Toiminnot

Jumala on antanut ihmisille katumuksen lahjan (opetuspuhe)

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 10. helmikuuta 2015 kello 18.13 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)

Ortodoksisessa kirkkovuodessa olemme aloittamassa suurta paastoa. Suuri paasto koskettaa ihmisen koko elämää. Se ei rajoitu ruokaan, sillä paastossa on keskeistä Kirkon elämänasenne. Pyhä apostoli Pietari kehottaa meitä kääntymään pois pahasta ja tekemään hyvää (1.Piet.3.11).

Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous
Herra, elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden,
velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden,
nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi, Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna,
etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.
Aamen.

(Kuva © veli Martinus)

Kristus on esikuva hengellistä valvomisesta

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) opettaa:

”Jos sielu on mieltynyt ja alistunut ala-arvoisiin asioihin, se loukkaa häpeämättömästi Jumalan kuvaa. Jos ihminen rakastaa väärin tekemistä, hän vihaa sieluaan ja repii sen palasiksi. Sellainen ihminen kokee kärsimyksen kuin hullut, jotka leikkaavat säälimättömästi oman lihansa palasiksi”.

Pyhien Isien mukaan on olemassa sekä siunattua paastoa että demonista paastoa. Paasto, jota harjoitetaan ylpeästi ja itsekkyydellä, kasvaa pahasta hengestä. Pahat henget eivät syö, mutta ne vihaavat ihmisiä ja ovat itserakkaita.

Samaa pätee ihmisiin, jotka paastoavat muodollisesti, ilman hengellistä sisältöä. Ylpeydestä, itsekeskeisyydestä ja omahyväisyydestä kasvava paastoaminen on pahan hengen täyttämää, samoin se, että kilvoittelijan paastoamisesta puuttuu hengellinen ilmapiiri eli murehtiminen ja katumus.

Pyhien Isien opetuksessa paastoamiseen liittyy läheisesti valvominen. Paaston tavoin myös valvominen yhdistyy rukoukseen, eikä sitä voida ymmärtää ilman rukousta.

Kristus on meille esikuva hengellisestä valvomisesta. Pyhä evankelista Luukas kirjoittaa, että Vapahtaja meni rukoilemaan vuorelle ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa. Kun päivä koitti, Hän kutsui luokseen opetuslapset ja valitsi heistä kaksitoista, jotka Hän nimitti apostoleiksi (Luuk. 6:12-13).

Pyhän Gregorioksen mukaan paha merkitsee ahneutta, juopumusta ja hillitöntä elämää. Paha tarkoittaa rahan rakastamista, vääryydellä hankitun omaisuuden halajamista ja epäoikeudenmukaisuutta. Paha tarkoittaa omahyväisyyttä, ylimielisyyttä ja ylpeyttä.

Hyvä puolestaan tarkoittaa itsetarkkailua, paastoamista, elämän puhtautta, oikeamielisyyttä, armeliaisuutta, kärsivällisyyttä, rakkautta ja nöyryyttä. Pyhä Gregorios opettaa:

Kaikki meistä, ylhäiset ja alhaiset, hallitsijat ja alamaiset, rikkaat ja köyhät tarvitsevat uutteruutta, jotta he voivat ajaa paheet pois sielustaan ja tuottaa niiden sijaan koko joukon hyveitä.

Hengellisesti köyhiä ovat ihmiset, joiden sielu on vapaa kerskauksesta, kunnian rakastamisesta ja kiintymyksestä nautintoon.

Katumukseen liittyy läheisesti himojen tunteminen

Himot ja jumalattomuus avaavat ihmiselämässä oven toinen toisilleen, mutta lisäksi ne ovat myös muutoin toistensa kaltaisia. Pyhä Gregorios Palamas, opettaa, että usko ilman tekoja on kuollutta ja kaoottista ja teot ilman uskoa ovat tyhjiä ja merkityksettömiä.

Kirkon jäsenen pyhä katumus liittyy läheisesti ihmisen vapaaseen tahtoon eli valinnanvapauteen. Jumala on antanut suurenmoisessa Rakkaudessaan ihmiselle katumuksen mahdollisuuden ja lahjan.

Ihmisen mieli ja himot parannetaan hengellisen köyhyyden välineillä. Ihmisen koko hengellinen elämä on hengellisen köyhyyden kokemusta. Pyhän köyhyyden hyve perustuu maallisten hyvyyksien köyhyyteen.

Ortodoksinen psykoterapia tarkoittaa ennen muuta itsetuntemusta. Ihmisen pitää tuntea hengellinen tilansa. Tietämättömyys sairaudesta estää hengellisen parantumisen. Katumukseen ja syntien tunnustamiseen liittyy läheisesti himojen tunteminen. Katumuksen ensimmäinen vaihe onkin tuntea synnit sielun sairauksina.

Ortodoksisessa terapeuttisessa teologiassa Kristus syntyi maailmaan parantaakseen ihmiset itsekkäästä rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Jumala ei ole hengellinen oikeudenkäyttäjä, vaan Lääkäri, joka parantaa ihmisiä.

Kristuksen pyhien käskyjen noudattaminen on tärkeää siksi, ettei ihmisen sielu sairastu. Toisaalta pyhien käskyjen noudattaminen on tärkeää myös silloin, kun ihminen on jo sielullisesti sairastunut. Kristuksen antamat käskyt paastoamisesta, valvomisesta ja rukouksesta ohjaavat kilvoittelijaa huolehtimaan nöyryydestä, katumuksesta ja kärsivällisyydestä.

Ihmisen hengellinen parantuminen kasvaa Jumalan rakkaudesta Kirkon pyhissä mysteerioissa ja askeesissa. Ilman askeesia Kirkon pyhät mysteeriot halvaannuttavat ortodoksisen elämän mekaaniseksi ja maagiseksi. Toisaalta askeesi ilman Kirkon pyhiä mysteerioita edustaa pelkästään uskonnollista moralismia ja pietismiä.

Kirkon elämä ei sitoudu kirjaimeen, vaan Pyhään Henkeen. Pyhien Isien seuraaminen ei viittaa johonkin käsitteelliseen traditioon tai opillisiin määritelmiin, vaan pyhään ortodoksisen elämään todistamiseen.

Pyhien Isien uskon ja elämän todistus kuuluu erottamattomasti Kirkon uskon ytimeen. Pyhien Isien Traditio tukee Kirkon jäseniä voimallisesti hengellisen elämän taistelussa individualismia ja kevytmielistä teologian harjoittamista vastaan. Se opastaa heitä kokemaan Kirkon terapeuttisen teologian merkityksen jokapäiväisessä elämässä.

Himot ovat sielun sairautta

Jumala loi ihmisen elämään yhdessä Luojansa kanssa. Pyhien Isien opetuksissa synti ymmärretään ihmisen suhteen rikkoutumisena Jumalan kansa. Synti aiheutti aluksi hengellisen kuoleman ja myöhemmin myös fyysisen kuoleman.

Pyhien Isien opetuksessa ja käytännössä ihmisen parantuminen sielun sairauksista tarkoittaa kasvamista itsekkyyden ja ahneuden maailmasta pyyteettömään rakkauteen.

Ruumiillinen vaivannäkö ja nöyrtyminen tarkoittavat sielusta huolehtimista. Paasto, kaikkinainen pidättyväisyys ja ruumiillinen vaivannäkö pysähdyttävät ihmisessä intohimon kasvun, vaikeneminen ja rakkaus Jumalaan vievät siltä puolestaan voiman.

Kristus kiinnitti monin tavoin huomiota ihmisen sisäiseen maailmaan: juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät lukuisat pahat ajatuksen ja niiden mukana ihmisen käytännön pahuus. Kaikki tämä tulee Vapahtajan mukaan ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet (Mark. 7:21-23).

Pyhien Isien mukaan todellinen elämä on ihmissielussa vaikuttava jumalallinen valkeus, joka syntyy Jumalan tahdon mukaisesta murheesta.

Sielun kuolema on puolestaan katala pimeys, jolla maailmallinen murhe täyttää ihmissielun. Maailmallinen murhe syntyy kaikista himoista ja himot voimistavat sitä.

Pyhä Basileios Suuri (k. 379) muistuttaa, että synnin syntyminen on ihmisessä seurausta hyvät puuttumisesta ja pahat teot saavat aikaan, että alkaa ilmetä meissä pimeytenä.

Synti merkitsee sielun pimeyttä. Se saa alkunsa pahoista mielikuvista, sanoista ja ajatuksista. Syntien sairastuttama ihminen on kaksinaamainen, sanoo yhtä ja ajattelee toista peittääkseen muilta himollisen aikomuksensa rumuuden. Sellainen ihminen antaa muille vaikutelman, että hän on älykäs, mutta hänen älykkyytensä on vääristelyn taidetta. Se on valheen taidetta, jossa sielun pimeys halutaan näyttää valona.

Vapahtajan ylistämä hengellinen murhe palkitsee kilvoittelijan lohdutuksella, sillä sen hedelmänä hän saa on ennalta maistaa iankaikkista iloa. Ja mikä vielä tärkeämpää: tämä murhe tekee jumalallisen hyveen horjumattomaksi, sillä se vahvistaa ihmissielun, niin ettei se enää taivu pahan viekoituksiin.

Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) opettaa:

”Pahojen henkien ote herpaantuu, kun täytämme Kristuksen käskyt ja siten kuoletamme himojamme. Niiden tappio on täydellinen, kun niillä, sitten kun olemme saavuttaneet himottomuuden, ei enää ole mitään minkä kautta ne voisivat luikerrella sieluun ja taistella sitä vastaan”.

Himojen tunteminen liittyy läheisistä Kirkon pyhään katumukseen. Katumuksen ensimmäinen aste on syntien eli sielun sairauksien tunteminen. Pyhän katumuksen jumalallisen mysteerion keskeinen asia on siinä, ettei ihminen sulkeudu itsensä, vaan kohtaa paastossa ja rukouksessa elämänsä väärinkäytökset.

Ihmisen taistelu himoja vastaan on suuri. Hänen on vaikea puhdistaa mielensä himoista ja täyttää sisäinen maailmansa jumalallisilla hyveillä.

Kilvoittelijalle Jumalan nimen lakkaamaton kutsuminen ja rukous on lääke, joka on turmiollinen paitsi kaikille himoille, myös niiden syntymiselle.

Pyhien Isien terapeuttisessa käytännössä himottomuuden suuri arvo on ihmismielen vapautumisessa. Kun himot orjuuttavat ja vangitsevat mielen, niin himottomuus vapauttaa sen ja johtaa Jumalan hengellisen tiedon tuntemiseen.

Himot ovat sielun sairautta, mutta himottomuus on sielun terveyden tila. Himoton ihminen vapautuu kaikista aineellisen maailman asioista. Hän näkee Jumalan kauneuden. Hän rakastaa tasapuolisesti kaikkia ihmisiä. Todellinen hengellinen elämä perustuu Jumalan Rakkauteen, joka yhdistää sielun Jumalan hyveisiin.

Kirkko on Hengellinen Sairaala

Pyhien Isien mukaan on kolme seikkaa, jotka rohkaisevat kilvoittelijaa hyvään: luontaiset hyvät vaistot, pyhät enkelivoimat ja hyvään suuntautunut tahto.

Luontaisten vaistojen vaikutuksesta kilvoittelija tekee kanssakilvoittelijoilleen sitä, mitä hän tahtoo heidän tekevän hänelle ja tuntee myötätuntoa, kun näkee jonkun olevan ahdistuksessa.

Pyhät enkelivoimat puolestaan auttavat kilvoittelijaa viemään hengellisen elämän hyvät hankkeet hyvään päätökseen. Hyvään suuntautunut kilvoittelijan tahto taas saa hänet erottamaan pahan hyvästä ja valitsemaan hyvän.

Pyhä Johannes Krysostomos (k. 407) kutsuu Kirkon uskollisia jäseniä oikeudenmukaisesti eläviksi pyhiksi ihmisiksi, todellisiksi uskoviksi ja Jumalan lapsiksi. He ovat vapautuneet saatanan ja synnin kahleista.

Kirkkoisän mukaan kristillisyyden tärkein sääntö on yhteisen hyvän etsiminen. Ihminen samastuu Kristukseen kantamalla vastuuta lähimmäisistään. Kaikki hyvät teot ovat Jumalan Rakkauden hedelmää, sillä Hänen Rakkautensa opettaa ihmisille sanojen lisäksi myös tekoja.

Jumala loi ihmisen elämään yhdessä Luojansa kanssa. Suuren paaston alkaessa meidän on syytä muistaa, että ortodoksisen uskon ja käytännön ykseys edellyttää meiltä uskon julistamista ja sen todeksi elämistä.

Hengellinen elämä: rukous, paasto ja armeliaisuus ovat erottamattomat. Ortodoksinen usko toteutuu rakkauden ja armeliaisuuden teoissa.

Meitä kirkon jäseniä vaivaa usein kuitenkin maailmallisen elämän ensisijaisuus, kirkollisen elämän ulkokohtaisuus ja katoavaisten asioiden tavoitteleminen. Me sairastamme sosiaalista syntiä, joka ilmenee omanvoitonpyyntinä, ahneutena ja kylmyytenä.

Pyhä Isämme Johannes Krysostomos opettaa evankeliumin mukaisesti, että meidän tulee kerätä aarteita taivaaseen eikä maan päälle, sillä kaikki maalliset aarteet ovat valheellisia ja katoavia. Maallisten rikkauksien rakastaminen on luonnotonta.

Krysostomoksen esimerkin mukaisesti meidän tulee harjoittaa vaatimattomuutta, itsekuria ja säännöllistä elämää. Kaiken, myös paaston tulee tapahtua Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

Ihmisluonnon täydellisyys on siinä, että se kykenee kasvamaan askeesissa Jumalan Hyvyyteen. Siksi pyhä Johannes Krysostomos puolustaa voimallisesti ortodoksisen askeesin käytännön luonnetta: hyveiden vaalimista ja luopumista pahuudesta.

Pyhä Johannes kutsuu meitä katumukseen, mielenmuutokseen, kaikkien asioiden uudelleen arvioimiseen Kristuksessa. Kristus on Hengellinen Lääkäri, ja Kirkko on Hengellinen Sairaala.

Isä Jarmo Hakkarainen