Vainajien muistelupäivät Suuressa paastossa ja pääsiäisen jälkeen
Ortodoksi.netista
Muistelupäivien asettamisen syy kätkeytyy siihen kilvoitteluun, jota kristityt elämässään suorittavat. Apostoli Paavalin opetuksen mukaan ilman rakkautta emme ole mitään, niin myös paaston kilvoittelummekin, jos ei siihen liity todellinen kristillinen rakkaus, menettää merkityksensä, hyve menettää voimansa. Siksi kirkko huolehtii siitä, että kaikkien sen jäsenten kesken vallitsisi rauha ja rakkaus. Ennen, paaston kilvoittelun alkamista kirkko kutsuu kaikkia jäseniään, jotka vielä elävät maan päällä, osoittamaan teossa, että he ovat katkeamattomassa rakkauden yhteydessä niiden kansa, jotka ovat haudantakaisessa maailmassa. Niin nytkin, paaston kilvoituksen aikana, tahdomme noudattaa kirkkomme perustajan Jeesuksen Kristuksen käskyä rakastaa toinen toistamme. Nytkin kirkko kehottaa jäseniään yhteiseen rukoukseen vainajien edestä, tämän kehotuksen perustana on rakkaus.
Kristuksen kirkossa jokainen viikonpäivä on pyhitetty jollekin pyhälle muistolle. Viikon viimeisenä päivänä lauantaina muistellaan kaikkia pyhiä sekä vainajia. Rukoillessaan vainajien edestä joka päivä jumalanpalveluksissa kirkko kehottaa jäseniään kantamaan rukouksia vainajien edestä mahdollisimman usein ja hartaudella. Sabatti (lauantai) on hebrealainen sana ja merkitsee lepoa. Ortodoksinen kirkko on pyhittänyt tämän päivän kuolleitten muistolle. Kirkko rukoilee heille ikuista lepoa monimurheisen maallisen vaelluksen päätyttyä. Kuten sabatti on Jumalan määräämä lepopäivä, jolloin Jumala, Raamatun sanan mukaan, lepäsi töistänsä kuusipäiväisen luomistyönsä jälkeen, samoin olkoon myös haudantakainen elämä sinne siirtyneiden ikuisena sabattina, iäisenä lepopäivänä Jumalan tykönä niille, jotka maan päällä elivät jumalanpelossa. Paitsi näitä jokaviikkoisia lauantaipäiviä on vuodessa myös muitakin päiviä, jotka ovat erikoisesti pyhitetyt rukouspäiviksi vainajain edestä. Niinä päivinä koko ortodoksinen kirkko eli kaikki sen uskovat jäsenet ottavat elävästi osaa poissiirtyneitten kohtaloon esirukouksen kautta. Vainajain muistelupäiviä vuoden varrella on useitakin. Tässä mainittakoon ne, jotka lähinnä liittyvät pääsiäisjuhlaan: Lauantai tuomiosunnuntain edellä, Suuren paaston toisen, kolmannen ja neljännen viikon lauantaipäivät ja pääsiäisen jälkeen toisen viikon tiistai, jota on yleisesti vietetty ja vietetään edelleenkin ortodoksisen kansan keskuudessa.
Jeesuksen Kristuksen kuolleista ylösnouseminen on meille kristityille sellainen ilon aihe, jota suurempaa iloa ei ihmisellä voi olla. Tätä iloa sielu ei voi kätkeä itsensä, vaan se tahtoo jakaa sen myöskin niitten rakkaitten omaistensa kanssa, jotka ovat muuttaneet haudan taakse. Kirkko, ymmärtäen ihmisten luonnolliset tunteet, on määrännyt erikoisen päivän, jolloin ylösnousemuksen ilosanomassa yhtyvät maalliset taivaallisten kanssa. Tästä sanoo kauniisti kirkkoisä Johannes Krysostomos:
"Miksi tänä päivänä meidän esi-isämme jättivät rukoushuoneensa kaupungeissa ja kokoontuivat kaupunkien ulkopuolelle hautausmaille kuolleittensa tykö? Siksi, että Jeesus Kristus on astunut alas tuonelaan julistaakseen voittoa kuolemasta. Siksi myös mekin kokoonnumme viettääksemme yhdessä vainajiemme kanssa kaikille yhteistä pelastukseniloa."
Pyhä Ambrosius, Milanon piispa sanoo tästä:
"Totisesti on kohtuullista, veljet, pääsiäisjuhlan vietettyämme jakaa ilomme pyhien marttyyrien kanssa ja heille Vapahtajan kärsimyksistä osallisille, julistaa Vapahtajan ylösnousemuksen kunniaa."
Nämä molemmat lausunnot todistavat siitä, että tämä muistelupäivä on ollut käytännössä jo ammoisista ajoista saakka.
Ihmisen täytyy elää Jumalalle ja lähimmäisiään varten. Ihmisen tulee elämällään pyhittää Jumalan nimea. Ihmisen toimintaa ohjaa taivaallinen, jumalallinen rakkaus. Yhden ihmisen hurskaus voi olla pelastukseksi toiselle. Esi-isät voivat saada sielunsa pelastuksen jälkipolvien rukousten kautta. Jos tahdomme, että Jumala ottaisi vastaan rukouksemme, tulee meidän omasta puolestamme tehdä kaikki voitavamme, sillä vain "anova saa" (Matt.7:8). Rukouksen täyttyminen riippuu siitä, miten me rukoilemme. "Te anotte, ettekä saa, sen tähden, että anotte kelvottomasti" (Jaak.4:3). Jeesus on sanonut: "Ilman minua ette voi mitään tehdä". Ihmisille kuuluu tahto hyvään, jonka herättää hänessä Pyhä Henki, täyttymys kuuluu Jumalalle. Jumalan määrätön laupeus yhtyy Hänen täydelliseen oikeamielisyyteensä. Että rukouksemme tulisi kuulluksi, täytyy elää uskon elämää, noudattaa Jumalan käskyjä. Sellaisen rukouksen Jumala kuulee, kun ihminen on tehnyt kaiken voitavansa. Jumala ei vaadi ihmiseltä mahdottomia, Hänen käskynsä ovat keveitä. Jeesus sanoo: "Minun kuormani on keveä" (Matt.11:30).
Suom. V. S.
(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Opetuspuhe on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 3/1951, joka ilmestyi helmikuun 9.päivänä 1951, sivulla 17-18 [s.1-2])