Kristuksen vuorisaarnasta: Paasto (opetuspuhe)

Vuorisaarna

Kristuksen vuorisaarna (Matt. 5-7) pitää sisällään monia tärkeitä asioita. Näistä

• Autuuden lauseet ja
• Isä meidän – rukous

liittyvät läheisesti ortodoksiseen jumalanpalveluselämään.

Vuorisaarnassa opetetaan myös

• lähimmäisenrakkaudesta,
• anteeksiannosta sekä
• almujen (hyväntekeväisyyden),
• rukouksen ja
• paaston oikeanlaisesta toteuttamisesta.

Nämä taas kuuluvat keskeisesti ortodoksiseen elämäntapaan.

Erilaisia tulkintoja

Kristus puuttuu vuorisaarnassa epäkohtiin, jotka liittyivät almuihin, rukoukseen ja paastoon. Mikäli me tarkastelemme tuota opetusta liian mustavalkoisesti, niin saatamme saada sen käsityksen, että näitä asioita pitäisi tehdä aina salassa, sillä julkisesti harjoitettuna ne muuttuvat tekopyhyydeksi. Vielä räikeämmin tulkittuna, joku saattaisi jättää kaikki nämä asiat väliin, koska niistä voi olla itselle enemmän haittaa kuin hyötyä, jos ne muuttuvat ulkokultaisuudeksi.

Tästä ei ole kuitenkaan kysymys, sillä Kristus suuntasi sanansa erityisesti fariseuksia kohtaan, jotka hakemalla hakeutuivat tilanteisiin, joissa näitä hurskauteen liittyviä asioita pystyisi näyttämään mahdollisimman suurelle yleisölle. Monesti näitä asioita tehtiin suurieleisesti ja jopa liioitellusti, kuten esimerkiksi paastossa, jossa ulkoista olemusta muutettiin tavanomaista kurjemmaksi, jotta muut saisivat sellaisen vaikutelman, että fariseukset kalpeine kasvoineen olisivat paastolla näännyttäneet itsensä heikkoon kuntoon. Eli kyse ei ole siitä etteikö hyväntekeväisyyttä, rukousta ja paastoa saisi julkisesti harjoittaa, vaan siitä, että miten me sitä toteutamme.

Tekopyhyys

Mikäli perustana on itsensä asettaminen jalustalle, niin silloin nämä asiat muuttuvat tekopyhyydeksi. Almut, rukous ja paasto kuuluvat kristityn ihmisen elämään. Kristitty julistaa omaa uskoaan myös teoillaan, jolloin hän näitä asioita tehdessään johdattaa myös muita hyviin tekoihin. Kristus on sanonut:

”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16)

Paasto Raamatussa

Tarkastelkaamme nyt paastoa. Mitä mainintoja me löydämme siitä Raamatusta ja miten sitä Jeesuksen aikana toteutettiin ja miten meidän tulisi toteuttaa sitä tänä päivänä?

Vanhasta Testamentista löytyy useitakin mainintoja paastoamisesta, mutta periaatteessa vain yksi päivä oli sellainen paastopäivä, mikä velvoitti kaikki paastoamaan. Kyse on suuresta sovituspäivästä (Jom kippur), jolloin kaikkien tuli paastota. (3.Moos. 16:29-31; 23:27-32).

“Sovituspäivä on teille lepopäivä, ja teidän on silloin paastottava. Yhdeksännen päivän illasta seuraavaan iltaan saakka teidän tulee viettää täydellistä sapatinlepoa.” (3.Moos. 23:32)

Tässä juhlassa uhrattiin sovitusuhri koko kansa puolesta ja ainoastaan sinä päivänä ylipappi astui temppelissä Kaikkein pyhimpään.

Tämä paasto oli ehdoton, eli mitään ei saanut syödä. Se alkoi illasta ja päättyi seuraavan päivän iltaan. Ehdottomasta paastosta oli vapautettu ne, jotka eivät siihen oikeutetusta syystä kyenneet, kuten

• raskaana olevat,
• sairaat,
• pienet lapset ja
• vanhukset.

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivätkö paastosta vapautetut olisi jollain tavalla pyhittäneet tätä aikaa ja erottaneet sitä tavallisesta päivästä. Apostolien kirjasta löydämme myös viittauksen tähän juhlaan:

”Olimme olleet matkalla jo pitkän aikaa, paastopäiväkin oli ohitse, ja merenkulku alkoi olla jo vaarallista.” (Ap.t. 27:9)

Eli tähän päivään viitattiin sanomalla sitä yksinkertaisesti ”paastopäiväksi”.

Edellä oleva Sovituspäivä oli siis tietty päivä ja se oli määrätty kaikille paastopäiväksi. Profeetta Sakarjan kirjasta käy ilmi, että myöhemmin tuli vielä pakkosiirtolaisuuden aikana yleisiä paastopäiviä vietettäväksi Jerusalemin hävityksen muistoksi (Sak. 7:3-5; 8:19). Myöhemmin vakiintuivat vielä maanantai ja torstai vapaaehtoisiksi paastopäiviksi, joita fariseukset ja muut tiukasti hurskasta elämää viettävät noudattivat. Kristus varmasti viittasi juuri näiden paastopäivien viettämiseen puhuessaan oikeanlaisesta paastosta. Eli fariseukset halusivat osoittaa muille, että he paastosivat myös näinä vapaaehtoisina paastopäivinä. Tähän tarjoutui siltäkin osin hyvä mahdollisuus, kun maanantai ja torstai olivat markkinapäiviä.

Juutalaisuudesta löytyy kuitenkin muitakin aikoja paastolle. Tällaista paastoa toteutettiin erityisessä tilanteessa, kuten surun ja murheen aikana:

”He pitivät valittajaiset ja itkivät ja paastosivat iltaan asti Saulin ja hänen poikansa Jonatanin sekä Herran kansan, Israelin heimon miesten tähden, jotka olivat kaatuneet miekkaan.” (2.Sam. 1:12)

“Kaikkialla maakunnissa, minne kuninkaan käsky ja määräys saapui, juutalaiset surivat kuten kuollutta on tapana surra, paastosivat ja itkivät, ja useimmat nukkuivat paljaalle maalle levitetyillä säkkikankailla.” (Est. 4:3)

”Tämä kuultuani istuin monta päivää maassa itkien, murehtien ja paastoten.” (Neh. 1:4)

Surun ja murheen lisäksi paasto liittyi katumukseen. Se saattoi tapahtua henkilökohtaisella tasolla, mutta löydämme Raamatusta myös viittauksia siitä, kuinka kaikki määrättiin paastoamaan. Esimerkiksi Samuel määräsi katumuspaaston, koska kansa oli hairahtunut Baalin palvontaan (1.Sam. 7:6). Myös profeetat julistivat, että kansan oli käännyttävä ja paastottava:

”Julistakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa vanhimmat ja kaikki kansa Herran, Jumalanne, huoneeseen, huutakaa avuksenne Herraa.” - - Vielä nytkin Herra sanoo: Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa.” (Joel 1:14; 2:12)

“Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen.” (Joon. 3:5)

Edellä oleva viittaus profeetta Joonan kirjaan on meille hyvä muistutus siitä, että mikä on lopulta paaston merkitys. Kun näet tutkimme tekstiä hieman pidemmälle, niin huomaamme seuraavan kohdan:

“Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.” (Joon. 3:10)

Jumala ei armahtanut niniveläisiä paastoamisen ja säkkikankaan vuoksi, vaan koska Hän näki, että ”he kääntyivät pahoilta teiltään”. Paastoaminen oli siis ulkoinen merkki katumuksesta ja eräänlainen ruumiillinen tuki ja osoitus siitä, että katumus todellakin oli aitoa. Mutta pelkkä ulkonainen muutos ja muodollinen paastoaminen eivät olisi hyödyttäneet niniveläisiä, vaan vasta todellinen sisäinen kääntymys johti armahdukseen.

Ulkoiseen paastoon liittyen löydämme profeetta Jesajan kirjasta väkevän muistutuksen siitä, että paasto itsessään ei riitä ja se muuttuu lopulta hyödyttömäksi, mikäli ihminen laiminlyö sen mikä on Jumalan tahdon mukaista:

“Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes. 1:5-7)

Edellä oleva profeetta Jesajan muistutus ei kuitenkaan mitätöi paaston merkitystä, kuten eivät myöskään Kristuksen sanat tekopyhästä paastoamisesta. Ne ovat voimallisia sanoja niille, jotka toteuttavat paastoa väärällä tavalla. Jälleen kerran meidän on muistettava kokonaisuus ja se tilanne, missä nämä sanat on sanottu. Irrallisilla raamatunlainauksilla voi hakea oikeutusta laiskuudelle vaikka kuinka monella eri tavalla.

Murheen ja katumuksen lisäksi paastoaminen liittyi vielä valmistautumiseen ja Jumalan kohtaamiseen. Mooses paastosi Siinain vuorella vastaanottaessaan lain (2.Moos. 34:28). Profeetta Daniel paastosi ennen kuin kääntyi Herran puoleen (Dan. 9:3). Kristus itse paastosi erämaassa 40 päivää heti kasteen jälkeen (Matt. 4:1-11; Luuk. 4:1-13). Vasta tämän jälkeen Hän aloitti julistustyön. Tähän erämaapaastoon liittyi kolme kiusausta:

• ruoanhimo,
• kunnianhimo ja
• vallanhimo.

Kaikessa tästä Kristus kieltäytyi.

Vielä apostolien tekojen kirjasta löydämme maininnan kuinka apostolit paastosivat ja rukoilivat ennen kuin panivat kätensä Barnabaksen ja Saulin päälle ja lähettivät heidät matkaan (Ap.t. 13:2-3). Samankaltaista tapahtui kun Paavali (Saul) ja Barnabas uskoivat seurakunnan vanhimpien hoitoon (Ap.t. 14:23).

Yksinkertaisimmillaan paasto piti sisällään

• ruokapaaston, mutta ehdottomampi paasto piti sisällään
• pidättäytymisen
  • sukupuolisesta kanssakäymisestä sekä
  • mukavuuksista, kuten peseytymisestä tai kenkien käyttämisestä. Joissakin tapauksissa nukuttiin myös paljaalla lattialla (2.Sam. 12:16).

Paasto kristillisessä perinteessä

Jos me ajattelemme tämän päivän paastoamista, niin esimerkiksi Suuri paastohan on juuri katumuksen ja valmistautumisen aikaa. Alunperin tämä liittyi katekumeenien elämään, jotka valmistautuivat Kirkon jäsenyyteen. Katumus kuului olennaisena osana valmistautumiseen, sillä kasteen myötä ihminen jätti entisen elämänsä taakseen ja aloitti uuden elämän Kristuksessa. Myöhemmin tuo paastonaika siirtyi kaikkien kristittyjen vuotuisaksi katumuksen ja odotuksen ajaksi.

Kuten edellä jo todettiin, niin paasto on liittynyt (usein edeltänyt) merkittäviin tapahtumiin, joihin tietysti lukeutuvat meidän suuret juhlapyhät. Suuren paaston lisäksi meillä on 40 päivän joulupaasto, sekä apostolien paasto (pituus vaihtelee) ja Jumalansynnyttäjän paasto (1.-15.8.) Lisäksi keskiviikko ja perjantai ovat viikoittaisia paastopäiviä, jolloin muistellaan Kristuksen ristiä ja kärsimyksiä. Valmistautumiseen ja Jumalan kohtaamiseen liittyy erityisesti ehdoton paasto ennen Herran pyhää Ehtoollista. Tästäkin paastosta on lupa poiketa rippi-isän ohjeistuksella, jos ihmisen terveys sitä vaatii.

Sekä juutalaisuudessa, että kristillisyydessä paaston tarkoituksena ei ollut vaarantaa millään tavoin ihmisen terveyttä, vaikka tämän suhteen on ollut paljon vääristymiäkin. Ruumiillisen terveytemme turmeleminen on vastoin kirkkomme opetusta, sillä esimerkiksi monet suuret opettajat ovat korostaneet sitä, että ruumiin hyvinvointi mahdollistaa myös sielun hyvinvoinnin.

Pyhä Johannes Krysostomos on verrannut ruumista soittimeen ja hän on sanonut tästä seuraavasti:

”Jos soittimen kielestä kuuluu vaimea tai vääränlainen ääni, niin se voi johtua siitä, ettei sitä ole kiristetty tarpeeksi. Soittaja ei tällöin pysty millään keinoin osoittamaan lahjakkuuttaan. Vika kielissä peittoaa kaikki taidot. Sama on ihmisen ruumiin kanssa. Se voi aiheuttaa paljon harmia sielulle.” (Homilea Hebrealaiskirjeestä 29, 3)

Mutta vaikka emme pystyisi toteuttamaan esimerkiksi ruokapaastoa niiden ihanteiden mukaan mitä meille on annettu, niin tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi kuitenkin paastota. Paastohan on jotain paljon enemmän kuin vain sitä, mitä laitamme suustamme sisälle. Paljon vaativampaa on kasvaa sellaisessa harkitsevaisuudessa, jossa me myös tarkkaamme, että mitä päästämme suustamme ulos. Tähän meitä kannustavat jo psalmin sanat, jotka lauletaan Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa:

”Herra, aseta vartija suulleni, pane vartio huulteni portille.” (Ps. 141:3)

Isä Andrei Verikov