Toiminnot

Daavid Profeetta

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 8. syyskuuta 2009 kello 21.44 – tehnyt Mikko (keskustelu | muokkaukset)
Kuningas ja profeetta Daavid taistelee Goljatin kanssa
(© Pyykkönen)

Daavid (hepreaksi: Dāwiḏ - rakastettu) oli Juudan kuningas vuosina 1012-1005 eKr. ja koko yhdistyneen Israelin toinen kuningas vuosina 1005-972 eKr.

Daavid on kuvattu vanhurskaaksi kuninkaaksi, jolla kuitenkin oli omat vikansa. Sen lisäksi hän oli soturi, muusikko ja runoilija, joka on luonut suuren määrän psalmeista. Daavidin nimiin on merkitty 73 psalmia. Hänen elämäänsä liittyi valtaisa ristiriita kunnianhimon ja Jumalan palvelemisen suuntautuvan halun välillä.

Raamatun Vanhan testamentin Samuelin kirjat (Ensimmäinen Samuelin kirja ja Toinen Samuelin kirja) ovat pääasialliset lähteet, jotka kertovat Daavidin elämästä ja hallitsemisesta. Näiden lisäksi on muutamia arkeologisia löydöksiä, jotka tukevat näitä Daavidista kertovia Raamatun kertomuksia, joita edellisten lisäksi löytyy myös Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta ja Ensimmäisestä aikakirjasta.

Daavidin pojista kuuluisin on kuningas Salomo, jonka Daavid sai vaimonsa Batseban kanssa. Batseba oli yksi Daavidin seitsemästä vaimosta. Uuden testamentin mukaan Jeesus kuului Daavidin sukuun ja useissa Raamatun sukuluetteloissa mainitaan myös Daavid.

Katso myös

  • Herran esivanhempi Joakim, Daavidin sukua