Toiminnot

Areiolainen kastekirkko (Ravenna)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 19. joulukuuta 2010 kello 20.08 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Areiolainen kastekirkko, Ravenna
(Kuva © Petja Pyykkönen)
Areiolaisen kastekirkon kattokupoli
(Kuva © Petja Pyykkönen)

Ravennan Areiolainen kastekirkko (ital. Battistero degli Ariani) rakennettiin kuningas Theodorik Suuren toimesta 400-luvun lopulla ja 500 luvun alussa. Hän edusti areiolaisuutta, joka tuomittiin harhaopiksi vuoden 325 yleisessä kirkolliskokouksessa. Ravennassa asui tuolloin sekä ortodokseja että areiolaisia. Bysantti valloitti Ravennan vuonna 540 ja keisari Justinianos antoi kastekirkon noin kymmenen vuotta myöhemmin paikallisille ortodokseille, jotka muuttivat sen kirkoksi nimeltä Santa Maria in Cosmedin.

Areiolaisessa kastekirkossa on mosaiikein koristeltu kattokupoli. Se on todennäköisesti tehty kahdessa vaiheessa, joiden ajallista väliä on vaikea määritellä. Kattokupolia on tehnyt viisi eri taiteilijaa. Sen keskellä on kuvattu Kristuksen kaste, jota ympäröivät apostolit samalla tavalla kuin Ortodoksisessa kastekirkossa. Erotuksena Ortodoksiseen kastekirkkoon Areiolaisessa kastekirkossa apostolit kulkevat kohti etimasiaa. Heillä on käsissään kruunuja, paitsi Pietarilla avaimet ja Paavalilla käärö. Areiolaisessa kastekirkossa Kristus on kuvattu nuorena ja parrattomana. Hänen vierellään ovat Johannes Edelläkävijä ja Jordan-joen persoonallistuma. Areilolaisen kastekirkon mosaiikit ovat yksinkertaisempia kuin Ortodoksisen kastekirkon, mutta ne ovat silti vaikuttavia. Seinillä on ollut myös jossakin vaiheessa mosaiikkeja, mutta niistä ei ole enää mitään jäljellä. Arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt lattialta 170 kiloa mosaiikinpaloja.

Areiolaisessa kastekirkossa on kahdeksankulmainen pohjakaava, kuten Ortodoksisessa kastekirkossakin. Tämä oli yleinen muoto kastekirkoille. Areiolainen kastekirkko ajautui yksityisomistukseen 1700-luvulla, kunnes valtio osti sen 1914. Rakennus ja sen viereiset rakennukset kärsivät pahoin toisen maailmansodan pommituksissa. Tämä toisaalta raivasi kastekirkkoa ympäröineet rakennukset pois niin, että itse kastekirkkoa päästiin tutkimaan tarkemmin. Areiolainen kastekirkko rakennettiin sodan jälkeen uudestaan ja se kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle.

Kastekirkon sijainti: 44.418716° N, 12.202393° E

Avoinna: 8.30 - 19.30, ilmainen sisäänpääsy

Petja Pyykkönen

Katso myös