Toiminnot

Pietari Apostoli

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 7. tammikuuta 2009 kello 13.16 – tehnyt X11 (keskustelu | muokkaukset)
Tiedosto:Apostoli pietari 001 web.jpg
Pyhä apostoli Pietari kuvattuna romanialaisessa ikonissa.

Pyhä apostoli Pietari oli kahdentoista Jeesuksen opetuslapsen eli apostolien johtaja. Hänen muistopäivänsä on kesäkuun 29. päivä.

Apostoli Pietari oli syntyisin Beetsadasta Galileasta. Hänen isänsä nimi oli Johannes ja hänen veljensä oli apostoli Andreas Ensinkutsuttu. Kuten veljensä Andreas, myös Pietari oli ammatiltaan kalastaja. Hän oli kouluja käymätön ja köyhä ja häntä kutsuttiin Simoniksi. Myöhemmin itse Jeesus Kristus nimesi hänet uudelleen Pietariksi. Jeesus katsoi häntä ja sanoi: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas” -- se merkitsee: Kallio. (Keefas on arameaa ja nimi Pietari tulee kreikasta (Petra) , molemmat merkitsevät kalliota).

Kun hänet Jeesuksen toimesta kutsuttiin opetuslapseksi, hän tuli erottamattomaksi osaksi Kristusta ja hänen seuraajiaan. Pietari seurasi Jeesusta hänen pelastuksentyönsä alusta omaan kärsimysloppuunsa asti, kun hän ylipappi Kaifaan kysyessä kielsi Jeesuksen kolmasti peloissaan. Mutta lopulta monien katkerien kyynelten jälkeen, hän sai täydellisesti anteeksi rikkomuksensa.

Kristuksen ylösnousemuksen ja Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen hän saarnasi Juudeassa, Antiokiassa ja eräissä osissa Aasiaa. Sitten hän lopulta tuli Roomaan, missä hänet ristiinnaulittiin keisari Neron toimesta ylösalaisin, pää alaspäin. Hänet kutsuttiin iankaikkiseen elämään noin vuonna 64 tai 66 tai 68. Hän jätti jälkeensä Kristuksen kirkolle kaksi epistolaa (yleistä kirjettä), jotka tunnetaan Uudessa Testamentissa Ensimmäisenä Pietarin kirjeenä ja Toisena Pietarin kirjeenä.

Hänet on myös yleisesti tunnustettu olleen mm. Markuksen evankeliumin yksi tärkeimmistä alkuperäisistä lähteistä. Evankelista Markus oli yksi Pietarin opetuslapsista.

Pietarin viimeisistä vaiheista kertoo perimätietona myöhäinen noin vuodelta 350 oleva piispa Ambrosiuksen lausunto, jonka todenperäisyyttä ei tosin voida vahvistaa. Sen mukaan, kun Pietari oli Roomassa, pakeni hän sieltä välttääkseen marttyyrikuoleman - tämä tapahtui muiden kristittyjen hartaiden pyyntöjen takia. Hänen ollessaan matkalla poispäin Via Appialla tuli häntä vastaan kuitenkin Jeesus, jolta Pietari kysyi: "Minne menet Herra?" Tähän Jeesus sitten vastasi, että hän menee uudelleen Roomaan ristiinnaulittavaksi, koska Pietari pakeni sitä.

Niinpä kerrotaankin, että Pietari oli niin häpeissään omasta pelkuruudestaan, että hän palasi takaisin Roomaan. Seurauksena olikin se, että Pietari siellä ristiinnaulittiin pää alaspäin - omasta pyynnöstään. Tämä pyyntö tapahtui sen takia, koska hän piti itseään liian arvottomana ristiinnaulittavaksi samalla tavoin kuin Herransa.

Pietarin symbolina ikoneissa ja kirkkotaiteessa käytetään Raamatun tekstin (Matt.16:18-19) vuoksi avainta.

Apostoli Pietari roomalaiskatolisen kirkon opetuksessa

Pietaria pidetään roomalaiskatolisessa kirkossa myös ensimmäisenä Rooman piispana eli paavina ja häntä ja muita paaveja Jeesuksen "edustajana" tai sijaisena maan päällä. Tämä johtuu siitä, että Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus antoi hänelle "Taivaan valtakunnan avaimet" (Matt. 16:18-19):

Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.

Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.

Pietarinkirkko nykyisen Vatikaanin alueella on perimätiedon mukaan rakennettu hänen hautapaikkansa päälle.