Vanhan testamentin kaanon jakautumattomassa kristikunnassa myöhemmin

Sisällysluettelo

TT Hannu Pöyhönen:

7.

Vanhan testamentin kaanon jakautumattomassa kristikunnassa myöhemmin

Neljännen vuosisadan jälkeen Vanhan testamentin kaanonia ei yhtenäisen kristikunnan aikana enää paljon julkisesti pohdittu. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että aleksandrialainen kaanon oli levinnyt kaikkialle ja vakiinnuttanut paikkansa kirkollisessa elämässä. Yksittäiset protestiäänet, jotka kyseenalaistivat sen joko kokonaisuudessaan tai osittain, olivat siksi harvoja, etteivät ne kyenneet enää horjuttamaan sen asemaa. Osaltaan tästä todistaa myös tosiasia, ettei kysymys Vanhan testamentin kaanonista koskaan noussut suoranaisesti keskustelunaiheeksi ekumeenisissa synodeissa, mikä olisi ollut mitä luontevinta, mikäli se olisi koettu ongelmaksi Kirkossa.

On tosin totta, että Trullossa pidetyn Viideskuudennen kirkolliskokouksen isät epäsuorasti ottivat kantaa tähänkin kysymykseen vahvistaessaan synodin toisessa kanonissa kristittyjä ratkaisuissaan sitoviksi lukuisten nimeltä mainitsemiensa kirkolliskokousten ja yksityisten Isien säännös- eli kanonikokoelmia, joitten yhteismäärä yltää peräti kahteenkymmeneenkahdeksaan ja joista osa käsittelee monen muun asian ohella myös kysymystä Vanhan testamentin ohjeellisista kirjoista. Näitä Vanhan testamentin kaanonia koskevia kanoneita on tarkalleen ottaen kuusi: Pyhien apostolien 85. kanoni, Laodikean kirkolliskokouksen (n. 341) 60. kanoni, Karthagon kirkolliskokouksen (419) 24. kanoni, Athanasios Aleksandrialaisen kanonien joukkoon liitetty 39. pääsiäiskirje (367), Gregorios Teologin (k. 390) runomuotoinen Raamatun kirjoja koskeva kanoni ja Amfilohios Ikonionilaisen (k. n. 396) samoin runomuotoinen Raamatun kirjoja koskeva kanoni. Trullon suhteen on kuitenkin painokkaasti todettava, että sen pyrkimys ei suinkaan ollut ratkaista nimenomaisesti Vanhaa testamenttia koskevaa kysymystä, vaan yleisesti luoda rauha ja vakaus Kirkon piiriin tunnustamalla paikallistasolla jo aiemmin laadittujen kirkkosääntöjen aito ja apostolinen henki erotukseksi harhaoppisten kanoneista. Tämän väitteen paikkansa pitävyyden puolesta puhuu yksinkertaisesti jo se, että kyseiset Vanhan testamentin ohjeellista kirjakokoelmaa koskevat kirkkosäännöt ovat keskenään hyvin epäyhtenäisiä toisten puoltaessa lähinnä suppeampaa ja toisten lähinnä laajempaa kaanonia. Koska kyseisellä päätöksellä on kuitenkin ekumeeniseksi luetun kirkolliskokouksen arvovalta, jotkut kunnioitettavan vilpittömät ja myös asiassa paljon vaivaa nähneet henkilöt ovat ilmaisseet omana lujana vakaumuksenaan, että Vanhan testamentin kaanoniin liittyvä ongelma pitäisi tai voitaisi ratkaista vähintäänkin idän kristikunnan piirissä Trullon synodin rajaamissa puitteissa.

A. Trullon vahvistamien Vanhan testamentin kaanonia käsittelevien kanonien analyysi

Edellä mainitusta syystä Trulloa ei ole mahdollista ohittaa käsillä olevassa artikkelissa, vaan sen vahvistamat Vanhaa testamenttia koskevat kanonit on pakko ottaa lähemmän tarkastelun kohteiksi tapauskohtaisesti. Tämä yksityiskohtainen tarkastelu todennäköisesti auttaa meitä samalla ymmärtämään joitakin olennaisia faktoja Vanhan testamentin kaanoniin liittyvässä problematiikassa.

a) Karthagon kirkolliskokouksen 24. kanoni

• Kanoni luettelee VT:iin kuuluviksi alkuperäisestä juutalaisesta käytännöstä poiketen 42 kirjaa seuraten lähinnä LXX:n järjestystä (kuitenkin Job edeltää Psalmeja sekä Ester sijaitsee

kahden Esran kirjan kanssa koko luettelon lopussa ja liitettynä yhteen lähinnä deuterokanonisten kirjojen kanssa).

• Tuom. ja Ruut esitetään toisistaan erillisinä, samoin 1.–2. Sam. ja 1.–2. Kun. neljänä teoksena nimellä 1.–4. Kun., kuten myös Aikakirjat jaettuina kahdeksi teokseksi.
• Kanonisena kirjana mainittuun Esteriin edellytetään itsestään selvästi kuuluviksi deuterokanoniset katkelmat, samoin Danieliin.
• Valitusvirsiä ei mainita laisinkaan, joten ne edellytetään kuuluviksi osana Jeremian kirjaan Josefuksen käytännön mukaisesti, kuten todennäköisesti myös Bar. ja Jer. kirje.
• Deuterokanonisista kirjoista mainitaan selkeästi nimeltä Tobias ja Juudit.
• Kanonissa luetellaan kaksi Esran kirjaa, joista toisen täytyy olla deuterokanoninen 1. Esran kirja erityisesti, kun Esran kirjat on mainittu käytännössä deuterokanonisten kirjojen sarjassa, vieläpä koko VT:n kaanonin hännänhuippuna, jolloin toinen edellytetyistä Esran kirjoista täytyy olla yhdistetty Esra-Nehemia.
• Salomon kirjoja sanotaan olevan viisi kappaletta, mutta niitä ei luetella, jolloin varmuudella voidaan katsoa tarkoittavan Sananlaskuja, Saarnaajaa, Laulujen laulua ja Salomon viisaudenkirjaa, mutta viides tuntuisi luontevimmin olevan myös laajemman kaanonin ulkopuolelle jäänyt Salomon psalmit taikka sitten viisauskirjallisuutena hänelle mahdollisesti ikään kuin itseoikeutetusti omistettu historiallisesti myöhäinen Sirak.
• Kanonin alkuperäiskielisissä latinanalaisissa käsikirjoituksissa esiintyy joissakin vielä maininta kahdesta Makkabealaiskirjasta, jotka ovat itsestään selvästi Roomalaiskatolisen kirkon Vanhan testamentin kaanoniin päätyneet 1.–2. Makk., mutta on kiistanalaista onko kreikkalainen versio tässä kohden luotettavampi kuin latinalainen.

Yhteenveto:

• Kanoni luettelee nykyisen luokituksen mukaisesti laskettuna protokanonista kirjoista kaikki 39 ja deuterokanonisista lähes täydellisellä varmuudella 3 (Tob., Judit, Viis.) ja mitä todennäköisimmin 6 eli edellisten lisäksi kolme muuta (1. Esra, Bar., Jer. kirje), hyvin todennäköisesti jopa 8 eli edellisten lisäksi kaksi muuta (1.–2. Makk.), täysin mahdollisesti jopa 9 eli edellisten lisäksi vielä yhden (Sir.). Tämän lisäksi kanonissa VT:n kaanoniin katsotaan itsestään selvästi sisältyvän Esterin ja Danielin deuterokanoniset katkelmat.
• Edelleen merkittävää on, että siinä tapauksessa, että kanoni viidennellä Salomonille omistetulla kirjalla tarkoittaa hänen psalmejaan, se lukee VT:n kirjojen piiriin yhden jopa laajemmasta kaanonista poisjääneen kirjan.

b) Pyhien apostolien 85. kanoni

• Kanoni luettelee 41 kirjaa LXX:n järjestystä seuraten (ainoastaan Job on Psalmien edellä).
• Kaksoisteokset 1.–2. Sam. ja 1.–2. Kun. esitetään erillisinä kuten Karthagon kanonissa (1.– 4. Kun.), samoin aikakirjat, minkä lisäksi myös Tuom. ja Ruut on erotettu toisistaan.
• Valitusvirret puuttuvat luettelon numeroinnissa kokonaan, mutta ne katsotaan epäilemättä jälleen sisältyvän Jeremian kirjaan, samoin todennäköisesti myös Bar. ja Jer. kirje.
• Ester ja Daniel mainitaan molemmat ja luonnollisesti deuterokanonisine katkelmineen.
• Deuterokanonisista kirjoista mainitaan selkeäsanaisesti 3 Makkabealaiskirjaa eli tällöin epäilemättä 1.–3. Makk.
• Tämäkin kanoni mainitsee kaksi Esran kirjaa toisistaan erillisinä, jolloin se mitä todennäköisimmin tarkoittaa toisella Esra-Nehemiaa ja toisella deuterokanonista 1. Esraa, mitä puoltaa osaltaan sekin, että kaanon sulkee piiriinsä muitakin deuterokanonisia kirjoja.
• Kanoni mainitsee myös “paljon oppia saaneen” Sirakin kirjoittaman kirjan, mutta VT:n kaanonin ulkopuolisena teoksena, jota se kuitenkin suosittelee nimenomaan nuorten lukemistoksi.

Yhteenveto:

• Tämäkin kanoni luettelee nykyisen luokituksen mukaisesti laskettuna protokanonista kirjoista kaikki 39 ja deuterokanonisista käytännössä täydellisellä varmuudella 3 (1.–3. Makk.) ja mitä todennäköisimmin 6 eli edellisten lisäksi 3 muuta (Bar., Jer. kirje, 1. Esra), minkä lisäksi vielä edellytetään Esterin ja Danielin kirjoihin kuuluviksi deuterokanoniset katkelmat.
• Edelleen merkittävää on, että Sirak on tietoisesti jätetty Vanhan testamentin kaanonin ulkopuolelle epäilemättä miellettynä inhimillisen viisauden tuotteeksi, mutta silti se mainitaan myönteisessä valossa, vieläpä ainoana Vanhan liiton kirjakokoelman ulkopuolisena teoksena.

c) Laodikean kirkolliskokouksen 60. kanoni

• Kanoni luettelee Josefuksen edustaman juutalaisen käytännön mukaisesti 22 kirjaa Vanhaan testamenttiin kuuluvina yhtäpitävästi palestiinalaisen kaanonin kanssa, mutta periaatteessa LXX:n etenemisjärjestyksessä (vain Esterin paikka on poikkeuksellinen sen seuratessa Ruutin kirjaa).
• Tuom. ja Ruut ovat yhdistetyt toisiinsa, kuten Josefuksella.
• Luettelossa mainitaan 2 Samuelin kirjaa ja 2 Kuningasten kirjaa neljänä erillisenä teoksena Kuningasten kirjojen nimellä, mutta kuitenkin vain kahdeksi teoskokonaisuudeksi laskettuna.
• Esterin ja Danielin edellytetään epäilemättä sisältävän deuterokanoniset katkelmansa.
• Valitusvirret esiintyvät Josefuksen käytännön mukaisesti Jeremiaan liitettynä, samoin nimeltä mainiten myös Bar. ja Jer. kirje.
• Kanonissa mainitaan numerolla 12 kaksi erillistä Esran kirjaa, “ensimmäinen ja toinen”, jolloin teosten täytyy luontevimmin tarkoittaa Esra-Nehemiaa ja deuterokanonista 1. Esraa.

Yhteenveto:

• Tämäkin kanoni luettelee nykyisen luokituksen mukaisesti laskettuna protokanonista kirjoista kaikki 39 ja deuterokanonisista täydellä varmuudella 2 (Bar., Jer. kirje) ja mitä todennäköisimmin 3 eli edellisten lisäksi myös yhden muun (1. Esra), minkä lisäksi vielä Esterin ja Danielin kirjoihin edellytetään kuuluviksi deuterokanoniset katkelmat.

d) Gregorios Suuren kanoni

• Kanoni sisällyttää VT:iin 22 kirjaa juutalaisilta omaksutun tavan mukaisesti mainiten nimenomaisesti luvun yhtäpitävyyden heprean kirjainten määrän kanssa; etenemistavassaan se noudattaa kuitenkin LXX:n käytäntöä (ainoastaan Job edeltää Psalmeja ja Ester puuttuu kokonaan) jaotellen kirjat 12 historialliseen, 5 runolliseen ja 5 profeetalliseen kirjaan.
• Esterin kirjan poistamisesta johtuen Tuom. ja Ruut on erottu toisistaan, jotta haluttu luku 22 on saatu säilymään, koska sillä on selvästi teologinen ja mystinen sisältö.
• Kanoni ei mainitse lainkaan Valitusvirsiä, mutta sisällyttää ne Josefuksen tavoin itsestään selvästi Jeremian kirjaan, kuten todennäköisesti myös Barukin ja Jeremian kirjeen.
• Gregorios Teologi ei mainitse Esran kohdalla lukumäärää, vaan toteaa ainoastaan, että “viimeisenä [kahdentoista historiallisen kirjan joukossa] pidä Esraa”, jolloin nimen piiriin sisältyvät itsestään selvästi ainakin sekä Esra että Nehemia, mutta hyvinkin myös deuterokanoninen 1. Esra.
• Danieliin edellytetään luonnollisesti jälleen sisältyvän deuterokanoniset katkelmat.

Yhteenveto:

• Tämä kanoni luettelee nykyisen järjestelmän mukaisesti protokanonista kirjoista lähes varmasti 38 (Ester puuttuu), koska Valitusvirret epäilemättä sisällytetään varsin yleisen tavan mukaisesti Jeremiaan kirjaan, ja deuterokanonisista varsin suurella todennäköisyydellä 3 (1. Esra, Bar., Jer. kirje), minkä lisäksi vielä edellytetään Esterin ja Danielin kirjoihin kuuluviksi deuterokanoniset katkelmat.
• Merkittävää on myös, että kanoni ei lue Esteriä VT:n kaanoniin ja että se suhtautuu johdantosanoissaan varsin kriittisesti moniinkin kirjoihin (“Katso, ettei mieltäsi harhaan vie oudot kirjat, sillä monenlaista pahuutta kätkeytyy niihin; ota siis, ystävä, minulta vastaan [Pyhien Kirjoitusten] koeteltu luku”) jättäen tällöin avoimeksi, tarkoitetaanko näillä peräti kaanonin ulkopuolelle rajattuja deuterokanonisia kirjoja ja Esteriä.

e) Athanasios Suuren 39. pääsiäiskirje

• Pääsiäiskirje sisällyttää VT:iin 22 kirjaa “heprean kielen kirjainmäärän mukaan” tehden kuitenkin teologisista lähtökohdista johtuen melkoista väkivaltaa aritmetiikalle; etenemistapa pääsiäiskirjeessä on täsmällisesti LXX:n mukainen (Ester tosin puuttuu, mutta se mainitaan luettaviksi kelpuutettujen kaanonin ulkopuolisten kirjojen joukossa).
• Kirje luettelee 4 erillistä Kuningasten kirjaa (1.–2. Sam. ja 1.–2. Kun.), mutta sanoo niistä kahden ensimmäisen ja kahden viimeisen kuuluvan laskettaessa yhteen, mikä menettely toistuu myös kahden erillisenä nimetyn Aikakirjan kohdalla.
• Jättäessään pois Esterin Athanasios pääsee palestiinalaisen kaanonin lukuarvoon jakamalla erillisiksi Josefuksella yhdistetyt Tuomarien ja Ruutin kirjat.
• Josefuksen tavoin kanoni sitoo Jeremian kirjaan Valitusvirret, mutta sen lisäksi myös kaksi muuta eli Barukin ja Jeremian kirjeen mainiten ne kaikki varta vasten nimeltä.
• Kanoni luettelee 2 erillistä Esran kirjaa, mutta mainitsee jälleen, että ne kuuluu lukea yhdeksi teokseksi tarkoittaen tällöin mitä todennäköisimmin Esra-Nehemiaa ja deuterokanonista 1. Esraa.
• Danielin kuten myös VT:n ulkopuolelle jätetyn Esterin kirjan edellytetään epäilemättä sisältävän omat deuterokanoniset katkelmansa.

Yhteenveto:

• Tämä kanoni luettelee nykyisen käytännön mukaisesti protokanonista kirjoista täysin varmasti 38 (Ester puuttuu) ja deuterokanonisista varmuudella 2 (Bar., Jer. kirje) ja erittäin todennäköisesti 3 eli edellisten lisäksi yhden muun (1. Esra), minkä lisäksi vielä edellytetään Danielin, mutta myös luettavaksi kelpuutetun Esterin, sisältävän deuterokanoniset katkelmansa.
• Merkittävää on myös, että pääsiäiskirje rajaa tekstinsä myöhemmässä osassa selkeästi VT:n kaanonin ulkopuolelle 4 deuterokanonista kirjaa (Viis., Sir., Judit, Tob.) yhdessä Esterin kanssa, mutta puoltaa kuitenkin niiden kaikkien käyttöä Kirkkoon liittyvien katekeesissa vedoten kirkolliseen perinteeseen.

f) Amfilohios Ikonionilaisen kanoni

• Kanoni luettelee juutalaisesta numerointikäytännöstä poiketen VT:iin kuuluviksi 37 kirjaa, ja se etenee LXX:n järjestyksen mukaisesti (ainoastaan Job edeltää Psalmeja).
• Puuttuvista kahdesta kirjasta toinen on Ester, joka mainitaan ohjeellisten kirjojen luettelon jälkeen kanonisena kirjana vain joidenkuiden muitten näkemyksen perusteella.
• Toinen puuttuva kirja on Valitusvirret, joka selvästikin edellytetään sisältyvän Jeremian kirjaan, koska profeettaa kutsutaan runomuotoisessa tekstissä “myötätuntoiseksi” tai paremminkin “yhdessä kärsiväksi”, mutta todennäköisesti Jeremian kirjaan edellytetään tällöin kuuluviksi myös Jeremian kirje ja sen ohella Baruk.
• Esterin ja Danielin sisällytetään epäilemättä myös niiden deuterokanoniset katkelmat, mikä jälkimmäisen kohdalla tulee jopa näkyville siinä, että Danielia luonnehditaan “teoissa ja sanoissa mitä viisaimmaksi” (tekojen kohdalla viittaus sopii parhaiten deuterokanoniseen katkelmaan Beel ja sanojen osalta puolestaan lähes yhtäläisellä varmuudella katkelmaan Sus.).
• Esran kirjoja mainitaan toisistaan erillisinä 2 kappaletta, jolloin toisen täytyy jälleen olla Esra-Nehemia ja toisen deuterokanoninen 1. Esra.

Yhteenveto:

• Tämä kanoni luettelee nykyisistä protokanonista kirjoista mitä suurimmalla todennäköisyydellä 38, koska puuttuva Valitusvirret edellytetään osaksi Jeremiaa, mutta myös Esterin kanonisuus jätetään avoimeksi mahdollisuudeksi, joskin toisten mielipiteenä, jolloin kanonisten kirjojen luku olisi palestiinalaisen käytännön mukaisesti jo 39; deuterokanonisista kirjoista luetellaan hyvin suurella varmuudella 1 (1. Esra), mutta todennäköisesti jopa 3 eli edellisen lisäksi myös kaksi muuta (Jer. Kirje ja Bar.), minkä lisäksi vielä edellytetään Esterin ja Danielin kirjoihin kuuluviksi deuterokanoniset katkelmat.
• Merkittävää on, että Esterin asema kanonisena kirjana kyseenalaistetaan, joskaan ei absoluuttisesti.
• Merkittävää on edelleen, että kanonissa varoitetaan Gregorios Teologin säännön tavoin muista kirjoista (“On kuitenkin sinun ennen kaikkea tiedettävä tämä: ei ole turvallinen kirjoista jokainen, joka Pyhän Kirjan nimeä kantaa – – ”), mutta nyt tekemällä selkeä ero pseudepigrafien ja mitä todennäköisimmin VT:n kaanonin ulkopuolelle jätettyjen deuterokanonisten kirjojen välillä, joista viimeksi mainittuja nimitetään toisaalta pseudepigrafien ja kanonisten väliin sijoittuviksi ja toisaalta kanonisia kirjoja lähellä oleviksi.

B. Trullon vahvistamien kanonien analyysin johtopäätökset

Olemme edellä tarkastelleet varsin yksityiskohtaisesti Trullon vahvistamia kanoneita Vanhan testamentin ohjeellisten kirjojen näkökulmasta. Entä mikä on näiden kuuden kanonin tarkastelun anti? Kootusti se on neljänlainen. Ensinnäkin näemme, että lähinnä laajempaa aleksandrialaista kaanonia edustavat kirkkosäännöt (Karthagon 24. ja Pyhien apostolien 85. kanoni) eivät ole täysin identtiset keskenään, mutta eivät liioin lähinnä suppeampaa kaanonia edustavatkaan (Laodikean kirkolliskokouksen 60. kanoni, Gregorios Suuren kanoni, Athanasios Suuren 39. pääsiäiskirje ja Amfilohios Ikonionilaisen kanoni) toistensa kanssa. Jokainen kaanonehdotelma on vielä tässä vaiheessa – siis käytännössä 4. vuosisadalla – persoonallisesti omanlaisensa, joskin tietyn selkeän yksimielisyyden puitteissa suhteessa suuriin ja merkitykseltään kauaskantoisiin linjauksiin.

Toiseksi, kyseiset kanonit varoittavat meitä liiaksi tuijottamasta Vanhan testamentin kaanonin kohdalla pelkkiin lukuihin, sillä monessa tapauksessa vaihtelut lukumäärissä selittyvät sillä, että eri luettelot yhdistelevät ja erottelevat piiriinsä kuuluvia identtisiä kirjoja vain näennäisen poikkeavasti. Poikkeavuudet kirjojen erotteluissa ja yhdistelemisissä ovat kaikkein todennäköisimpiä silloin, kun traditio mieltää useamman teoksen saman henkilön laatimaksi (Jeremia), tai myös silloin, kun kirjoilla on saman henkilön nimeä kantava otsikko (Esra). Erityisesti suppeamman palestiinalaisen kaanonin mukaista luokitusta (22 kirjaa) ohjaa kirkollisessa käytössä selvä teologia, jonka vuoksi kirjojen todellinen määrä voi olla huomattavastikin suurempi kuin sen kirjaimellinen lukuarvo antaa ymmärtää.

Kolmanneksi, tarkastelu osoittaa selkeästi, että jakautumattoman kristikunnan aikana Kirkossa käytössä ollut Vanhan testamentin kaanon ei ole todennäköisesti koskaan ollut täydellisesti yhtenevä juutalaisten palestiinalaisen kaanonin kanssa. Vain harvoin kirkollisesta kaanonista puuttuu joitakin juutalaisen kaanonin kirjoja (Ester), mutta sitäkin useammin siihen askeettisissakin tapauksissa sisältyy lukuisia deuterokanonisia elementtejä: joko kokonaisia kirjoja (yleisimmin Baruk, Jeremian kirje ja 1. Esra) tai vähintään deuterokanonisia katkelmia, jotka kreikkalaisessa tekstissä sisältyvät poikkeuksetta tiettyihin teksteihin (Ester ja Daniel). Ja neljänneksi, tarkastelu paljastaa ennen kaikkea sen, että Vanhan testamentin kaanonia koskeva ratkaisu ei voi rakentua Trullon kirkolliskokouksen 2. kanonin varaan, sillä silloin päätyisimme ohjeellisten kirjojen määrittelyssä suuremman disharmonian tilaan kuin, mitä synodin aikana 600-luvun lopulla vallitsi. Kun Trullon isät vahvistivat 28 laajaa, mitä moninaisempia kirkollisen elämän kysymyksiä käsittelevää säännöskokoelmaa saattaakseen rauhan ja vakauden kristikuntaan, heidän päämääränä ei varmastikaan ollut johtaa Kirkkoa epätietoisuuteen ja rauhattomuuteen jossakin sellaisessa kysymyksessä, jossa jo vallitsi yksimielisyys, kuten kysymyksessä Vanhan testamentin turvallisista rajoista!

---

<- edellinen osa: Osa 6. Varhaiskristillinen kirkko ja Vanhan testamentin kaanon ~ seuraava osa: xx ->

---

© Hannu Pöyhönen

Sisällysluettelo