Pyhä Eukaristia on uskovien keskinäisen rakkauden sinetti (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Pyhä ikoni puhuu maailmassa Jumalan Valtakunnan kielellä
Ekumeeninen patriarkaatti siunasi vuonna 1989 kirkkovuoden alun eli syyskuun ensimmäisen päiväksi luonnon puolesta.
Bysanttilaisessa teologiassa on kolme hyödyllistä tapaa lähestyä Jumalan luomakunnan kirkastumista. Ne ovat ikonit, liturgia ja askeesi.
- Ikonit osoittavat, miten ihminen käsittää luomisen,
- liturgia ilmaisee tavan viettää luomisen juhlaa ja
- askeesi osoittaa, miten ihminen kunnioittaa elämässään Jumalan luomistyötä.
Jumalan luoman maailman pyhyys ilmaistaan psalmitekstissä:
- ”Kaikki, te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa!” (Ps. 150:6)
Kun ihmisen sydän on avoin, hänen silmänsä avautuvat Jumalan luomien asioiden kauneudelle ja hän pitää niistä huolta.
Juuri sitä pyhät ikonit opettavat meille. Ne osoittavat meille uusia näköaloja Jumalan Valtakunnan todellisuudesta. Pyhät ikonit paljastavat, että kaikessa Jumalan Pyhyyden kokemisessa on iankaikkisuuden ulottuvuus.
Aikamme ehkä kipeimmäksi ongelmaksi on kasautunut ihmisen ja luonnon välinen ristiriita. Nykyajan elämää kuvastaa Jumalan Pyhyyden etsimisen sijaan ihmisen itsekäs asennoituminen luonnollista maailmaa kohtaan. Ihminen jää itsekkyyden verkkoon, jota määrittävät henkilökohtaiset intressit. Hän rikkoo pyhän liiton itsensä ja maailman välillä.
Luonto kapinoi tavan takaa katastrofeineen ihmisen itsekkyyttä vastaan. Meret saastuvat, maaperä rappeutuu ja ilmakehä pilaantuu. Ihminen itse on syypää suureen muutokseen ympärillään. Ihmisen tuho kasvaa hänessä itsessään. Tieteellis-tekninen ihminen ajautuu jatkuvasti väistämättömään ristiriitaan luonnon kanssa.
Pyhä ikoni eheyttää ihmisen ja johdattaa hänet sovintoon luomakunnan kanssa. Ikoni muistuttaa ihmistä Jumalan elämän tiestä. Se pyrkii korjaamaan ihmisen luoman vääristyneen kulttuurin.
Pyhä ikoni ilmaisee ihmiselle kaikessa maailman luotuna ja Jumalalle tarkoitettuna. Koko Jumalan luoma maailma on ikoni, avoin ovi kuolemattomuuden uuteen todellisuuteen Jumalassa. Pyhä ikoni puhuu tässä maailmassa tulevan maailman eli Jumalan Valtakunnan kielellä. Sen vuoksi ortodoksisen kirkon oppi Jumalan lihaksitulemisesta on ikonografian sydän.
Kristus syntyi maailmaan parantaakseen ihmiset synnin sairauksista. Siksi Kirkon jäsenten elämä ei ole pelkästään jumalanpalvelusta, vaan ennen kaikkea myös päivittäistä askeesia. Askeesi merkitsee ihmisen synnin haavoittaman tahdon eheyttämistä Kristuksessa.
Kristuksen syntyminen ihmiseksi merkitsi syntiinlankeemuksen sairastuttaman ihmisen ja koko luomakunnan jälleen korottamista ja yhdistämistä Jumalan eläväksi tekevään rakkauteen. Langennut ihminen ja luomakunta saivat mahdollisuuden eheytyä Kristuksessa. Mutta maailma surmasi Kristuksen ja kuoli itse tuohon surmaan. Maailma menetti viimeisen mahdollisuutensa kehittyä paratiisiksi.
Liturgian luonteesta ja ekologisesta kriisistä
Sen, minkä ikoni tekee aineen kanssa, liturgia tekee ajassa. Jos ihmistä vaivaa säälimätön syyllisyyden henki, se johtuu ehkä siitä, että hän on kadottanut jumalanpalveluksen luovan ja parantavan hengen. Ihminen ei ole enää maailmassa pyhiinvaeltaja, hänestä on tullut tämän langenneen maailman turisti.
Synti kuvastaa ihmisen ylpeyden hengen täyttämää kieltäytymistä ottaa vastaan maailma Jumalan tarjoamana yhteisöllisenä liturgisena mysteeriona. Liturginen ei tarkoita ihmisen rituaalista, vaan dynaamista liikettä kohti Jumalan Valtakuntaa.
Maailma on tarkoitettu ihmisen ja luomakunnan lakkaamattomaksi liikkeeksi kohti Jumalan Valtakuntaa. Ortodoksisen kirkon pyhä liturgia merkitsee Jumalan, ihmisten ja asioiden sisäistä yhteenkuulumista. Armollinen ihmissydän tuntee Kristuksessa palavaa rakkautta koko luomakuntaa kohtaan.
Maailma on kokonaisuudessaan ortodoksisen liturgian olennainen osa. Tässä maailmassa vaikuttaa taiteen ja musiikin ulottuvuus. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että jos ihminen muuttaa hengellisyytensä itsensä ja omien intressiensä kohteeksi, hän unohtaa Jumalan pyrkimyksen uudistaa langennut maailma.
Kun ihminen kaventaa elämän omien mielihalujensa toteuttamiseen, hän kieltäytyy Kirkon jäsenen kutsumuksesta johtaa Jumalan Rakkauden avulla luomakunta Jumalan Valtakuntaan.
Kriisi, jonka me kohtaamme päivittäin maailmassa, ei ole ensisijaisesti ekologinen. Aikamme kriisi merkitsee tapaa, jolla muodostamme kuvan maailmasta tai kuvittelemme sen. Me käsittelemme planeettaamme epäinhimillisesti ja jumalattomasti, koska me olemme torjuneet maailman Jumalan meille antamana lahjana. Me käsittelemme maailman ongelmia, mutta emme maailman ongelmien aiheuttajia.
Aikamme ihminen sitoutuu globalisaatioon, joka rapauttaa ortodoksien sitoutumista Kirkon elämään. Ihmiset kadottavat helposti globalisaation pyörityksessä kirkkoyhteisön tarkoituksen ja päämäärän. Hengellisen elämän sairaus ilmenee silloin itsekkyytenä, piittaamattomuutena, kovuutena, julmuutena ja väkivaltana.
Raha on globalisaation virus
Ilkeä ja pahantahtoinen ihminen on kaksinaamainen olento. Hän sanoo yhtä ja ajattelee toista. Hänen elämänsä täyttää valhe, jossa pimeys halutaan näyttää valkeutena. Hän on yksilöllinen, aistillinen, itseriittoinen ja levoton olento. Hänet on vallannut narsismin helvetti. Hän on kyvytön huomioimaan muita.
Kirkon opetuksessa talouden ja luonnon kriisi on ensisijaisesti hengellinen ja eettinen kriisi, jota kuvastaa pohjimmiltaan ihmisen itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä, pohjatonta ahneutta ja nautinnonhalua. Kaikkea tätä on syytä kutsua tuhoavien himojen täyttämäksi ihmiselämäksi.
Länsimaisen yhteiskunnan taloudelliset järjestelmät viettelevät ihmisiä kapean toiminnalliseen maailmankuvaan. Ne keskittävät ihmisten ajatukset ajalliseen elämään ja kuluttamiseen. Liberaalihumanismi on tehnyt tästä kaikesta ihmisen keskeisen huolenaiheen, jossa ei ole tilaa ihmisen askeesille, rukoukselle ja diakonialle. Sama sairaus vaivaa myös monia kristittyjä.
Kreikkalainen ortodoksisen etiikan emeritusprofessori Georgios Mantzaridis kutsuu rahaa globalisaation virukseksi, joka tekee ihmiselle nautinnon helpoksi. Raha ja tarkemmin sanottuna helppo taloudellinen hyöty luo hallitsevan tilan, joka johtaa muun muassa ympäristön väärinkäyttämiseen. Samoin esimerkiksi biolääketieteen tutkimusta määrittää siihen kytkeytyvä taloudellinen ja poliittinen mielenkiinto.
Pyhä Eukaristia on uskovien keskinäisen huolenpitämisen sinetti
Viimeinen ateria -ikoni, (©) Pyykkönen
Kun Kirkon Pyhät Isät opettavat sielun sairaudesta ja parantumisesta, he tarkoittavat että ihmisen sisäinen maailma on sairas ja tarvitsee hoitamista. Vapautuakseen himoista ihminen tarvitsee Kirkon hengen mukaista askeesia.
Ihminen oppii tuntemaan askeesissa Jumalan rakkauden avulla sisäisen maailmansa ongelmat. Hän kohtaa pyhässä katumuksessa avoimesti elämänsä väärinkäytökset.
Bysantin terapeuttisessa teologiassa korostuu evankeliumin opetus, jonka mukaan ihmisen ainutlaatuisuus perustuu hänen sielunsa mittaamattomaan jumalalliseen arvoon.
Siksi bysanttilainen luostarikilvoitus ei pysähtynyt aidoimmillaan kristillisen elämän pintatasolle, vaan eteni pyhässä askeesissa hengellisen elämän ytimeen eli ihmisen sisäisen maailman uudistamiseen ja persoonalliseen muutokseen.
Pyhät Isät opettavat, että uskon Jumalan ihmiselle antamaan elämään tule perustua askeettiseen kykyyn nähdä pahuus kaikkialla, missä sitä on. Siitä kasvaa myös ortodoksisen yhdenvertaisuuden luovuttamaton opetus: kaikki Kirkon jäsenet ovat keskenään veljiä ja sisaria Kristuksessa.
Rakkaus Jumalaan on ihmiselämän perimmäinen tarkoitus ja päämäärä. Siksi ihmisen pelastuminen merkitsee askeettista vapautumista kaikesta pahasta ja Rakkauden löytämistä Hänessä. Luoja kutsuu meitä Jumalan lasten vapauteen ja alkuperäiseen Jumalan Rakkauden ja kauneuden täyteyteen.
Rakkaus on läsnä olevaa. Ortodoksisen kirkon liturgia ei tarkoita uskon muodollista välittämistä, vaan Kirkon toimivaa uskoa. Kirkon hengen mukainen kasvaminen edellyttää meiltä jokaiselta hyvän tekemistä. Kukin meistä on ihminen siinä määrin, kuin me luomme Pyhän Eukaristian rakkaudessa suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin.
Kristillisyyden ensimmäisinä vuosisatoina Kirkko merkitsi uskoville yhteistä eukaristista kokemusta. Jumalan Valtakunta on yhä ortodoksisen uskon ja elämän sisältö. Pyhä Eukaristia ei ole muistoateria, vaan Itse Kristus eli Tie iankaikkiseen elämään.
Köyhien auttaminen, sairaiden luona vieraileminen ja elämässä pettyneiden hengellinen ohjaaminen on Kirkon liturgisen toiminnan erottamaton osa. Pyhä Eukaristia on itsessään uskovien keskinäisen rakkauden, huolenpitämisen ja yhteenkuuluvuuden sinetti.
Pyhä Eukaristia jäsentää Kirkon elämää, kun siihen osallistuvat vievät ehtoollisen jumalallisen lahjan keskelle maailman arkipäivää.
Puhtaasta rukouksesta kumpuavat rakkauden ja itsehillinnän hyveet
Ortodoksia on elävää, doksologista iloa Jumalassa. Ilman Jumalan luomaa ja siunaamaa pyhää aikaa ajasta tulee ihmiselle tarkoituksettomuuden perikuva. Se merkitsee paikalleen jämähtänyttä langenneen maailman aikaa eli ihmisen hengellistä kuolemaa.
Ortodoksisen kirkon perinteisen terapeuttisen ajan täyttää syvä Jumalan Valtakunnan ilon kokemus. On hyvä muistaa, että todellista ihmispersoonaa ei ole ilman Jumalan Rakkauden yhteisöä. Kirkossa ei ole mitään aitoa ilman Jumalan Rakkautta. Ainoastaan Jumalan Rakkaus luo ja uudistaa.
Mutta jotta ihminen kykenisi kokemaan mielessään Jumalan Rakkauden, hänen tulee Pyhien Isien mukaan omaksua hiljainen ja rauhallinen elämäntapa. Hänen tulee ottaa vastaan puhdas rukous, josta kumpuavat ymmärtäväisyyden, lempeyden, rakkauden ja itsehillinnän hyveet.
Kun ihmisen mieli kasvaa pyhässä askeesissa hyveiden harrastamiseen, lisääntyy sen ymmärryskin. Jumalallisten hyveiden harrastaminen antaa kilvoittelijalle kyvyn erottaa hyvän pahasta. Kilvoittelija joka onnistuu yhdistämään hyveiden harrastamisen askeettiseen tietoon, on hengellisesti vahva. Hyveiden harrastamiseen hän hukuttaa mielettömät halunsa ja taltuttaa sielustaan vihan.