Apostolit (kirja)
Ortodoksi.netista
- Aleksandr Men: Apostolit
- Käännös: Päivi Kremenenko
- Julkaisija/kustantaja: Suomen lähetysseura
- Julkaisuajankohta: maaliskuu 2009
- ISBN 978-951-624-374-3
- 239 sivua
Venäläisen ortodoksisen papin, isä Aleksandr Menin kirja Apostolit (alkuperäiseltä venäjänkieliseltä nimeltään Первые апостолы / Pervije apostoli) on samalla kertaa kiinnostava ja monella tavalla maanläheinen kirja, mutta se on myös traaginen kirja. Traaginen se on siksi, että kirja jäi kirjoittajaltaan kesken vuonna 1990, kun hänet raa’asti murhattiin kirveellä kesken kirkkomatkan. (-> kts. tarkemmin Aleksandr Menin elämäkerta Ortodoksi.netistä)
Raamatullinen romaani
Kirjan jääminen kesken näkyy ja tuntuu. Kesken yhdettätoista lukua kirjoittajan kertoessa tarkemmin apostoli Paavalista, teksti katkeaa yhtäkkiä kuin seinään ja toimituskunta huomauttaa alaviitteessään: Valitettavasti käsikirjoitus päättyy tähän.
Vaikka kirja jäi kesken, siinä on monta selkeää lukua ja kertomusta kerrottuna selvänä ja helppotajuisena kertomuksena, tarinana – ei siis minään Raamatun kommentaarina tai teologisena tarkkana julkaisuna. Siihen perustuu varmaan isä Aleksandrin kirjojen viehätys: ne ovat kuin raamatullisia romaaneja, joitten lukeminen on yhtä helppoa kuin yleensä romaanin lukeminen.
Hänen pääteoksekseen mainittu, suomeksikin julkaistu kirja ”Ihmisen poika” (Сын Человеческий) on samanlainen kirja: tarina Jeesus Nasaretilaisen elämästä ikään kuin aikalaisen silmin nähtynä ja kuvattuna. Kumpikin kirja, ”Ihmisen poika” ja ”Apostolit” on kirjoitettu nykyihmisen kielellä, nykyihmiselle ja ne puhuttelevat ihan varmasti meitä kaikkia – tosin eri tavalla eri ihmisiä – ja se on hyvän kirjan ominaisuus ja rikkaus.
Apostolit pääosissa
Kirja kertoo useista apostoleista, mutta eniten kahdesta merkittävimmästä: Pietarista ja Paavalista. Heidän elämäänsä voi seurata kirjassa kuin romaanin päähenkilöiden vaiheita inhimillisine heikkouksineen ja hengellisine suuruuksineen. Heidän elämäänsä sijoittuvat sujuvasti myös muut kirjan apostolit, joista voisi mainita vaikka Filippoksen, Barnabaan ja Jaakobin, Herran veljen. He eivät suinkaan jää sivuosan esittäjiksi, vaan todennäköisesti kirjoittajan aikomus oli kirjoittaa heistäkin pitemmät esittelyt, mutta tämä aie, kokonainen kirjasarja, jäi surmatyön vuoksi kesken.
Kirjoittaja kertoo esipuheessaan valinneensa teokseen elämäkertatyylin, koska yksittäisten ihmisten vaiheiden valossa on helpompi nähdä, mitä koko Jumalan kansan syvissä riveissä on tapahtunut. Kirjailija ei siis halua kiinnittää kerronnassaan huomiota kokonaisiin yhteiskuntiin, koska silloin on vaarassa kadottaa näköpiiristä jotain hyvin tärkeää: sen, miten kristinusko toteutuu yksilön elämässä. Ja nyt yksilöinä kirjassa ovat meille kaikille esillä apostolit, Kristuksen tärkeimmät ja läheisimmät opetuslapset, joiden kautta meille piirretään elävä kuva kristinuskon kilvoittelijoista heidän oman aikansa ja ympäristönsä taustaa vasten. Heidän inhimillisestä elämästään me voimme kaikki saada lohtua oman elämämmekin ongelmiin ja kiemuroihin.
Alkukirkon ADHD, apostoli Pietari?
Apostoli Pietarin elämänvaiheet saavat varmasti monen mielessä uudenlaisen kuvan tämän kirjan kautta. Roomalaiskatolisen kirkon ensimmäinen paavi muistuttaa kirjan lukemisen jälkeen todella vähän mahtimiestä tai ”puolijumalaa”. Hän on erittäin inhimillinen vahvuuksineen ja heikkouksineen. Joistain hänen piirteistään välittyy kuva, ikään kuin hän olisi ollut ensimmäinen kirjallisesti dokumentoitu ADHD-tapaus. Pietarin intomielinen temperamentti, ajoittain kiihkeä ja touhottava elämäntyyli, impulsiivisuus ja kyvyttömyys hallita mielensä ensi ailahduksia toivat väistämättä mieleeni joitain mietteitä tuosta nykyaikana paljon puhutusta ylivilkkaushäiriöstä.
Kirjassa kerrotaan myös monien muiden tarinoiden ohessa mielikuvitusta ruokkivalla tavalla Pietarin omasta perheestä. Hänen uskollisesta matkakumppanistaan ja vaimostaan, jonka nimeä ei tosin tiedetä, sekä heidän mahdollisesti vaikeasta sairaudesta kärsineestä tyttärestään. Samalla niin Pietarin kuin muidenkin apostolien elämä kuvataan seikkaperäisesti kyseiseen, yhteiskunnallisesti melko sekavaan aikaan taustoitettuna. Jeesuksen elämä ja opetus kuvataan tuon ajan odotuksista käsin ja apostolien toiminta suhteutetaan noihin odotuksiin Messiaasta, ”maanpakolaishallitsijasta”, suuresta partisaanijohtajasta tai jopa maailmanlaajuisesta katastrofista, jonka seurauksena aurinko ja tähdetkin sammuisivat ja putoaisivat taivaalta.
Verkottunut apostoli Paavali
Myös kertomus apostoli Paavalin elämästä muodostaa suuren osan kirjan sisällöstä. Aivan selvästi kirjan rakenteesta näkyy, että se on jäänyt kesken. Osien suhde – siis kertomukset apostoleista – ovat epätasapainoisia. Paavalin osuus siitä huolimatta, että se jää kesken, on erittäin suuri.
Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti Paavalin lähetysmatkoista, hänen kirjeistään ja matkakumppaneistaan sekä monista yhteistyötahoistaan. Mielenkiintoinen oli isä Aleksandrin luonnehdinta Paavalista. Hänen mielestään Paavali ei kuulunut niihin, jotka pystyivät Lutherin (!) tavoin innostamaan joukkoja. Hän ei myöskään ollut se pyhä, josta kansa olisi sepittänyt legendoja. Hänen lahjansa tulivat esiin ennen muuta henkilökohtaisissa yhteyksissä ja pienessä piirissä, jolloin hänen ujoutensa hävisi ja hänestä tuli viisas opettaja. Hän oli siis ensimmäinen nykymaailman termein sanottuna globaali, verkottunut ihminen.
Kirjan sisällöstä
Kirjassa on toimituskunnan alkusanojen, esipuheen ja lopussa olevien selitysten ja lähdeviittausten lisäksi 11 lukua, joissa siis kuvataan eri apostoleja toimimassa eri puolilla tuolloin tunnettua maailmaa. Niissä kuvataan kiistoja ja riitoja, joita he kohtasivat niin keskinäisissä suhteissaan kuin myös suhteissa seurakuntiin ja lähetystyönsä kohteisiin, uusiin kristittyihin sekä myös tietysti vastustajiinsa ja vainoajiinsa.
Monesta henkilöstä piirtyy varmasti erilainen kuva kuin se, jonka ihmiset yleensä ovat saaneet koulukirjoista ja omasta vähäisestä Raamatun luvustaan. Keitä olivatkaan ne monet Mariat, joista Raamattu kertoo, ja keitä olivat mirhantuojanaiset? Hieman kerrontaa haittaavat venäläisen ja suomalaisen Raamatun käännöksien eroavuudet. Osaa venäjänkielisessä Raamatussa olevista teksteistä tai ilmauksista ei löydy Suomessa käytössä olevasta vuoden 1992 käännöksestä. Useimmista poikkeamista tosin on maininta alaviitteissä.
Samoin ortodoksista lukijaa haittaa varmasti eräitten nimien erikoinen kirjoitusasu ja ehkä hieman myös käännöksessä käytetyn tavanomaisen uskonnollisen sanaston läntinen sävy. Ortodoksisessa maailmassa ja teologisessa tekstissä emme ole tottuneet uskontoomme oleellisesti kuuluvien henkilöiden nimien latinalaisiin kirjoitusasuihin. Irenaeus on Ireneos ja Justinus on Justinos ja yleisimmän jumalanpalveluksemme, liturgian kaavan tekijän nimeä emme kirjoita kh:lla, vaan se on vakiintuneen käytännön mukaisesti pyhä Johannes Krysostomos siitäkin huolimatta, että alkuperäisessä nimessä (Χρυσόστομος) on alussa kreikan X-kirjain eli khii-kirjain.
Näistä pienistä epätarkkuuksista huolimatta kirja on mielenkiintoinen luettava ja antaa meille tavallisille ihmisille uskontokunnasta riippumatta inhimillisemmän kuvan Raamatun henkilöistä. Kirja saattaa aiheuttaa närää ekumenian vastustajien parissa ortodoksisessa kirkossa, sillä isä Aleksandr ja hänen teoksensa ovat herättäneet heissä monenlaisia tuntemuksia aina Venäjän kirjarovioista alkaen. Mutta samalla pitää muistaa, että asialla on toinenkin puoli: niin Venäjältä kuin sen ulkopuoleltakin löytyy suuri joukko ihmisiä, jotka ovat jo nyt sitä mieltä, että marttyyrina kuollut isä Aleksandr tulisi kanonisoida pyhien joukkoon kuuluvaksi.
18.3.2009