Toiminnot

Kaularisti

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 19. tammikuuta 2009 kello 14.20 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Etenkin slaavilaisissa kulttuureissa papin jumalanpalveluspukuun kuuluu ketjusta rinnalla riippuva kaularisti eli papinristi (rintaristi). Kreikkalaisvaikutteisissa kulttuureissa oikeus kantaa kaularistiä myönnetään ansioituneille papeille. Siellä papeille myönnetään yleensä joko hopeisen tai kultaisen kaularistin kanto-oikeus pitkästä ja ansiokkaasta papillisesta työstä.

Slaavilaisessa kulttuurissa pappi kantaa ristiä aina. Tarinan mukaan Pietari Suuri kohtasi kadulla viittaan pukeutuneen henkilön, jolta hän pyysi siunausta. Tätä hän ei kuitenkaan saanut ja nolostuneena viittaan pukeutunut henkilö kertoi olevansa diakoni eikä pappi. Tämän tapauksen vuoksi kerrotaan Pietarin määränneen papit kantamaan tunnusmerkkinä kaularistiä.

Slaavilaisessa kulttuurissa ja myös Suomessa pappi voi saada myös kultaisen ristin eli kultaristin tai vielä merkittävämmän koruristin eli jalokivillä koristellun kaularistin kanto-oikeuden ansioiduttuaan papillisissa tehtävissä. Yleensä kultaristiin tarvitaan noin 10 vuoden nuhteeton palvelus ja koruristiin 50 vuotta tai muita erityisiä ansioita. Koruristi on korkein papille myönnettävä huomionosoitus ja sen kuten myös kultaristin käyttöoikeuden myöntää oman hiippakunnan piispa.

Petja ja Hannu Pyykkönen