Ikoninäyttelyn kuva 08
Ortodoksi.netista
Marttyyripiipa
Pietari Aleksandrialainen
Pyhä Pietari kärsi uskonsa tähden vainoa jo nuorena keisari Deciuksen (249–251) vainojen aikana. Monipuolisesti sivistyneenä hänet nimitettiin Aleksandrian katekeettisen koulun johtajaksi. Hengellisen isänsä patriarkka Teonaksen kuoleman jälkeen hänet valittiin Aleksandrian patriarkaksi vuonna 300.
Kun Diocletianuksen vainot puhkesivat vuonna 303, patriarkka Pietari halusi selvät säännöt siihen, millä ehdoilla vainoissa periksi antaneet kristityt otetaan takaisin kirkon yhteyteen heidän katuessaan. Joidenkin mielestä hän oli liian lempeä heitä kohtaan. Tyytymättömiä johti Lykopoliksen piispa Meletios. Kun Pietari itse joutui lähtemään vainoja pakoon, Meletios syytti häntä pelkuruudesta ja alkoi toimia Aleksandrian kirkon johtajana. Hän vihki omia kannattajiaan papeiksi eri seuduille ja tästä sai Egyptin kirkossa alkunsa monta sukupolvea kestänyt skisma. Samasta skismaattisesta ryhmittymästä oli peräisin myös Areioksen harhaoppi.
Pietari, joka johti kirkkoa piilopaikastaan käsin, erotti Meletioksen ehtoollisyhteydestä, mutta toivoi vielä pääsevänsä sovintoon hänen kanssaan, mikä käy ilmi eräästä hänen säilyneestä kirjeestään. Joitakin vuosia myöhemmin Meletios kuitenkin itse murtui vainoissa ja suostui uhraamaan epäjumalille.
Pyhä Pietari palasi Aleksandriaan, kun vainot väliaikaisesti laantuivat. Itäisen Rooman keisari Maximinus Daia (311–313) aloitti kuitenkin odottamatta vainot uudestaan ja Pietari vangittiin. Kerrotaan, että edes silloin kun Pietaria oltiin viemässä kuulusteluihin, hän ei tahtonut ottaa hereettistä Areiosta takaisin ehtoollisyhteyteen, vaikka sitä häneltä pyydettiin. Kun joku ihmetteli tätä, hän kertoi nähneensä näyn.
Kristus oli ilmestynyt hänelle 12-vuotiaana lapsena, jonka viitta oli revitty kahtia. Lapsi oli silmät kyynelissä koettanut peitellä itseään viitanpuolikkailla. ”Herra, kuka on repinyt viittasi?” Pietari oli kysynyt. ”Sen on Areios tehnyt”, Kristus-lapsi oli vastannut: ”Varo ottamasta häntä takaisin ehtoollisyhteyteen, ja varoita myös pappeja Akhilleosta ja Aleksanteria, seuraajiasi Aleksandrian piispanistuimella, etteivät he anna periksi hänen hyökkäyksilleen vaan säilyttävät oikean uskon.”
Pietari tuomittiin mestattavaksi. Koska hän ei tahtonut verenvuodatusta ja mellakoita kaupungissa, hän pakeni vankilasta ja meni oma-aloitteisesti mestauspaikalle kaupungin ulkopuolelle. Samalla paikalla oli aikoinaan mestattu myös Aleksandrian kirkon perustaja pyhä apostoli Markus (25.4.). Pietari sai luvan rukoilla apostolin haudalla. Hän lankesi maahan ja pyysi kyynelsilmin pyhää edeltäjäänsä vahvistamaan häntä edessään olevassa viimeisessä taistossaan. Sitten hän nousi seisomaan ja rukoili Kristusta, että hänen marttyyrikuolemansa sinetöisi vainon, niin ettei se enää jatkuisi. Silloin hän kuuli äänen: ”Pietari oli ensimmäinen apostoli ja Pietari on myös viimeinen marttyyri.”
Todellakin pyhän Pietarin mestaus marraskuun 24. päivänä 311 merkitsi kristittyjen vainojen päättymistä. Hän oli Egyptin viimeinen uskonsa tähden surmattu ennen kuin keisari Konstantinus nousi valtaan ja lopetti kristittyjen vainon. Siksi koptilainen kirkko kutsuu Pietaria “marttyyrien sinetiksi” ja häntä kunnioitetaan yleisesti alkukirkon viimeisenä marttyyrina.
Pian mestauksen jälkeen kristityt hakivat pyhän piispan ruumiin ja veivät sen Aleksandrian katedraaliin. Siellä he asettivat sen piispanistuimelle, ja näin pappi Akhilleos vihittiin edeltäjänsä pyhien jäännösten äärellä piispaksi ja Pietarin seuraajaksi Aleksandrian patriarkkana.
