Pyhittäjä Romanos Melodoksen juhlana (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Lokakuun ensimmäisenä päivänä vietetään ortodoksisessa kirkossa Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlaa. Kirkko muistaa samana päivänä myös pyhittäjä Romanos Melodosta (k. 556). Hän oli merkittävä bysanttilainen kirkkorunoilija.
Pyhittäjä Romanos oli kirkkorunoilija ja diakoni
Bysantin keisarikunnan alueella syntyi 500-luvun alussa merkittävä ortodoksinen runouden laji, kontakkirunous. Uusi kirkkorunouden muoto liittyi suuriin Melodoksiin, Anastasiokseen, Kyriakokseen ja ennen kaikkea pyhään Romanos Melodokseen. Kuitenkaan ei ole täysin selvä, milloin kontakkirunous otettiin käyttöön bysanttilaisessa liturgisessa elämässä. Itse nimitys tulee esille ensimmäisen kerran vasta 800-luvulla.
Pyhittäjä Romanos Melodos oli ensimmäisiä kirkkorunoilijoita, joiden liturgiset hymnit elävät yhä. Romanos oli todennäköisesti syntyperältään juutalainen ja hänen syntymäpaikkansa oli Homsin kaupunki (kreikaksi Emesa) läntisessä Syyriassa. Hänet kastettiin jo varhain ortodoksisen kirkon jäseneksi.
Romanos muutti Konstantinopoliin keisari Anastasios I:n hallituskaudella (491-518). Siellä hän toimi diakonina Jumalansynnyttäjän kirkossa. Pyhittäjä Romanoksen keskeisin runollinen tuotanto sijoittui suuren bysanttilaisen keisarin Justinianoksen hallituskauteen (527-565).
Keisari Justinianos rakensi määrätietoisesti ortodoksisen kirkon ykseyttä. Hän taisteli pakanoita, juutalaisia ja harhaoppisia vastaan. Keisarille ortodoksisen kirkon ykseys merkitsi uskollisuutta apostolisen ja katolisen opin puhtaudelle.
Keisari Justinianos osoitti myötämielisyyttä papistoa kohtaan sekä rakennutti kirkkoja ja luostareita ja myönsi niille etuoikeuksia. Justinianoksen koko poliittisen uran voisi määritellä lyhyesti; yksi valtio, yksi laki ja yksi kirkko. Hänen keisarikaudella osoitettiin kristillistä rakkautta köyhiä, luonnonmullistusten uhreja, orpoja, leskiä, elämässä epäonnistuneita ja sotavankeja kohtaan. Keisari rakennutti filantrooppia laitoksia niin Konstantinopoliin ja muualle keisarikuntaan.
Historiallisesti ei ole varmaa, oliko pyhittäjä Romanos Melodoksella virallista asemaa keisari Justinianoksen hallituskaudella. Romanos oli kirkkorunoilija ja diakoni. Hän ylisti Jumalaa, mutta myös tulkitsi Jumalan sanaa. Bysantin liturginen elämä merkitsi hänelle Jumalan kokemisen teologista ilmaisemista rukouksessa ja hengellisessä sanassa: musiikissa ja opetuksessa.
Pyhän historian draamaa
Pyhittäjä Romanoksen kuuluisin kontakkihymni on Kristuksen syntymäjuhlan kontakki:
- Tänä päivänä Neitsyt yliolennollisen synnyttää ja maa tarjoaa luolan lähestymättömälle. Enkelit paimenten kanssa ylistystä veisaavat. Tietäjät tähden mukana vaeltavat, sillä meidän tähtemme on syntynyt lapsukainen iankaikkinen Jumala.
Romanos maalaa runoelman aluksi Kristuksen syntymäjuhlan ikonin. Hallitsevina henkilöinä ovat Kristus, Jumalansynnyttäjä ja tietäjät. Kontakin aikana toistuu 24 kertaa keskeinen sanoma: Jumala on syntynyt lapsukaiseksi. Kirkkorunoilija maalaa lyyrisen miniatyyrin, jonka kaikki osaset julistavat Kristuksen syntymäjuhlan suurta ja ajatonta salaisuutta.
Romanokselle Jumalan pyhä historia on ajaton draama. Jumala toimii historiassa, mutta aivan erityisesti Kristuksen persoonassa ihmisen pelastumiseksi. Pyhän Romanoksen luoma kirkkomusiikki on pyhää taidetta, jolla on terapeuttinen olemus ja päämäärä. Kirkon kauneus ilmentää pyhyyttä ja hengellisyyttä. Kirkko hoitaa hengellisenä sairaalana synnin haavoittamia ihmisiä. Pyhittäjä Romanoksella oli kirkkomusiikissaan kaksi liturgista päämäärää: ylistää Jumalaa ja tulkita Hänen sanaansa sellaisena kuin se on ilmoitettu Raamatussa. Kontatakin kirjoittaja on samanaikaisesti sekä runoilija että diakoni.
Pyhittäjä Romanoksen Kristuksen syntymäjuhlan kontakissa ei ole merkityksetöntä jaetta. Jokaisessa lauseessa elää valkeus, liike ja musiikki. Taivas ja maa laulavat yhdessä, menneisyys ja nykyisyys yhdistyvät. Romanoksella on runoelmassaan voimakkaana bysanttilaisen filantropian, ihmisen rakastamisen ja hänestä huolehtimisen teema. Bysanttilaiset rakastivat ihmistä ja ilmaisivat rakkauden lievittämällä lähimmäistensä kurjuutta.
Jumala antoi ihmisille Itsensä
Kristus otti ihmiseksi syntymisessään orjan muodon ja tuli ihmiseksi. Romanokselle filantropia on Jumalan kaikkein jumalallisin ominaisuus. Jumala antaa ihmisille Itsensä. Siksi Romanos kutsuu Kristusta ”lahjojen lahjaksi”.
Keisari Justinianoksen aikana Bysantin keisarikunta eli yhteiskunnallisen kuumeen, ulkoisen levottomuuden, sodan ja sisäisen turvattomuuden aikaa. Kirkko ja valtio tekivät työtä yhdessä ihmisten tuskan ja kärsimyksen vähentämiseksi. Kirkko ja valtio perustivat filantrooppia laitoksia, sairaaloita, suojakoteja ja parantoloita, vanhusten taloja ja orpokoteja. Yksinomaan Justinianoksen keisarikaudella rakennettiin Konstantinopoliin yli 20 sairaalaa ja hoitokotia.
Pyhittäjä Romanos Melodoksen suurenmoinen Kristuksen syntymäjuhlan kontakki kasvoi tästä bysanttilaisen uskon ja rakkauden maailmasta. Ihmisen keskeinen asema luomakunnassa ilmaistaan selvemmin kuin missään muualla bysanttilaisessa liturgiassa, jossa korostetaan taivaan ja maan ykseyttä. Romanos Melodoksen runoissa ja musiikissa elää Syyrian hellenistien dynaaminen maailma. Hän hallitsee mestarillisesti runon muodon ja kielen. Kristuksen syntymäjuhlan runollisen ikonin jokainen yksityiskohta on sopusoinnussa ortodoksisen Kristukseen liittyvän teologisen opetuksen kanssa. Hänen runoissaan virtaa Bysantin kirkon hengellisyyden sisäinen luovuus: kehotus pyhyyteen ja täydellisyyteen.
Bysanttilainen teologia on parantavaa tiedettä, opetusta Kirkon hengellisestä terveydestä. Ilman sielun ja ruumiin parantumista ei ole ortodoksista teologiaa. Ilman askeesia ja hengellistä uudistumista ei ole eheytymistä. Kirkon jäsenen elämä on askeesin harjoittamista eli Kristuksen seuraamista. Kristus on ortodoksikristityn elämän esikuva ja hyveen sääntö (Joh. 13:15). Hän ilmaisee Itsessään ihmisille heidän alkuperänsä, tulevaisuutensa ja sisäiseen ihmiseen kätketyt mahdollisuudet.
Pyhittäjä Romanos Melodoksen kirkkomusiikin tienviittoja ihmisen kirkastumisen tiellä ovat usko, rukous, kilvoittelu ja teologia. Kirkko ei ole tästä maailmasta ja kuitenkin Kirkko elää tässä ajassa ja maailmassa. Kirkon lähetystehtävänä on julistaa langenneessa maailmassa ihmisen kirkastunutta elämää Kristuksessa.
Jos Kirkon jäsenet hylkäävät Kirkon profeetallisen opetuksen, silloin ihmisten historia on mielettömyyttä, kauhua, vihaa, riistoa, orjuutta sotaa, nälkää, epäoikeudenmukaisuutta ja kurjuutta. Pyhittäjä Romanos opettaa meille, että Jumalan syntyminen ihmiseksi ja kaikista ihmisluonnon ominaisuuksista osalliseksi tuleminen on kosminen tapahtuma. Jumala ja ihminen ovat yhtä Kristuksessa.