Milanon edikti

Milanon edikti (Edictum Mediolanense) oli kirje, jonka olivat allekirjoittaneet keisarit Konstantinos I eli Konstantinos Suuri (itäisen puolen eli Bysantin hallitsija 306-337) ja Licinius (läntisen puolen eli Rooman halitsija 308-324) ja joka julkaistiin vuonna 313 pian keisari Diolectianuksen vainojen jälkeen. Kirje julkistettiin Milanossa jossa nämä kaksi hallitsijaa olivat juhlimassa Konstantinoksen sisaren ja Liciniuksen häitä.

Keisari Konstantinos Suuri ja hänen äitinsä Helena
(Kuva © Pyykkönen)

Tämän julkaistun ediktin mukaan Rooman imperiumista tuli uskonnollisesti neutraali. Edikti poisti viimein esteet kristinuskon harjoittamiselta. Keisari Galerius laillisti kristinuskon jo huhtikuussa 311 Nikomediassa ensimmäisenä keisarina, joka määräsi, että kaikkia uskontoja kohtaan on osoitettava suvaitsevaisuutta. Galeriuksen suvaitsevaisuuden ediktissä on kuitenkin käytetty sellaisia sanamuotoja kristinuskosta, että sen ei vielä katsottu riittävän. Tutkijoiden mukaan Milanon edikti meni pidemmälle kuin vuoden 311 Galeriuksen edikti. Sen katsottu olleen ratkaiseva askel valtion vihamielisestä neutraaliudesta ystävälliseen neutraaliuteen ja suojelukseen ja edikti edesauttoi kristinuskon tunnustamista ja kehitystä valtakunnan viralliseksi uskonnoksi. Milanon ediktin perusteella kristityiltä takavarikoitu omaisuus ja heidän kohtauspaikkansa palautettiin.

Nämä ediktit eivät ole säilyneet jälkeen jääneille kiveen hakattuna, kuten monet muut, mutta useat antiikin historioitsijat ovat lainanneet niitä lukuisissa kirjoituksissaan. Muun muassa Lactantiuksen teoksessa Edictum Mediolanense ovat latinaksi sekä Galeriuksen suvaitsevaisuuden edikti että Liviniuksen kirje suvaitsevaisuudesta osoitettuna Bithynian kuvernöörille. Eusebios Kesarealainen on kääntänyt molemmat ediktit kirkkohistoriaansa (Historia Ecclesiastica).

HAP