Toiminnot

Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 28. marraskuuta 2013 kello 20.36 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Vuonna 1891 perustetun Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto (OKJ) tehtäviin kuului toimittaa jumalanpalveluskirjoja ja oppikirjoja, jotka Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous hyväksyi julkaistaviksi.

Julkaisuneuvosto oli yhteistyöelin, johon kuului puheenjohtaja, johtokunta ja toimitussihteeri. Lisäksi apuna käytettiin kielenhuoltajaa, kirkkomuusikkoja, kääntäjiä ja oppikirjoihin sekä jumalanpalvelusteksteihin perehtyneitä avustajia.

Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto julkaisei vuosittain ortodoksisen kalenterin, joka sisältää vuoden jokaiselle päivälle muun muassa päivän pyhän, paastomerkinnät, epistola- ja evankeliumitekstit sekä sävelmäjaksot.

OKJ:n julkaisukoordinaattorina (2012) toimi Joensuun piispa Arseni. Nykyisin OKJ:n toiminta on sulautettu kirkon palvelukeskuksen toimintaan ja OKJ:n oma toiminta lienee päättynyt.