Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot III
Ortodoksi.netista
Bysantti muototuu
Keisari Diocletianus (284–304 jKr) esitteli Rooman valtakunnan organisaatiojärjestelmän, joka muotoili ensimmäisenä Bysantin. Hänen strategiansa avain oli imperiumin jakaminen suuriin alueisiin, joita hän kutsui "hiippakunniksi", jotka sitten jaettiin provinsseihin. Jokaisella näistä alueista oli joukko siviilihallinnollisia tehtäviä. Ehkä merkittävintä on se, että Diocletianus erotti siviili- ja sotilasjohtajuuden, jolloin maakuntien kuvernööreillä ei saanut olla omia sotilasjoukkoja, kun taas sotilaskomentajat saivat provinssien rajoja laajemman lainkäyttövallan.
Kun kristinusko laillistettiin keisari Konstantinoksen alaisuudessa, kirkko omi maantieteellisten rajojen käsitteen hallinnolleen ja määritti piispan hiippakunnan rajat täsmälleen Rooman hallituksen siviiliprovinssiverkoston rajoihin.
6. vuosisadan aikana imperiumin hallintorakenne järjestettiin uudelleen. Siviili- ja sotilasjohtajuus vahvistettiin siten, että valtakunta jaettiin nyt sotilaspiireiksi nimeltä themata. Sotilaskenraalit palvelivat thematan provinssin kuvernöörinä ja olivat suoraan vastuussa keisarille. Siviilivirkamiehillä oli edelleen tärkeä rooli sekä keskushallinnossa että maakunnissa, mutta sotilaalliset edut muuttivat Bysantin hallinnon luonnetta.
9. vuosisadalla pyrittiin tietoisesti erottamaan toisistaan varsinaisia hallinnollisia tehtäviä hoitavien arvonimien haltijat ja puhtaasti kunnianimikkeet. Näiden kahden erottamisen helpottamiseksi todelliset arvot myönnettiin virallisella nimityksellä, kun taas kunnianimikkeet myönnettiin vain tutkintotodistuksella tai todistuksella.
Toimistot – Ὀφφίκια
Sana ὀφφίκια on johdettu latinan sanasta officium, joka merkitsi henkilöä, jolla on tietty velvollisuus tai jotakuta, joka saavuttaa ehdottoman kunnioituksen.
Aluksi termi ὀφφίκια (viranhaltija) viittasi vain keisarillisen hallituksen tietyllä hallintoosastolla työskenteleviin; se ei viitannut vastaavaan kabinettivirkailijaan. Kun valtakunta militarisoitiin kuudennella vuosisadalla, ὀφφίκια annettiin sotilaille sekä siviiliviranomaisille. Kymmenennellä vuosisadalla ὀφφίκια viittasi sekä tietyn osaston vastuuhenkilöön että kaikkiin hänen lainkäyttövaltaan kuuluviin, olipa heillä hallinnollisia tai vain pieniä tehtäviä. Siellä oli hierarkkinen järjestys vaihtelevalla auktoriteettitasolla, mutta kaikkia kutsuttiin virkamiehiksi.
Varhaiskirkossa latinankielinen termi "jumalallinen virka" (officium divinum) merkitsi kirkon päivittäisiä jumalanpalveluksia. Varhaisen keskiajan idän ja länsimaisen kristillisen perinteen välillä on suuri samankaltaisuus officium divinumissa, mikä todistaa, että jumalanpalveluksen idea on peräisin yhteisestä lähteestä, ja osoittaa, että mahdolliset erot kehittyivät kreikkalais-roomalaisen kulttuurin joustavuuden mukaan.
Termi officium esiintyy Raamatussa ja tarkoittaa erilaisia siviili- ja sotilasupseereita sekä heidän palvelijoitaan. Termi voi tarkoittaa kirjanoppineita (hepreaksi shōter), jotka liittyivät osavaltion korkeampiin sotilas-, siviili- ja oikeusviranomaisiin, joilla oli sihteeritehtäviä; heprealaisten Egyptin orjuuden aikana tekemän työn rekisteröinnin valvoja; virkamies Palestiinan kaupungeissa; sotilasjohtaja; ja veron keräämiseen valtuutetut. Uudessa testamentissa termi löytyy vankilasta vastaavan virkamiehen palvelijan henkilöstä. Ja apostoli Paavali katsoo, että hänellä on sama suhde Jumalaan "Kristuksen palvelijoina ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajina".
(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )