Pyhän Gregorios Palamaksen opetuksia kirkon sosiaalisesta elämästä (opetuspuhe)

Pyhä Tessalonikin arkkipiispa Gregorios Palamas (k. 1359) oli bysanttilainen teologi. Hän kehitti Jumalan tuntemisen empiirisen teologian. Tämän teologian lähtökohtana on, ettei Jumalaa voi oppia tuntemaan rationaalisen ajattelun kautta, vaan ainoastaan askeettisessa yhteydessä Jumalaan. Palamas oli vakuuttunut, että ihmisen on mahdotonta omistaa Jumala sisimmässään tai yhdistyä Hänen käsittämättömään valkeuteensa, ellei hän puhdistu hyveissä ja nouse itsensä yläpuolelle.

Munkki on profeetta, apostoli ja Kristuksen marttyyri

Pyhä Gregorios Palamas korosti luostarielämän suurta merkitystä. Ei riittänyt, että pelkästään elää luostarissa, vaan kilvoittelijan tuli elää Pyhien Isien esikuvan mukaisesti.

Luostarielämä muistutti ensimmäisestä paratiisista, jossa Aadam ja Eeva elivät. Myös luostarissa on hyvän ja pahan tiedon puu, samoin kuin ovela sielun vihollinen. Luostarissa elävät kilvoittelijat saattavat myös luostarimuurien sisällä langeta pois pyhästä kutsumuksestaan. Palamaksen mukaan munkin pyrkimyksenä on kasvattaa itseään munkkina sisäiseen maailmaan. Siksi ulkoinen luostariympäristö ei riitä, vaan munkin täytyy elää luostarikutsumuksensa sisäisesti.

Luostarielämä on apostolinen elämäntapa. Se muistuttaa esikuvaltaan Kirkon ensimmäisten vuosisatojen askeesia ja elämää. Luostarielämä perustuu mielen vapautumiseen himoista ja haluista. Se merkitsee elämän kirkastamista.

Kirkon Tradition mukainen munkki on samanaikaisesti profeetta, apostoli ja Kristuksen marttyyri. Tällainen munkki sekä elää Kristuksen elämää että todistaa tästä uudesta elämästä. Hän on valmis kärsimään marttyyrina Kristuksen kirkkauden tähden. Hän taistelee sydämen ja sielun puhtauden puolesta pahoja henkiä vastaan.

Pyhä Gregorios Palamas opettaa, että ortodoksinen teologia perustuu tekoihin ja elämään. Siinä on kyse Kirkon elämänkokemuksesta. Palamas ei pidä oikeana sanojen ja ajatusten kautta löydettyä tietoa, vaan sitä tietoa, mikä tulee osoitetuksi teoissa ja elämässä.

Kirkon jäsenet muodostavat yhteisön. Kirkon yhteisö on todellinen yhteiskunta. Kirkon sosiaalisuus on hesykasmin eli pyhän hiljaisuuden hedelmää. Hesykasmi ei tarkoita ihmisen yksilöllistä pelastusta, vaan yhteisön todellista olemusta. Kun ihminen parantuu askeesissa, hän kasvaa rakkauteen, joka on teologinen ja sosiaalinen hyve. Kristillinen rakkaus ilmaisee todellisesti ihmisen ykseyden ja yhdistymisen Jumalan kanssa. Rakkaus tarkoittaa myös ihmisen eheytymistä Jumalassa. Kirkon sakramentaalisessa ja askeettisessa elämässä ihminen taistelee muuttaakseen itsekkyyden pyyteettömäksi rakkaudeksi.

Rahan rakastamisen himo on kyltymätön

Pyhä Gregorios Palamas ei ole sosiologi sanan nykyaikaisessa merkityksessä, vaan hän on teologi sanan todellisessa merkityksessä - ja sen vuoksi myös todellinen sosiologi. Hän käsittelee sosiaalisia kysymyksiä ortodoksisena piispana ja opettajana. Palamaksen mukaan rikkaat ovat sairastuneet rahasta ja omistamisesta, samoin kauppiaat ja toreilla kaupustelijat. Ahne ihminen haluaa omakseen sen, mikä on tarkoitettu yhteiseksi hyväksi. Hän varastaa toisen omaa.

Armeliaisuus yhdistyy rakkauteen. Ihmisen rakkaus liittyy läheisesti Jumalan armollisuuteen. Kristityn kutsumus on osoittaa lähimmäiselle armollisuutta ja myötätuntoa. Pyhä Gregorios Palamas viittaa usein armeliaisuuden hyveen suureen arvoon.

Armeliaisuus on kahdella tapaa hyvä asia. Ensiksi se tarjoaa tarvitseville suojaa, ruokaa ja ajallista apua. Toiseksi se merkitsee kärsivällisyyttä, anteeksiantamusta ja myötätuntoa puutteessa eläviä kohtaan. Kristus opetti seuraajilleen molempia armeliaisuuden tapoja.

Ihminen on sosiaalinen olento, hän perustaa yhteisöjä, naapurustoja ja kaupunkeja. Hän ei voi elää yksinään. Filantropian eli ihmisen rakastamisen suuri arvo näkyy ihmisyhteisössä. Aabraham oli rikas, mutta hän osoitti vieraanvaraisuutta ja jakoi omaisuutensa lähimmäistensä kanssa. Rahaa rakastava ihminen käyttää omaisuutensa epäoikeudenmukaisuuteen, koska hän pitää varallisuutensa itsellään. Rahan rakastaja ei koskaan koe tyydytystä, vaikka hänellä olisi kuinka paljon tahansa rahaa.

Rahan rakastamiseen liittyy erottamattomasti ahneuden himo. Molemmat himot ajavat ihmisen kaaokseen. Pyhä Gregorios viittaa Tessalonikin kaupungin elämään. Hänen mukaansa ahneuden himo turmelee ihmisruumiin. Ahneus tekee vahinkoa sielulle ja tappaa sen.

Ahneus ajaa ihmisestä Jumalan armon pois. Se luo yhteiskuntaan myös sosiaalisia ongelmia. Ahneuden tuli on läsnä kaikkialla: verotuksessa, kaupankäynnissä ja maataloustuotannossa. Ahneuden himo on astunut sisälle myös papiston koteihin. Papit etsivät ihmisiltä kiitosta ja kunniaa.

Kirkon piispana ja hengellisenä lääkärinä pyhä Gregorios puhui rikkautta ja rikkauden himoa vastaan. Hän kantoi vastuuta tavallisista ihmisistä mutta myös rikkaista. Häntä kiinnosti sekä köyhien että rikkaiden pelastuminen. Jos asiaan ei puututa, varallisuuden epäoikeudenmukaisuus ja jakamattomuus aiheuttavat rikkaille ikuisen tuomion.

Sosiaaliset ongelmat ovat syvästi inhimillisiä ja henkilökohtaisia. Rahan rakastaminen ajaa ihmisiä hankkimaan rikkauksia vääryydellä ja pitämään niitä itsellään. Rahan rakastamisen himo on kyltymätön.

Rahan rakastamisen himo vaikuttaa sekä rikkaassa että köyhässä ihmisessä

Tessalonikin arkkipiispa Gregorios opettaa, että ihmisten tulee nähdä aineelliset hyvyydet Jumalan lahjana. Heidän on kiitettävä tuosta lahjasta antamalla se takaisin hyvinä tekoina. Ihmisten on syytä kiinnittää mielensä iankaikkisiin hyvyyksiin. Mikäli heidän tarpeensa pakottavat heidät kantamaan huolta myös aineellisista asioista, heidän tulee huolehtia niistä ilman epäoikeudenmukaisuutta ja ryöstämistä. Heidän tulee osoittaa toiminnassaan yhteisen hyvän ja keskinäisen rakkauden ihannetta.

Rahan rakastamisen himo ja ahneus voivat vaikuttaa sekä rikkaassa että köyhässä ihmisessä. Rikas tyydyttää rahan rakastamisen himojaan aineellisten omistamisen kautta. Hän haluaa lisää omaisuutta. Köyhä säilyttää sielussaan vastaavat himot toivomalla omistavansa rahaa ja omaisuutta tulevaisuudessa.

Pyhän Gregorios Palamaksen mukaan ihmisen on mahdollista vapautua himoista, kuten esimerkiksi aineellisten asioiden ja maallisen kunnian rakastamisesta tai turhamaisuudesta ja aistillisista mielikuvista. Kaikista himoista vapaudutaan valitsemalla hengellisen kurinalaisuuden tie ja kulkemalla sitä pitkin. Jumala on suonut ihmissielulle vapaan valinnan voiman ja itsekontrollin. Jumala vuodattaa armonsa rohkaisuksi niille, jotka rehellisesti pyytävät sitä Häneltä rukouksessa ja uskovat Hänen jumalalliseen kaitselmukseensa.

Filantropia eli lähimmäiselle osoitettava rakkaus yhdistyy Jumalan rakkauteen. Mitä enemmän ihmisissä on yksilöllisyyttä ja itsekkyyttä, sitä vähemmän he kykenevät kehittämään oikeita sosiaalisia suhteita. Ortodoksinen munkki taistelee saavuttaakseen pelastuksen Kirkon elämässä. Hän ei ole pelastamassa Kirkkoa, kuten tapahtuu läntisessä luostarielämässä. Ortodoksisten luostareiden tehtävänä on toimia enemmänkin sairaaloina, jotka parantavat ihmisen ja johdattavat hänet syntiinlankeemusta edeltäneeseen elämään.

Munkki ja nunna aloittavat luostarielämän luopumalla maailmasta ja kasvattamalla itsessään nöyryyttä. Aluksi kilvoittelijat luopuvat aineellisesta hyvästä ja omistamisesta sekä sosiaalisista suhteista, eivät vihatakseen ja halveksiakseen niitä asioita vaan päämääränään sielun ja ruumiin parantuminen. Ortodoksinen kilvoittelija luopuu kaikenlaisesta omistamisesta puhdistaakseen mielensä ja saavuttaakseen sen kirkastumisen. Hengellisen isänsä auttamana hän puhdistaa sydämensä himoista, jotka ovat yhteiskunnan säännöttömyyden päälähde. Luostarikilvoittelija parantuu sairaudestaan ja ottaa vastaan pyyteettömän rakkauden.

Pyhä Gregorios Palamas seurasi kilvoittelussaan tätä hengellisen kasvamisen tietä. Hän kohtasi harhaopit, kansalaissodan ja kiihkoilijat ja paimensi piispana Tessalonikin kansaa. Hänen mielensä omistautui kuitenkin koko ajan Jumalalle.

Luostarielämä alkaa luopumisesta ja kuuliaisuudesta

Pyhän Gregorios Palamaksen yhteiskunnallisen ajattelun keskeisin huolenaihe liittyy omaisuuden oikeaan käyttöön. Kirkon opetuksen mukaan rikkailla on Jumalan palvelijoina erityisvelvollisuuksia, sillä heillä on mahdollisuus auttaa lähimmäisiään. Varallisuuden keskittyminen harvojen käsiin luo yhteiskuntaan tilanteen, jossa monet sen asukkaat eivät voi toteuttaa elämänsä perusasioita. Toisaalta varallisuus kiinnittää rikkaiden huomion tämän puoleiseen ja unohduttaa heiltä hengellisen kasvamisen Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi.

Pyhän Gregorioksen mukaan Kristus korottaa kunniaan tämän maailman hyvyyksien vastakohdat. Hän sanoo: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta” (Matt. 5:3). Vapahtaja osoitti suurenmoisesti, missä on pyhien ihmisten näkyväisen köyhyyden perusta ja aiheuttaja. Se on heidän hengessään: kun henki omaksuu pyhän evankeliumin opetuksen armon, se alkaa vuodattaa köyhyyden virtoja. Tällainen köyhyys on Jumalan silmissä autuaallista.

Pyhä Tessalonikin arkkipiispa Gregorios nostaa esiin neljä hengellisen köyhyyden muotoa, mielen köyhyyden, ruumiillisiin tarpeisiin liittyvän köyhyyden, aineellisen köyhyyden ja ulkoisten vastoinkäymisten kohtaamisessa ilmenevän köyhyyden. Kaikki nämä vaikuttavat yhdessä ja synnyttävät oman murheen lajinsa lohdutuksineen.

Luostarikuuliaisuutta edeltää kaikesta maallisesta luopuminen. Jos siis kaikesta maallisesta luopuminen on munkkiuden peruspilari, kuinka voisi sellainen, joka ei ole ensin luopunut omaisuudestaan, menestyä jossakin muussa luostarielämään kuuluvassa askeesissa?

Sydämen murtaa kolmenlainen pidättyvyys eli unen, ravinnon ja kaiken ruumiillisen mukavuuden voimakas säännösteleminen. Kun kilvoittelijan sielu sydämen murtuessa vapautuu kaikesta pahuudesta ja katkeruudesta, se saa niiden sijaan hengellisen ilon. Siksi Kristus ylistää murheellisia autuaiksi (Matt. 5:4).

Pyhä Gregorios korostaa, että kilvoittelun aluksi ihmisten on karkotettava kaikki sielussa pesivät häpeälliset himot. Mielen pitää palata itseensä ja muiden sielunvoimien yhteyteen. Silloin mieli hyveitä viljelemällä kaunistaa sielun, etenee kohti yhä suurempaa täydellisyyttä. Sielu pyyhkii pois saatanan siihen painamat himolliset vaikutelmat. Niiden lisäksi sielu raivaa tieltään myös kaiken tarpeettoman, vaikka se näyttäisi kuinka hyvältä ja järkevältä.

Pyhien Isien opetuksen mukaan todellinen kirkollinen elämä on sielussa vaikuttava jumalallinen valkeus, joka syntyy Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Vastaavasti sielun todellinen kuolema on maailman murheen täyttämä katala pimeys. Synti merkitsee sielun pimeyttä, joka saa alkunsa mielijohteista, sanoista ja ajatuksista. Jumalan mielen mukainen murhe saa puolestaan kilvoittelijan sielussa aikaan mielenmuutoksen, joka koituu pelastukseksi.

Pyhän Gregorios Palamaksen sosiaalinen opetus on seurausta kirkollisesta luostarielämästä, jota hesykasti-isä vietti Konstantinopolissa ja Athos-vuorella. Luostarielämä alkaa luopumisesta ja kuuliaisuudesta. Aluksi munkit luopuvat aineellisista hyvyyksistä ja omistamisesta. Ortodoksinen munkki luopuu omistamisesta, koska hänen päämääränään on puhdistaa mielensä ja ottaa vastaan mielen kirkastuminen. Hengellisen isänsä avulla munkki puhdistaa sydämensä himoista, jotka ovat yhteiskunnallisen epäsäännöllisyyden päälähde. Hän parantuu sairaudesta ottamalla vastaan kilvoituksessa pyyteettömän rakkauden.

Pyhän Gregorioksen sosiaalinen sanoma ei rajoitu pelkästään yhteiskunnallisten ongelmien arviointiin, vaan menee paljon syvemmälle. Hänen opetuksessaan on läsnä myös ihmisten sosiaalisten ongelmien eheyttäminen ja parantaminen. Rikas ja köyhä ovat Kirkon jäseniä. He molemmat tarvitsevat hengellistä eheyttämistä. Himot eivät tee eroa rikkaan ja köyhän välillä, vaan kehittyvät kaikissa ihmisissä, jos niitä ei ajeta pois askeesissa.

Pyhä Gregorios Palamas oli syvästi juurtunut Kirkon Traditioon. Hänen näkemyksensä olivat peräisin bysanttilaisen hengellisyyden arvostetuilta opettajilta, kappadokialaisisiltä ja pyhältä Maksimos Tunnustajalta (k. 662). Siitä huolimatta pyhän Gregorioksen teologia ei ollut vanhan toistoa, vaan siinä jatkui luovasti Kirkon ikivanha Traditio.

Rikkailta puuttuu kristillinen rakkaus

Ortodoksinen kirkko on historiansa aikana kiinnittänyt opetusperinteessään huomiota varallisuuden asianmukaiseen käyttöön, köyhien auttamiseen ja oikeudenmukaiseen tulonjakoon. Kirkon Isät arvostelivat kitkerästi oman aikansa rikkaiden ylellistä ja köyhiä säälimätöntä elämää.

Isät näkivät himollisen kaipuun ensimmäisenä jälkeläisenä aineellisten asioiden rakastamisen. Sitä seuraavat ihmismielessä turhamaisuus ja ahneus. Nämä himot edustavat ihmissielun monenlaisia sairauksia.

Rikkailta puuttui kristillinen rakkaus ja sen vuoksi köyhät entisestäänkin köyhtyivät. Rahanhimo vie ihmisen huomion Jumalasta ja lähimmäisestä.

Ortodoksisen sosiaalietiikan keskeisin huolenaihe liittyy omaisuuden oikeaan käyttämiseen. Kirkon opetuksen mukaan rikkailla on erityisiä velvollisuuksia Jumalan palvelijoina auttaa köyhiä ja puutteenalaisia. Ortodoksisen kirkon eukaristinen elämännäkemys tuomitsee henkilökohtaisen ja yhteiskunnan elämän, joka kieltää Kirkon synneistä ja himoista vapaaksi tekevän lähimmäisen rakastamisen. Eukaristia osoittaa vääräksi henkilökohtaisen tai yhteiskunnallisen elämän, jossa ei toteudu vapaa ja vapaaksi tekevä rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen.

Hengellisen elämän anemia ilmenee ihmisten kaikenlaisena piittaamattomuutena

Suomalaisesta yhteiskunnasta voidaan havaita, ettei raha siedä rinnalleen muita jumalia. Raha valvoo mustasukkaisesti, ettei kustannustehokkuutta uhrata muille päämäärille, vaikkapa työntekijän työssä jaksamiselle. Kapitalismi on oleellisesti uskonnollinen ilmiö, kultti ilman unta ja armoa. Markkinatalousideologiat ovat luoneet länsimaiseen elämänmenoon uuden näkymättömän tyrannian.

Aikamme ihminen sitoutuu globalisaatioon, monikulttuurisuuteen ja moniarvoisuuteen, jotka heikentävät ortodoksista uskoa ja sitoutumista kirkolliseen elämään. Ihmiset kadottavat vähitellen kirkkoyhteisön rajat, identiteetin, tarkoituksen ja suunnan.

Aikamme ortodoksisuuden tragedia kätkeytyy hengellisen elämän anemiaan, joka koskee ortodoksikristittyjä, niin piispoja, pappeja kuin maallikoitakin. Hengellisen elämän anemia ilmenee kaikenlaisena itsekkyytenä, piittaamattomuutena, kovuutena, julmuutena ja väkivaltana.

Maallistumisessaan kaikki nämä ryhmät kieltäytyvät toteuttamasta ortodoksikristityn identiteettiä Jumalaa palvelevana ihmisenä, siis kutsumustaan kasvaa askeesissa Jumalan elämään. Individualismi ja itsekeskeisyys ovat turmiollisinta epäjumalanpalvelusta. Epäjumalanpalvelus johtaa ihmiset Jumalan ja lähimmäisen unohtamiseen.

Maallistuneessa kirkossa on paljon kielteisiä voimia, jotka uhkaavat sen jäseniä vieraantumisella ja turmeluksella. Kirkollinen yhteisö on keskeinen taistelukenttä hengellisessä sodassa, jota käydään kasvavaa maallistumista ja Kirkon perinteestä luopumista vastaan. Maallistuminen merkitsee Kirkon elämälle tuhoavaa uhkaa. Se vääristää Kirkon hengen ja ilmapiirin.

Kirkko on maallistunut, kun se alkaa tarkastella itseään uskonnollisena organisaationa tai ideologisena järjestelmänä. Maallistuneen kirkon valtaavat inhimilliset suhdanteet ja käsitteelliset ideat.

Nykyajan valhetodellisuutta ovat yksilöllisyyttä palvova länsimainen kulttuuri, elämäntyylien moninainen kirjo, maailmanlaajuiset yhteydet ja muutosten levoton rytmi. Nykyajan ihmiset elävät kristillisyyden jälkeistä aikaa, joka hylkää kristillisen elämän. He marginalisoivat elämässään Kirkon elämän merkityksen. Maallistuminen halveksii Pyhien Isien hesykastista traditiota. Se on mielikuvituksen ja itsepetoksen ”teologiaa”, jota voidaan perustellusti kutsua ”sairaaksi teologiaksi”.

Nykymaailmassa ei ole yksinkertaisia ja tavanomaisia kysymyksiä. Kaikesta on tullut kiistanalaista, epäselvää ja jakautunutta. Ihmiset joutuvat valitsemaan uskon ja epäuskon välillä.

Bysanttilainen teologia on parantavaa tiedettä

Pyhien Isien kuten pyhän Gregorios Palamaksen mukaan henkilökohtainen elämä on kirkollisen lähetystyön tärkein keino. Meidän tulee ortodoksikristittyinä löytää jälleen Pyhien Isien askeettinen hengellisyys, joka tarjoaa Kirkon hengellistä terapiaa ihmisen tuskaan ja epätoivoon.

Bysantin kirkon elämässä jumalanpalvelus ja Pyhät Mysteeriot nähtiin Kirkon terapeuttisena metodina ja kohtaamisena. Pyhä Gregorios Palamas painotti Kirkon Pyhien Mysteerioiden arvoa, mutta hän korosti myös, että niiden tulee yhdistyä askeettiseen elämään. Siksi pyhä esipaimen viittaa Pyhiin Mysteerioihin ja Kirkon hesykastiseen elämään rinnakkaisesti. Kilvoittelija tarvitsee hesykastista metodia saavuttaakseen hengellisen terveyden. Pyhä hiljaisuus koostuu käytännön kilvoituselämästä eli sielun puhdistumisen vaiheista. Sielun puhdistuminen tarkoittaa katumusta eli mielen keskittämistä sydämeen.

Tämän ajan megalomaaninen ihminen keskittää mielensä kaikkeen katoavaan ja turhaan. Hän on hengellisesti sokea, kuuro ja mykkä.

Ortodoksisen kirkon tehtävä on muokata ajan henkeä Kristuksen iankaikkisen hengen mukaiseksi. Ortodoksisessa kirkkonäkemyksessä on keskeistä uskon, teologisen tiedon ja elämän ykseys. Ortodoksisessa perinteessä korostetaan Kirkon teologian parantavaa luonnetta. Siksi hengellisessä elämässä ovat keskeisiä vanhus eli hengellinen ohjaaja, sielun ja ruumiiden parantaja, sakramentaalinen elämä sekä koko ihmisluonnon oikeaan arvoon saattaminen.

Kirkkoruumiissa on lukuisia kielteisiä ja taantumuksellisia voimia, jotka uhkaavat sen jäseniä vieraantumisella ja turmeluksella. Bysantin kirkon teologia osoittaa tämän vaaran joka hetki ja näyttää, mikä on terve tapa elää ortodoksisesti.

Bysanttilainen teologia on parantavaa tiedettä, opetusta Kirkon hengellisestä terveydestä. Ilman sielun ja ruumiin puhdistumista ja parantumista ei ole ortodoksista teologiaa. Ilman askeesia ja hengellistä uudistumista Kirkon elämässä ei ole eheytymistä.

Pyhien Isien eukaristinen tietoisuus yhdistyy elävästi heidän terapeuttisen Teologiansa käsitykseen Jumalan ja ihmisen rakastavasta suhteesta. Ortodoksinen usko on Jumalan Suuri ja Pyhä Mysteerio.

Ortodoksien profeetallisena tehtävänä on tuomita ihmisten harjoittama yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ja poliittinen sorto. Kirkon jäsenten profeetallinen eetos ei kuitenkaan rajoitu kaavamaiseen moralismiin tai yhteiskunnallisiin muutosvaatimuksiin.

Kirkon eettinen opetus on yhteisöllistä ja yhteiskunnallista etiikkaa. Pyhä Eukaristia on kirkkoyhteisön elämää. Pyhä Eukaristia hylkää yksilökeskeisen hyötynäkökohtiin perustuvan ajattelun ja toiminnan.

Ortodoksisen kirkon elämän päämäärä on muuttumaton. Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan uudistavaan maailmaan, rakkauteen, keskinäisen kunnioittamiseen ja palvelemiseen. Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa jokaista ihmistä niin kuin itseään.

Isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Cavarnos, Constantine, 2002, The Priest as Spiritual Father. An Orthodox Christian Homily, together with Gems from St. John Damascene on the Spiritual Life, Counsels of St. Gregory Palamas, and a Discussion of the Ladder of Divine Ascent. Belmont.
• Gregorios Palamas, pyhä, 1993, Kirje nunna Ksenialle. – Filokalia. IV osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli. Pieksämäki.
• Hakkarainen, Jarmo
  • 1983 Gregorios Palamas – raamatullinen mystikko. – Ortodoksisuus ja yhteiskunta. Pieksämäki.
  • 1991, Pyhä Gregorios Palamas – ortodoksisen tradition puolustaja. – Ortodoksia 40. Kuopio.
  • 1995, Kuoleman varjosta elämän kirkkauteen. – Erga 1994. Ortodoksisen teologian laitoksen vuosikirja. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja. N:o 14. Joensuu.
  • 2011, Bysanttilaisten isien terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon haaksirikkoa. – Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa. Joensuu.
  • 2011, Pyhä Gregorios Palamas – Kirkon hesykastisen tradition puolustaja. – Bysantin terapeuttista teologiaa ja länsimaisen elämänmenon perikatoa. Joensuu.
  • 2013, Bysantin kaksi maailmaa. Kirjoituksia Bysantin keisarikunnasta ja Pyhien Isien terapeuttisesta teologiasta. Joensuu.
• Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
  • 1997, Saint Gregory Palamas as a Hagiorite. Translated by Esther Williams. Levadia.
  • 1998, The mind of the Orthodox Church. Translated by Esther Williams. Levadia.
  • 2007, Hesychia ja Theology. The Context for Man’s Healing in the Orthodox Church. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
• Papademetriou, George, 2006, Introduction to Saint Gregory Palamas. Brookline.
• Yannaras, Christos, 1984, The Freedom of Morality. Translated from the Greek Elizabeth Briere. Crestwood.