr Sulakadzev (1771–1830) kirjoitti vuonna 1818 Valamon historiasta koosteen, jossa hän viittasi itse keksimiinsä keskiaikaisiin lähteisiin. Sulakadzev toimi aikansa hengessä: väärentäminen ei ollut mitenkään harvinaista toimintaa Venäjällä sen enempää kuin muualla Euroopassakaan.

Keksityt tiedot sekoittuivat muuhun luostarin menneisyyttä koskevaan aineistoon. Ne levisivät populaarihistoriallisiin kuvauksiin ja jopa tietosanakirjoihin sekä Venäjällä että ulkomailla, ja niihin viitataan edelleen usein luostarin ”omana traditiona”.

Sulakadzevin ideoihin kuului Valamossa sijainnut ”muinainen slaavivaltakunta”, jonne itse apostoli Andreaksen kerrottiin tuoneen kristinuskon siemenen. Sergeille ja Hermanille hahmoteltu kreikkalaistausta sai näin rinnalleen venäläisyyttä korostaneen vaihtoehdon, jossa perustajat – tai toinen heistä – olisivat olleet slaaveja. Molempia versioita toistettiin 1800-luvun historiakuvauksissa.

Suomalaisessa Valamo-traditiossahan ajatus perustajien kreikkalaisuudesta on sittemmin ollut suosittu. Hermania on arveltu ”perimätiedon” valossa karjalaiseksi, mikä saattaa heijastella ajatusta hänen slaavilaisuudestaan: paikallisuus on nähty eri tavoin näkökulmasta riippuen. Suomalaisten kuva Valamon perustajista heijastelee osaltaan Suomen ortodoksisen kirkon paineita tehdä 1900-luvulla pesäeroa venäläisyyteen korostamalla kreikkalaisuutta ja karjalaisuutta.

Toinen käännekohta oli keisari Aleksanteri I:n vierailu Valamossa vuoden 1819 elokuussa. Tuolloin igumeni pääsi vetoamaan keisariin Sergein ja Hermanin aseman virallistamiseksi. Loppuvuodesta Valamon perustajat liitettiin vihdoin kansallisten pyhien kalenteriin. Vierailusta oli myös muita, Valamon kehityksen kannalta hyödyllisiä seurauksia.

Julkaisutoiminta vakiinnuttaa kuvan

Valamo nousi kukoistukseensa igumeni Damaskinin (1839–1881) aikana. Voidaan puhua itseään ruokkineesta suosion kierteestä, jossa kasvava munkki- ja kävijämäärä toi luostarille niin mainetta kuin lahjoituksiakin. Damaskinin aikana toteutettiin muun muassa mittavia rakennushankkeita.

Kirjoja painettiin 1800-luvun mittaan yhä enemmän, mikä toi ne laajemman lukijakunnan saataville. Valamon oma julkaisutoiminta alkoi vuonna 1863, ja jo seuraavana vuonna ilmestyi teos Valaamskii monastyr’ (Valamon luostari). Kirjan kirjoitti luostareista kiinnostunut pietarilainen sensori N. V. Elagin, joka päätyi tehtävään oltuaan kirjeenvaihdossa Damaskinin kanssa.

Valaamskii monastyr’ kertoi värikkäästi Valamon maantieteestä, historiasta ja luostarielämästä. Mukana oli myös hengellisiä tekstejä. Julkaisutoiminnan myötä Valamon populaarihistoriallinen kuva sai lisäväriä ja muotoutui nykyisen kaltaiseksi. Historiaosassa Sulakadzevin väärennökset olivat näkyvällä sijalla, mikä vakiinnutti ne osaksi Valamon varhaishistorian kuvastoa. Vaikka luostari julkaisi myöhemmin muitakin historiaa sivuavia teoksia, Valaamskii monastyr’-teos uusintapainoksineen pysyi suosittuna luostarivieraiden ja muiden Valamosta kiinnostuneiden keskuudessa.

Vuosisadan toisella puoliskolla myös luostarin ”pyhimyspantheon” kasvoi. Suuri osa olemattomin tai huterin historiallisin perustein Valamoon liitetyistä pyhistä oli Aunuksen alueen luostarinperustajia, mikä heijastelee Valamon intressejä alueella. Luostari edisti ajatusta Karjalan pyhien verkostosta myös maalauttamalla aiheesta ikonin. Niin ikään suosittu ajatus Valamosta pohjoisena tai venäläisenä Athoksena alkoi esiintyä kirjallisuudessa 1800-luvun toisella puoliskolla.

Valamon koettelemukset rajaseutuluostarina korostuivat historiakuvauksissa 1800-luvun loppua kohden. Katoliset ja luterilaiset länsinaapurit alettiin esittää raakoina hyökkääjinä, jotka halusivat levittää omaa uskoaan viattomia säästelemättä. Yhä mustavalkoisemmiksi muuttuvat kuvaukset heijastelivat kansallisaatteiden vahvistumista niin Suomessa kuin Venäjälläkin

Tabula rasa – haasteesta mahdollisuudeksi

Valamon luostarin varhaiseen historiaan liittyviä ja edelleen toistettavia käsityksiä voidaan pitkälti pitää 1700- ja 1800-luvun tuotteina. Valamolle todella kirjoitettiin historia, mutta tuon historian voi sanoa kertovan enemmän syntyajankohtansa aatteista, arvoista ja tapahtumista kuin itse luostarin varhaisvaiheista. Historialla on aina inhimilliset kertojansa, jotka kuvaavat menneisyyttä oman aikansa lähtökohdista käsin.

Valamon historiallisen kuvan syntyprosessin takaa löytyykin monitahoinen vyyhti konkreettisia ja ideologisia yhteyksiä, aatevirtauksia ja päivänpolitiikkaa. Kuvan hahmottuminen kulki yhtä jalkaa luostarin statuksen paranemisen kanssa. Molemmat vahvistivat toisiaan: nouseva luostari tarvitsi vaikuttavan menneisyyden, jonka kuvaukset vakiintuessaan lisäsivät Valamon vetovoimaa.

Taustalla vaikuttivat luostarilaitoksen elpyminen sekä Valamon hyvät suhteet hengellisiin ja maallisiin vallanpitäjiin. Luostarin sijainti loi sille potentiaalin, jota haluttiin kehittää. Vahvana pohjavirtauksena kuvan kehityksessä näkyvät kansallisromanttiset ideat ja kansallisen historiankirjoituksen alkuvaiheet.

Voidaan myös todeta, että Valamo muutti ongelman mahdollisuudeksi. Tietojen vähäisyys tarjosi kankaan, johon voitiin luonnostella kuvia Valamon varhaishistoriasta monenlaista materiaalia hyödyntäen. Esimerkiksi ajatus Valamosta Venäjän vanhimpana luostarina lisäsi sen vetovoimaa ihmisten mielissä, vaikka tutkijat pian väitteen kumosivatkin. Luovan suhtautumisen historiankirjoitukseen mahdollisti osaltaan kristillinen traditio. Ovathan esimerkiksi pyhien ihmeteot uskon, eivät faktatiedon asia.

Valamon historiakuva on ollut myös joustava ja sallinut erilaiset variaatiot. Hyvä esimerkki ovat spekulaatiot perustajien alkuperästä. Tieteellisyyteen pyrkivien ja populaarien historiakuvausten välinen raja oli 1800-luvulla häilyvä. Molemmat vaikuttivat mielikuvien syntyyn ja vakiintumiseen sellaisiksi, millaisina niitä tänäkin päivänä toistetaan. Ajatus Valamosta yhtenä vanhimmista venäläisluostareista elää yhä, samoin kuin legenda apostoli Andreaksen vierailusta sekä ideat perustajien alkuperästä. Yhtä lailla kerrataan Magnus Erikssonin tarinaa, Valamon vaikeuksia rajaseutuluostarina ja luostariin liitettyjen pyhien vaikuttavaa listaa. Kuvaavaa on, että Valaamskii monastyr’-teoksesta (1864) on otettu 2000-luvulla jo ainakin kaksi uusintapainosta.

Kati Parppei, FL (väit.)

Artikkelin pohjana oleva englanninkielinen väitöskirja lähde- ja kirjallisuusluetteloineen löytyy PDF-muodossa täältä:

"Saints, Legends and Forgeries. The Formation of the Historiographical Image of Valaam Monastery"